Maija Helminen

Nuorisorangaistus nuorten silmin

Nuorten kokemukset nuorisorangaistuksesta vaihtelevat, mutta yhdistävä piirre on epävarma suhtautuminen rikoksiin.

Tutkin gradussani nuorten kokemuksia nuorisorangaistuksesta haastattelemalla kuutta nuorta, jotka olivat suorittaneet rangaistusta vähintään viitisen kuukautta. Keskeistä oli nuorisorangaistuksen kokeminen passiivisena suorituksena ja aktiivisena terapiana sekä kokemus rikosten tekemiseen liittyvästä epävarmuudesta. Haastattelemiani nuoria ei voinut tyypitellä selkeästi esimerkiksi "passiivisiin suorittajiin" tai "aktiivisiin osallistujiin", vaan nämä kokemukset olivat jollain tapaa läsnä kaikkien nuorten kertomuksissa. Rikosten tekemiseen liittyvä epävarmuus puolestaan on pikemminkin tunne, joka nuorilla oli suhteessa rikoksiin.

Passiivista suorittamista

Nuorisorangaistus passiivisena suorituksena tarkoittaa sen kokemista ensisijaisesti rangaistuksena, pakkona. Nuorisorangaistus on yksi nuorelle tuomittu rangaistus muiden joukossa, eikä se siten juuri erotu muista nuoren saamista tuomioista. Nuorisorangaistusta suoritetaan passiivisesti eli seuraamuksen suorittamiseen osallistutaan vain siinä määrin kuin tapaamisissa käyminen vaatii. Rangaistuksella ei ole odotettu olevan erityisiä vaikutuksia eikä sen ole havaittu merkittävästi muuttaneen nuoren siihenastista elämää; vain nuorisorangaistustapaamisissa käyminen on hiukan rajoittanut normaaleja rutiineja.

Nuorisorangaistus halutaan pitää erossa muista elämänalueista ja se on nuoren oma "projekti", josta ei keskustella muiden kanssa. Sen sijaan, että nuori kokisi nuorisorangaistuksen mahdollisuutena muuttaa elämäänsä, nuori pyrkii välttämään sen vaikutusta itseensä. Nuorisorangaistus on nuorelle ensisijaisesti juuri rangaistus ja siten epämiellyttävä kokemus.

Aktiivista terapiaa

Nuorisorangaistuksen kokeminen aktiivisena terapiana tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että nuoret ovat asennoituneet siihen eräänlaisena terapiana eivätkä rangaistuksena. Valvojan kanssa käydyt keskustelut ovat olleet nuorelle tärkeitä, sillä niissä on ollut mahdollisuus käsitellä omia asioita ulkopuolisen ihmisen kanssa. Nuorisorangaistuksen kokemista terapiana voi luonnehtia aktiiviseksi suorittamiseksi, sillä nuoret ovat kokeneet työskennelleensä itse rangaistusta suorittaessaan. Esimerkiksi omien asioiden läpikäyminen valvojan kanssa on voitu kokea työläänä.

Varsinaisiin nuorisorangaistuksen ohjelmiin liittyviä keskusteluja nuoret eivät kokeneet yhtä merkityksellisiksi kuin valvontatapaamisia, joissa he saivat vapaasti kertoa omista kuulumisistaan. Kun rangaistukseen asennoiduttiin terapiana, nuoret tunsivat muuttuneensa rauhallisimmiksi ja harkitsevimmiksi, kuin mitä he aiemmin olivat olleet. Nuorisorangaistusta ei koettu varsinaisena rangaistuksena ja siihen liitettiin positiivisia kokemuksia.

Epävarmuutta rikosten teosta

Tutkimani nuoret suhtautuivat rikoksiin lähtökohtaisesti kielteisesti. Nuoret eivät halunneet enää tulevaisuudessa syyllistyä rikoksiin, eivätkä he olleet itse asiassa aiemminkaan erityisesti suunnitelleet rikosten tekemistä. Nuoret kokivat, että rikoksiin syyllistyminen ei vain ole heidän käsissään; rikokset tapahtuvat ilman että he voivat niihin suuresti vaikuttaa. Näin ollen rikosten tekemiseen suhtauduttiin epävarmasti nuorisorangaistuksen suorittamisen jälkeenkin. Nuoret toivoivat, etteivät he enää syyllistyisi rikoksiin, mutta selkeä päättäväisyys tästä puuttui.

Syynä epävarmuuden tunteeseen voi olla se, että nuorisorangaistuksen suorittamisen ulkopuolella nuorten elämäntilanteet ovat pysyneet samanlaisina kuin ennenkin. Valvojan kanssa käydyt keskustelut ovat ehkä auttaneet nuoria selvittämään asioita itselleen, mutta palaaminen vanhoille urille on yhä liian helppoa.

Rangaistuksen vaikutus

Hallitsevaksi piirteeksi nuorten kokemuksissa näytti jäävän eräänlainen epävarmuus. Nuorisorangaistukseen ei liitetty kovinkaan vahvoja tuntemuksia: havaitut vaikutukset itseen koettiin lyhytkestoisiksi (esimerkiksi valvojan kanssa käydyt keskustelut unohdettiin varsin nopeasti) eivätkä nuoret olleet varmoja siitä, oliko muutos heidän käyttäytymisessään johtunut juuri nuorisorangaistuksesta. Nuorten kokemuksiin liittyi myös paljon ristiriitaisuuksia; toisaalta nuorisorangaistuksen koettiin muuttavan käyttäytymistä, mutta toisaalta rikosten tekemistä on voitu jatkaa samalla lailla kuin ennenkin.

Täysin vaikutuksettomana seuraamuksena nuorisorangaistusta ei tulosten perusteella kuitenkaan voida pitää. Sen tarjoama keskustelumahdollisuus näyttää auttavan nuoria selvittämään ajatuksia ja siten järjestelemään omaa elämää. Tästä huolimatta rangaistuksen vaikutus ei ehkä ole niin vahva, kuin siltä on odotettu. Nuoret, jotka olivat päättäneet muuttaa elämäänsä rangaistuksen aikana tai sen jälkeen, laittoivat yleensä enemmän painoarvoa ulkopuolisille tekijöille – kuten ihmissuhteiden onnistumiselle tai työssä käymiselle – kuin itse nuorisorangaistukselle. Toimivilla ihmissuhteilla ja mielekkäällä työllä onkin suuri vaikutus siihen, syyllistyykö nuori uudestaan rikoksiin vai ei.

Nuorisorangaistuksen kehittelyssä tulisi pohtia sitä, kuinka rangaistuksen puitteissa on mahdollista vaikuttaa nuoren elämään seuraamuksen ulkopuolella. Lisäksi, ollakseen aidosti henkilökohtaisesti räätälöity seuraamus, nuorisorangaistuksessa on otettava huomioon kullekin nuorelle sopivin vaikuttamisen muoto ja painotettavien aiheiden tärkeys. Yhdelle nuorelle säännöllisen päivärytmin löytäminen konkreettisen työnteon kautta voi olla vaikuttavin tapa toimia ja toisen nuoren kanssa parhaimmat tulokset saavutetaan keskittymällä ihmissuhteisiin liittyvien ongelmien selvittämiseen. Nuorten rikollisuuteen vaikuttamisessa vaaditaan ennen kaikkea joustavaa reagointia.

Kirjoitus pohjautuu pro gradu -tutkielmaan "Suoritus, terapia, muutos? – tutkielma nuorisorangaistuksen vaikutuksista nuorisorangaistukseen tuomittujen nuorten kokemusten valossa. Kirjoittaja työskentelee tutkijana Joensuun yliopistossa.

 
Julkaistu 29.9.2008