Henrik Elonheimo

Rikollisuusriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa

Rikollisuuden taustatekijöistä on jo maailmanlaajuisesti kertynyt paljon tutkimustuloksia. Silti edelleen on tarvetta pitkittäistutkimuksille, joissa on laaja koko väestöä edustava otos ja pitkä seuranta-aika. Rikollisen käyttäytymisen ennus- ja taustatekijöitä tutkitaan Suomessa vuonna 1981 syntyneessä kohortissa.

Vuonna 1989, kun tutkimushenkilöt olivat 8-vuotiaita, järjestettiin ensimmäinen tiedonkeruu, jonka kohteena oli 10 prosenttia vuonna 1981 syntyneestä ikäryhmästä, noin 3000 tyttöä ja 3000 poikaa ympäri Suomen. Kysely suunnattiin lasten lisäksi heidän vanhemmilleen ja opettajilleen. Kysymykset koskivat esimerkiksi demografisia tekijöitä, lapsen käyttäytymistä, psyykkistä ja fyysistä terveyttä, koulumenestystä, kiusaamista ja mielenterveyspalveluiden tarvetta ja käyttöä.

Vuonna 1981 syntyneen ikäluokan kutsunnat vuonna 1999 tarjosivat tilaisuuden tavoittaa kohortin pojat uutta tiedonkeruuta varten. Kutsuntakyselyssä selvitettiin esimerkiksi demografisia tekijöitä, elämäntapahtumia, perhe- ja sosiaalisia suhteita, ongelmia eri elämänalueilla, mielenterveyspalveluiden käyttöä, psykopatologiaa, päihteiden käyttöä ja itse ilmoitettua rikollisuutta. Kutsuntakyselyyn vastasi 2348 poikaa.

Näihin lapsuudessa ja nuoruudessa kerättyihin taustatekijätietoihin yhdistettiin tiedot rikollisesta käyttäytymisestä. Rikollisuus operationalisoitiin poliisin ns. RIKI-rekisteriin vuosina 1998–2001 (nuorisorikollisuus) ja 2004–2005 (aikuisrikollisuus) rekisteröityjen tekojen avulla. Nuorisorikollisuutta koskeva poiminta rajoitettiin poikiin, mutta aikuisiän rikollisuusdata koskee molempia sukupuolia. Rikostiedoista poistettiin liikennerikkomukset. Lisäksi puolustusvoimilta saatiin tiedot poikien kutsunta- ja palvelusaikaisissa lääkärintarkastuksissa saamista psykiatrisista diagnooseista. Sisäasiainministeriö myönsi tutkimusluvan poliisirekisterin käyttöön, ja eri rekisterien yhdistämisestä olimme yhteydessä tietosuojavaltuutettuun.

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteena on ensinnäkin kuvailla rikollisuuden esiintyvyyttä, esimerkiksi kuinka yleisiä eri rikokset ovat, miten naisten ja miesten rikollisuus eroaa toisistaan ja missä määrin rikollisuus kasautuu samoille henkilöille. Päätavoitteena on kuitenkin tutkia lapsuus- ja nuoruusiässä mitattujen taustatekijöiden sekä psykiatristen häiriöiden yhteyttä rikollisuuteen. Rikoksia tehneet on jaettu erilaisiin ryhmiin sukupuolen sekä rikosten määrän (1–2, 3–5, yli 5 rikosta), lajin (huume-, väkivalta-, omaisuus-, liikenne- ja rattijuopumusrikokset) ja ajoituksen suhteen (nuoriso- ja/tai aikuisrikolliset). Varsinkin naisten ja aikuisrikollisuuden tutkimukselle on erityistä tarvetta, koska niitä koskevia vastaavan laajuisia pitkittäistutkimuksia on maailmanlaajuisesti erittäin vähän.

Kun saadaan selville, mitkä tekijät lisäävät etenkin uusintarikollisuuden ja myös aikuisena jatkuvan rikosuran riskiä, voidaan kehittää sopivia interventioita ja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Tulokset voivat antaa apuvälineitä sen tunnistamiseen, millaisilla lapsilla ja nuorilla on erityinen riski rikolliseen kehitykseen. Lisäksi tutkimustulokset kertovat, millaisia ongelmia ja palveluntarpeita rikoksentekijöillä on, ja antavat viitteitä siitä, millaista olisi tehokas kriminaalipolitiikka. Tulosten avulla voidaan myös arvioida, eroavatko interventiotarpeet rikoslajin tai sukupuolen mukaan.

Tuloksia

Tutkimus on jo tuottanut tuloksia, joista osa on jo julkaistu. Nuoruusiässä (vuosina 1998–2001) 23 prosenttia pojista oli rekisteröity vähintään yhdestä rikoksesta (kuvio 1). Yleisimpiä rikoslajeja olivat omaisuus- ja liikennerikokset, kun taas huumerikokset olivat harvinaisimpia. Pojista neljä prosenttia oli rekisteröity vähintään kuudesta rikoksesta. Rikollisuus oli erittäin voimakkaasti kasautunutta, sillä tämä pieni ryhmä teki 72 prosenttia kaikista rikoksista. Tällainen rikollisuuden kasautumisen aste on korkea myös aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna.

Kuvio 1. Rikollisuus poliisin tilastojen mukaan 1998-2001 (poikia yhteensä 2866).

Lapsuudessa rikollisuutta ennustivat muista muuttujista riippumatta se, että lapsi ei asunut molempien biologisten vanhempiensa kanssa, vanhempien alhainen koulutustaso ja lapsen käytös- ja hyperkineettiset ongelmat. Myös se että lapsi ilmoitti kiusaavansa muita tai kärsivänsä masennus- tai psykosomaattisista oireista ennusti rikollisuutta, sen sijaan kiusattuna oleminen ei. Erityisesti opettajat olivat tarkkanäköisiä lapsen tulevaisuuden suhteen. He pystyivät ennustamaan lapsen tulevaa rikollisuutta jo pelkkien yksittäisten kysymysten avulla, jotka koskivat lapsen koulumenestystä, psyykkistä terveyttä ja hoidontarvetta.

Nuoruudessa rikollisuuteen olivat itsenäisessä yhteydessä etenkin perheeseen ja päihteiden käyttöön liittyvät muuttujat: vanhempien ero ja alhainen koulutustaso ja nuoren säännöllinen tupakointi ja humalajuominen. Sen sijaan itse ilmoitettu huumeidenkäyttö oli itsenäisessä yhteydessä vain huumerikoksiin. Ahdistuneisuus- ja masennusoireet olivat käänteisessä yhteydessä rikollisuuteen. Myös itse ilmoitettu rikollisuus oli suorassa yhteydessä poliisin rekisteröimän rikollisuuden kanssa, mikä kertoo näiden eri tietolähteiden luotettavuudesta.

Erityisesti monia rikoksia tehneet kärsivät monenlaisista psykososiaalisista ongelmista, kun taas satunnaisen rikostelun voidaan ajatella kuuluvan melko normaaliin nuoruuteen. Esim. seurustelu liittyi pelkästään satunnaiseen rikosteluun (1–2 rikosmerkintää), kun taas aktiivisimmat uusintarikolliset (yli 5 rikosta) kärsivät myös parisuhteeseen liittyvistä ongelmista. Myös itse havaitut psykososiaaliset ongelmat liittyivät tähän rikosaktiivisimpaan ryhmään. Kuitenkin uusintarikollisista vain alle kaksi prosenttia oli käyttänyt mielenterveyspalveluja viimeisen vuoden aikana.

Kun vertailtiin eri rikoslajien ennus- ja taustatekijöitä, havaittiin että suurelta osin samat tekijät liittyivät erilaisiin rikoksiin. Kuitenkin huumerikollisuus poikkesi muusta rikollisuudesta, sillä siihen eivät itsenäisesti liittyneet sellaiset yleisesti rikollisuuteen yhdistetyt piirteet kuten alhainen sosioekonominen asema, vanhempien ero, varhaiset käytösongelmat, itse ilmoitettu rikollisuus ja humalajuominen. Näyttääkin siltä, että huumerikollisuus liittyy enemmän nuoruusaikaiseen sosiaaliseen ympäristöön, koska sen kanssa korreloivat ongelmat perheenjäsenten kanssa, kun taas ongelmat kaverisuhteissa olivat yhteydessä pienentyneeseen huumerikollisuusriskiin.

Rikollisuus ja psykiatriset diagnoosit

Rikollisuutta ja psykiatrisia diagnooseja koskevat rekisteritiedot yhdistettiin 2712 pojan osalta. Mahdollisia diagnooseja olivat antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, päihdehäiriö, psykoottisuus, ahdistus, masennus ja sopeutumishäiriö. Pojista noin 10 prosenttia (n=283) oli saanut diagnoosin, ja tämä vähemmistö teki noin puolet kaikista rikoksista. Diagnosoiduista lähes puolet oli rekisteröity rikoksista, kun muista rikoksentekijöiden osuus oli alle viidennes. Rikollisuuteen liittyivät etenkin antisosiaalinen persoonallisuus- ja päihdehäiriö, kun taas muiden diagnoosien osuus kokonaisrikollisuudesta oli hyvin pieni. Kuitenkin masennus oli ainoa diagnoosi, joka ei ollut tilastollisesti yhteydessä rikollisuuteen. Psykiatrisen diagnoosin todennäköisyys kasvoi lineaarisesti rikosten määrän kanssa. Niistä jotka olivat tehneet yli 5 rikosta, yli puolella (59 %) oli diagnoosi. Kun kontrolloitiin muut rikoslajit ja sosioekonominen asema, etenkin huume- ja omaisuusrikollisuus olivat yhteydessä useisiin diagnooseihin.

Johtopäätöksiä

Rikollisuus ja monenlaiset psykososiaaliset ongelmat kasautuvat pienelle väestönosalle, jota palvelusektori ei onnistu tavoittamaan. Etenkin huume-, omaisuus- ja uusintarikolliset tarvitsisivat mielenterveys- ja päihdepalveluja. Koska rikollisuusriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa melko helposti havaittavien merkkien perusteella, painottaa tämäkin tutkimus varhaisen puuttumisen merkitystä. Koska lasten ongelmat havaitaan erityisesti koulussa, tulisi opettajien asemaa hoitoonohjauksessa vahvistaa. Tulosten valossa esimerkiksi kouluterveydenhuoltoon kohdistuvat leikkaukset ovat lyhytnäköisiä. Melko samanlaiset ongelmat vaikuttavat eri rikoslajien taustalla, joten interventioilla on mahdollisuus vaikuttaa rikollisuusriskiin yleisesti.

Kyseessä on Turun yliopiston oikeus- ja lääketieteellisten tiedekuntien yhteishanke. Tutkimus on osa lastenpsykiatrian dosentti Andre Souranderin johtamaa “Pojasta mieheksi" -seurantatutkimusta, joka puolestaan perustuu valtakunnalliseen Lapset-tutkimukseen, jossa olivat mukana kaikki suomalaiset lastenpsykiatrian yliopistoklinikat.

Kirjoittaja on tutkija Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

 
Julkaistu 28.9.2006