Sirkka Perttu

Ikääntyneisiin kohdistuva väkivalta näkyväksi

Ikääntyneisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteitä ovat, että se on saattanut jatkua jopa vuosikymmeniä, pahoinpitelijöiden kirjo on laajempi ja se voi liittyä vanhetessa tuleviin sairauksiin. Suomessa järjestettiin kesällä Kätketyt äänet -kampanja iäkkäisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.

Ikääntyneisiin kohdistuva väkivalta on yksi perhe- ja lähisuhdeväkivallan muoto. Se voi olla nuoremmassa ikävaiheessa alkaneen väkivallan jatkumoa tai väkivalta voi alkaa vanhetessa elämäntilanteen muutoksen tai sairauksien myötä, kuten esimerkiksi paranoidisena mustasukkaisuutena sekä dementoivien sairauksien yhtenä oireena. Useimmiten viranomaisten tietoon näyttää tulevan aikuisten lasten harjoittama väkivalta ja erityisesti talouteen ja omaisuuteen liittyvä painostus, hyväksikäyttö ja riisto. Väkivallantekijän alkoholi- ja mielenterveysongelmat lisäävät väkivallan ilmituloa. Parisuhdeväkivalta sen sijaan saattaa olla vaikeammin tunnistettava piilo-ongelma. Aikuisten lasten ja puolison lisäksi ikääntyneet saattavat olla lasten, lastenlasten, vävyjen, lankojen ja miniöiden väkivallan ja taloudellisen hyödyn tavoittelun kohteena. Väkivaltaa käyttävä voi olla myös vanhuksen omais- tai muu hoitaja tai muu luottamuksellisessa asemassa oleva henkilö.

Ikääntyneisiin kohdistuvan väkivallan riskitekijöitä ovat huono terveys, fyysisen ja henkisen toimintakyvyn puutteet, avioliitossa oleminen ja asuminen kahdestaan puolison kanssa. Silloin kun pahoinpitelijä on aikuinen lapsi, riskitekijöitä ovat tekijän taloudellinen tai asumiseen liittyvä riippuvuus uhrista sekä erilaiset vaikeudet elämässä.

Suomessa keskustelu ikääntyneisiin kohdistuvasta väkivallasta alkoi 1980-luvulla, jolloin Ensi- ja turvakotien liitto kehitti keinoja ikääntyneiden auttamiseksi yhteistyössä poliisin ja sosiaaliviranomaisten kanssa. 1990-luvun alussa toteutettiin Vantaalla projekti, jossa yhden vanhainkodin lyhytaikaishoidon osastolla avattiin turvakotipaikkoja ikääntyneille. Tämän jälkeen toteutettiin 1995–1999 Ikäväki-hanke Kuntokalliosäätiön ja Ensi- ja turvakotien liiton yhteistyönä. Hankkeesta syntyi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstölle suunnattu opas. Tämän jälkeen Suomen vanhusten turvakotiyhdistys (Suvanto ry) on toteuttanut hankkeen vanhustyön ammattityöntekijöiden tukemiseksi. Hankkeesta tuotettiin opas sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille.

Suomessa ei ole kovin uutta tai yleistettävissä olevaa tutkimustietoa ikääntyneisiin kohdistuvan väkivallan esiintyvyydestä. Kivelän ym. tutkimuksen (1992) mukaan naisista 9 % ja miehistä 3 % oli joutunut pahoinpitelyn kohteeksi eläkeiässä. Yksi käytettävissä oleva tutkimus tehtiin haastattelemalla Ähtärin kunnan kaikki 65 vuotta täyttäneet, yhteensä 1086 henkilöä (Kivelä ym. 2001). Perheväkivaltaa 65. ikävuoden jälkeen oli kokenut naisista 7 % ja 2,5 % miehistä. Naisiin kohdistuneen pahoinpitelyn tapahtumapaikkana oli useimmiten koti, miehillä alle puolessa tapauksista. Heiskasen ja Piispan tutkimuksen (1998) mukaan vuoden aikana parisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneita 65–74-vuotiaita naisia oli 2 836 (2 % ikäryhmästä).

1990-luvulla Suomessa on lisäksi tutkittu laitoksessa hoidettavina oleviin vanhuksiin kohdistuvaa kaltoin kohtelua. Fyysinen tai taloudellinen väkivalta pitkäaikaislaitoksissa oli harvinaista, mutta niissä tapahtui hoidon laiminlyöntiä ja iäkkäitä loukkaavaa toimintaa.

Edellä esitetty yhteenveto kertoo, ettei ikääntyneisiin kohdistuva väkivalta ole vielä ollut laajemman tutkimustoiminnan tai palvelujen kehittämisen kohteena – siitä huolimatta että väestömme ikääntyy nopeimmin Euroopassa.

Kampanjan neuvontapuhelimen tuloksia

Suomessa järjestettiin kampanja ikääntyviin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan teemalla Kätketyt äänet – ikääntyviin kohdistuva väkivalta näkyväksi. Se oli osa sosiaali- ja terveysministeriön toimintaohjelmaa 2004–2007 lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemiseksi. Kampanjan suunnitteli ja toteutti laajapohjainen työryhmä.

Suomen kampanja oli osa ensimmäistä kertaa järjestettävää maailmanlaajuista kampanjaa. Se toteutettiin kansainvälisen INPEA-verkoston (International Network for the Prevention of Elder Abuse) aloitteesta. Kampanjatapahtumien yhteinen päivä oli 15.6.2006. Tuolloin Suomessa järjestettiin kaikille avoin seminaari Helsingissä Paasitornissa. Seminaarin lisäksi avattiin kesäkuun ajaksi ikääntyneille tarkoitettu maksuton neuvontapuhelin. Puhelin oli auki maanantaista perjantaihin klo 12–16. Puhelimeen vastasivat Naisten Linja Suomessa ry:n, Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ja läheiset ry:n, Suomen vanhusten turvakotiyhdistys ry:n sekä Vanhustyön keskusliiton koulutetut työntekijät ja vapaaehtoiset. Puhelin toimi sekä suomeksi että ruotsiksi.

Soittoja tuli yhteensä 36; soittajia oli 34. Soittaja oli useimmiten ikääntynyt väkivallan uhri (23); viisi puhelua tuli uhrien huolestuneilta omaisilta tai ystäviltä. Väkivallan uhreista yli kolmannes oli 65–74-vuotiaita ja kolmannes 75–84-vuotiaita. Naisia heistä oli 27 ja miehiä 2. Soittajista noin kolmannes oli Etelä-Suomesta. Odotus on, että väkivalta on yleensä jatkunut pitkään, jopa vuosikymmeniä. Tässä pienehkössä joukossa kuitenkin kokemukset olivat melko tuoreita: viisi oli kokenut väkivaltaa enintään vuoden ajan ja kuusi enintään viiden vuoden ajan. Toisaalta kymmenen soittajaa ilmaisi, että väkivaltaa tapahtui koko ajan eivätkä kaikki kyenneet määrittelemään kestoa vuosissa.

Puolet soitoista koski henkistä väkivaltaa tai väkivallan uhkaa, samoin puolessa tapauksista oli kysymys fyysisestä väkivallasta tai siitä että väkivallan tekijä rikkoi uhrin omaisuutta ja esineitä. Kolmannes soitoista liittyi taloudelliseen hyväksikäyttöön tai omaisuuden riistoon ja painostukseen. Väkivallan tekijöiksi ilmoitettiin kolmanneksessa tapauksista naapuri ja lähes kolmanneksessa aikuinen lapsi. Nykyisiä puolisoita väkivallan tekijöistä oli viisi ja entisiä kaksi. Miehiä tekijöistä oli 18 ja naisia viisi.

Soittajat kokivat väkivallan vuoksi pelkoa, ahdistusta, turvattomuutta, avuttomuutta ja yksinäisyyttä. Puolet uhreista oli kertonut tilanteestaan jollekin viranomaiselle (useimmiten poliisille tai muulle rikosoikeudelliselle taholle), kolmannes muille perheenjäsenille tai sukulaisille ja jotkut olivat hakeneet apua ystäviltä tai tuttavilta. Henkisen tuen lisäksi soittajat halusivatkin useimmiten tietoa rikosoikeudellisista asioista. He halusivat tietoa myös asuntoasioista, omaisuuskysymyksistä ja sosiaalieduista ja -palveluista.

Ikääntyneiden soittajien ongelmat olivat moninaisia, monitahoisia ja he toivat usein esiin myös terveydentilaan liittyviä huolia ja vaivoja. Päivystäjät arvioivat, että jotkut soittajat kärsivät vakavista mielenterveysongelmista, kuten harhaisuudesta.

Kuukauden puhelinkampanja ja päivystysaika oli lyhyt. Neuvontapuhelimessa on syyskuun loppuun asti nauhoite, jossa kerrotaan kampanjan jälkeen neuvontaa ja tukea antavista tahoista. Postikorttikampanjassa informoitiin myös työtä jatkavista tahoista.

Puhelimeen saatiin myös palautetta, ettei puhelinneuvonnasta ole saatu tietoa joillakin alueilla Suomessa lainkaan. Tämä johtunee mm. siitä, etteivät kaikki paikallislehdet ottaneet aihetta palstoilleen. Tästä huolimatta soittojen määrä on rohkaiseva – neuvontapuhelintyön kokemus on, että usein alkuvaiheessa ei tule juuri puheluja. Jo näinkin lyhyen kokemuksen pohjalta voidaan päätellä, että ikääntyneet, heidän omaisensa ja muut läheisensä tarvitsevat ymmärtävää, luottamuksellista ja ammatillisesti laadukasta neuvontaa, ohjausta ja tukea väkivallan ehkäisemiseksi. Viranomaisten puolella korostuu moniammatillisen yhteistyön tarve. Työntekijöiden on myös hyvä olla tietoisia ainakin rikoslaista ja muista oikeudellisista peruskysymyksistä (kuten omaisuuden ja toimeentulon suojaamisesta esimerkiksi edunvalvonnalla) sekä yhteistyöstä poliisin kanssa.

Haasteita

Ikääntyviin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisen haasteina on kehittää seulonta- ja tunnistamisvälineitä ja lisätä aihe sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstön perus- ja täydennyskoulutukseen sekä tuottaa oppimateriaaleja. Lisäksi tarvitaan tutkimustietoa ja tietoa sellaista hyvistä käytännöistä, jotka ovat iäkkäiden itsensä hyväksymiä. Tarvitaan myös yleisen tietoisuuden ja vastuun lisäämistä ongelmasta tiedotuksen avulla.

Artikkelin lähdetiedot saa toimituksesta haaste(at)om.fi.

Projektipäällikkö Sirkka Perttu Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmeniasta koordinoi Suomen kampanjaa.

 
Julkaistu 28.9.2006