Riikka Kostiainen

Nykytasoiseen rikollisuuteen ei ole Suomessa varaa

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana osastopäällikkö, ylijohtaja Jarmo Littunen oikeusministeriöstä. Hän haluaa edistää sellaista kriminaalipolitiikkaa, jossa ankaria rangaistuksia tuomitaan vähemmän, rangaistusten sisältöä kehitetään ja painopistettä siirretään rikoksentorjuntaan. Rikollisuutta täytyy pystyä vähentämään jo seuraamusjärjestelmän kustannustenkin vuoksi.

Jarmo Littunen aloitti oikeusministeriön kriminaalipoliittisen osaston päällikön virassa toukokuun alussa. Hän on kuitenkin työskennellyt osastolla sen perustamisesta elokuusta 2001 lähtien, ensin apulaisosastopäällikkönä. Silloin ministeriön vankeinhoito-osasto lakkautettiin ja tilalle perustettiin kriminaalipoliittinen osasto ja Rikosseuraamusvirasto.

Littunen sanoo olevansa jäävi arvioimaan organisaatiouudistusta. - Mutta se on ainakin selvää, että vanhoissa hallintorakenteissa ei ollut paikkaa systemaattiselle kriminaalipoliittiselle suunnittelulle. Se, miten olemme siinä onnistuneet, on muiden arvioitavissa. Uskoisin myös, että työnjako oikeusministeriön ja Rikosseuraamusviraston välillä on ollut järkevä. Ministeriö tekee enemmän strategista suunnittelutyötä ja toiminnan käytännön ohjaus on keskusvirastolla. Vaikka työnjaossa on pientä käymistä, peruslinjat ovat jo vakiintuneet aika hyvin.

Hän muistuttaa, että sama koskee osaston suhdetta syyttäjälaitokseen. Ministeriössä on voitu paneutua syyttäjien asioihin aivan eri tavoin kriminaalipoliittisen osaston perustamisen jälkeen ja yhteistyö valtakunnansyyttäjäviraston kanssa on toiminut varsin hyvin.

Samoin yhteistyötä sisäasianministeriön kanssa on voitu selkeyttää ja kehittää. Littunen mainitsee esimerkkinä, että nykyään budjettiasiakirjoja voidaan vaihtaa keskenään etukäteen, jolloin naapuriministeriön suunnitelmat voidaan ottaa huomioon riittävän varhaisessa vaiheessa.

Vankeuslain toteuttaminen työllistää

Tällä hetkellä kriminaalipoliittisen osaston toiminnassa on keskeistä vankeuslainsäädännön täytäntöönpano ja siihen liittyen vankiloiden yliasutus. – Tämä yhtälö on tavattoman vaikea hoitaa liian vähällä rahoituksella. Varsinkin vankilat ovat joutuneet kohtuuttoman vaikeaan tilanteeseen. Täytyy yrittää ponnistella kovasti, että kaikki se hyvä, mitä uudessa vankeuslainsäädännössä on, ei vesity vaikean resurssitilanteen takia, Littunen toteaa.

Avoseuraamusten puolella seurataan nuorisorangaistuksen koko maahan laajentamisen etenemistä. Toiveena on, että nuorisorangaistus toimisi keinona katkaista rikollisen ura silloin kun se on vielä suhteellisen varhaisessa vaiheessa.

Rikoksentorjunnassa odotukset puolestaan kohdistuvat uuteen väkivallan vähentämisohjelmaan. Sen toteutuksen ohjaaminen, edesauttaminen ja seuraaminen tulee olemaan suuri käytännön ponnistus.

Syyttäjälaitoksen puolella merkittävä hanke on sen rakenneuudistus, jossa yritetään suhteellisen nopeassa aikataulussa päästä suurempiin syyttäjäyksikköihin ja sitä kautta saada niukoilla resursseilla enemmän ydintoiminnan tuloksia. Siinä rinnalla yritetään saada aikaan myös syyttäjille uusi palkkausjärjestelmä, Littunen luettelee lähiajan kiireitä.

Uusintarikollisuuden vähentämiseen pyritään

Vankeuslain lisäksi seuraamuspuolella on käynnissä myös muita uudistushankkeita, joissa keskeisenä tavoitteena on uusintarikollisuuden vähentäminen. Niistä sopimushoito osoittautui Littusen mukaan yksinkertaisesti liian kalliiksi lakiluonnoksessa kaavaillun mukaisena. Kuitenkin tavoitteena on yhä kytkeä yhdyskuntaseuraamuksiin päihdehoitoa, mutta kohdistaa se entistä tarkemmin ja turvautua selkeämmin päihdehuollon olemassa oleviin palveluihin.

– Uusi mittava ja mielenkiintoinen selvitystehtävä on elektronisen valvonnan kytkeminen avoseuraamuksiin. Siinä kuten monessa muussakin hankkeessa on tavoitteena kustannusten alentaminen. Toisaalta esimerkiksi ajatuksissa nuorisoarestista on uusiakin kriminaalipoliittisia tavoitteita. Ajatus on sama kuin nuorisorangaistuksessa: oikein ajoitetulla ja mitoitetulla puuttumisella voidaan katkaista tuleva rikoskehitys, Littunen kertoo.

Ehdotus nuorisoarestista sisältyi nuorisorikostyöryhmän syksyllä 2004 jättämään mietintöön. Lausuntopalaute siihen oli hallitsevasti myönteistä. Varsinkin nuorisoarestiin suhtauduttiin perusajatuksena hyvinkin suopeasti, tietysti yksityiskohdissa voi aina löytyä korjattavaa. Littunen arvioi, että ongelmallisin näistä kehittämishankkeista on nuorisorangaistuksen ikärajan nostaminen 20 vuoteen. On esitetty epäilyksiä, onko nuorisorangaistustyyppinen puuttuminen tehokasta enää siinä vaiheessa.

Rikosoikeus ei ole keskeisin väline

Jarmo Littusen mukaan oikeusministeriön keinot hallita rikollisuutta ovat rajalliset. Keskeistä on se, miten muut, esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto ja koulu, saadaan toimimaan kriminaalipoliittisten tavoitteiden hyväksi.

– Uusklassisesta, sinänsä hyvin selkeästä rikosoikeusajattelusta on pitkälti irtaannuttu. Irtaantuminen alkoi yhdyskuntapalvelun ja sittemmin nuorisorangaistuksen myötä. Uskon, että suunta on ollut järkevä, vaikka tiettyä jännitettä on tullut järjestelmän selkeyteen ja ennustettavuuteen.

Hän uskoo rangaistusasteikkopolitiikan sijaan siihen, että tuloksia voidaan saada aikaan seuraamusjärjestelmän sisällä. Esimerkiksi vankiloiden ohjelmia hän pitää hyödyllisinä investointeina, vaikka uusintaluvuissa ei välttämättä kovin suurta muutosta näkyisikään. Erityisesti seksuaalirikos- ja päihdeohjelmilla ja jossain määrin väkivaltaohjelmilla voidaan vähentää vankiloihin palaamista. Toistaiseksi tuloksellisuudesta ei ole vankkaa kotimaista tutkimustietoa, mutta ulkomaiset tutkimukset ovat suhteellisen vakuuttavia. Lisäksi täytyy vakavasti ryhtyä myös sellaisiin toimiin, joita rikoksentorjunnan ammattitaidolla ja tiedolla suositellaan.

Kriminaalipolitiikassa suuren yleisön ja asiantuntijoiden näkemykset ovat usein aika erilaisia. Littunen ymmärtää, että on luontevaa ajatella rangaistusten kiristämisen voivan vaikuttaa rikollisuuteen - mutta tämä maallikkoajattelu ei saa tukea tutkimustiedosta. Sen takia asiantuntijoiden tehtävänä on välittää tutkimuksella saatua tietoa. Kovin suuria ajattelutavan muutoksia laajassa yleisössä voi olla vaikea saada aikaan, mutta poliitikoille tietoa voidaan välittää helpommin. Erilaisilla lakihankkeilla on ollut eduskunnassa varsin valistunut käsittely; jo yhdyskuntapalvelu sai tavattoman suopean käsittelyn ja vankeuslakipaketti käsiteltiin keväällä ripeästi ja hänen mielestään varsin hyvään lopputulokseen päätyen.

– Tämän takia suhtaudun kaiken kaikkiaan optimistisesti siihen, että tässä maassa voidaan edelleen harjoittaa järkevää kriminaalipolitiikkaa. Silloin tällöin kuulee arvostelua, jossa lähtökohtana on tällainen erittelemätön rangaistusjärjestelmän väitetty lievyys. Se kuuluu yhteiskunnalliseen keskusteluun, eikä irrallisina puheenvuoroina ole kovin huolestuttavaa.

EU:ssa painopistettä rikoksentorjuntaan

Monet asiantuntijat ovat kantaneet huolta eurooppalaisen kriminaalipolitiikan kehityksestä rangaistusten koventamisen suuntaan. Jarmo Littusen mielestä vankiluvulla mitattuna ei vielä ole tapahtunut mitään kovin huolestuttavaa.

– Mutta jaan muiden asiantuntijoiden huolen siitä, että Euroopan unionissa tehty työ on tietyllä tavalla onttoa. Erilaisten ehdotusten kriminaalipoliittinen pohja, kytkentä reaalimaailmaan ja sen arvioiminen, mitä ehdotetuilla normeilla voidaan saada aikaan käytännössä, on hyvin kevyt tai puuttuu kokonaan. Asiakirjoja näyttää toistuvasti ohjaavan juuri perusteeton usko rangaistusasteikkojen voimaan rikollisuuden ohjaamisessa. Ja tietenkin silloin kun on kysymys harmonisoinnista, tällä logiikalla paineet ovat rangaistusten ankaroittamisen suuntaan useimmiten ilman järkeviä perusteita, hän pohtii.

– Huolestuttavaa Euroopan unionin toiminnassa on myös se, että komissio ei näytä ymmärtävän rikoksentorjunnan merkitystä. Komissiolla ei näytä olevan lainkaan ennaltaehkäisemisen ja tilannetorjunnan näkökulmaa rikollisuuden hallinnassa. Se on erikoista, koska suuressa osassa jäsenmaita panostetaan yhä enemmän rikoksentorjuntaan. Neuvostossa sen sijaan on selvästi enemmän tietoa tästä yhdestä kriminaalipolitiikan yhä vahvemmaksi nousevasta perustasta.

Toisaalta EU:n kriminaalipolitiikassa on ollut positiivistakin kehitystä. Rikoksentorjunta on otettu näkyvästi esiin Haagin ohjelmassa, jonka tavoitteena on vapauden, turvallisuuden ja oikeuden lujittaminen Euroopan unionissa. Suomen puheenjohtajuuskaudella syksyllä 2006 yhtenä tavoitteena onkin ohjelman mukainen rikoksentorjunnan tehostaminen ja ammattimaistaminen. Littusen mukaan se tarkoittaa, että EU:n tulisi ottaa tukevampi ote sellaisesta rikoksentorjunnasta, jossa toimijoina ovat ennen kaikkea muut tahot kuin rikosoikeusjärjestelmä. Tilanne näyttää hyvältä myös siksi, että nykyinen EU:n puheenjohtajamaa Englanti ja sitä seuraavat Itävalta ja Suomi ovat kaikki olleet rikoksentorjunnassa aktiivisia.

Suomessa rikoksentorjunnan tilanne on nykyään se, että tietoa jo on saatavilla, mutta se ei pelkästään riitä. Huutava pula on kotimaisesta vaikuttavuustutkimuksesta. Tarvitaan myös toimia ja suuri osa toimista vaatii rahaa.

– Oikeusministeriön on vaikea ohjata rahaa rikoksentorjuntatyöhön vaatimattomasta budjetistaan. Silloin erityisenä haasteena on se, miten yhteistyökumppaneita saadaan käyttämään siihen omia resurssejaan. Paljon tietysti tehdään jo nykyään, esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisytyö on samalla rikosten ehkäisemistä. Mutta ehkä näitä varoja jollain tavalla uudelleen kohdentamalla saataisiin vielä parempia tuloksia rikoksentorjunnan kannalta, Littunen uskoo.

 
Julkaistu 26.9.2005