Rosi Enroos, Tarja Pösö & Tarja Vierula

Lapset haasteena vankeinhoidossa

Vankeinhoidon käytännöissä on epätietoisuutta lapsen edusta.

Lapsen seuraaminen vanhempansa mukana vankilaan on kansainvälisesti yleinen käytäntö. Käytännöt lasten vankilassa asumisessa vaihtelevat eri maissa vankiloiden, ikärajojen, lasten lukumäärän sekä vanhempien päätäntävallan suhteen. On yleisempää, että lapsi seuraa vankilaan äitiään kuin isäänsä. Esimerkiksi Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa lasten ikäraja on kahdesta kolmeen vuotta, sen sijaan Norjassa lapsen vankilassaolo ei ole mahdollista. Espanja ja Saksa puolestaan sallivat lasten olla vankilassa jopa kuusi ensimmäistä ikävuottaan.

Vangittujen vanhempien lasten oikeuksien tarkastelu on kuitenkin kansainvälisesti varsin uutta. YK:n raportti "Babies and Small Children Residing in Prisons" ilmestyi vuonna 2005. Sen keskeisenä havaintona oli, että näiden lasten oikeuksia ei ole laajamittaisesti tarkasteltu. Lasten olosuhteet vankilassa voivat vaihdella paljon. Ääripäinä löytyy maita, joissa lapset joutuvat vankilassa seksuaalisen hyväksikäytön ja prostituution kohteiksi, ja toisaalta maita, joiden vankiloissa on erillisiä asuinalueita lapsille erityishenkilöstöineen. Lasten oikeuksien tarkastelemattomuus koskee rikoksista tuomittujen naisten lapsia laajemminkin. Vanhemman, etenkin yksin- tai päähuoltajan, vapauden menetyksellä on monenlaisia vaikutuksia lapsen elämään. Vaikutukset ovat taloudellisia, psykologisia ja sosiaalisia ja liittyvät myös lapsen perusoikeuksien toteutumiseen.

Myös Suomessa on ajankohtaistunut kysymys lasten asemasta vankilassa. Lapsia on ollut äitiensä mukana vankilassa pitkään. Hämeenlinnan keskusvankilan ja Vanajan avovankilan äiti-lapsiosastojen institutionaalinen tehtävä on valvoa naisvankien vankeusrangaistuksen suorittamista. Siksi on tarpeellista kysyä, mitä vankilassaoloaika on lasten näkökulmasta tarkasteltuna. Selvitimme perustietoja lapsista, jotka ovat viettäneet varhaislapsuuttaan vankilassa vanhempansa kanssa. Kokosimme tiedon vankilassa olleiden lasten lukumäärästä ja haastattelimme lapsensa kanssa vankilassa olevia äitejä sekä äiti-lapsiosaston työntekijöitä ja muita toimintaan kytkeytyviä henkilöitä.

Sata lasta vankilassa viitenä viime vuotena

Vankeinhoidossa ei tilastoida vankilassa olleiden ja olevien lasten lukumäärää. Vankien nimilehdissä kirjattiin aiemmin lapsen olo vankilassa merkinnällä "+lapsi" vankiäidin nimen viereen. Lapsesta ei välttämättä kirjattu nimeä tai sosiaaliturvatunnusta. Nykyisessä elektronisessa vankitietojärjestelmässä lapsi merkitään rastilla vangin tietoihin; lasta koskevat muut tiedot puuttuvat yhtä lailla kuin aiemmin. Tämän vuoksi lukumäärätilastojen laatiminen osoittautui vaativaksi ja epävarmaksi työksi.

Selvityksemme mukaan vuosina 2000–2005 vankilassa on ollut noin sata lasta vanhempansa kanssa. Heistä valtaosa on ollut vankilassa muutamia kuukausia, jolloin vankila on merkinnyt heille lyhyttä, yleensä äidin vankilatuomion pituista jaksoa varhaislapsuudessa. Toisaalta osa lapsista elää vankilassa useita vuosia tai palaa vankilaan äitinsä kanssa.

Vuosina 2000–2005 suurin osa lapsista tuli vankilaan alle vuoden ikäisenä, osa jo ennen syntymäänsä. Valtaosa lapsista oli lähtenyt vankilasta 1,5 ikävuoteen mennessä. Aineistossa oli 14 lähtöpäivänään vähintään 1,5- mutta korkeintaan 2,5-vuotiasta lasta. Neljä lasta oli lähtenyt vankilasta yli 2,5-vuotiaana. On kuitenkin otettava huomioon, että ikätietoja ei ollut saatavilla 30 lapsesta.

Äiti-lapsiosastojen äidit ovat olleet 2000-luvulla keskimäärin 29-vuotiaita. Heistä lähes yhtä moni oli ensikertalainen ja rikoksenuusija. Varkaudet ja muut omaisuusrikokset nousivat suurimmaksi päärikosryhmäksi ja seuraavaksi yleisimpiä olivat huumausainerikokset. Väkivaltarikoksista tuomittuja oli huomattavasti vähemmän verrattaessa kaikkien naisrangaistusvankien päärikoksiin.

"Ei tiedossa" ja "vailla ammattia" -kategorioihin sijoittuu eniten äitejä. "Kotiäiti" on kolmanneksi suurin ryhmä. Ammatit edustavat matalapalkka-aloja ja koulutustaso on matalahko.

Lapset vankilan käytännöissä

Vangin pieni lapsi voidaan ottaa vankilaan voimassaolevan vankeuslain mukaan, jos se on lapsen edun mukaista ja vanki itse sitä haluaa. Tähän asti lapsen tulo vankilaan on perustunut käytännössä yleensä äidin päätökseen silloin, kun lapsen ikä on ollut sopiva ja äiti-lapsiosastolla on ollut tilaa. Sen enempää lastensuojelu kuin vankeinhoitolaitoskaan ei ole systemaattisesti tarkastellut lapsen etua vankilaan ottamispäätöstä tehtäessä, vankilassa ollessa tai sieltä lähtiessä.

Uudessa lokakuussa voimaan tulevassa vankeuslaissa lainkohta säilyy saman sisältöisenä, mutta lakiin on kirjattu velvoite, jonka mukaan vankilaviranomaisen tulee olla yhteydessä lastensuojeluviranomaisiin. Lapsen vankilaan ottamisesta päättää vankilan sijoittajayksikkö kuultuaan vankilan johtajaa ja lastensuojelun sosiaalityöntekijää. Tämä vaatii sekä rikosseuraamusjärjestelmältä että kunnalliselta lastensuojelulta erityistä asiantuntijuutta. Jokaisessa sijoittajayksikössä ja kotikunnassa pitäisi olla riittävä asiantuntemus osallistua vankeuslain mukaiseen määrittelytyöhön lapsen edusta.

Lapsen edun periaatteen tulee nykyisin ohjata lapsen vankilassaoloaikaa yleisen lapsilainsäädännön ja vankeinhoidon säännösten pohjalta. Selvitys toi kuitenkin esiin, että vankeinhoidon käytännöissä on epätietoisuutta siitä, mitä lapsen etu tarkoittaa, missä vaiheessa sitä arvioidaan ja kenen tehtävänä sitä on vanhemman rinnalla arvioida. Työntekijöillä oli kokemuksia siitä, että joidenkin lasten vankilassaoloaikaan oli liittynyt sellaista uhkaa ja lapsen tarpeiden laiminlyöntiä, että lapsen edun toteutumisesta ei voinut puhua. Vastapainona oli kokemuksia hyvistä tilanteista. Etenkin haastatellut äidit korostivat sitä, kuinka tärkeää heille itselleen oli olla lähellä lasta vankilatuomiosta huolimatta. Läheisyyttä pidettiin myös lapsen edun mukaisena.

Selvityksessä tuli esiin jännite siinä, että lapset olivat äitiensä yksityisessä hoidossa vankilan julkisessa tilassa. Äidin vankilassaolon aikana lapsella tulee säilyä kaikki ihmis- ja perusoikeudet, mutta viranomaisilla on vankeuden vuoksi valta rajoittaa äidin toimintaa. Tämän vuoksi myös lasten oikeudet saattavat rajoittua. Äitien on sitouduttava päihteettömyyteen ja hoitamaan lapsensa itse. Kokopäiväinen äitiys muodostaa kuitenkin paradoksaalisesti esteen päihdekuntoutukseen tai muuhun kuntouttavaan toimintaan osallistumiselle. Äidin kuntoutukseen osallistuminen voidaan nähdä myös lapsen edun mukaisena toimintana.

Vaikka selvityksen mukaan näyttää siltä, että lapsen asemaa vankilassa tarkastellaan enenevässä määrin viranomaisten yhteisenä asiana, yhteistyö oli vankilaviranomaisten vahvan kritiikin kohteena. Erityisesti kritisoitiin sitä, että lasten asioiden seuranta jää liikaa vankilan vastuulle ja siihen ei ole tarvittavia resursseja. Lastensuojelu oli yleensä mukana vain, jos toimiva kontakti äidin ja lapsen kanssa oli syntynyt jo ennen vankilaan tuloa. Näihin tilanteisiin painottuivat myös kokemukset hyvästä yhteistyöstä. Lastensuojelussa ei kuitenkaan välttämättä tiedetä lapsen vankilassaolosta, joten yhteistyö ei käynnisty sieltä käsin automaattisesti. Jokaisen äidin ja lapsen tilanne on erilainen, mikä asettaa suuria vaatimuksia lapsen edun tukemiselle kussakin tapauksessa. Tarvittava viranomaisverkosto voi olla hyvinkin laaja.

Uusi suunta tarpeellinen

Vankilan työntekijöiden haastattelujen perusteella äiti-lapsiosastoihin panostaminen olisi vankeinhoidon perustehtävän kannalta järkevää, sillä esimerkiksi lapsen syntymä voi olla pysähtymisen paikka, jolloin äiti voi pohtia elämäänsä uudesta näkökulmasta ja saada uuden suunnan. Sama toive oli esillä naisvankien haastatteluissa. Oman haasteensa tuo selvityksessä esiin tullut naisvankien vastahakoisuus institutionaalisen lastensuojelun asiakkuuteen. Se näkyi tulevaisuuden suunnitelmissa ja hoitojärjestelyissä, joita naiset olivat tehneet vankilan ulkopuolella olevien lastensa suhteen. Lasten hoito- ja kasvatusvastuussa olivat pääsääntöisesti erilaiset yksityiset sukulais- ja läheissuhteiden verkostot. Vankilasta vapautumisen jälkeen kaivattiin tukea, mutta sitä ei haluttu lastensuojelulta.

Tutkimuskirjallisuuden ja selvityksen pohjalta voidaan todeta, että lapsen edun toteuttamiseksi tarvitaan organisatorista, kulttuurista ja ammatillista herkistymistä lapsen tarpeille ja oikeuksille vankilassa. Muiden maiden ohjeet ja suositukset eivät ole sellaisenaan siirrettävissä tänne. Lasten rekisteröinti ja näkyväksi tekeminen voivat lisätä lasten oikeuksien toteutumista sekä mahdollistaa systemaattisemman ammatillisen arvioinnin ja tuen erilaisten lasten ja perheiden tilanteissa.

Erityisesti aikuisille suunnatuissa organisaatiossa – kuten vankilassa – lasta tarkastellaan liian usein vain aikuisen kautta. Lapsi vankilassa asettaa haasteen moniammatilliselle viranomaisyhteistyölle siten, että lapsi tulisi nostaa tarkastelun keskiöön tilanteessa, joka kokonaisvaltaisesti vaikuttaa lapsen elämään. Vaaditaan taitoa, jotta vankilatuomion kaltaisessa vaikeassa tilanteessa otetaan kunnioittavalla tavalla huomioon sekä lapset että vanhemman oikeudet ja tarpeet. Tämän suunnanoton ehtona on, että lasten asioiden tärkeys tunnistetaan, niiden hoitamista tuetaan ja resursoidaan.

Lapset vankilassa -selvityksen rahoitti Valtion tilintarkastajain kanslia ja se toteutettiin Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitoksella.

Kirjoittajista Enroos työskentelee tutkijana, Pösö sosiaalityön professorina ja Vierula tutkimusapulaisena Tampereen yliopistossa.

 
Julkaistu 28.9.2006