Venla Roth

Ihmiskauppa tunnistettava rikosprosessissa paremmin

Kansallinen ihmiskaupparaportoija pitää epätodennäköisenä, että ihmiskauppa olisi maassamme niin marginaalinen ilmiö kuin mitä esitutkintojen ja tuomioistuinratkaisujen lukumäärä antaisi olettaa. Kynnys ihmiskauppaa koskevien rangaistussäännösten soveltamiseen on noussut korkealle, eikä ihmiskauppaa tunnisteta.

Kansallisena ihmiskaupparaportoijana toimiva vähemmistövaltuutettu luovutti ensimmäisen lakisääteisen raporttinsa eduskunnalle ja valtioneuvostolle kesäkuussa. Kansallinen ihmiskaupparaportoija pyrki selvittämään ihmiskaupan esiintyvyyttä Suomessa ja arvioimaan ihmiskaupan vastaisen toiminnan tilaa. Raportin rikosprosessia ja tunnusmerkistöjen soveltamista ja tulkintaa koskevassa osiossa arvioidaan ihmiskauppaa koskevien tunnusmerkistöjen tulkintaa sekä sitä, kuinka hyvin ihmiskauppaan viittaavat piirteet tunnistetaan ja miten näihin mahdollisesti esiin tulleisiin piirteisiin reagoidaan esitutkinnassa ja rikosprosessissa. Analyysi perustuu tuomioistuimiin vuoden 2009 loppuun mennessä ihmiskauppana edenneisiin tapauksiin sekä paritusta, törkeää paritusta ja kiskonnantapaista työsyrjintää koskeviin ratkaisuihin ajalta 1.1.2004–31.3.2009. Lisäksi raportoija valitsi joitakin tämän jälkeen annettuja ratkaisuja ja niihin liittyvää esitutkinta-aineistoa tarkastelunsa kohteeksi.

Ihmiskaupan piirteet paritusjutuissa

Kansallisen ihmiskaupparaportoijan selvityksen perusteella näyttää siltä, että poliisin tietoon tullut ulkomaalaisten prostituoitujen paritus on varsin kovaotteista ja prostituution olosuhteet usein heikot. Parittajat saattavat käyttää monia keinoja, joilla he rajoittavat parituksen kohteiden itsemääräämisoikeutta. He saattavat prostituoidut velkasuhteeseen perimällä huomattavia vuokrakustannuksia tai muita maksuja. Parittajat saattavat lisäksi asettaa prostituoiduille yksipuolisesti "työajat" sekä määrittää palveluiden hinnat. He saattavat kontrolloida prostituoitujen liikkumista ja toimintaa puhelimitse. Parittajat saattavat ottaa matkustusasiakirjat haltuun, etteivät prostituoidut poistu maasta ennen velan takaisinmaksua. Kontrolloiminen fyysisellä ja seksuaalisella väkivallalla uhkailemalla vaikuttaa olevan varsin yleistä. Myös prostituoitujen perheenjäseniä saatetaan uhkailla. Prostituoidut maksavat yleensä noin kolmanneksen tai puolet tuloistaan parittajille, mutta joissakin tapauksissa parittaja on pitänyt itsellään lähes kaiken.

Useilla poliisin tietoon tulleilla parituksen kohteilla ei näytä olevan tosiasiallista mahdollisuutta irrottautua toiminnasta tai poistua Suomesta. Tästä huolimatta prostituoitujen itsemääräämisoikeuden rajoitukset, väkivallan uhka tai velkasuhteisiin sitominen tunnutaan aineiston perusteella tulkittavan paritukseen kuuluviksi "säännöiksi", joihin prostituoitujen on antanut suostumuksensa tullessaan Suomeen vapaaehtoisesti. Sitä, voiko tällaisiin sääntöihin oikeudellisesti pätevästi suostua tai missä prostituutiosta hyötymisen ja toisen henkilön hyväksikäytön rajat menevät, ei pohdita riittävästi.

Tähän mennessä muutamia seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyviä juttuja on viety tuomioistuimiin ihmiskauppana. Ihmiskaupan tunnistaminen näyttää kuitenkin rajoittuvan vain helposti ilmeneviin seikkoihin, kuten suoranaisen fyysisen väkivallan käyttämiseen, erehdyttämiseen työn luonteen suhteen tai selvästi puolustuskyvyttömän henkilön hyväksikäyttämiseen. Uhrin psyykeen kohdistuvien hienovaraisempien kontrollikeinojen tunnistaminen hyväksikäyttövaiheessa on edelleen haasteellista esitutkinnassa, eikä näitä poliisin tietoon tulleita seikkoja välttämättä tuoda esiin tuomioistuimessa, koska se eivät ole olennaisia paritusrikoksen todistelussa. Tämä johtaa siihen, ettei paritustoiminnan olosuhteita tai prostituoitujen riippuvaisuutta, haavoittuvuutta tai tosiasiallisia mahdollisuuksia suojautua hyväksikäytöltä tai irrottautua prostituutiosta tarkastella riittävällä huolellisuudella missään rikosprosessin vaiheessa – eikä ihmiskaupassa uhriutumista näin ollen tunnisteta.

Ihmiskaupan piirteet työsyrjintäjutuissa

Ihmiskauppaa ja siihen liittyvää hyväksikäyttöä voi prostituution lisäksi esiintyä monilla työvoimaintensiivisillä ja ulkomaalaista työvoimaa laajasti käyttävillä sektoreilla. Tällaisia ovat mm. rakennus-, ravintola-, siivous- ja puutarha-ala sekä marjanpoiminta ja kotityö. Toistaiseksi oikeudessa on käsitelty vain kaksi työperäiseen ihmiskauppaan liittyvää juttua, mutta kiskonnantapaisia työsyrjintöjä on edennyt oikeuteen useita.

Suurimmat ulkomaisen työvoiman käytön ongelmat liittyvät alipalkkaukseen ja ylitöiden teettämiseen ilman eri korvauksia. Työstä ei aina pidetä työaikakirjanpitoa tai siihen merkitä kaikkia tunteja. Ulkomaisilla työntekijöillä saatetaan teettää jopa 12 tunnin työpäiviä seitsemänä päivänä viikossa ilman ylityökorvauksia. Työntekijöille saatetaan myös maksaa selvää alipalkkaa, eikä heidän palkkansa rakentumista riittävästi eritellä. Työntekijöitä saatetaan kontrolloida myös vapaa-aikana, ja heidän oletetaan olevan aina työnantajan käytettävissä. Ulkomaalaiset työntekijät saattavat työskennellä ilman kirjallista työsopimusta tai työsopimukset saatetaan tehdä kielellä, jota uhri ei ymmärrä. Työsopimusta on myös voitu muuttaa, palkkaa on saatettu alentaa ja työtuntien määrää lisätä työnteon jo alettua. Työnantaja on myös saattanut estää työntekijöitä palaamasta kotimaahansa ennen kuin he ovat allekirjoittaneet työntekijöiden oikeuksia polkevan sopimuksen. Työterveyshuolto on usein puutteellinen tai sitä ei ole järjestetty ollenkaan.

Työntekijöitä saatetaan asuttaa epäinhimillisissä tai ainakin suomalaisittain hyväksyttävää tasoa selvästi heikommissa olosuhteissa ja kaukana muusta asutuksesta, ja heiltä saatetaan periä asumisesta huomattavia korvauksia. Työntekijöitä saatetaan lisäksi kieltää kommunikoimasta suomalaisten tai muiden työpaikan ulkopuolisten henkilöiden kanssa, jotta he eivät saa tietää, että heidän kohtelunsa on asiatonta tai lainvastaista. Myös suomenkielen opiskelua on saatettu rajoittaa ja ammattiliitoihin yhteydenottaminen saatetaan kieltää ja pelotella työsuhteen välittömällä päättämisellä. Joissakin tapauksissa työnantajat ovat ottaneet haltuunsa työntekijöiden matkustusasiakirjat tai muuta henkilökohtaista omaisuutta, kuten pankkikortit. Työantajat saattavat myös uskotella, ettei työntekijällä ole mahdollisuutta vaihtaa työpaikkaa, jolloin tämä myöntyy työskentelemään heikoilla työehdoilla. Työnantaja saattaa myös uhkailla työntekijää tai tämän perhettä.

Kansallisen ihmiskaupparaportoijan selvityksen perusteella näyttää siltä, että hyväksikäytön taustalla on usein velka. Ennen Suomeen tuloa ulkomaalaiset työntekijät ovat saattaneet myydä omaisuutensa ja ottaa velkaa, jota he pyrkivät maksamaan työnteolla takaisin. Heillä saattaa olla virheellinen käsitys elinkustannuksista Suomessa, jolloin säästöön jäävä ja kotimaahan lähetettävä raha osoittautuu toivottua pienemmäksi. Mikäli työntekijälle maksetaan lisäksi pientä palkkaa ja häneltä peritään kohtuuttomia korvauksia asumisesta, ruuasta ja muista työnantajan järjestämistä palveluista, voi velkaa olla lähes mahdoton lyhentää. Kotiin palatessaan työntekijät voivat olla entistäkin haavoittuvaisemmassa asemassa.

Kansallinen ihmiskaupparaportoija epäilee, että ulkomaalaisen työvoiman käyttöön liittyvät ongelmat kasvavat ja pahenevat, ellei ilmiöön pikaisesti kohdisteta riittävää huomiota ja viranomaisvalvontaa sekä pohdita, miten työperäistä ihmiskauppaa ja siihen liittyvää hyväksikäyttöä voidaan torjua entistä tehokkaammin. Talousrikollisuuden ja maahantulosäännösten kiertämisen lisäksi esitutkinnassa tulisi panostaa yksittäisiin työntekijöihin kohdistuneisiin oikeudenloukkauksiin. Laittomasti maassa oleskelevia tai luvattomasti työskenteleviä ulkomaalaisia ei tulisi poistaa maasta ennen kuin on yksilöllisesti ja riittävällä tarkkuudella selvitetty, ettei tapaukseen liity ihmiskauppaa tai siihen liittyvää hyväksikäyttöä. Uhrin suostumukselle työn tekemiseen tietyissä olosuhteissa ja lainvastaisin ehdoin ei tulisi antaa merkitystä.

Tunnistamista rikosprosessissa voidaan parantaa

Kansallisesta ihmiskaupparaportoijasta näyttää siltä, ettei ihmiskauppaan viittaavia piirteitä osata vielä tunnistaa. Tämä on huolestuttavaa paitsi rikostorjunnan myös ihmiskaupan uhrien oikeuksien toteutumisen kannalta. Ihmiskaupan uhrit ovat oikeutettuja heitä varten perustetun auttamisjärjestelmän palveluihin esitutkinnan ja rikosprosessin aikana. Ihmiskaupan uhrien on myös mahdollista saada viranomaisaloitteinen harkinta-aika, jonka kesto voi vaihdella 30 päivästä kuuteen kuukauteen. Heidän on myös mahdollista hakea oleskelulupaa ihmiskaupassa uhriutumisen perusteella. Tunnistamattomuus voi johtaa siihen, etteivät uhrit saa edes tietää näistä oikeuksistaan. Se voi johtaa myös uhrin rankaisemiseen laittomaan toimintaan osallistumisesta tai laittomasta maahantulosta sekä mahdollisen ihmiskaupan uhrin maasta poistamiseen, hyväksikäytön jatkumiseen ja/tai uudelleen uhriutumiseen.

Esitutkintaviranomaisilla, syyttäjälaitoksella ja tuomioistuimilla on keskeinen rooli ihmiskaupan tunnistamisessa ja uhrien oikeuksien turvaamisessa. Esitutkintaviranomaisten päätös siitä, ryhtyvätkö ne tutkimaan luvattomasti työtä tehneen ulkomaalaisen työntekijän tai laittomasti maassa oleskelevan prostituoidun mahdollista hyväksikäyttöä vai päättävätkö käännyttää uhrin välittömästi maasta, on juuri se merkityksellinen kohta, jossa ihmiskaupan uhrin tunnistaminen voisi tapahtua.

Toisaalta esitutkintaviranomaiset määrittelevät, minkälaisena rikoksena mahdollista hyväksikäyttöä lähdetään tutkimaan: ihmiskauppana, parituksena vai kiskonnantapaisena työsyrjintänä. Tässä kuitenkin myös syyttäjillä on tärkeä rooli, ja siksi esitutkintaviranomaisten ja syyttäjien yhteistyötä alkuvaiheessa tulisi vahvistaa, jotta tutkinta saisi oikean suunnan.

Sekä esitutkintaviranomaisten ja syyttäjien erikoistumiseen tulisi myös panostaa, koska ihmiskauppajuttujen tutkiminen ja syyttäminen edellyttää erityisasiantuntemusta. Ihmiskaupan uhreja mahdollisesti työssään kohtaavia viranomaisia ja tuomioistuinten henkilöstöä tulisi myös kouluttaa.

Kansallinen ihmiskaupparaportoija ehdottaa raportissaan myös lainsäädäntömuutoksia auttamisjärjestelmää sääntelevään kotouttamislakiin, ulkomaalaislakiin ja rikoslakiin. Raportoija esittää esimerkiksi parituspykälien muuttamista niin, että päällekkäisyys ihmiskauppaa koskevien rangaistussäännösten välillä poistuisi. Muutos voisi edistää ihmiskaupan tunnistamista. Työperäisen ihmiskaupan ennalta ehkäisemisen ja uhrien tunnistamisen tehostamiseksi raportoija suosittelee myös voimassa olevan lainsäädännön kokonaistarkastelua: onko se riittävää vai onko laissa aukkoja, jotka tällä hetkellä helpottavat työperäistä hyväksikäyttöä.

Raportoija kehottaa kiirehtimään myös todistajansuojelumenetelmien parantamista sekä kiinnittämään huomiota ihmiskauppa- ja paritusrikosten asianomistajien suojelun tarpeisiin oikeidenkäynnin aikana. Raportoija kehottaa myös vähentämään oikeudenkäyntien asianomistajien hyvinvoinnille aiheuttamia kielteisiä seurauksia mm. turvasaleja ja sermejä käyttämällä.

Jatkossakin tarvitaan määrätietoisia ponnisteluja ja tehtyjen toimenpiteiden kriittistä arviointia, jotta ihmiskaupan vastainen toiminta hyödyttäisi ihmiskaupan uhreja ja täyttäisi odotukset. Kansallinen ihmiskaupparaportoija uskoo, että tuloksia on mahdollista saavuttaa, jos ihmiskauppa tunnustetaan todelliseksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi ja siihen reagoidaan asianmukaisesti kaikissa tilanteissa, joissa mahdollisia ihmiskaupan uhreja kohdataan.

Kansallisen ihmiskaupparaportoijan kertomus 2010 löytyy vähemmistövaltuutetun toimiston sivuilta www.ofm.fi .

Kirjoittaja työskentelee ihmiskauppaan erikoistuneena ylitarkastajana vähemmistövaltuutetun toimistossa.

Kansallisena ihmiskaupparaportoijana toimivan vähemmistövaltuutetun tehtävänä on seurata ihmiskauppaa ja siihen liittyviä ilmiöitä sekä raportoida huomioistaan säännöllisesti eduskunnalle ja valtioneuvostolle. Raportoijana vähemmistövaltuutettu voi antaa ihmiskaupan vastaiseen toimintaan ja uhrien oikeuksien toteutumiseen liittyviä ehdotuksia, suosituksia, lausuntoja ja neuvoja. Vähemmistövaltuutettu voi myös antaa oikeudellista neuvontaa ja avustaa mahdollisia ihmiskaupan uhreja. Vähemmistövaltuutetulla on ihmiskaupparaportoijana oikeus saada salassapitosäännösten estämättä tietoja muilta viranomaisilta tehtäviensä hoitamista varten (laki vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta 660/2001 ja ko. lainmuutos, 1109/2008).

Kansallinen ihmiskaupparaportoija tarjoaa apuaan kaikille mahdollisten ihmiskaupan uhrien kanssa työskenteleville tahoille ihmiskaupan uhrien tunnistamisessa ja palveluiden piiriin saattamisessa sekä ihmiskauppaa koskevien rangaistussäännösten soveltamisessa.

Haaste 3/2010

 
Julkaistu 1.10.2010