Reino Sirén

Varkaudet vähenevät

Tuore tutkimus osoittaa, että varkausrikosten väheneminen on jatkunut. Varkauden kohteeksi joutumisen riski vaihtelee iän, tulojen, asuinalueen ja asumismuodon mukaan. Rikospelot ovat vähentyneet.

Vuonna 1980 aloitettu kyselytutkimusten sarja selvittää, miten yleistä on Suomessa joutua väkivalta- tai omaisuusrikoksen uhriksi. Tutkimuksissa on eri vuosina haastateltu 4 000–14 000 satunnaisesti valittua 15 vuotta täyttänyttä suomalaista. Viimeisimmässä, vuoden 2006 tutkimuksessa yhdeksän prosenttia haastatelluista kertoi, että heidän henkilökohtaista, kotitalouden yhteistä tai alaikäisen lapsensa omaisuutta oli varastettu tai yritetty varastaa viimeksi kuluneen vuoden aikana. Varkausrikoksen kohteeksi joutui noin 200 000 kotitaloutta. Osuus oli yli kolme prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisessä vuoden 2003 kyselyssä. Uhriksi joutui enimmillään lähes 14 % väestöstä vuonna 1997.

Kuvio 1. Varkausrikosten tai vahingonteon kohteeksi joutuneiden osuus 15-74-vuotiaista 1980, 1988, 1993, 1997, 2003, 2006 (%).

Väestön rikoskokemukset ja poliisin tilastoima varkausrikollisuus ovat kehittyneet samansuuntaisesti. Myös rikostilastossa varkauksien määrä on kääntynyt selvään laskuun 2000-luvulla. Kehityksen syynä ei ole ilmoitushalukkuuden aleneminen, sillä haastattelujen mukaan se on samaan aikaan noussut. Toisaalta, verrattaessa kyselytutkimusten tuloksia tilastoituun rikollisuuteen on otettava huomioon, että väestökyselyiden ulkopuolelle jäävät yritysten ja yhteisöjen omaisuuteen kohdistuneet omaisuusrikokset. Haastatteluissa tulee puolestaan ilmi tapauksia, jotka puuttuvat poliisin rikostilastosta, koska ne eivät ole tulleet poliisin tietoon.

Toinen yleinen kotitalouksiin kohdistuva rikos on vahingonteko. Myös niissä kasvu on pysähtynyt kuten varkausrikollisuudessa. Vuonna 2006 vastaajista noin kolme prosenttia kertoi, että heidän omaisuuttaan oli vahingoitettu kuluneena vuonna. Arviolta 68 000 kotitaloutta oli joutunut tällaisen teon kohteeksi. Vähennystä vuodesta 2003 oli yhdeksän prosenttia.

Muut omaisuusrikokset, kuten petokset tai kavallukset, ovat kotitalouksiin kohdistuneina harvinaisia, eikä niiden kehityssuunnasta voi kyselyaineiston perusteella sanoa mitään varmaa.

Se, että kotitaloudet kärsivät rikoksista aikaisempaa vähemmän, ilmenee myös rikoksista aiheutuneiden vahinkojen rahamääräisenä vähenemisenä. Vuonna 2006 kotitalouksille aiheutui omaisuusrikoksista karkeasti arvioiden runsaan 170 miljoonan euron kokonaisvahinko, joka oli runsaat kymmenen prosenttia pienempi kuin vuonna 2003. Viidenneksen tästä summasta kotitaloudet saivat takaisin pääasiassa vakuutuskorvauksina. Sekä kokonaisvahinko että korvausten jälkeen laskettu nettovahinko oli vuonna 2006 pienempi kuin vuosina 1997 tai 2003.

Omaisuusrikosten kohteet ennallaan

Auton vahingoittaminen ja polkupyörän varastaminen ovat yleisimmät kotitalouksien kokemat omaisuusrikokset. Tässä suhteessa tilanne ei ole muuttunut. Vuonna 2006 runsas neljä prosenttia haastatelluista kertoi autonsa vahingoittamisesta ja vajaat neljä prosenttia polkupyörävarkaudesta. Arviolta 70 000 pyörää joutui varkaiden käsiin. Polkupyörävarkaudet ovat vähentyneet 1990-luvun puolivälin jälkeen. Autojen vahingoittamiset ovat pysyneet samalla tasolla, kun niiden määrä suhteutetaan auton omistaviin kotitalouksiin. Autoihin tehdyt murrot tai autojen sisältä tehdyt varkaudet ovat sen sijaan vähentyneet selvästi. Vuoden 2006 kyselyn mukaan noin joka sadas auton omistava kotitalous oli kuluneen vuoden aikana joutunut tällaisen rikoksen kohteeksi. Ohjetta, että pysäköityihin autoihin ei tule jättää näkyville houkuttelevaa tavaraa, on ilmeisesti alettu noudattaa laajemmin.

Edellä mainittuja varkauksia paljon harvinaisempaa on se, että perheen auto anastetaan tai että asuntoon murtaudutaan. Näistä maininneiden osuus on viimeisten 15 vuoden aikana jäänyt puolen prosentin vaiheille.

Haastattelutietojen perusteella voidaan arvioida, kuinka monta rikosta kotitaloudet vuosittain kokevat. Vuonna 2006 kotitalouksiin kohdistui arviolta 230 000 varkausrikosta ja 80 000 vahingontekoa. Varkausrikoksista noin 90 000 kohdistui liikennevälineisiin tai niiden osiin, pääasiassa polkupyöriin. Runsaassa 100 000 rikoksessa varkaan saaliiksi joutui muita käyttöhyödykkeitä, kuten elintarvikkeita ja juomia, laukkuja, lompakoita ja asusteita, kodinkoneita ja kotielektroniikkaa – tähän sisältyvät myös autostereot ja matkapuhelimet – tai rahaa. Huomattavaa on se, että varkauksien väheneminen koskee sekä avovarkauksia, kuten raha- ja lompakkovarkauksia jotka usein tapahtuvat kodin ulkopuolella, että koti-irtaimistoon kohdistuneita asuntovarkauksia. Asuntojen parantunut murtosuojaus ja muu varautuminen selittävät asuntomurtojen vähenemisen, mutta avovarkauksien kohdalla kehitykseen on ollut muitakin syitä.

Rikospaikkana yleensä asunto tai piha

Haastatteluissa kysyttiin myös, missä varkaus tai vahingonteko oli tapahtunut. Merkillepantavaa on se, että huomattava osa varkauksista oli tehty perheen tai ruokakunnan asunnosta tai asunnon pihalta. Esimerkiksi varastetuista polkupyöristä puolet oli viety vastaajan omalta pihalta, vain viidennes yleiseltä tie- tai katualueelta. Tämän mukaan varkauksia voitaisiin merkittävästi vähentää, jos pyörien turvalliseen säilytykseen ja valvontaan kotipihalla kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Sama pätee auton anastuksiin. Autoista vielä useampi kuin polkupyöristä, eli yli puolet, oli anastettu oman asunnon pihalta. Myös autojen vahingoittamisista joka neljäs oli kohdistunut asunnon pihalla olleeseen autoon, mikä viittaa siihen, että tekijä tai tekijätkin ovat usein lähiseudulta.

Varkauden kohteeksi joutumisen riski vaihtelee

Varkausrikokset eivät kohdistu sattumanvaraisesti eri ihmisiin. Nuoret kokevat niitä eniten ja varkauden uhriksi joutuneiden osuus vähenee tasaisesti iän myötä. Joka kuudennelta 15−24-vuotiaalta oli vuoden aikana varastettu jotain, 65 vuotta täyttäneistä varkauden uhriksi oli joutunut vain neljä sadasta. Nuorten kohdalla rikosriskiä lisää se, että he liikkuvat paljon opiskelun ja harrastusten vuoksi. Myös nuorille ominaiset vapaa-ajan vieton muodot lisäävät avovarkauksien kohteeksi joutumisen mahdollisuutta.

Varkauden kohteeksi joutumisen riski on myös yhteydessä kotitalouden tuloihin, asuinalueeseen ja asumismuotoon. Kaupunkilähiöiden ja kaupunkien keskustojen kotitaloudet joutuvat varkauksien kohteeksi useammin kuin taajamissa tai maaseudulla asuvat. Asuinympäristöjen erot ovat samansuuntaiset kuin poliisin tietoon tulleessa rikollisuudessa.

Kerrostalojen asukkailla näyttää olevan suurempi vaara menettää omaisuuttaan varkaudessa kuin pientaloissa asuvilla. Tämä on selitettävissä sillä, että asuinympäristön ns. luonnollinen valvonta toimii usein paremmin pientalovaltaisilla alueilla kuin kerrostaloalueilla, joissa säilytystilat ja autojen pysäköintialueet ovat fyysisesti etäämpänä asunnoista ja niistä käsin vaikeammin valvottavissa. Lisäksi pientalojen asukkaat ovat luultavasti varautuneet eri keinoin paremmin varkauksia vastaan. Asuinalueiden ja asumismuotojen väliset rikoserot ovat kuitenkin kaventuneet 2003–2006.

Varkausrikosten vähenemistä on tapahtunut usean yksilöllisen ja asuinympäristöön liittyvän ominaisuuden suhteen. Viime vuosina kehitys on suotuisin nuorten aikuisten ja keski-ikäisten edustamien keskituloisten, kaupunkilaisten ja kerrostaloissa asuvien kotitalouksien kohdalla. Pienituloisimmat joutuvat varkauden kohteeksi muita tulonsaajaryhmiä useammin. Sitä paitsi heidän keskuudessaan varkausriski ei ole laskenut kolme vuotta aiemmin tehdystä mittauksesta, toisin kuin muissa tulonsaajaryhmissä.

Pienituloisuuden ja rikoksen kohteeksi joutumisen yhteys selittynee osaksi vastaajan iästä ja elämänvaiheesta, mutta saattaa johtua myös siitä, että pienituloiset asuvat muita useammin asuinalueilla, joissa varkauksia tapahtuu asukasmäärään nähden keskimääräistä enemmän. Eläminen ja asuminen erilaisten sosiaalisten ongelmien kyllästämässä asuinympäristössä saattaakin olla merkittävämpi riskitekijä kuin henkilön yksilölliset ominaisuudet tai elämäntapa. Jotain asuinympäristön laadusta kertoo haastateltaville esitetty kysymys, kuinka turvallisena he pitävät asuinaluettaan. Siinä viitattiin ensisijaisesti väkivallan uhkaan, mutta myös omaisuusrikosten kohteeksi joutumisessa oli vastaajien kesken hienoinen ero. Erittäin turvalliseksi asuinympäristönsä kokevilta oli varastettu harvemmin kuin niiltä, jotka pitivät asuinympäristöään enintään melko turvallisena. Mielipiteeseen on saattanut vaikuttaa omalle kohdalle aikaisemmin sattunut rikos, mutta tulos ehkä kertoo myös väkivallan, häiriökäyttäytymisen, vahingontekojen ja varkauksien keskittymisestä samoille huono-osaisuuden ja muiden ongelmien vaivaamille asuinalueille. Varkausrikoksen kohteeksi joutuminen oli muun muassa kaksi kertaa yleisempää niiden vastaajien keskuudessa, joiden asuinalueella oli nähty myytävän huumeita tai näkynyt merkkejä huumeiden käytöstä kuin niiden, jotka eivät olleet koskaan tällaista havainneet.

Rikospelot vähentyneet

Riippumatta siitä, miten suuri rikoksen kohteeksi joutumisen todennäköisyys tosiasiassa on, rikollisuus voi olla pelon aihe joka rajoittaa jokapäiväistä elämää. Rikospelkojen suhteen kehitys näyttää koko väestön tasolla myönteiseltä. Entistä harvempi suomalainen tuntee huolta siitä, että kotiin murtaudutaan ja sieltä varastetaan jotain. Vielä vuonna 1997 oli asuntomurrosta ainakin jonkin verran huolissaan 46 prosenttia vastaajista, vuonna 2006 enää 31 prosenttia. Huolestuneisuus on vähentynyt samaa tahtia kuin rikokset. Tulos voi myös heijastaa yleisempää turvallisuuden tunteen lisääntymistä joka liittyy taloudellisen tilanteen vakauteen ja toimeentuloon.

Reino Sirén: Omaisuusrikosten kohteeksi joutuminen 2006: yleisyys, piirteet ja muutokset. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen verkkokatsauksia 4/2008 www.optula.om.fi

 
Julkaistu 29.9.2008