Riikka Kostiainen

Tasapainoilua kiikkulaudalla

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Hän joutuu usein hakemaan tasapainoa monenlaisten tavoitteiden välillä. Paljonko panostetaan vaikkapa ennalta ehkäisevään työhön verrattuna jo tapahtuneiden rikosten tutkintaan, syrjäseutujen palveluihin verrattuna suurten kaupunkien lisääntyviin työmääriin tai kansalaisten yksityisyyden suojaan verrattuna yhteiskunnan turvallisuuden näkökulmaan?

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on puhunut paljon siitä, että ennalta estävän työn merkitystä ja painoa poliisin kokonaistyöpanoksessa pitäisi saada lisättyä. Esimerkiksi hänen johtamansa Poliisi 2020 -työryhmän raportissa esitetään, että poliisille ehdotetut lisäresurssit suunnattaisiin ennen kaikkea ennalta estävään työhön.

– Uskon siihen, että pitkällä aikavälillä ennalta estävä työ on tehokkainta poliisityötä, ja lisäksi koko yhteiskunta hyötyy siitä. Tulevaisuuden resurssipolitiikassa painopistettä pitäisi siirtää pikku hiljaa jälkikäteisestä rikostutkinnasta ennalta estävään suuntaa.

Paatero näkee poliisin rikoksentorjuntatyön laajana; se on näkyvää poliisityötä, tiedustelutoimintaa, laajaa sidosryhmäyhteistyötä ja kansainvälistä yhteistyötä. Paikallisessa sidosryhmäyhteistyössä perusta on kunnallinen turvallisuussuunnittelutyö. Erityisesti hän painottaa kouluviranomaisten ja sosiaaliviranomaisten kanssa tehtävää yhteistyötä. Tätä taustaa vasten on lähdetty kehittämään koulupoliisitoimintaa, jotta saataisiin entistä toimivampi keskusteluyhteys koulun ja poliisin välille. Samoin tavoitteena on, että kaikilla poliisiasemilla työskentelisi sosiaalityöntekijä. Silloin sosiaaliviranomaiset pääsevät nopeammin ongelmien lähteille kuin se muuten ehkä on mahdollista.

Syrjäytyminen uhkaa turvallisuutta

Strategisen ajattelun lisäksi Mikko Paatero haluaa viedä poliisihallinnossa eteenpäin tulevaisuuden ennakointia. Hän listaa tulevaisuuden uhkien kolmen kärjeksi syrjäytymiskehityksen, nettimaailman uhat ja kansainvälisen rikollisuuden. Nyt pitäisi löytää keinoja, joilla näitä uhkatekijöitä voidaan vähentää.

– Vakavin ilmiö on syrjäytymiskehitys. Turvallisuuden näkökulmasta olen erittäin huolestunut syrjäytymisestä – siitä että ihmiset jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle. Yleensä ajatellaan, että kun syrjäytyminen menee sukupolvelta toiselle, sen haittavaikutukset nousevat potenssissa. Tämän kehityksen ehkäisemiseen on syytä panostaa. Suomessa syrjäytymiseen pystytään kuitenkin vielä vaikuttamaan omilla keinoilla. Hyvinvointivaltiosta kannattaa pitää kiinni siinä mittakaavassa, kuin se on mahdollista, hän painottaa.

– Syrjäytymiseen liittyy myös etninen puoli. Suomessa on selkeästi rasistisia ilmiöitä, ja ennemmin ne ovat kasvussa kuin laskussa. Oma käsitykseni on se, että se johtuu aika paljon siitä, että Suomessa on vielä niin vähän ulkomaalaisia. Ehkä emme osaa käyttäytyä ulkomaalaisten kanssa, ja heidänkin on vaikea saada kontaktia meihin. On selvää, että ulkomaalaisten määrä lisääntyy, jolloin kotouttamistoimenpiteet – työllistäminen ja kielen opettaminen – ovat ydinkysymys. Vain sitä kautta ei tapahdu syrjäytymiskehitystä, mikä luo pohjaa rikolliselle toiminnalle.

Paatero haluaisi poliisiin enemmän etnistä henkilöstöä tulevaisuudessa. Toistaiseksi poliisikoulutukseen ei ole ollut montaa ehdot täyttävää eri etnistä alkuperää olevaa hakijaa, joten on harkittava heidän rekrytoimistaan muihin kuin poliisitehtäviin, esimerkiksi asiantuntijoiksi. Poliisi tarvitsee lisää tietämystä eri kulttuureista ja ihmisiä, jotka voivat luontevasti mennä mukaan erilaisiin etnisiin yhteisöihin.

Nettimaailma haltuun

Isoimman osaamishaasteen poliisille tuo internetiin liittyvään rikollisuuden lisääntyminen. Paatero kertoo, että tähän pyritään vastaamaan siten, poliisi on itse yhä enemmän mukana internetmaailmassa. Nettivalvontaa on koko ajan lisätty ja toisaalta mennään yhä enemmän "virtuaalinen poliisiasema" -ajatteluun. Esimerkkejä tästä ovat IRC-gallerian nettipoliisi ja uusimpana aluevaltauksena poliisin läsnäolo Facebookissa.

– Pidän tarpeellisena kokonaisvaltaista keskustelua nettirikollisuudesta – siitä millaista rikollista toimintaa siellä voidaan harjoittaa ja mitä se tarkoittaa lainsäädäntömme kannalta. Tarvitaan varmaan uutta lainsäädäntöä siitä, millaisiin asioihin voidaan puuttua, esimerkkinä vaikkapa kunnianloukkaustyyppinen menettely. Siltä sektorilta löytyisi tuhansia rikosilmoituksia, jos niitä ryhdyttäisiin tekemään. Mutta ei sekään ole järkevää ilman, että katsotaan kokonaisuutta, hän tähdentää.

– Internetmaailma toimii monin tavoin myös talousrikollisuuden pohjana. Lisäksi siellä samanhenkiset muodostavat yhteisöjä, joiden puitteet voivat olla hyvin vaarallisia kuten kouluampumistapauksissa on nähty. Tietenkin internetmaailmassa on paljon muitakin osa-alueita, joihin liittyy rikollisuutta.

Kolmanteen uhkaan, kansainväliseen rikollisuuteen, vastaamisessa poliisin perusstrategiana on pyrkiä estämään rikollisen aineksen pääseminen maahan. Tässä tehdään tiivistä ja laajaa yhteistyötä monien maiden kanssa, esimerkiksi Venäjän kanssa.

Organisaation muutos selkeyttää johtamista

Poliisihallinnon organisaatio on muuttunut ja muuttumassa suuresti näinä aikoina. Tämän vuoden alussa poliisilaitokset vähenivät 24:ään, ja niiden lisäksi on muutamia valtakunnallisia yksiköitä. Ensi vuoden alussa toimintansa aloittaa uusi Poliisihallitus, johon yhdistetään läänien poliisijohto ja osa sisäasiainministeriön poliisiosastosta. Mikko Paatero siirtyy sinne poliisiylijohtajaksi.

– Poliisihallituksesta voidaan ohjata suoraan kaikkia poliisilaitoksia ja valtakunnallisia yksiköitä, mikä uskoakseni mahdollistaa uusien asioiden läpimenon paremmin ja ihmisten yhdenvertaiseen kohteluun panostamisen. Uudistuksessa pyritään myös siihen, että hallinnollisia ja tukitoimintoja voidaan keskittää ja pitkällä aikavälillä vapauttaa jonkin verran resursseja operatiiviseen toimintaan. Lääninjohdon ja ylijohdon yhdistäminen poliisihallituskokonaisuuteen ei ratkaise resurssiongelmaa, mutta pystymme osaltamme vastaamaan sillä valtion tuottavuusohjelman vaatimuksiin. Uudistuksella tavoitellaan noin 40 henkilötyövuoden vähennystä. Ensisijaisesti haetaan kuitenkin selkeyttä, suoraviivaisuutta ja linjakkuutta, Paatero kertoo.

– Oma roolini poliisiylijohtajana muuttuu siten, että ministeriön hallinnollinen puoli jää pois. Tavoitteeni on käyttää kokouksista vapautuva aika vuoropuhelun lisäämiseen kentän kanssa. Uskon, että silloin myös yhtenäisen poliisin kuvaa voidaan edelleen kirkastaa. Luulen olevani omimmillani uudessa tehtävässä.

Paikallisuudistuksen alkutaipaleeseen, sen suuntaan ja yleisiin periaatteisiin, Paatero on tyytyväinen ja sanoo sen toteutuneen paremmin kuin odotti. Iso muutos ei kuitenkaan toteudu hetkessä ja koko ajan toimintaa on kehitettävä ja haettava oikeita menettelytapoja. Hän uskoo, että myös Poliisihallituksen muodostamisen kommervenkit saadaan tehtyä hyvässä järjestyksessä.

Kansalaiset ja tehostuva poliisitoiminta

Kansalaiskeskustelussa on eri puolilla Suomea kannettu huolta siitä, että poliisi kaikkoaa organisaatiouudistuksen myötä harvaanasutuilta alueilta keskuspaikkoihin. Mikko Paatero lupaa, että siitä pidetään huolta, että näin ei tapahdu.

– Poliisi perustaa peruspoliisitoimintansa hajautetun järjestelmän pohjalle. Ei se ole tärkeää, että poliisi on jossain rakennuksessa sisällä, vaan se, että poliisi näkyy partiotoiminnalla ja muuten niin paljon kuin mahdollista ihmisten parissa. Haaste on, että keskuspaikoissa tehtävät koko ajan lisääntyvät ja harvaan asutuilla alueilla ne vähenevät. Poliisipäälliköiden ja minunkin varmaan vaikein tehtävä on löytää tässä tasapaino.

Kun poliisien osaamisvaatimukset kasvavat ja halutaan keskittyä yhä vaativampiin tehtäviin, onko kansalaisten syytä olla huolissaan siitä, ettei pikkurikoksia enää tutkita?

Paatero myöntää huolen olevan oikea. Lähtökohtaisesti poliisit kuitenkin ovat jatkossakin moniosaajia. Koulutus perustuu siihen, että voidaan hoitaa sekä yleinen järjestys että erikoistehtäviä. Hänen mukaansa pieniä rikoksia voidaan hoitaa esimerkiksi partiotoiminnan ohella eikä aina tarvitse lähettää paikalle erikoisryhmää, rikostutkintaryhmää tai vastaavaa.

– Se on tietenkin tunnustettava, että kun tehtäviä laitetaan tärkeysjärjestykseen, pienet omaisuusrikokset ovat niitä, joita ei lähdetä selvittämään samalla lailla pillit päällä kuin joitakin törkeämpiä rikoksia. Tällaista priorisointia täytyy tehdä, mutta emme voi unohtaa pieniä rikoksia kokonaan, sillä niiden kautta voi jäädä kiinni myös järjestäytyneitä rikollisryhmiä. Sellaista ajattelua en hyväksy, että joku rikosilmoitus laitetaan suoraan mappiin. Poliisilla on tutkintapakko ja sen pitää tutkia kaikkia juttuja tiettyyn pisteeseen asti. Jos joku pieni juttu ei sitten heti selviä, se jätetään lepäämään ja katsotaan, selviääkö se jonkun muun rikoksen tutkinnan yhteydessä.

Rikosketjun kesto ja oikeusturva

Kriminaalipolitiikan suurimpana ongelmana Mikko Paatero pitää oikeudellisen ketjun toimivuutta. Ketju rikoksen poliisitutkinnasta syyteharkintaan, oikeudenkäyntiin ja toimeenpanoon vankeinhoitolaitoksessa kestää liian kauan. Sen lyhentämiseen voidaan pyrkiä tietenkin resurssillisin keinoin, mutta ehkä täytyy myös muuttaa joitakin menettelytapoja niin, etteivät ne vie yhtä paljon aikaa kuin aikaisemmin.

– Poliisin näkökulmasta ensimmäinen taho on tietenkin syyttäjä. Syyttäjäresursseja ei pitäisi päästää liian heikoiksi, koska syyttäjän pitäisi olla heti mukana törkeimmissä rikoksissa. Poliisi voi tehdä rutkasti turhaa työtä, jos jutun oikeuteen vievä syyttäjä ei ole ohjaamassa, mihin keskitytään ja mikä osa voidaan jättää kenties kokonaan tutkimatta. Oikeudenkäyntiä edeltävän poliisi-syyttäjäyhteistyön painoarvoa täytyy edelleen vain kasvattaa, hän linjaa.

– Tärkeää on tietenkin myös se, että tuomioistuin pystyy nopeasti käsittelemään jutut ja että tuomiot saadaan nopeasti täytäntöön. Minuakin vähän huolestuttaa se, että lainvoimaisten päätösten saaminen kestää niin kauan, kun rikosprosessissa valitetaan paljon hovioikeuteen ja korkeimpaan oikeuteen. Varmasti täytyy pohtia, pitääkö kaikista asioista saada valittaa joka portaaseen samalla lailla kuin nykyään. Oikeusturva ei sitä oikeastaan tarvitsisi kaikissa asioissa.

Tietosuoja ja turvallisuus

Nykyisissä kriminaalipoliittisissa linjauksissa poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei näe poliisin kannalta erityisiä ongelmia, vaan on niihin melko tyytyväinen. Poliisilla ei ole itseisarvoa, vaan se tekee työtään osana yhteiskuntaa.

– Tietenkin jos haluttaisiin painottaa mahdollisimman paljon rikosten tutkimista, tietosuojista joustettaisiin. Mutta myös tässä täytyy vallita suomalaisessa yhteiskunnassa tasapaino, eikä liialliseen turvallisuusnäkökulmaankaan pidä mennä. Yksilönsuoja, tietosuoja ja vastaavat ovat välttämättömiä, ja niiden suhteesta turvallisuuteen on käytävä jatkuvasti yhteiskunnallista keskustelua. Tällä hetkellä turvallisuusasioita painotetaan tässä suhteessa jonkin verran enemmän kuin aikaisemmin, hän arvioi.

– Minusta kuitenkin tietojen saantipuolta pitää edelleen katsoa. Viranomaisten kesken pitäisi voida vaihtaa tietoa helpommin, mutta kun mennään viranomaisista ulospäin, noudatetaan ehdottomia salassapitovelvollisuuksia. Viranomaisten välisen yhteistyön lisääminen ei vielä vaaranna intimiteettisuojan kokonaisuutta.

 
Julkaistu 28.9.2009
Sivun alkuun |