Markku Tyynilä

Suuriruhtinaskunta ja biografia

Suuriruhtinaskunnan aikana Suomi kehittyi Ruotsin ja Venäjän syrjäkulmasta valmiiksi valtioksi. Vuosien myötä Suomen yhteiskunta- ja talouselämä edistyi. Samalla naisten asema kehittyi varsinkin talouselämän ja kulttuurin aloilla. Vuonna 1906 naiset ja lukuisat miehetkin saivat yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden sekä kelpoisuuden kansanedustajaksi.

Tuleva tasavallan presidentti Kaarlo Juho Ståhlberg vastusti vuoden 1904-1905 valtiopäivillä yleistä äänioikeutta. Hän suunnitteli aateliston ja pappien sekä porvariston ja talonpoikien muodostamista kahdeksi miesten säädyksi, ja taktisista syistä hän vastusti myös naisten äänioikeutta. Enemmistön muodostuminen hälvensi Ståhlbergin epäilyksiä, ja hän oli lopulta valmis hyväksymään yksikamarisen eduskunnan ja naisten äänioikeuden.

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Jyrki Räikkä oli itsenäisyyspäivän artikkelissaan laskenut, että naisten osuus oli suurin suuriruhtinaskunnan ajan biografioissa, 18 prosenttia. Ruotsin ajan osuus oli 13 prosenttia ja tasavallan osuus 12 prosenttia. Yhteensä 270 naisartikkelin saavuttaminen on suuriruhtinaskunnan ajan toimituksen päätoimittajalle palkinto sinänsä.

Kaikkia tunnettuja naisia ei otettu mukaan, koska Kansallisbiografian vaatimukset olivat tiukat. Esimerkiksi Aleksis Kiven ihastus Brita Christina Alm, Töölön ulkoravintolan ruotsinmaalainen tarjoilija "Töölön Kersti", ei saanut Kansallisbiografiaan omaa artikkeliaan. Töölön Kersti avioitui Aleksis Kiven ystävän, Ernst Albert Forssellin kanssa. Kun Forssell yleni senaattoriksi, voitiin senatorska Almin elämäkerta kirjoittaa E.A. Forssellin artikkelin sisälle.

Oman artikkelin saaneista naisista ovat hyvinä esimerkkeinä keisarin hovineito ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Aurora Karamzin ja hänen sisarentyttärensä kirjailija ja kartanonrouva, "Kytäjän kreivitär" Marie Linder. Näiden molempien elämäkertojen kirjoittaja on filosofian maisteri Katri Lehto, joka kuuluu biografian parhaimpiin kirjoittajiin.

Vuonna 1809 perustetun hallituskonseljin ensimmäinen kokoonpano edusti omaperäistä demokratiaa. Maapäivät saivat valita ehdokkaat konseljin jäseniksi. Säädyt kuitenkin valitsivat yhteensä 19 ehdokasta, vaikka jäsenpaikkoja oli 14. Kenraalikuvernööri Mihail Barclay de Tollyn ratkaisun mukaan 14 nimitettiin jäseneksi ja muutkin viisi saivat tärkeän tehtävän.

Jäsenet puolestaan olivat virka-arvoissa edustettuina ylimmästä alimpaan. Turun hovioikeuden presidentti Adolf Tandefelt oli presidenttinä kaikkien rankien yläpuolella ja kolme jäsentä, lääninkamreerit Erik.E. Tulindberg ja Henrik Cristian Nordensvan sekä kihlakunnantuomari Henrik Ervast, olivat kaikkein alimmassa, 41. rangissa. Jo lokakuussa alemman rangin miehet nostettiin laamannin rankiin, majuri Carl Erik Mannerheim sotaneuvokseksi, Tulindberg ja Nordensvan kamarineuvoksiksi ja Ervasti laamanniksi.

Lopuksi alkuun. Keisari Aleksanteri I vahvisti 1 päivänä joulukuuta 1808 kolmen kenraalin Suomelle laatiman ohjesäännön. Samalla hän kuitenkin määräsi, että Suomen asiat oli esiteltävä suoraan keisarille, ohi Venäjän ministerien, ja vuoden vaihtuessa keisari otti itselleen Suomen suuriruhtinaan arvonimen.

Artikkeli perustuu kirjoittajan Kansallisbiografian julkistamisjuhlassa 12.12.2007 pitämään puheeseen.

 
Julkaistu 28.9.2009