Riikka Kostiainen

Kriminologian symposiumissa Tukholmassa tutkimuksen kirjoa

Toisen kerran järjestetty kriminologian symposiumi keräsi kesäkuussa Tukholmaan tutkimuksen kansainvälisiä huippunimiä ja satoja osallistujia. Kolmen alakonferenssin aiheita olivat lasten suojeleminen rikoksilta, tehokas ja oikeudenmukainen kriminaalipolitiikka ja rikoksentorjunta sekä rikollisen uran käännekohdat. Muita erityisteemoja olivat naisiin kohdistuva väkivalta, järjestäytynyt ja talousrikollisuus sekä kansalliset rikoksentorjunnan strategiat.

Tukholman symposiumin tarkoituksena on koota yhteen tutkijoita sekä kriminaalipolitiikan vaikuttajia ja käytännön toteuttajia eri maista, esitellä uusinta tutkimustietoa ja tarjota foorumi kokemusten vaihtoon. Päävastuun järjestelyistä on ottanut Ruotsin rikoksentorjuntaneuvosto (Brå). Symposiumista on tarkoitus luoda jokavuotinen alan laajin tieteellinen tapahtuma. Tänä vuonna symposiumissa järjestettiin kolmen päivän aikana lähes 80 sessiota, joista kukin koostui useasta esityksestä. Myös suomalaiset olivat aktiivisesti mukana mm. rikoksentorjunta-, uhritutkimus-, talousrikollisuus ja nuorisorikollisuusosuuksissa. Lisäksi symposiumin yhteydessä jaetaan aina Tukholman kriminologian palkinto, jonka saajat valitsee kansainvälinen raati.

2007 palkinnon saajat korostivat mahdollisuuksia

Tukholman kriminologian palkinnon 2007 saivat professorit Terrie E. Moffitt Lontoon yliopistosta ja Alfred Blumstein Carnegie-Mellon yliopistosta Pittsburghista. He jakoivat palkintosumman 1,3 miljoonaa Ruotsin kruunua. Voittajat ovat tehneet pitkittäistutkimuksia rikollisuuden taustatekijöistä. Moffitt tunnetaan monista yhteiskuntatieteellisistä, psykologisista ja biologisista rikollisuutta ja ihmisen kehitystä koskevista tutkimuksista. Hänen tunnistamansa rikoksentekijätyypit "teini-ikään rajoittuva" (adolescent limited) ja "elämänkestoinen" (life course persistent) ovat vaikuttaneet suuresti kriminologiseen tutkimukseen. Blumstein puolestaan on tutkinut erityisesti rikollisia uria.

Juhlaluennossaan symposiumissa Terrie E. Moffitt totesi, että monen sairauden hoitokeinojen etsimisessä geneettinen tutkimus on arvossaan, mutta kriminologiassa se on pitkään lähes hylätty. Nyt kriminologiassakin on käyttäytymis-geneettisessä tutkimuksessa kuitenkin menossa hiljainen vallankumous ja uudet tulokset saattavat osoittautua myönteiseksi yllätykseksi.

Moffitt painotti, että geneettinen determinismi ei voi toimia. Antisosiaaliset geenit vaikuttavat mutta eivät johda välttämättä rikoksiin vaan myös ympäristötekijöillä ja lapsen kokemuksilla on merkitystä; näin ollen rikolliseen käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa. Yli sadan laajan kaksostutkimuksen, 77000 perheen seuraamisen ja sadan mittausmenetelmän perusteella hän arvioi, että geenit vaikuttavat rikolliseen käyttäytymiseen noin 50 prosenttia, perheeseen liittyvät tekijät 20 prosenttia ja henkilökohtaiset kokemukset 30 prosenttia

Moffittin mukaan geenien vaikutus on kokonaisuudessaan liian heikko aiheuttaakseen rikollista käyttäytymistä ilman sosiaalisia tekijöitä. Mutta geenien tutkimus on tärkeää, sillä tietyt geenit tekevät lapsen haavoittuvaksi ympäristötekijöiden vaikutukselle. Hän viittasi Dunedinin pitkittäistutkimukseen, jossa tutkittiin mm. aivotoimintaan vaikuttavan MAOA-entsyymin vaikutusta poikiin. Tutkimustulosten mukaan pojat, joilla oli kokemuksia sekä huonosta kohtelusta että alhainen MAOA, olivat teini-iässä kaikkein altteimpia antisosiaaliseen käyttäytymiseen.

Alfred Blumstein puhui rangaistavuuden käännekohdasta Yhdysvalloissa. Hän jakoi amerikkalaisen kriminaalipolitiikan kahteen kauteen: vakaan rangaistavuuden kauteen (1925–1973) ja poliittiseen kontrolliin (1973–1999). Käänne tapahtui siis 1970-luvulla; sitä ennen Yhdysvalloissa oli noin 110 vankia asukasta kohden, mutta 30 vuotta myöhemmin vankiluku oli jo 500/100 000 asukasta. Vuoden 1999 valtion budjetti on kuitenkin asettanut rajoituksia ja vankien määrän kasvu on hidastunut.

Blumsteinin pääsanoma oli, että vankiluvun kasvu johtuu poliittisista valinnoista, ei rikosten määrästä. Sen osoittamiseen hän käytti kansainvälisiä vertailuja ja omia tutkimuksiaan. Hänen mukaansa rangaistavuuden lisääminen ja kontrollin tiukentaminen ei kuitenkaan lisää yhteiskunnan turvallisuutta vaan päinvastoin heikentää sitä ja aiheuttaa ongelmia vähemmistöryhmille.

Tunteet ja rikollisuus

Mielestäni yksi erityisen kiinnostava kokonaisuus oli viimeisen päivän kolme peräkkäistä sessiota rikollisuuteen liittyvistä arvoista, viharikoksista ja niiden sovittelusta. Tohtori Elaine Campbell Isosta-Britanniasta kertoi käynnissä olevasta tutkimuksestaan, jossa hän tutkii tunteiden vaikutusta rikoksia koskevaan poliittiseen päätöksentekoon. Nykyisessä uusliberalistisessa yhteiskunnassa ihmisillä on puhtaasti instrumentaalinen suhde itseensä ja muihin; luottamus ja usko ovat poissa mutta pelko läsnä. Pelkodiskurssi vahvistaa kriminaalipoliittista järjestelmää. Campbell kysyykin, keitä ovat ne muut, joilta meidän täytyy suojautua. Hänen havaintojensa mukaan julkisuuden vahvat reaktiot yksittäisiin rikostapauksiin aiheuttavat äkillisiä muutoksia järjestelmään. Esimerkiksi näin tapahtui, kun Isossa-Britanniassa vähän aikaa sitten sattui samoihin aikoihin monta ehdonalaisessa rangaistuksessa olevan tekemää murhaa.

Kriminologian professori Ulla V. Bondeson Tanskasta kertoi Pohjoismaiden moraalisesta ilmapiiristä ja tutkimuksestaan, jossa selvitettiin moraalitunteita ja yleisön mielipiteitä rangaistuksista. Yleinen kysymys, ovat rangaistukset liian ankaria vai lieviä, antaa aina tulokseksi, että ne ovat liian lieviä, mutta kun yleisöltä kysytään täsmällisemmin rangaistuksista, mielipiteet eivät ole ollenkaan niin ankaria. Pohjoismaissa julkinen keskustelu rikollisuudessa ei ole kovin vahvasti moraalitunteiden sävyttämää. Hän veti rikollisuusuutisoinnista yhtymäkohtia siihen, että turvattomuuden tunne on Pohjoismaissa mittausten mukaan alhaisemmalla tasolla kuin Euroopassa yleensä.

Seuraavassa sessiossa kerrottiin Ison-Britannian, Ruotsin ja Saksan hyvistä käytännöistä viharikosten käsittelemiseksi. Esimerkiksi Lontooseen on perustettu erityinen viharikoskeskus, joka koordinoi viranomaisten yhteistyötä koko kaupungin alueella. Erityisen tärkeäksi esityksissä todettiin viharikosten uhrien tukeminen ja ehkäisyn näkökohtien saaminen läpäisyperiaatteella kaikkeen poliittiseen päätöksentekoon.

Tohtori Theo Gavrielides on tutkinut restoratiivisen oikeuden periaatteiden soveltamista viharikoksiin. Hänen mukaansa menettely sopii viharikoksiin erityisen hyvin, koska rikosoikeudellisilta toimijoilta puuttuu asiasta tietoa ja uhreilta taas luottamusta rikosoikeusjärjestelmään. Viharikoksille on erityistä, että niillä on pitkäaikaiset ja moninaiset vaikutukset uhriin, ne kohdistuvat todennäköisemmin ihmiseen kuin omaisuuteen, niihin liittyvät toistuvasti uhriksi joutumisen mallit, ne herättävät paljon pelkoa, rikosten taustalla on asenteita sekä se että uhrit ja tekijät kietoutuvat yhteen, tilanteesta riippuen osat voivat vaihtua. Viharikosten käsittelyyn sopivista restoratiivisen oikeuden menetelmistä tarvitaan kuitenkin vielä paljon koulutusta ja tutkimusta.

Ensi vuonna Tukholman kriminologian symposiumi järjestetään 16.–18. kesäkuuta.

 
Julkaistu 24.9.2007