Päivi Mäkelä

Tahallisesti sytytetyt tulipalot

Päihteet, mielenterveysongelmat ja syrjäytyminen palojen määrän kasvun taustalla.

Käsitteet tuhopoltto ja tuhopolttaja – pyromaanista puhumattakaan – ylittävät helposti julkaisukynnyksen ja tulevat huomatuiksi uutisvirrassa. Käsitteet ovat raflaavia ja käytettyjä, mutta usein ongelmallisia. Tuhopoltoista puhuminen ei välttämättä ole ongelmallista suurimmissa ja korkeariskisissä palotapauksissa, sen sijaan pienimpien palojen tai sytyttämisyritysten nimittäminen tuhopoltoiksi on ylimitoitettua.

Tuoreessa tutkimuksessa päädyimme käyttämään nimitystä tahallisesti sytytetty tulipalo. Käsite kattaa palotapaukset pienimmästä suurimpaan ja kuvaa tuhopolttoa paremmin monen palotapauksen intentiota: tavoitteena ei usein niinkään ole vahinkojen maksimoiminen kuin esimerkiksi psyykkisen pahoinvoinnin ilmaiseminen.

Ilmoitusalttius selittää osan kasvusta

Kävimme yksityiskohtaisesti läpi Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä PRONTOon vuonna 2005 kirjatut palotapaukset. Näitä oli kaikkiaan 12 977, joista 2 453 luokiteltiin tahallisesti sytytetyiksi. Vuonna 2005 kaikista paloista tahallisia oli siis lähes joka viides (18,9 %), mikä on enemmän kuin aiemmassa, vuosia 1997 ja 1998 tarkastelleessa tutkimuksessa (16,0 %). Tahallisten palojen aiheuttamat taloudelliset vahingot arvioitiin yli 21 miljoonaksi euroksi.

Vaikka tilanne ei Suomessa onneksi olekaan yhtä huono kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa, on syytä pohtia kasvun syitä. Osin kyse on viranomaisten tietoon tulevien ja piiloon jäävien tapausten suhteen muutoksesta. Edellisen tarkastelujakson jälkeen ilmoitusalttius on varsinkin pienten palotapausten osalta selvästi kohonnut. Syynä on ensinnäkin se, että matkapuhelimet ovat tehneet hälyttämisen helpoksi. Toisena syynä on uusavuttomuus, joka tuli esille sekä pelastustoimen raportoinnissa että sen edustajien taustahaastatteluissa. Jos palon tai sen alun on kirjattu talttuneen puolikkaalla juomapullollisella vettä, lapiollisella lunta tai pienellä tallomisella, voi pohtia, olisiko sammutus saattanut onnistua kätevältä kansalaiseltakin. Edelleen kyse lienee jonkinlaisen "hoitakoot viranomaiset" -asenteen lisääntymisestä.

Tällainen kehitys lisää pelastustoimen työtä tilanteessa, jossa riittää muitakin haasteita, kuten väestön ikääntyminen, pelastustoimen lavea toiminta-alue ja harvaanasuttujen alueiden sopimuspalokuntien rekrytointipohjan ohentuminen.

Rikollisuuden kasvu ja alkoholipolitiikka

Ilmoitusalttiuden muutos ei yksin riitä selittämään koko tahallisten palojen määrän kasvua. Tekijöitä ja heidän ominaispiirteitään koskeva tieto auttaa pääsemään muiden syiden jäljille, joista tärkeimmät ovat päihteidenkäyttö, mielenterveysongelmat ja kolmantena jossain määrin jo edelliset sisäänsä sulkeva syrjäytyminen. Tekijätietoja saimme sekä poliisin tietojärjestelmän rikosilmoituksista että Turussa vuosina 1999–2006 tulella tehtyjä tuhotöitä ja vahingontekoja koskeneesta otostarkastelusta. Siinä kävimme läpi tiedot sekä rikosrekisteristä että asiakkuudesta Turun kaupungin sosiaalikeskuksessa.

Kuten tunnettua, alkoholipoliittisista valinnoista johtuen alkoholinkulutus on muutaman viime vuoden aikana lisääntynyt voimakkaasti. Stakesin ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen tutkimusten mukaan alkoholin kokonaiskulutus henkeä kohti 100-prosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna nousi vuoden 2003 9,4 litrasta vuonna 2005 10,5 litraan – kahdessa vuodessa siis hiukan yli litran lisäys. Kulutusmuutokset eivät ole tulleet yksin: alkoholihaitat ovat yksiselitteisesti nousseet, tarkasteltiinpa asiaa sitten poliisin, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen näkökulmasta. Kun myös tahallisten tulipalojen sytyttämisen taustalla on usein päihtymystila, on hyvin vaikeaa perustella, etteikö kulutuksen kasvulla olisi yhteyttä myös tahallisten tulipalojen lisääntymiseen.

Mielenterveyshoidon "säästöt"

"Mitä kehnommille raiteille mielenterveyshoito menee, sitä enemmän tapahtuu tuhopolttoja." Näin toteaa tahallisten tulipalojen sytyttäjiä väitöskirjassaan tutkinut Niuvanniemen sairaalan johtava lääkäri, dosentti Eila Tiihonen (Etelä-Saimaa 20.1.2008). Tutkimuksessa vastaan tulleiden tapausten perusteella väitteeseen on helppo yhtyä.

On tietenkin selvää, että mitkään turvaverkot eivät pysty täysin estämään epätoivottuja ja epätoivoisia tekoja. Ikävä kyllä aineiston tapauksista muutamat herättävät vakavia kysymyksiä siitä, onko avun äärelle hakeutunut aidosti saanut tarvitsemaansa hoitoa vai onko hoitokriteerien täyttäminen ollut enemmän muodollista kuin tosiasiallista laatua.

Asiaa ei auta, että mielenterveysongelmien ja tahallisesti sytytettyjen palojen välisistä yhteyksistä on paljon väärinkäsityksiä. Yhteys hyvin helposti samastetaan pyromaniaan, mutta tämänkin tutkimuksen perusteella se muodostaa sangen kapean siivun mielenterveysongelmista kumpuavista paloista. Toiseksi näiden tekojen vaarapotentiaalia helposti ylikorostetaan siinä mielessä, että ne huomattavan usein ovat luonteeltaan itsetuhoisia, eivät toisia kohtaan osoitettuja. Esimerkiksi tahallisesti sytytetyistä tulipaloista aiheutuvat palokuolemat ovat valtaosin itsemurhia.

Väärinkäsityksistä yksi liittyy mielenterveyspalveluiden kustannuksiin. Kuinka suuria säästöjä syntyy, jos ja kun ongelmat vain siirtyvät toisen viranomaisen hoidettaviksi? Entä kuinka merkittäviä säästöjä syntyy, jos mielenterveysongelmien eskaloitumista seuraa kymmenien tuhansien tai miljoonien eurojen vahingot aiheuttavia onnettomuuksia, kuten tämän tutkimuksen aineistossa pahimmissa tapauksissa? Ja onko mielekästä, että mielenterveyspalveluita tarvitseva ihminen ajautuukin tekemisiin tyystin toisten viranomaisten – poliisin, pelastustoimen, syyttäjän ja lopulta tuomioistuimen – kanssa?

Syrjäytymiseen tunnetusti usein liittyvät juuri päihde- ja mielenterveysongelmat, joskus välillisesti niin, että seurauksia joutuvat kantamaan lapset. Turkua koskeneessa otostarkastelussa silmiinpistävintä olikin nuorimpien rikoksesta epäiltyjen lähes poikkeukseton lastensuojelutausta, jollaiseksi tässä tutkimuksessa luettiin kodin ulkopuolinen sijoitus joko avohuollon tukitoimien tai huostaanoton kautta. Kaikkiin nuorimpiin sytyttäjiin tätä ei ole syytä yleistää: oletettavaa on, että otoksen lasten ja nuorten riskinotto on korostunut, mikä johtaa myös todennäköisempään kiinnijäämiseen. Lasten ja nuorten luvatonta tulenkäyttöä ei kuitenkaan ole syytä vähätellä: esimerkiksi koulukiinteistöjen sytytetyt palot ovat valtaosin nuorten sytyttäjien tekoja.

Ylipäätään syrjäytymiseen viittaavat indikaattorit olivat otoksessa huomattavan vahvat. Puolelta rikoksesta epäillyistä löytyi muuta rikollisuutta ja yli 80 prosentilta sosiaalikeskuksen asiakkuustietoja.

Tekijöissä kolme pääryhmää

Jos pyromania ei istu kuvaamaan tahallisten palojen sytyttäjiä, mikä olisi osuvampi tapa lähestyä tekijöiden kirjoa? Vaikka yksilöllistä vaihtelua on luonnollisesti paljon, voi väljään ja viitteelliseen ikäjaotteluun perustuen hahmotella kolme ryhmää.

Nuorimpien ryhmää leimaa porukassa toimiminen, ryhmäpaine ja "joukossa tyhmyys tiivistyy" -tyyppiset päähänpistot. Nuorimmilla on kyse usein ajattelemattomista kokeiluista, osalla taas yhden tai useamman tulipalon aiheuttaminen liittyy vakavampaan ongelmien kasautumiseen.

Tekijöiden keskiryhmä koostuu parikymppisistä 30-–35-vuotiaisiin. Nuorempiin verrattuna päihteiden osuus tapausten taustalla vahvistuu, ja teot ovat huomattavasti useammin yksin tehtyjä. Ehkä yllättävänkin monessa tapauksessa teot ovat reagointia ja tunteenpurkauksia esimerkiksi ihmissuhdeongelmiin liittyen, osalla taas palot kytkeytyvät kohtuullisen aktiiviseen rikolliseen toimintaan.

Vanhimpien tekijöiden ryhmässä itsetuhoisuuden ja mielenterveysongelmien osuus tapausten taustalla lisääntyy. Päihdehistoria voi tässä vaiheessa olla jo pitkä, ja naisten osuus on suurempi kuin kahdessa muussa ryhmässä. Palot valtaosin kohdistuvat tekijän omaan elinpiiriin – usein omaan kotiin, jos kohta tahalliset palot yleensäkin sijoittuvat lähelle tekijän asuinympäristöä.

Kirjoittaja on ma. assistentti Turun yliopistossa. Artikkeli perustuu kirjoittajan ja Ahti Laitisen tutkimukseen Tahallisesti sytytetyt tulipalot Suomessa. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. Rikos- ja prosessioikeuden sarja A:33. 2008.

 
Julkaistu 29.9.2008