Sakari Melander

Kriminalisointiteoria - askel parempaan rikoslainsäädäntöön

Rikosoikeudellisen järjestelmän oikeutusta on perinteisesti etsitty rangaistuksesta käsin. Rangaistusteoriat ovat vakiintunut aihe niin oikeustieteellisessä kuin filosofisessa kirjallisuudessa. Rangaistavaksi säätäminen, kriminalisointi, sen sijaan on saanut melko vähän huomiota.

Viime vuosina aiheesta on alettu kiinnostua enemmän. Ruotsissa julkaistiin vuonna 2003 aiheesta Claes Lernestedtin väitöskirja. Yhdysvalloissa professori Douglas Husak on julkaisemassa Overcriminalization-teosta. Myös Suomessa on muotoiltu rangaistavaksi säätämistä rajaavia kriminalisointiperiaatteita. Laajemman tarkastelun kohteena kriminalisointikysymykset eivät toistaiseksi ole olleet.

Rikosoikeutta pidetään usein erityisenä oikeudenalana. Sen keinoin voidaan puuttua konkreettisesti ihmisten oikeuksiin ja vapauksiin. Tämä ei tarkoita yksinomaan rikosoikeudellista rangaistusta, joka pääsääntöisesti puuttuu joko henkilökohtaiseen vapauteen tai omaisuuteen. Jo tietyn teon rangaistavaksi säätäminen rajoittaa ihmisten oikeuksia ja vapauksia.

Tästä näkökulmasta on kiintoisaa, että rangaistuksen oikeutus on saanut niin paljon rangaistavaksi säätämistä enemmän huomiota. Myös rikosprosessuaalisiin oikeusturvatakeisiin on kiinnitetty kriminalisointeja enemmän huomiota. Tutkimuksen ja analyysin tarpeellisuutta ei kriminalisoinnin oikeuksiin ja vapauksiin puuttuvan luonteen vuoksi voitane kuitenkaan kyseenalaistaa.

Parempi sääntely ajankohtaisena tavoitteena

Kriminalisointiteorian tarkoitus on pyrkiä luomaan tietyt sisällölliset reunaehdot rikoslainsäädännölle. Ollakseen hyväksyttävää rikoslainsäädännön tulisi täyttää teorian asettamat ehdot. Tässä suhteessa kriminalisointiteorian tavoitteena on parempi ja rationaalisempi rikoslainsäädäntö.

Lainvalmistelun ja lainsäädännön laatuun on viime aikoina kiinnitetty paljon huomiota. Hiljattain päättyi paremman sääntelyn toimintaohjelmaa valmistellut valtioneuvoston kanslian hanke. Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa toimintaohjelma on päätetty toteuttaa. Tämän lisäksi kesäkuussa toimintansa aloitti paremman sääntelyn ministerityöryhmä ja tulevaisuudessa on tarkoitus asettaa paremman sääntelyn neuvottelukunta.

Sääntelyn laadun parantaminen on tavoitteena myös EU:ssa, jossa on pyritty lainsäädännön yksinkertaistamiseen, vähentämiseen sekä lainsäädäntöehdotusten laadun parantamiseen.

Lainsäädäntötason tutkimus Suomessa vähäistä

Oikeustieteellinen tutkimus – ja erityisesti oikeusteoreettinen tutkimus – on Suomessa keskittynyt pääosin tuomarin näkökulmaan. Oikeustieteellinen lainsäädäntötutkimus on ollut pitkään suhteellisen vähäistä. Poikkeuksena voi mainita Antti Kivivuoren kirjoitukset jo 1970-luvulta alkaen sekä erityisesti Jyrki Talan ja Matti Niemivuon tuotannon.

Myös muualla lainsäädäntötason tutkimuksen vähyys on huomattu, huolimatta saksankielisen alueen perinteisestä Gesetzgebungslehre-tyyppisestä tutkimuksesta. Oikeusteoriassa on viime vuosina jalansijaa saanut Legisprudence-tutkimussuuntaus, joka tarkastelee lainsäädäntötason teoreettisia oikeudellisia ongelmia.

Tällä hetkellä erityisen ajankohtainen pyrkimys parempaan sääntelyyn tuo itsessään vahvan tilauksen lainsäädäntötutkimukselle myös Suomessa. Oikeustieteessä herännyt kiinnostus osoittaa, että pyrkimys lainsäädännön ja muun sääntelyn parantamiseen ei ole yksinomaan poliittista. Kaarlo Tuori onkin osuvasti kuvannut lainsäädäntöä oikeuden ja politiikan välissä sijaitsevaksi poliittisten ja oikeudellisten käytäntöjen yhdistelmäksi.

Mikä on kriminalisointiteoria?

Rangaistavaksi säätämiseen ei perinteisesti juuri ole katsottu liittyvän oikeudellisia reunaehtoja. Kriminalisointipäätöstä on pidetty lähinnä poliittisena.

Lain säätämistä on saatettu pitää epäkiitollisena tutkimuskohteena. Tuomioistuinten ratkaisutoimintaa on perinteisesti pidetty rationaalisena oikeudellisena toimintana. Lainsäädäntöprosessiin on taas saatettu liittää sellaisia piirteitä kuin vallankäyttö ja kompromissipyrkimykset. Näiden vuoksi lainsäädäntöprosessia lienee pidetty suhteellisen pidäkkeettömänä.

Viime kädessä päätös tietyn teon rangaistavaksi säätämisestä on poliittinen, eduskunnassa tehtävä päätös. Tästä huolimatta lainsäätämiseen liittyy paljon oikeudellisia rajoitteita. Ennen muuta perustuslaki mutta myös muu lainsäädäntö asettaa rajoja hyväksyttävälle lainsäädännölle. Lisäksi lainsäätäjän on huomioitava kansainväliset ihmisoikeussopimukset, niiden soveltamiskäytäntö sekä EU-oikeus.

Kriminalisointiteorian keskeisenä kohteena ovat nämä lainsäädäntöön yleisesti ja rikoslainsäädäntöön erityisesti kohdistuvat oikeudelliset rajoitteet. Niistä pyritään muodostamaan kriminaalipoliittiselle pohjalle rakentuva malli, jota vasten rikoslainsäädäntöä voidaan arvioida. Sitoutuminen olemassa olevaan kriminaalipoliittiseen linjaan on tärkeää. Muussa tapauksessa lainsäädännön tarkastelu ja mahdollinen kehittäminen saattaisi jäädä kritiikiksi, jolla ei voisi olla vaikutuksia käytännön lainsäädäntöön.

Perusoikeudet ja rikosoikeus

Viimeisten kymmenen vuoden aikana rikosoikeudessa on tapahtunut kaksi merkittävää muutosta, joilla on ollut suuri vaikutus myös rangaistavaksi säätämiseen. Ensimmäinen on vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen jälkeen tapahtunut perusoikeuksien merkityksen voimakas kasvu.

Rikosoikeuden suhde perusoikeuksiin on kahtalainen. Perusoikeuksista voi ensinnäkin aiheutua velvoite tietyn teon rangaistavaksi säätämiseen. Esimerkiksi raiskausrikoksen dekriminalisointi olisi selvä perusoikeusloukkaus. Toisaalta tietty kriminalisointi saattaa puuttua ihmisten perusoikeuksiin siinä määrin, että teon rangaistavaksi säätäminen ei ole oikeutettua.

Kriminalisointiteoriassa perusoikeuksilla on tärkeä sija. Perusoikeuksiin palautuvat argumentit antavat kriminalisointiperiaatteille vahvempaa tukea kuin esimerkiksi kriminaalipoliittiset argumentit. Periaatteilla onkin paljon yhteistä eduskunnan perustuslakivaliokunnan muotoilemien perusoikeuksien rajoitusedellytysten kanssa.

Yksittäisten kriminalisointiperiaatteiden kannalta perusoikeuksien tulkintakäytännön tarjoamaa antia ei ole kuitenkaan täysimääräisesti hyödynnetty. Esimerkiksi rikosoikeuden viimesijaisuutta vaativaa ultima ratio -periaatetta voidaan kehittää eteenpäin tarkastelemalla rikosoikeuden vaihtoehtoisia keinoja perusoikeusjärjestelmästä käsin.

Perustuslakivaliokunta on käytännössään melko laajasti tarkastellut esimerkiksi tietyn toiminnan luvanvaraisuutta. Tietyn elinkeinon luvanvaraisuuteen liittyy valtiosääntöisiä ongelmia. Jos tällaisen luvan peruuttamista harkittaisiin rikosoikeudellisen järjestelmän käytön vaihtoehtona, perusoikeusjärjestelmään kytketyn kriminalisointiteorian avulla voidaan pohtia, kumpi keino itse asiassa tarkoittaa voimakkaampaa puuttumista. Perusoikeuksien korostuneen roolin vuoksi kriminalisointiteoriaa on välttämättä laajennettava myös tällä tavoin perusoikeusjärjestelmän huomioon ottavaksi.

EU-rikosoikeus

Toinen merkittävä muutos on ollut Suomen EU-jäsenyys. Vaikka rikosoikeus ei edelleenkään kuulu EY:n toimivaltaan, jäsenyys on vaikuttanut Suomen rikosoikeuteen huomattavan paljon.

Yleisesti EU:n vaikutusta rikosoikeuteen pidetään negatiivisena. EU:n nähdään uhkaavan kansallista, rationaaliseksi ja humaaniksi kutsuttua kriminaalipolitiikkaa ja vaikuttavan rikosoikeudellista järjestelmää ankaroittaen.

EU:n, erityisesti vuoden 1999 Amsterdamin sopimuksen jälkeen, aktivoitunutta rikosoikeudellista toimintaa ei tule kuitenkaan pitää yksinomaan negatiivisena. EU-oikeudesta on mahdollista löytää vastaavia kriminalisointeja tai EU-rikosoikeutta rajoittavia periaatteita kuin kansallisesta oikeudesta.

EY-tuomioistuin on esimerkiksi jo pitkään pitänyt rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta jäsenvaltioiden yhteisen valtiosääntöperinteen perustaan kuuluvana yleisenä oikeusperiaatteena. EU:n rikosoikeudellista toimivaltaa sen sijaan rajaa toissijaisuusperiaate, jonka mukaan EU:n tulee toimia vain siinä laajuudessa ja siinä määrin kuin tietty toiminta voidaan toteuttaa paremmin yhteisön kuin jäsenvaltioiden tasolla. EY-oikeus saattaa myös olla tietyn kansallisen kriminalisoinnin esteenä. Kansallinen kriminalisointi saattaa EY-oikeuden näkökulmasta olla suhteeton, jos kriminalisoitava teko liittyy EU:n turvaamiin perusvapauksiin.

EU:n vaikutus rikosoikeuteen on niin huomattava, että EU-oikeuden sivuuttava kriminalisointiteoria ei vastaisi todellisuutta. EU-oikeuden vaikutus kansallisiin kriminalisointiperiaatteisiin sekä EU-oikeudesta mahdollisesti löytyvät rikoslainsäädäntöön vaikuttavat tekijät eivät Suomessa juuri ole olleet tutkimuksen kohteena. Näitä tarkastelevan kriminalisointiteorian tarve on ilmeinen.

Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa kriminalisointiteoriasta Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

 
Julkaistu 24.9.2007