Kimmo Nuotio

Kidutus rikoksena

Kidutus syytä määritellä omaksi rikoksekseen Suomessakin.

Jokainen tietää, että kidutus on väärin. Suomen perustuslain mukaan kidutus samoin kuin muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu on kielletty, ja tuo kielto on ehdoton. Ketään ei myöskään saa karkottaa sellaisiin oloihin, joissa hän joutuisi kidutetuksi. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun kiellosta on nimenomainen määräys, mutta ei siinäkään tarkkaa kidutuksen määritelmää. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on 1990-luvun loppupuolelta alkaen pyrkinyt täsmentämään, mitä kidutuksen kieltävä sopimusmääräys tarkoittaa.

Kidutus hävisi rikoslaista kokonaisuudistuksen yhteydessä

Rikosoikeudessa olennaista on pystyä määrittelemään jokin teko eli antamaan sen riittävän täsmälliset juridiset tuntomerkit lainsäädännön tasolla. Tätä vaatii vastaavasti perustuslain säännös laillisuusperiaatteesta. Tällä hetkellä rikoslaissa ei ole erillistä kidutus-nimistä rikosnimikettä. Tunnustukseen kiduttamista koskenut vanhahtava kriminalisointi kumottiin lähes huomaamatta rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Niihin aikoihin vanhan Euroopan sydämessä Jugoslavia hajosi palasiksi. Aseelliseen konfliktiin liittyi vakavia humanitaarisen oikeuden loukkauksia, mikä johti erityisen tuomioistuimen perustamiseen Haagiin YK:n päätöksellä. Moni syyte koski muun muassa kidutusta rikoksena ihmisyyttä vastaa.

Kotimainen kumottu kriminalisointi oli historiallinen jäänne siinä mielessä, että eurooppalaisessa rikosprosessissa tunnettiin aikanaan kidutus totuuden selvittämisen keinona, joskaan Pohjoismaihin kidutus tuossa merkityksessä ei käytännössä liene koskaan laajemmin levinnyt. Valistusajan aatteet poistivat rippeetkin siitä ajatuksesta, että kidutus voisi edes tarkkaan säänneltynä olla oikein ja tarpeen. Vapaan todistusharkinnan opin leviämisen myötä katosi tarve perustella rikostuomiota tuomitun tunnustuksella. Tunnustukseen kiduttamista koskenutta rikoslain säännöstä sovellettiin periaatteessa, ja käytännössäkin, myös rikosprosessin ulkopuolella tapahtuneisiin kidutustekoihin. Saksan rikoslaissa kidutus rangaistaan tänäkin päivänä tunnustukseen kiristämisenä.

Kidutus, jos sellaista Suomessa esiintyisi, olisi tietysti nykyisinkin rangaistavaa muiden rikossäännösten nojalla esimerkiksi pahoinpitelyrikoksina ja virkarikoksina. Ne vaatimukset ovat kuitenkin lisääntyneet, että kidutus tulisi uudelleen määritellä rikoslakiin omana rikoksenaan. Tämä liittyy olennaisesti kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisen rikosoikeuden viimeaikaiseen kehitykseen.

Omalta osaltaan kidutusteemaa ovat pitäneet esillä eräät Irakin sotaan liittyneet tapahtumat, kuten vankien huono kohtelu Abu Ghraibin vankilassa ja terrorismin vastaiseen sotaan liittyneet väitetyt terroristiepäiltyjen sieppaukset salaisiin pidätyskeskuksiin kidutettaviksi ja kuulusteltaviksi. Terrorismin vastainen sota on myös nostanut esiin periaatteellista keskustelua kidutuksen kiellon ehdottomuudesta. Olisiko "kevyt" kidutus joskus oikein? Olisiko terroristiksi epäillyn kidutus puolustettavissa, jos sen avulla voidaan pelastaa lukuisia viattomia välittömästi uhkaavalta iskulta? Kidutuksen kiellon asema yhtenä kansainvälisen oikeuden ehdottomimmista normeista ei kuitenkaan ole perusteiltaan horjunut, ainakaan virallisesti.

Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimessa kidutusta koskevia langettavia päätöksiä on annettu tukuittain myös eri Euroopan valtioita vastaan, eikä tilanne monessa maailman kolkassa liene ainakaan sen parempi. Pohjoismaissa suoranaista kidutusta tuskin paljon esiintyy, mutta erillisen kriminalisoinnin puuttuessa sitäkään ei ole voinut luotettavasti osoittaa ainakaan rikos- ja tuomioistuintilastojen perusteella.

YK:n yleissopimus edellyttää kidutuksen kriminalisointia

Kidutuksen vastaiset toimet ovat olleet keskeinen kysymys ihmisoikeuksia koskevassa kansainvälisessä sääntelyssä. Kidutus on olennaisesti esillä myös kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja sen keskeisen osa-alueen, kansainvälisen rikosoikeuden normistossa. Ihmisoikeusloukkauksena kidutuksessa on keskeisintä julkisen vallan vastuu ja siten yksilön ja julkisen vallan suhde. Humanitaarista oikeutta sovelletaan ainoastaan aseellisen selkkauksen yhteydessä. Rikoksessa ihmisyyttä vastaan ei edellytetä julkisen vallan edustajien olleen osallisia tapahtumiin. Kidutusteon tulee kuitenkin kohdistua säilössä tai valvonnassa olevaan henkilöön.

YK:n kidutuksenvastainen yleissopimus, joka on luonteeltaan ihmisoikeussopimus, vuodelta 1984 määritteli kidutuksen rikoksena. Yleissopimusta valvomaan asetettu komitea on suosittanut Suomelle, samoin kuin muillekin Pohjoismaille, että ne säätäisivät kansallisesti yleissopimuksen tarkoittaman kidutuksen omana rikoksenaan rangaistavaksi. Komitea ei siis ole pitänyt riittävänä, että kidutuksesta rangaistaan muiden säännösten nojalla. Ensimmäiseksi asiaan reagoi Norja, jossa kidutus säädettiin rangaistavaksi vuonna 2004. Säännös, jossa otettiin mallia yleissopimuksesta, sijoitettiin virkarikosten yhteyteen.

Tanskassa rikoslakikomitea tarkasteli asiaa alkuvuodesta 2008 ja päätyi ehdottamaan, että kidutus kyllä määriteltäisiin, mutta ainoastaan rangaistuksen koventamisperusteena. Komitea ei pitänyt mahdollisena määritellä kidutusta tunnusmerkistötasolla riittävän täsmällisesti. Ruotsissa ei ole erillistä kidutusrikossäännöstä, mutta termi kidutus esiintyy parinkin muun säännöksen yhteydessä.

Suomessa kidutus palasi terminä rikoslakiin kansainvälisiä rikoksia koskeneen, vappuna 2008 voimaantulleen lainuudistuksen yhteydessä. Tuossa uudistuksessa sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevia säännöksiä uudistettiin lähentämällä näiden rikosten määritelmiä kansainvälisen rikosoikeuden vastaaviin määritelmiin. Kansainvälisen rikostuomioistuimen perussäännössä ja sitä täsmentävissä tulkintaohjeissa kidutus määriteltiin, ja kidutus esiintyy nyttemmin tekotapana Suomen rikoslaissa sekä rikoksessa ihmisyyttä vastaan että sotarikoksessa. Lakitekstin tasolla ei kidutusta määritelty.

Kidutuksen määrittely rikoksena vaikeaa

Oikeusministeri asetti kesällä 2007 työryhmän laatimaan ehdotuksen kidutusta koskeviksi säännöksiksi. Ehdotus valmistui keväällä 2008. Siinä esitetään rikoslain sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevaan lukuun otettavaksi erillinen kidutuksen kriminalisointi. Kidutuksen määritelmä seuraisi kidutusyleissopimusta, mutta olisi yleissopimusta laajempi siinä suhteessa, että myös muu kuin virkamies voisi syyllistyä kidutukseen. Tässä suhteessa säännös muistuttaa kumottua tunnustukseen kiduttamista koskenutta kriminalisointia. Erillisen kriminalisoinnin yhteydessä myös eräitä muita rikoslain ja pakkokeinolain säännöksiä olisi muutettava.

Kidutuksen määrittely rikoksena on hankalaa, kuten myös kansainvälisen oikeuden tasolla on huomattu. Raja kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun välillä ei aina ole lainkaan selvä. Kidutus on voimakkaan ruumiillisen tai henkisen kärsimyksen aiheuttamista silloin, kun tämä tapahtuu määrätyssä tarkoituksessa. Koska vastaavaa voimakkaan ruumiillisen tai henkisen kärsimyksen aiheuttamista sisältyy useinkin esimerkiksi henkirikoksiin ja törkeimpiin pahoinpitelyrikoksiin, kidutuksen erityisluonne, joka erottaa sen muista rikoksista, ilmenee tekijän erityisessä tarkoituksessa. Nämä tarkoitukset on säännösehdotuksessa lueteltu tyhjentävästi.

Kansallisessa rikosoikeudessa jokaisen kriminalisoinnin on täytettävä moninaisia vaatimuksia. Sen on löydettävä paikkansa rikoslain järjestelmässä ja lisäksi se on teknisesti toteutettava hyvien lainkirjoitusperiaatteiden mukaisesti. Rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen kuuluu täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimus. Kidutuksen sääntely kohtaa tavallista suurempia vaikeuksia, mikä lienee myös yksi syy siihen, miksi kansalliset lainsäädäntöratkaisut ovat hyvinkin kirjavia ja miksi useassa maassa erillissääntely kasvavasta kansainvälisestä paineesta huolimatta puuttuu.

On kuitenkin nurinkurista ajatella, että kidutuksen määrittelyn vaikeus jollakin tavalla oikeuttaisi viranomaiset ja muut koettelemaan kidutuksen oikeudellisia rajoja, kidutuksen harmaata aluetta. Ihmisarvon loukkaamattomuus ja kidutuksen kielto ilmentävät aivan perustavanlaatuista oikeusjärjestyksen arvolähtökohtaa, jonka suhteen ei ole mitään todellista valinnanvaraa. Sellainen valtio, joka ei ole tähän sitoutunut, ei ansaitse demokraattisen oikeusvaltion nimeä. Paljon on siten pelissä.

Vaikka kansalliset ratkaisut keskenään vaihtelevatkin, olisi kuitenkin eduksi, että kidutus voitaisiin tunnistaa omaksi rikoksekseen. Luultavasti kadunmies yllättyy kuullessaan, ettei Suomessa ole kidutusta koskevaa kriminalisointia. Kidutuksen säätäminen rangaistavaksi omana rikoksenaan vahvistaisi kidutuksen kieltoa symbolisella tasolla. Tuo kielto lienee jo valmiiksi varsin syvään juurtunut, joten kysymys on pikemminkin periaatteellinen. Rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä tällaisia kansainvälisperäisiä aiheita ei käsitelty muutenkaan kovin syvällisesti, koska päähuomio oli muualla. Kidutusrikoksen sääntely poikkeaa aiheena perinteisemmistä teemoista. Työryhmän ehdotus on nykyajalla ensimmäinen kotimainen yritys sovittaa kidutus rikokseksi kotimaiseen rikosoikeuteen. Ehdotus on lausuntokierroksella, jonka jälkeen siitä tultaneen valmistelemaan hallituksen esitys ripeään tahtiin.

Kirjoittaja on oikeustieteen professori Helsingin yliopistossa. Hän oli jäsenenä kidutusrikostyöryhmässä.

 
Julkaistu 29.9.2008