Aarne Kinnunen

Kriminaalipolitiikan haasteet ja tulevaisuus

Oikeusministeriön tulevaisuuskatsauksessa kriminaalipolitiikan alueella keskeisiksi tulevaisuuden haasteiksi nostettiin rikosasioiden käsittelyketjun virtaviivaistaminen ja aukkojen paikkaaminen, vankeinhoidon uudistaminen sekä lainrikkojien kuntouttaminen.

Valtioneuvoston kanslia pyysi tammikuussa ministeriöitä valmistelemaan hallinnonalaltaan tulevaisuuskatsauksen, jossa kuvataan noin 8–10 vuoden aikajänteellä hallinnonalan keskeisiä kehitystekijöitä ja ongelmia sekä analysoidaan ratkaisuvaihtoehtoja. Tulevaisuuskatsaukset ovat tarkoitettu poliittisen keskustelun pohjustukseksi ja puolueiden käytettäviksi ensi kevään hallitusneuvotteluissa. Tarkoitus oli, että katsauksissa voidaan ottaa esiin vaikeita ja arkojakin asioita. Tulevaisuuskatsaukset edustavat virkamiesnäkemystä eikä niitä ole käsitelty poliittisesti.

Rikollisuuteen vaikuttavat keskeiset muutostekijät

Talouden kansainvälistyminen ja ihmisten liikkuminen heijastuu monella tasolla suomalaiseen yhteiskuntaan. Pääsääntöisesti maamme hyötyy kehityksestä, mutta se sisältää myös riskejä. Ihmisten lisääntyvä liikkuminen voi johtaa rajat ylittävän rikollisuuden, huumausainerikollisuuden ja etnisten konfliktien kasvuun. Oikeusjärjestyksessä tämä näkyy esimerkiksi rajat ylittävinä oikeusjuttuina, kansainvälisen virka-avun lisääntymisenä ja ulkomaalaisten vankien määrän kasvuna.

Keskeinen tulevaisuuden uhkatekijä on joidenkin ihmisryhmien syrjäytyminen yhteiskuntaelämästä. Syrjäytyminen on yhteydessä työttömyyteen, velkaongelmiin, asunnottomuuteen, puutteelliseen koulutukseen, rikollisuuteen ja päihdeongelmiin. Alkoholipolitiikassa viime vuosina tapahtuneiden muutosten johdosta päihdeongelmista kärsivä väestönosa on entistä suuremmassa terveys- ja syrjäytymisriskissä ja alkoholinkulutukseen liittyvät väkivaltarikokset voivat tulevaisuudessa lisääntyä. Pidemmällä aikavälillä vaarana on myös syrjäytymisen "periytyminen".

Tietoverkkoihin liittyvä rikollisuus voi yleistyä ja muuttaa nopeasti muotoaan. Tietoyhteiskunnan haavoittuvuus voi muodostua keskeiseksi tulevaisuuden uhkakuvaksi. Tietoverkkojen kautta rikollisuuden mallit leviävät entistä helpommin ja nopeammin. Eräs keskeinen kehitystrendi on rikollisuuden pelon lisääntyminen. Tähän vaikuttavat sekä väestön ikääntyminen että median raflaava rikosuutisointi. Erityisesti väkivaltarikosten lööppiuutisointi vääristää kuvaa yhteiskunnan rikollisuustilanteesta.

Tulevaisuudessa ei kuitenkaan ole nähtävissä pelkkiä uhkakuvia. Väestön ikääntymiskehityksen todennäköinen seuraus on rikollisuuden vähentyminen. Muutoinkaan rikollisuudessa ei viime vuosina ole ollut nähtävissä merkittäviä muutostrendejä. Suomi on kansainvälisessä vertailussa turvalliseksi koettu alhaisen rikollisuuden maa. Meille on kuitenkin luonteenomaista väkivaltarikollisuuden – erityisesti henkirikollisuuden – runsaus.

Suomen hyvä rikollisuustilanne selittyy osittain tasaisella tulonjaolla ja varallisuuden jakautumisella sekä hyvillä kouluttautumismahdollisuuksilla. Tulevaisuudessa työelämän osaamisvaatimukset kuitenkin lisääntyvät eikä osa väestöstä voi tai halua sopeutua tähän kehitykseen. Työttömyys ja muut toimeentuloa vaikeuttavat ongelmat – kuten tilapäiset työsuhteet ja kotitalouksien velkaantuminen – lisäävät tuloeroja, köyhyyttä ja syrjäytymisriskiä. Asunnottomuus saattaa osittain vahvistaa syrjäytymiskehitystä erityisesti kasvualueilla. Nämä muutokset tulevat osaltaan vaikuttamaan rikollisuuteen ja turvattomuuteen maassamme. Tulevaisuudessa rikollisuus on entistä selvemmin köyhyysongelma, jollei tulonsiirtojärjestelmällä tai muilla toimenpiteillä kyetä hillitsemään toimeentulon vaikeuksia.

Toimiva rikosoikeusjärjestelmä

Rikosvastuun tehokas toteutuminen edellyttää, että eri viranomaisten toiminta nähdään yhtenä kokonaisuutena tutkinnan käynnistymisestä aina oikeudenkäyntiin asti. Eri viranomaiset toimivat usein omista lähtökohdistaan eikä rikosprosessin eteneminen ole aina saumatonta. Rikosasioiden kokonaiskäsittelyn kesto on liian pitkä. Rikosprosessin kitkatonta kulkua pyritään edistämään erityisesti poliisin ja syyttäjän yhteistyöllä esitutkinnassa sekä tehostamalla tuomioistuinlaitoksen toimintaa.

Rikosasioiden käsittelyketjun voimavarojen kohdentaminen on tärkeä kehittämisalue. Poliisi voi jättää esitutkinnan toimittamatta, jos kyseessä on vähäinen rikos. Lisäksi syyttäjä voi tutkinnanjohtajan esityksestä määrätä, ettei esitutkintaa toimiteta tai se keskeytetään, jos hän tulisi jättämään syytteen nostamatta. Ongelmana on, että esitutkinnan rajoittamista on käytetty vähänlaisesti ja vaihtelevasti eri kihlakunnissa. Poliisin ja syyttäjän voimavarojen järkevä ja kustannustehokas kohdentaminen toteutuu sitä paremmin, mitä varhaisemmassa vaiheessa rajoittamisesitys ja -päätös tehdään.

Lokakuun alussa voimaan tulevan uuden lainsäädännön perusteella esitutkinta voidaan lopettaa, jos tutkinnan jatkamisesta aiheutuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa tutkittavana olevaan asiaan ja odotettavaan seuraamukseen. Uusi esitutkinnan rajoittamista edistävä lainsäädäntö tulee omaksua nopeasti yhdenmukaiseen käyttöön. Lisäksi syyttäjän tulee nykyistä useammin käyttää lain suomia mahdollisuuksia jättää syyte nostamatta.

Muista Pohjoismaista poiketen Suomessa poliisi on sijoitettu eri hallinnonalalle kuin muut rikosprosessista vastaavat viranomaiset. Myös Suomessa on käyty keskustelua poliisin sijoittamisesta oikeusministeriön hallintoon. Nykyinen kahden ministeriön järjestelmä edellyttää erityisen tiivistä yhteistyötä ja tiedonkulkua rikosprosessin toimijoiden välillä.

Vankeinhoidon uudistaminen

Vankimäärän kasvu on aiheuttanut lisäresurssitarpeita. Viime vuosina noussutta vankilukua on mahdollista laskea yhteiskunnan turvallisuuden siitä kärsimättä. Yhteiskunnan tulisi ehkäistä rikollisuutta ensisijaisesti muiden kriminaalipoliittisten keinojen avulla. Työn painopistettä onkin siirretty ja tulee edelleen siirtää rikoksentorjuntaan sekä seuraamusten sisällön kehittämiseen niin, että niiden avulla pystytään aiempaa paremmin ehkäisemään uusintarikollisuutta. Eräiltä osin on harkittava rangaistusasteikon madaltamista. Resurssien käyttäminen rikoksentekijöiden vankilaan sijoittamiseen ei ole inhimillisesti eikä kustannustehokkuuden kannalta ajateltuna optimaalinen ratkaisu. Vankiluvun vähentämisessä keskeisenä tavoitteena ovat lyhytkestoiset vankeusrangaistukset, joita voitaisiin mahdollisimman suurelta osin panna täytäntöön vapaudessa elektronisesti valvottuina. Vankilarangaistuksen vaihtoehtojen tutkimista ja kehittämistä on jatkettava.

Vankeuden täytäntöönpanon keskeisenä tavoitteena on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan, edistää elämänhallintaa ja tukea sijoittumista yhteiskuntaan. Tämä edellyttää suunnitelmallista, tehokasta ja oikein kohdentuvaa vankeusrangaistuksen täytäntöönpanojärjestelmää. Tärkeänä tavoitteena on resurssien siirto vangin kanssa tehtävään lähityöhön. Vankeuslakipaketin voimaantulo lokakuussa avaa merkittäviä mahdollisuuksia vankeinhoidon kehittämiseen.

Rikosseuraamusala on taistellut jatkuvasti resurssiongelmien kanssa. Määrärahojen vähyyden vuoksi on jouduttu tinkimään mm. uusintarikollisuutta vähentävien ohjelmien toimeenpanosta. Myös osasta työtoiminnan materiaalihankintoja sekä osasta kiinteistöjen, koneiden ja kaluston kunnossapitoa on jouduttu luopumaan. Tulevaisuudessa on syytä arvioida mahdollisuuksia hyödyntää vankeinhoitolaitoksen ulkopuolisten palveluntuottajien tarjontaa toimintojen toteutuksessa.

Matkapuhelimen avulla tapahtuvan valvonnan ja elektronisen valvonnan käyttöä laajennetaan uusien seuraamusmuotojen yhteydessä, vankeusrangaistusta korvaavana rangaistuksena ja tutkintavankeuden korvaajana. Käytön laajentamisen ensimmäinen vaihe toteutuu valvotun koevapauden tullessa käyttöön uuden vankeuslain myötä.

Mahdollisuuksia yhdyskuntapalvelun käytön laajentamiselle selvitetään. Sakon muuntorangaistusjärjestelmää on edelleen kehitettävä siten, että mahdollisimman harva sakkorangaistus tulisi käytännössä muunnettavaksi.

Lainrikkojien yhteiskuntaan integroiminen

Lainrikkojien yhteiskuntaan sopeuttaminen edellyttää moniammatillista työtä ja usein varsin räätälöityjä palveluja. Selviytyminen vapaudessa edellyttää sekä seuraamusjärjestelmässä toteutettujen toimenpiteiden jatkuvuutta rangaistuksen suorittamisen jälkeen että erityiseen päihdehuoltoon, asumiseen ja työllistymiseen liittyviä palveluja.

Vangeista noin joka kolmas vapautuu asunnottomaksi. Vapautuva vanki tai kriminaalihuollon asiakas on samojen asumiseen liittyvien tukien ja palvelujen kohteena kuin muukin väestö. Kuitenkin monilta – erityisesti nuorilta – puuttuvat taidot, oma-aloitteisuus ja elämänhallinta itsenäiseen asumiseen. Asuntojen ja etenkin riittävästi tuettujen asuinyksiköiden puute on yksi keskeisimpiä rikosseuraamusasiakkaiden selviytymisen ja yhteiskuntaan integroitumisen esteitä. Usein tarvitaan myös päivystys- tai huoltotyyppisiä asumis- ja huolenpitopalveluja moniongelmaisille tai akuutissa kriisissä oleville: ensikoteja, selviämisasemia, ensisuojia, suojakoteja ja päiväkeskuksia.

Kunnilla on vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuudesta. Kuntatalouden vaikeutuminen on heikentänyt rangaistuksen suorittaneiden mahdollisuuksia saada tarvitsemiaan terveydenhuolto-, päihde- ja muita kuntoutuspalveluja. Ruuhkautuneesta asiakastyöstä ja toimintojen priorisoinnista johtuen kohderyhmän asioihin ei ole voitu paneutua pitkäjänteisesti.

Valtion viranomaisista työvoimahallinnolla on keskeinen rooli vankien yhteiskuntaan sijoittumisessa. Työvoimahallinnon tehtävän tekee vaikeaksi se, että työelämän vaatimukset ovat tänä päivänä varsin korkeita. Apu- ja keikkatöitä – joihin erityisiä taitoja ei vaadita – ei enää ole tarjolla kuten ennen. Lisäksi monella vapautuvalla vangilla on huomattavia velkoja ja korvauksia maksettavanaan. Tiedossa oleva "velkavankeus" vie helposti kiinnostuksen lailliseen työhön.

Vankien ja yhdyskuntaseuraamuksiin tuomittujen yhdenvertaisuuden toteutumista perusturvaetuuksissa tulee edistää. Tällä hetkellä rangaistusta kärsivien sosiaaliset, taloudelliset ja sivistykselliset oikeudet toteutuvat epäyhtenäisesti. Rikoksiin syyllistyneiden perusoikeudet eivät saisi olla muita heikompia. Vankien perusturva tulisi saattaa lähemmäksi samaa tasoa kuin siviiliyhteiskunnassa, jolloin rikoskierteen katkaisuun muodostuisi paremmat edellytykset.

Laaja-alainen ja tutkimukseen perustuva kriminaalipolitiikka

Tulevaisuudessa kriminaalipolitiikan laaja-alaisuutta tulee korostaa nykyistä voimakkaammin. Kriminaalipolitiikkaa on kehitettävä kokonaisuutena, johon kuuluvat niin sosiaalipolitiikan, terveyspolitiikan, yhdyskuntasuunnittelun, rikosturvallisen tuotesuunnittelun, poliisin kuin rikosoikeusjärjestelmänkin keinot. Tutkimustieto on osoittanut, että perinteinen rikosoikeuspolitiikka, erityisesti rangaistusasteikkojen muunteleminen, on useissa rikoslajeissa tehoton säätelykeino. Tulevaisuudessa rikoksia ehkäisevän kriminaalipolitiikan roolia tulee painottaa eikä tyytyä reagoimaan rikollisuusongelmiin jälkikäteen rankaisemalla. Tämä on myös taloudellisesti arvioituna rationaalisempaa.

Poliittisen päätöksenteon tueksi on viritettävä kustannus-hyötyanalyyseja erilaisten kriminaalipoliittisten ratkaisujen arvioimiseksi. Kriminaalipolitiikan strategioiden kustannustehokkuutta on kansainvälisestikin tutkittu vasta verraten lyhyen aikaa. Julkisen päätöksenteon tulee yleensäkin perustua vankalle tietopohjalle. Tutkimustietoa tarvitaan esimerkiksi siitä, miten erilaiset rangaistukset ja muut kriminaalipoliittiset toimenpiteet vaikuttavat ja onnistutaanko niiden avulla vähentämään rikollisuutta. Myöskään uusintarikollisuudesta ei ole tehty kokonaisvaltaisia tutkimuksia. Lisäksi puuttuu tietoa lakien vaikutuksista ja oikeusturvakoneiston toimivuudesta. Uusien innovatiivisten järjestelmien kehittäminen on vaikeaa tilanteessa, jossa nykyisenkin järjestelmän vaikutukset tunnetaan puutteellisesti.

Oikeusministeriön hallinonalan tulevaisuuskatsauksen on valmistellut työryhmä, jonka puheenjohtajana toimi kansliapäällikkö Kirsti Rissanen. Katsaus "Oikeudenmukainen ja turvallinen yhteiskunta" löytyy oikeusministeriön verkkosivuilta .

Kirjoittaja on neuvotteleva virkamies oikeusministeriössä.

 
Julkaistu 28.9.2006