Heini Kainulainen

Rangaistuskäytäntö törkeissä huumausainerikoksissa

Viranomaisten tietoon tulleiden törkeiden huumausainerikosten määrä kasvoi 1990 luvulla mutta on 2000-luvulla vähentynyt. Törkeistä huumausainerikoksista on tuomittu varsin pitkiä vankeusrangaistuksia. Kuitenkin vuosina 2002–2005 yli puolet käräjäoikeuksien tuomitsemista ehdottomista tuomioista oli pituudeltaan alle kolme vuotta.

Huumausainetilanne vakavoitui Suomessa 1990-luvulla. Tämän toiseksi huumausaineaalloksi nimetyn ajanjakson aikana huumeiden käyttö ja sen aiheuttamat haitat kasvoivat uusiin mittasuhteisiin. Huumeiden kysyntä ja tarjonta lisääntyi. Samalla markkinoille ilmestyi uusia aineita ekstaasin, poltettavan heroiinin ja korvaushoidossa käytetyn Subutexin® muodossa. Suonensisäinen käyttö lisääntyi, minkä seurauksena käyttäjien keskuudessa levisi useita tartuntatautiepidemioita. Myös huumekuolemat lisääntyivät.

Muuttunut huumausainetilanne heijastui rikosoikeudelliseen järjestelmään, mikä ilmeni niin rikosten kuin rikoksista epäiltyjen lukumäärän voimakkaana kasvuna. Samalla viranomaisten takavarikkoon saama huumausainemäärä kasvoi moninkertaiseksi. Poliisin arvion mukaan huumausainerikollisuus sai aikaisempaa selvempiä järjestäytyneen rikollisuuden piirteitä ja sen kytkökset kansainvälisiin liigoihin syvenivät. Huumausainerikollisuuden vakavoituminen on viime kädessä todennettavissa vankiloista, sillä huumerikoksista tuomittujen vankien määrä kasvoi. Heille määrättiin myös varsin pitkiä vankilarangaistuksia.

2000-luvulla huumausainetilanne on selvästi rauhoittunut. Huumekokeilut eivät ole enää kasvattaneet suosiotaan. Huumeiden käyttäjien keskuudessa ilmenneet epidemiat on saatu kuriin terveysneuvontapisteiden avaamisen myötä. Huumekuolemat ovat vähentyneet. Myös tilastoidun huumausainerikollisuuden kasvu on taittunut. Tästä huolimatta huumeiden aiheuttamat haitat tulevat todennäköisesti vielä pitkään pysymään aikaisempaa korkeammalla tasolla. Pelkästään kovien huumeiden ongelmakäyttäjien suuri määrä pitää huolen tästä. Heitä arvioidaan löytyvän koko Suomesta 16 000–21 000 henkilöä.

Tietoa törkeistä huumausainerikoksista

Viranomaisten tietoon tulleiden törkeiden huumausainerikosten määrä kasvoi 1990-luvulla, mutta 2000-luvulla niiden määrä on vähentynyt. Törkeiden huumerikosten määrä on pienentynyt lähes neljänneksellä huippuvuodesta 1999. Tosin vuonna 2006 rikosten määrä kasvoi edellisestä vuodesta. Poliisin tietoon tuli tällöin 657 törkeää huumausainerikosta, kun taas tulli sai niitä tietoonsa 137. Törkeät huumausainerikokset edustavat noin viittä prosenttia kaikista viranomaisten tilastoimista huumausainerikoksista.

Takavarikoitu huumemäärä kasvoi toisen huumausaineaallon aikana moninkertaiseksi. Toisaalta on huomattava, että lähtötaso oli verrattain matala. Viime vuosina useiden aineiden takavarikkomäärät ovat pienentyneet. Hasista takavarikoitiin 1990-luvun alussa noin sata kiloa vuodessa, mutta määrä kasvoi kymmenessä vuodessa viiteensataan kiloon. 2000-luvulla määrä on vähentynyt. Vuonna 2006 takavarikoitiin noin 283 kiloa hasista, mikä on kolmasosa edellisvuotta vähemmän. Kannabiskasvien takavarikot ovat sen sijaan kasvaneet. Tosin viime vuonna niidenkin määrä kutistui viidenneksellä, noin 7 500 kasviin.

Amfetamiinin kohdalla kasvu oli vielä voimakkaampaa. Kun 1990-luvun alussa liikuttiin vuositasolla 10–20 kilossa, kasvoi määrä vähitellen yli sataan kiloon. Vuonna 2006 takavarikoitiin 126 kiloa amfetamiinia, mikä on kymmenisen prosenttia edellisvuotta enemmän. Ekstaasia saatiin huippuvuosina 2000–2001 takavarikkoon 83 000–87 000 tablettia. Vuonna 2006 määrä oli pudonnut puoleen näistä lukemista.

Subutexin® takavarikot ovat vaihdelleet välillä 20 000–40 000 tablettia. Kolmena viime vuonna niiden määrät ovat laskeneet. Heroiinia, kokaiinia ja LSD:tä on liikkunut markkinoilla pieniä määriä. Tosin joinakin vuosina takavarikoitu määrä on noussut korkeaksi, mutta kyse on tavallisesti ollut muun maan markkinoille tarkoitetusta lastista.

Törkeät huumausainerikokset käräjäoikeuksissa

Vuosina 2001–2005 käräjäoikeuksissa annettiin keskimäärin viitisensataa syyksi lukevaa tuomiota törkeästä huumausainerikoksesta. Vuonna 2001 tuomioita oli 616, mutta vuoteen 2005 mennessä määrä oli pudonnut neljänneksellä, 463:een.

Törkeästä huumausainerikoksesta tuomitaan yleensä ehdoton vankeus, sillä vain noin joka viides tuomio on ollut ehdollinen. Vuonna 2005 ehdollisen vankeusrangaistuksen keskipituus oli 1 vuosi 3 kuukautta. Ehdottomien vankeuksien keskipituus on vaihdellut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuosina 2001–2005 se oli keskimäärin noin 3 vuotta ja 2 kuukautta.

Rangaistusasteikon riittävyydestä

Törkeästä huumausainerikoksesta voidaan tuomita vähintään vuoden ja enintään kymmenen vuoden mittainen vankeusrangaistus. Törkeistä huumausainerikoksista on tuomittu varsin pitkiä vankilarangaistuksia. Tarkasteltaessa käräjäoikeuksien tuomitsemia ehdottomia vankeuksia vuosina 2002–2005 voidaan kuitenkin tehdä seuraavia havaintoja. Yli puolet ehdottomista vankeuksista oli pituudeltaan alle kolme vuotta. Alle neljän vuoden tuomiot muodostivat puolestaan 69 prosenttia kaikista ehdottomista tuomioista. Tästä syystä vain pieni määrä huumetuomioista on sijoittunut asteikon yläpäähän. Vuonna 2005 annettiin kaikista törkeistä huumausainerikoksista 276 ehdotonta tuomiota, joista 35 oli pituudeltaan vähintään seitsemän vuotta.

Törkeän huumausainerikoksen kymmenen vuoden enimmäisrangaistus on mahdollista ylittää kolmella vuodella määrättäessä yhteistä rangaistusta useista eri rikoksista. Tällaisia tuomioita on annettu hyvin vähän. Tästä syystä ei näytä olevan tarvetta korottaa enimmäisrangaistusta törkeästä huumausainerikoksesta. Suomalainen rangaistustaso saattaisi myös osoittautua eurooppalaisessa vertailussa melko ankaraksi, koska useiden muiden maiden takavarikkotietoihin verrattuna Suomen huumausainemarkkinoilla liikutellaan melko pieniä huumemääriä.

Useat ehdottomat tuomiot hovioikeuteen

Käräjäoikeuksien antamista ehdottomista vankeustuomioista valittaminen on yleistä, niin myös törkeissä huumausainerikoksissa. Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa tehtiin tutkimus, jossa kerättiin aineisto Helsingin hovioikeuden käsittelemistä ehdottomista tuomioista törkeissä huumausainerikoksissa. Tuomioita kertyi vuodelta 2005 yhteensä 143.

Valittajana oli tavallisesti tuomittu henkilö. Hovioikeus otti hänen tekemänsä valituksen yleensä käsiteltäväkseen, sillä seulonta oli harvinaista. Suulliseen pääkäsittelyn päätyi 70 prosenttia tapauksista.

Tuomituista 93 prosenttia oli miehiä. Suuri osa oli 21–30-vuotiaita. Kolmannes oli ulkomaan kansalaisia. Valtaosalla oli tilillään useita aikaisempia rikoksia.

Lähes joka toinen tuomio muuttui

Lähes joka toinen käräjäoikeuden antama tuomio muuttui hovioikeudessa. Kun hovioikeus muutti tuomiota, rangaistus yleensä aleni. Muutokset olivat usein tuntuvia, sillä vankeusrangaistus pieneni suuressa osassa tapauksia vähintään viidenneksellä. Tuomiot kutistuivat jopa puoleen. Vankeusajan pituutta tarkasteltaessa kyse oli keskimäärin hieman yli vuoden mittaisesta lyhentymisestä. Viidessä tuomiossa kyse oli vuosista.

Rangaistuksen mittaamisesta

Törkeissä huumausainerikoksissa rikoksen kohteena olevan huumausaineen määrä on keskeinen rangaistuksen pituuteen vaikuttava seikka. Tutkimuksessa kävi ilmi, että merkitystä oli myös muilla tekijöillä, kuten toiminnan laajuudella, kestolla, suunnitelmallisuudella, taloudellisen hyödyn tavoittelemisella ja rikoksentekijän asemalla huumausaineiden levityskuviossa.

Helsingin hovioikeuden käsittelemissä törkeissä huumausainerikoksissa rangaistukset olivat varsin tuntuvia. Rangaistusten pituutta selittivät suuret huumemäärät. Esimerkiksi amfetamiinia oli rikoksen kohteena keskimäärin 3,2 kiloa, hasista 25,7 kiloa ja Subutex-tabletteja 2 400 kappaletta.

Tiedot perustuvat tutkimukseen: Kainulainen Heini (toim.) (2007). Rangaistuskäytäntö törkeissä huumausainerikoksissa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 79.

Kirjoittaja valmistelee Alkoholitutkimussäätiön rahoittamana väitöskirjatutkimusta huumeiden käyttäjiin kohdistuvasta rikosoikeudellisesta kontrollista. Hänet tavoittaa Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta.

 
Julkaistu 24.9.2007