Kaijus Ervasti

Kriminaalipoliittisen tutkimuksen kehitysnäkymiä

Kesäkuussa valmistui oikeusministeriön tutkimusstrategia. Oikeuspoliittista ja kriminaalipoliittista tutkimusta pitäisi laajentaa tuntuvasti, jotta se täyttäisi yhteiskunnan ja ministeriön omat tietotarpeet. Tällä hetkellä myös koko sektoritutkimusjärjestelmä on voimakkaan muutoksen kohteena.

Kriminologinen ja kriminaalipoliittinen – samoin kuin oikeussosiologinen ja oikeuspoliittinen – tutkimus on Suomessa hyvin vähäistä verrattuna useimpiin muihin Länsi-Euroopan maihin. Yliopistoissa tällaisella tutkimuksella on hyvin heikko traditio ja suuri osa siitä tuotetaan sektoritutkimuksen puolella eli Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa ja osin Poliisiammattikorkeakoulussa. Jonkin verran alan tutkimusta tehdään myös YK:n yhteydessä toimivassa Euroopan kriminaalipolitiikan instituutissa HEUNIssa. Kansainvälisesti vertaillen tai muihin sektoritutkimusyksiköihin nähden kriminologista ja kriminaalipoliittista tutkimusta tuottavat yksiköt ovat hyvin pieniä.

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, joka toimii oikeusministeriön alaisuudessa, on Suomen pienin sektoritutkimuslaitos. Sen budjettirahoitus on noin 1,3 miljoonaa euroa. Laitoksen tutkijoista noin puolet tekee kriminaalipoliittista tutkimusta ja puolet yleistä oikeuspoliittista tutkimusta. Vakinaisia tutkijan virkoja laitoksella on johtajien lisäksi kymmenen. Esimerkiksi Stakesin budjetti on kokonaisuudessaan noin 20 miljoonaa. Toiseksi pienimmällä sektoritutkimuslaitoksellakin, Kuluttajatutkimuskeskuksella, on yli kaksi kertaa suurempi budjetti.

Oikeusministeriön ja koko yhteiskunnan näkökulmasta kriminaalipoliittiseen tutkimukseen kohdistuu paljon tietotarpeita. Tiedonpuutteita on runsaasti niin rikollisuutta ja sen ilmenemismuotoja kuin kontrollijärjestelmän toimintaakin koskevissa tiedoissa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustoimintaa olisikin voimakkaasti laajennettava.

Myös selvitysmies Jussi Huttusen raportissa valtion sektoritutkimusjärjestelmän rakenteellisesta ja toiminnallisesta kehittämisestä (2004) tuotiin esiin, että oikeusministeriön hallinnonalalla tutkimus- ja kehittämismenojen osuus oli 0,24 prosenttia vuonna 2004, kun se koko valtioneuvoston piirissä oli keskimäärin 4,5 prosenttia. Raportissa edellytettiin oikeuspoliittisen ja kriminaalipoliittisen tutkimuksen ja Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen voimavarojen lisäämistä.

Tutkimuksen puutteisiin ja laajentamistarpeisiin on kiinnitetty huomiota myös monilla muilla tahoilla. Esimerkiksi eduskunnan lakivaliokunta on tehnyt niin useaan otteeseen ja viime talousarvion käsittelyssä myös valtiovarainvaliokunta. Siitä huolimatta voimavaroja kriminaalipoliittisen ja oikeuspoliittiseen tutkimukseen ei ole saatu lisää.

Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa (2004) puolestaan ehdotettiin uhritutkimusten vakinaistamista, jotta rikollisuuden määrää voitaisiin seurata säännönmukaisesti. Kyse on tärkeästä yhteiskunnallisesta perustiedosta, jolle on jatkuva tarve. Siihen ei kuitenkaan osoitettu varoja eikä rikollisuuden perusseurantaa ole vieläkään vakinaistettu. Ohjelman seurantaraportissa asia on todettu lakonisesti: "Uhritutkimuksen rahoitusta ei ole vakiinnutettu siitä huolimatta, että sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä teki vuonna 2006 päätöksen tutkimuksen säännöllisestä toteuttamisesta ja rahoituksen vakinaistamisesta." Poliittista tahtoa kriminaalipoliittisen tutkimuksen vahvistamiseen ei siis ole ollut riittävästi.

Sektoritutkimusjärjestelmää uudistetaan

Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa on sitouduttu valtion sektoritutkimuksen ohjausjärjestelmän nopeaan uudistamiseen. Uudistuksen taustalla on viime vaiheessa ollut professori Yrjö Neuvon sektoritutkimustyöryhmän raportti tammikuulta 2006. Sen mukaan sektoritutkimusjärjestelmää uudistetaan tilaaja-tuottajamallin pohjalta. Sektoritutkimuksen ohjausta siirretään valtioneuvoston tasolle lähtökohtana hallitusohjelma.

Kesäkuussa 2007 annettiin valtioneuvoston asetus sektoritutkimuksen neuvottelukunnasta (689/2007). Neuvottelukunnan tarkoituksena on valtion sektoritutkimuksen suuntaaminen sekä ministeriöiden yhteistyön vahvistaminen. Se myös "koordinoi tutkimusohjelmista koostuvia ministeriöiden yhteisen sektoritutkimuksen tutkimusohjelmakokonaisuuksia ja ohjelmien toteuttamista sekä niiden tarpeen mukaista kilpailutusta". Jäseninä ovat ministeriöiden kansliapäälliköt sekä viisi muuta valtioneuvoston määräämää jäsentä. Neuvottelukunnan tehtävien valmistelu tapahtuu jaostoissa, joista valtioneuvosto päättää.

Valtioneuvoston periaatepäätös sektoritutkimuksen kehittämisestä annettiin kesäkuun lopulla. Sen mukaan jaostojen tulee laatia alustavat tutkimusagendat neuvottelukunnan käsittelyyn siten, että ne voidaan ottaa huomioon hallituksen vuoden 2007 strategia-asiakirjassa. Tutkimusagendoja tulee täsmentää siten, että hallitus voi sisällyttää vuonna 2008 tehtävään budjettikehyspäätökseen arvion niiden resursoinnista.

Sektoritutkimus on jaettu päätöksessä neljään eri aihealueeseen ja niitä vastaaviin jaostoihin. Aihealueet ovat 1) alue- ja yhdyskuntarakenteet ja infrastruktuurit, 2) osaaminen, työ ja hyvinvointi, 3) kestävä kehitys sekä 4) turvallisuus. Oikeusministeriö on yhtenä "omistajana" toisessa ja neljännessä jaostossa. Kriminaalipoliittinen tutkimus kuuluu etenkin aihepiiriin "turvallisuus". Päätöksen mukaan aihepiirin tutkimukset liittyvät esimerkiksi turvallisuusympäristöön, kriisinhallintaan, rikollisuuteen, riskien hallintaan sekä turvallisuusteknologiaan.

Jaostot laativat siis tutkimusohjelmat, jotka pääsääntöisesti kilpailutetaan. Tutkimuksen tuottajia ovat tutkimuslaitokset, yliopistot, ammattikorkeakoulut ja muut tahot. Neuvottelukunta tekee määrärahapäätösesitykset asianomaisille ministeriöille ja muille rahoittajatahoille.

Uudistus – uhka vai mahdollisuus

Sektoritutkimusjärjestelmän uudistaminen on edennyt nopeasti. Valmistelun eri vaiheissa uudistusta kohtaan on esitetty myös paljon epäilyjä ja kritiikkiä. Tällä hetkellä on vielä monelta osin epäselvää, kuinka uusi ohjausjärjestelmä tulee konkreettisesti toimimaan ja vaikuttamaan. Kriminaalipoliittisen ja oikeuspoliittisen tutkimuksen näkökulmasta järjestelmä voi sisältää paljon uusia mahdollisuuksia mutta samalla myös uhkatekijöitä.

Kun turvallisuus on nostettu sektoritutkimusuudistuksessa yhdeksi keskeiseksi aihealueeksi, rikollisuutta ja kontrollijärjestelmää koskeva tutkimus voi saada huomattavasti aiempaa suuremman painoarvon. Se ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Niillä turvallisuus-aihepiirin "omistajaministeriöillä", joilla on voimakkain intressi tällaiseen tutkimukseen, eli oikeusministeriöillä ja sisäasiainministeriöllä, on vain vähäiset sitomattomat tutkimusmäärärahat. Lisäksi niiden alaiset tutkimusyksiköt ovat hyvin pieniä. Muista omistajaministeriöistä esimerkiksi puolustusministeriö on katsonut, että heidän usean kymmenen miljoonan tutkimusmäärärahansa käytetään pääasiassa sota- ja turvallisuusteknologiseen varusteiden kehittämiseen, eikä niistä voida päättää neuvottelukunnan jaostoissa. Ulkoasiainministeriö puolestaan on tuonut esiin, että osa heidän tutkimusvaroistaan on kehitysyhteistyörahoja, joiden käyttötarkoitus on sidottu. Valtiovarainministeriö taas on katsonut, että uudistus voidaan toteuttaa, kunhan siitä ei synny lisää kuluja.

Oikeusministeriö on lähtenyt siitä, että Suomessa ei ole riittävän suuria oikeuspoliittiseen ja kriminologiseen tutkimukseen keskittyneitä yksiköitä, jotta olisi mielekästä toteuttaa laajojen tutkimusohjelmien kilpailutusta. Ensin olisi siis luotava tutkimuksellinen infrastruktuuri. Oikeuspoliittista tutkimuslaitosta Suomen johtavana tutkimusyksikkönä olisi merkittävästi laajennettava. Tällöin on varmistettava se, että myös laitoksen itsenäinen ja riippumaton tutkimus säilytetään. Tutkimus ei voi olla riippuvainen yksinomaan kulloisistakin hallinnollisista tai poliittisista tarpeista edes sektoritutkimuksen puolella. Hyvä soveltava tutkimus vaatii tuekseen runsaasti riippumatonta perustutkimusta sekä teoreettista osaamista. Kriminologista ja oikeussosiologista tutkimusta ja opetusta myös yliopistoissa olisi vahvistettava.

Toiseksi oikeusministeriön määrärahoja valtioneuvostotasoisen tutkimuksen ohjaukseen liittyen olisi merkittävästi lisättävä. Oikeusministeriön tämän hetkiset kansliapäällikön hallinnoimat sitomattomat määrärahat ovat 300 000 euroa. Vaarana on, etteivät sen näkemykset saa riittävää painoarvoa ilman riittävää panostusta. On muistettava, että neuvottelukunnalla ja sen jaostoilla ei ole budjettivaltaa, vaan ministeriöt päättävät itsenäisesti tutkimusvarojensa käytöstä. Neuvottelukunnan merkitys onkin vain ohjaava.

Kolmanneksi oikeusministeriö on korostanut, että sen nykyisiä itsenäisesti käytettäviä määrärahoja tulisi myös voimakkaasti lisätä. Sen omista – muita ministeriöitä vähemmän hyödyttävistä – tietotarpeista vain osa voidaan nykyisin tyydyttää. Etenkin kriminaalipoliittisen kontrollijärjestelmän toimintaan ja erilaisten kriminaalipoliittisten uudistusten vaikutuksien tutkimiseen nykyiset voimavarat riittävät vain huonosti.

Kriminologista tutkimusta lisää

Kokonaisuudessaan siis kriminologisen ja kriminaalipoliittisen tutkimuksen määrä on aivan väärässä mittaluokassa Suomessa. Esimerkiksi Ruotsissa Oikeuspoliittista tutkimuslaitosta lähinnä vastaavan laitoksen BRÅ:n (brottsförebyggande rådet) budjetti on 7 miljoonan euron luokkaa. Laitoksella työskentelee noin 70 henkeä, joista yli 40 tutkijanimikkeillä. Myös Ruotsin kriminaalihuoltolaitokselle on osoitettu varoja tutkimusten tilaamiseen. Kriminologista tutkimusta ja opetusta on ainakin Lundin, Göteborgin, Umeån ja Växjön yliopistojen sosiologian laitoksilla. Tällä hetkellä pelkästään Tukholman yliopistossa kriminologian laitoksella on seitsemän professoria tai johtajaa sekä lisäksi muita tutkijoita. Suomessa ei ole edes erityistä kriminologista yliopistokoulutusta, vaan kriminologeiksi luonnehdittavat tutkijat tulevat mm. sosiologian, psykologian tai oikeustieteen piiristä.

Kirjoittaja on erityisasiantuntija oikeusministeriössä sekä oikeussosiologian yliopistolehtori ja dosentti Helsingin yliopistossa.

 
Julkaistu 24.9.2007