Kauko Aromaa

LAPSET VÄKIVALLAN UHREINA

WHO julkaisi vuonna 2002 väkivaltaraportin, jota oli valmisteltu vuodesta 1996 saakka. Raporttiin sisältyy toimenpide-ohjelma. Nyt työ on edistynyt siten, että ohjelman puitteissa on valmistunut lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja huonoa kohtelua (child maltreatment) käsitteleviä raportteja. Tänä syksynä (6.10.2006) ilmestyy YK:n pääsihteerin raportti aiheesta, ja pian sen jälkeen julkaistaan opaskirja lasten pahoinpitelyn torjunnasta. Väkivalta ymmärretään tässä yhteydessä niin, että se käsittää myös huolenpidon laiminlyömisen. Selvitystyö aloitettiin vuonna 2001 YK:n yleiskokouksen pyynnöstä.

Osaksi WHO:n raportin antamien virikkeiden pohjalta rikoksentorjuntaneuvosto valmisteli vuoden 2004 aikana oman väkivaltaohjelmaansa. Kesällä 2006 asetettiin asian eteenpäin viemiseksi rikoksentorjuntaneuvoston väkivaltatyöryhmä, jonka tulee tehdä ehdotuksia väkivaltaohjelman toteuttamiseksi. Työryhmä on ensi vaiheessa paneutunut lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan todeten, että tätä väkivallan osa-aluetta tunnetaan erityisen huonosti. Väkivaltaohjelmassa aihe kuuluu lukuun "Lasten ja nuorten tekemän ja heihin kohdistuvan väkivallan vähentäminen". Tämä otsikko nähtiin kovin moniulotteiseksi, ja niinpä päädyttiin aluksi paljon tiukempaan rajaukseen. Tämä valinta sopii hyvin yksiin YK:n painotusten kanssa. Rikoksentorjunnan ja kansanterveyden näkökulmat ovat väkivaltaa sivuavissa asioissa pitkälti yhteneviä, joten Suomessa tehtävä valmistelu voi hyötyä paljonkin WHO:ssa jo tehdystä työstä.

Kansanterveysnäkökulma kuitenkin myös poikkeaa eräissä suhteissa selvästi rikoksentorjunnan lähestymistavasta. WHO esimerkiksi käsittelee väkivaltaa ja hoidon laiminlyömistä osana laajempaa kokonaisuutta: kokoava otsikko kansanterveysohjelmassa on lasten tapaturmat ja pahoinpitely (Child injuries and violence) – yhdistävä tekijä on siis tavallaan vamma, ja torjuntakeinoja etsittäessä paneudutaan sitten vamman syntyhistoriaan.

Jo WHO:n vuoden 2002 raportissa oli erillinen luku aiheesta, tuolloin otsikolla lasten pahoinpitely ja hoidon laiminlyöminen, johon syyllistyvät vanhemmat ja muut huoltajat (child abuse and neglect by parents and other caregivers). Sen johtopäätösjaksossa esitetään, että lasten pahoinpitely ja hoidon laiminlyöminen on vakava maailmanlaajuinen terveysongelma. Vaikka pääosa aihetta koskevista tutkimuksista on tehty kehittyneissä maissa, on vahvaa näyttöä siitä, että ilmiö on yleinen kaikkialla maailmassa. Ongelmalle voidaan ja tulee tehdä paljon enemmän kuin nykyisin on asian laita. Monissa maissa viranomaiset tunnistavat huonosti lasten pahoinpitelemisen ja hoidon laiminlyömisen. Tunnistaminen ja tiedostaminen ovat tehokkaan ehkäisyn edellytyksiä, mutta eivät riitä ratkaisujen löytämiseen. Ehkäisyhankkeiden ja toimenpideohjelmien on kohdistuttava suoraan lapsiin, heidän huoltajiinsa ja elinympäristöihinsä, jotta voidaan ehkäistä pahoinpitelyä ja hoidon laiminlyömistä, ja toimia tehokkaasti silloin kun tätä on tapahtunut. Tämä vaatii lukuisien sektoreiden keskitettyä ja koordinoitua yhteistyötä. Näin siis WHO.

Siitä, kuinka tämä yhteistyö saadaan aikaan, saattaa eri tahoilla olla eri näkemyksiä. Pahimmillaan voi käydä niin, että erimielisyydet ongelman omistajuudesta kaatavat hyvät aikomukset. Lapsen etu voi jäädä taka-alalle, kun erilaiset hyvät tarkoitusperät kohtaavat.

 
Julkaistu 28.9.2006