Markku Heiskanen & Kauko Aromaa

Rikokset Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa

YK:n rikoskysely kertoo rikollisuuden trendeistä.

Rikollisuustilanteen tarkka vertailu eri maiden välillä on vaikeaa, koska samannimiset rikokset on eri maissa usein määritelty eri tavoin, ja piilorikollisuuden osuus vaihtelee eri maissa. Lisäksi rikosten kirjaamiskäytännöt vaihtelevat. Jos esimerkiksi rikokset tilastoidaan heti, kun ne on ilmoitettu poliisille, rikosten määrät ovat suurempia kuin jos ne tilastoidaan vasta tutkinnan jälkeen, koska osa ilmoitetuista tapauksista karsiutuu aineistosta tutkinnan edetessä. Esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa rikokset kirjataan heti ilmoittamisvaiheessa, monissa Manner-Euroopan maissa vasta poliisitutkinnan päätyttyä.

Yksittäisten maiden tilannetta koskevia trendejä voidaan kuitenkin tarkastella suhteellisen luotettavasti, ellei maan rikoslain määrittelyjä tai rikosten laskentasääntöjä ole muutettu. Oheisissa kuvioissa maat on jaettu neljään ryhmään: vanhat EU-maat sekä Sveitsi, Norja ja Islanti, uudet EU-maat, muut Itä-Euroopan maat, Pohjois-Amerikka (USA ja Kanada).

Seuraavassa esitetään eräitä rikostrendejä vuosilta 1995–2004. Uudempia tietoja ei valitettavasti tiedon keräämisprosessin hitauden vuoksi ollut käytettävissä. Kymmenen vuoden aikaväli tarjoaa silti kiinnostavan näkökulman eri rikoslajien kehityksestä, eikä tässä kehityksessä muutaman vuoden aikavälillä normaalioloissa yleensä tapahdu suuria muutoksia.

Henkirikosten väheneminen myönteistä

Myönteistä rikollisuuskehityksessä on ollut henkirikosten määrän väheneminen keskimäärin runsaalla neljänneksellä (Kuvio 1). Vähenemistä on tapahtunut kaikilla alueilla. Eri alueiden väliset erot ovat kuitenkin suuret. Uusien EU-maiden itäpuolella olevissa maissa, joissa on mukana myös entisen Neuvostoliiton alueen maita, henkirikoksia tehtiin eniten, seuraavaksi eniten uusissa EU-maissa. Pohjois-Amerikan trendiä laskee Kanadan matalampi henkirikostaso (2,0 henkirikosta 100 000 henkeä kohti vuonna 2004; USA:ssa vastaava luku oli 5,5). Pohjois-Amerikan viime vuosikymmenen lopun henkirikostason lasku on peräisin USA:sta. Henkirikosten väheneminen näyttää Pohjois-Amerikassa pysähtyneen vuosituhannen vaihteessa. Länsi-Euroopassa henkirikollisuuden taso on huomattavasti matalampi kuin vertailun muilla alueilla; tämän maaryhmän kärjessä oli Suomi (2,8 henkirikosta 100 000 henkeä kohti vuonna 2004).

Pahoinpitelyt ovat lisääntyneet, erityisesti Länsi-Euroopan maissa (Kuvio 2). Jälleen havaitaan suuret tasoerot eri alueiden välillä. Pohjois-Amerikassa pahoinpitelyjä tilastoitiin selvästi eniten. Vähiten pahoinpitelyjä kirjattiin EU:n ulkopuolisissa itäisissä maissa (pahoinpitelyjen kasvuprosentti oli silti suunnilleen sama kuin Länsi-Euroopan maissa, noin 60 %), joissa kuitenkin tapahtui paljon henkirikoksia. Näennäinen ristiriita korkean henkirikollisuustason ja matalan pahoinpitelyjen tason välillä johtuu siitä, että rikoksiksi itäisellä alueella on usein määritelty vain vakavat pahoinpitelyt, kun taas Länsi-Euroopan maissa ja Pohjois-Amerikassa lukuihin sisältyvät lievätkin tapaukset.

Tilastoitu rikollisuus hieman lisääntynyt

Huumausainerikokset ovat lisääntyneet kaikilla alueilla (Kuvio 3). Tasoerot Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan sekä itäisen Euroopan maiden välillä ovat suuret. Toisaalta itäisten maiden huumerikosten kasvu on lähes 500 prosentin luokkaa, kun läntisissä maissa kasvu on ollut 50 prosentin tasoa. Taso- ja kasvuerot huumausainerikoksissa kertovat kontrolliviranomaisten toiminnan tehokkuudesta ja sen lisääntymisestä, mutta osa kasvusta johtunee huumausainemarkkinoiden kehityksestä.

Murtovarkaudet ovat YK:n rikoskyselyn mukaan vähentyneet, samaten varkaudet ovat vuosituhannen alun tilanteesta hieman vähentyneet Länsi-Euroopassa. Uusissa EU-maissa varkaudet ovat sen sijaan lisääntyneet.

Kansainvälisen väestöä haastattelemalla tehdyn rikosuhritutkimuksen mukaan omaisuusrikokset ovat vähentyneet. Väestöhaastattelujen mukaan myös väkivalta on vähentynyt, vaikkei poliisin tilastoimien pahoinpitelyjen määrä ole YK:n rikoskyselyn mukaan vähentynyt.

Tilastoitu rikollisuus on kaikkiaan hieman lisääntynyt. Vankien määrä puolestaan on noussut useimmissa maissa (37:ssä 47:stä) vertailtaessa vuosia 1995 ja 2004, näistä 16:ssa yli neljänneksellä. Tästä syystä vankiloiden kuormitus on kasvanut. Kymmenessä maassa vankiluku oli vähentynyt; nämä olivat pääasiassa itäisen Euroopan maita, joissa lähtötaso oli erittäin korkea. Vankimäärän laskusta huolimatta samat maat olivat molempina vuosina eniten vankeusrangaistusta käyttävien maiden ryhmässä.

Poliisien määrä lähes ennallaan

Rikosoikeusjärjestelmä voidaan jakaa neljään lohkoon sen mukaan mitä tehtävää ne toteuttavat: poliisi, syyttäjä, tuomioistuin ja seuraamusjärjestelmä. Poliisi kattaa kaksi kolmasosaa rikosoikeusjärjestelmän henkilöstöstä, vankila viidenneksen. Loput jakautuvat syyttäjä- ja oikeussektorille.

Länsi-Euroopan maissa ja Pohjois-Amerikassa poliiseja on väkilukuun suhteutettuna vähemmän kuin uusissa EU-maissa, joissa puolestaan poliisin henkilöstöä on vähemmän kuin niiden itäpuolella sijaitsevissa maissa. Poliisien määrä on tutkimusajanjaksona pysynyt suunnilleen samana. Lukuihin ei ole laskettu yksityisen turva-alan kasvua.

Lähes 90 prosenttia poliisin henkilöstöstä on miehiä, vankeinhoidossa miehiä on lähes 80 prosenttia. Syyttäjistä ja tuomareista oli kyselyn mukaan runsaat 40 prosenttia naisia. Naisten osuus on useimmissa maissa lisääntymässä.

Turvallisuuden tunne ja rikostaso eri maissa

Kuvioissa esitetty maaluokittelu perustuu maantieteelliseen ja eräänlaiseen maan poliittis-taloudelliseen sitoutumiseen (EU 15 + Efta-maat, uudet 10 EU:n jäsenmaata, itäisin Eurooppa ja niiden itäiset naapurimaat ja Pohjois-Amerikka). Julkaisussa on myös artikkeli, jossa on tarkasteltu maiden ryhmittelymahdollisuuksia niiden taloudellista, sosiaalista ja rikollisuuden rakennetta sekä väestön turvallisuuskokemuksia koskevien tietojen avulla. Tällaisen luokittelun vahvuutena – edellyttäen että se olisi suhteellisen pysyvä ja rakenteeltaan yhtenäinen – olisi se, että sen sisällä maakohtaiset erot olisivat pienemmät kuin kuvioiden 1–3 rakenteessa.

Tilastollisen monimuuttujamallin tuottama luokittelu (muutamat ristiriitaisuudet poistaen) käsitti seuraavat alueet: Länsi-Euroopan ja Pohjois-Euroopan hyvinvointimaiden klusteri, jossa tyytyväisyys poliisiin oli suurta, samoin turvallisuuden tunne, mutta tilastoitu rikollisuustaso korkea. Se erosi Etelä-Euroopasta, jossa tyytyväisyys poliisiin oli pieni, ja turvattomuuden tunteen taso korkea. Itäisintä Eurooppaa puolestaan luonnehti korkea henkirikostaso sekä suuri vankien määrä (tähän ryhmään luokittuivat myös Baltian maat). Väli-Eurooppaan kuului uusia Keski-Euroopan EU-maita. Havainto korkean turvallisuuden tunteen ja korkean rikostason yhteydestä on kiinnostava, ja kertoo siitä, että vauraissa maissa rikosten ilmoittamisalttius on suurempi, koska luottamus oikeusjärjestelmään on suuri, ja että rikosten määrittely on kattavampi (lievätkin tekomuodot on kriminalisoitu).

Nykyisin väestöhaastatteluilla kerätyille tiedoille annetaan enenevä merkitys maiden rikollisuustilanteen kuvaajana, koska niiden avulla voidaan selvittää myös viranomaisilta piiloon jäävien laittomien tekojen yleisyyttä. Viranomaisjärjestelmän tiedot täydentävät kuitenkin oleellisella tavalla rikosuhritutkimusten tietoja, koska niiden avulla voidaan kuvata sitä, kuinka paljon kaikista rikoksista loppujen lopuksi on tullut poliisin tietoon, kuinka paljon rikoksia on johtanut syytteeseen sekä kuinka moni syytetty on tuomittu ja millaisiin rangaistuksiin.

Suomessa rikoksen kulkua poliisille ilmoittamisesta rangaistukseen on mahdollista seurata olemassa olevista tietolähteistä verraten luotettavasti. Monesta Euroopan maasta tietoja on edelleen vaikea saada. Tätä ongelmaa korjannee vähitellen Eurostatin hiljattain aloittama jäsenmaittensa rikostilastojen yhdenmukainen kokoaminen ja julkaiseminen.

Heiskasen kuviot

Lähde: Kauko Aromaa and Markku Heiskanen (eds.) (2008). Crime and Criminal Justice Systems in Europe and North America 1995–2004. HEUNI Publication Series No. 55. Julkaisu löytyy myös verkkosivuilta www.heuni.fi.

YK:n rikoskysely

HEUNI (Yhdistyneiden Kansakuntien yhteydessä toimiva Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti) on analysoinut ja raportoinut YK:n rikoksia ja oikeusjärjestelmien toimintaa käsittelevien kyselyjen tuloksia 1980-luvun alusta lähtien. Nykyisin kysely lähetetään YK:n jäsenmaihin joka toinen vuosi, ja tiedot kysytään kahta vuotta koskien. HEUNI on määräajoin koonnut kansainvälisen tutkijaryhmän, joka on laatinut tuloksista julkaisun. Tiedot eri maista ovat usein puutteellisia. Parhaiten saadaan tietoja poliisin ja tuomioistuinten toiminnasta, syyttäjiä ja vankiloita koskevissa tiedoissa on monesti ongelmia.

YK:n rikoskysely on maailmanlaajuinen, mutta HEUNI raportoi toimialueensa puitteissa Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa koskevat tulokset. Euroopan ja Pohjois-Amerikan maiden vastaukset on tarkastettu HEUNIssa, ja aineistoa on korjattu muita tietolähteitä hyväksi käyttäen samalla kun aineistoon on lisätty maiden väestöllistä, sosiaalista ja taloudellista tilannetta koskevia tietoja. Muokkauksesta huolimatta tiedot eivät ole eräiden maiden kohdalla tyydyttäviä, mutta trendejä rikollisuustilanteen kehityksestä voidaan silti esittää. YK julkaisee verkkosivuillaan tilastotietoja kaikkien kyselyyn vastanneiden maiden raakatuloksista.

Uusimman julkaisun ovat kirjoittaneet Marcelo Aebi (Sveitsi), Beata Gruszczynska (Puola), Anna Alvazzi del Frate (YK), Ineke Haen Marshall (USA), Steven Malby (YK), Paul Smit ja Mirjam van Gammeren (Hollanti), Roy Walmsley (Englanti) sekä allekirjoittaneet.

 
Julkaistu 29.9.2008