Aarne Kinnunen

Sovittelun merkitys rikosprosessin kannalta on kasvamassa

Vaikka rikosasioiden sovittelun lähtökohtien mukaan sen perimmäinen tehtävä on auttaa ihmisiä itse löytämään ratkaisu konfliktiin, on sillä entistä suurempi merkitys rikosprosessin kannalta.

Juha Tuomi / Lehtikuva


Rikosten sovittelumenettely tähtää uhrin hyvittämiseen ja aseman korostamiseen rikosten käsittelyssä. Rikoksentekijän kannalta tärkeää on rikosoikeudellisten seuraamusten välttäminen ja nuorten rikosuran katkaisu. Rikosten sovittelu on rikosoikeudesta ja seuraamusjärjestelmästä erillinen instituutio, mutta kytkennät rikosprosessi- ja rikosoikeusjärjestelmiin ovat yhä vahvempia. Yksi sovittelun tavoitteista on keventää rikosoikeudellista järjestelmää ohjaamalla lievemmät rikokset sovitteluun ja siten pyrkiä välttämään kalliita ja raskaita oikeudenkäyntejä. Pyrkimyksenä on myös välttää rikosoikeusjärjestelmän leimaavia piirteitä.

Sovittelun vaikutus rikosprosessin kulkuun

Sovittelulla voi olla monenlaisia vaikutuksia rikosprosessin kulkuun ja lopputulokseen. Poliisi voi jättää vähäisen rikoksen ilmoittamatta syyttäjälle ja lähettää sen sovittelutoimistoon. Rikoksissa, joissa poliisi tekee esitutkinnan, poliisi voi esitutkinnan jälkeen lähettää esitutkintapöytäkirjat syyttäjänvirastoon ja/tai sovittelutoimistoon. Myös syyttäjä voi ohjata asian sovitteluun, jolloin syyttäjä jää odottamaan sovittelun tulosta, ennen kuin tekee ratkaisunsa asiassa.

Sovittelussa saavutettu sovinto voi johtaa siihen, että asianomistaja peruuttaa rangaistusvaatimuksensa. Asianomistajarikosten osalta tämä merkitsee sitä, että asian käsittely päättyy jo poliisilla. Asianomistajarikoksen – esimerkiksi kotirauhan rikkomisen ja kunnianloukkauksen – poliisi voi ottaa tutkittavakseen vain siinä tapauksessa, että asianomistaja vaatii rikoksesta epäillylle rangaistusta.

Sovittelu voi keskeyttää rikosprosessin myös virallisen syytteen alaisissa rikoksissa. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 8 §:n 1 kohdan nojalla syyttäjä voi jättää syytteen nostamatta tekijän ja asianomistajan välisen sovinnon perusteella tietyin edellytyksin.

Kohtuusperuste syyttämättä jättämisessä

Syyttämättä jättäminen voi nojautua kohtuusperusteeseen, jos epäilty on osallistunut tai pyrkinyt osallistumaan sovittelumenettelyyn tai muuten sopinut tai pyrkinyt sopimaan asiasta ja vahingon korvaamisesta asianomistajan kanssa. Syyttämättäjättämispäätös voidaan tehdä tällä perusteella, jos syyttäjä pitää oikeudenkäyntiä ja rangaistuista kohtuuttomana tai tarkoituksettomana. Syyttäjä ratkaisee asian kokonaisarvioinnilla, jossa otetaan huomioon sovittelun lisäksi muut tekijän toimet rikoksen vaikutusten lieventämiseksi, tekijän henkilökohtaiset olot ja muut rikoksesta aiheutuvat seuraukset. Lisäksi arvioinnissa otetaan huomioon teon vakavuus. Mitä vakavampi teko on kyseessä, sitä painavammat syyttämättä jättämistä puoltavien olosuhteiden on oltava. Kohtuuttomuusperusteinen syyttämättäjättämispäätös voidaan antaa myös muissa kuin lievissä rikoksissa.

Kohtuusperusteisen syyttämättä jättämisen edellytyksenä on, ettei tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi syytteen nostamista. Yleistä etua pohdittaessa otetaan huomioon rikoksen vakavuus, tekijän varallisuus, ihmisten yhdenvertainen kohtelu ja rikosoikeudelliseen järjestelmään olevan luottamuksen säilyminen. Ratkaisulla ei saa loukata yleistä oikeustajua tai luottamusta oikeuslaitoksen toimintaa kohtaan. Tärkeä yksityinen etu puolestaan liittyy asianomistajan oikeuteen saada korvaus kärsimästään vahingosta. Huomiota kiinnitetään korvauksen suuruuteen, osapuolten taloudellisiin oloihin ja asianomistajan mahdollisuuksiin saada vahingonkorvausta. Asianomistajan suostumus ei ole edellytys syyttämättäjättämispäätökselle.

Kohtuusperusteisen syyttämättä jättämisen ei ole katsottu edellyttävän sopimuksen täyttymistä tai edes syntymistä. Syyttämättä jättäminen on siten mahdollista jo sillä perusteella, että tekijä on pyrkinyt osallistumaan sovittelumenettelyyn.

Sovinnon merkitys

Vuonna 2017 sovittelulain mukaiseen rikos- ja riita-asioiden sovitteluun ohjattiin yhteensä 15 168 rikos- ja riita-asiaa; rikosasioita oli 14 471 ja riita-asioita 697. Sovitteluun ohjattujen rikos- ja riita-asioiden määrä kasvoi lähes 16 prosenttia vuodesta 2016. Sovittelu käynnistettiin 61 prosentissa sovittelukäsittelyyn tulleista rikoksista. Käynnistetyissä sovitteluissa päästiin sopimukseen 7 005 tapauksessa (79 % käynnistyneistä). Keskeytyneiden sovittelujen osuus oli 13 prosenttia.

Sovitteluun ohjattujen ja soviteltujen tapausten poliisi-, syyttäjä- ja tuomioistuinkäsittelystä ei ole tuotettuna erikseen tilastotietoja. Myöskään sovittelun asemasta oikeuskäsittelyssä ja sen oikeudellisista vaikutuksista ei ole saatavilla valtakunnallista tutkimustietoa.

Taulukossa 1 esitetään viime vuosina tehtyjen kohtuusperusteisten syyttämättäjättämispäätösten lukumäärät. Tyypillisiä kohtuusperusteen soveltamistilanteita ovat olleet tapaukset, joissa tekijä ja asianomistaja ovat päässeet sovintoon, joko sovittelumenettelyn kautta tai muuten. Luvuissa on mukana kuitenkin myös muilla perusteilla tehtyjä syyttämättäjättämispäätöksiä.


Sovinto on rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdassa mainittu rangaistuksen lieventämisperusteena ja saman luvun 12 §:n 4 kohdassa rangaistuksen tuomitsematta jättämisen perusteena. Sovinnolla tarkoitetaan mainituissa lainkohdissa paitsi sovittelumenettelyssä tapahtuvaa asian sopimista, myös muunlaisia osapuolten välisiä sopimisia. Sopimuksen täyttyminen ei ole rangaistuksen lieventämisen tai tuomitsematta jättämisen edellytys. Täytetyllä sopimuksella on kuitenkin enemmän painoarvoa. Lieventämisperusteena voidaan antaa merkitystä sellaisille sovintoyrityksille, joissa sovinto osapuolten kesken jää saavuttamatta tekijän yrityksistä huolimatta. Tekijän sovitteluhalukkuutta voidaan pitää tekijän toimintana rikoksensa vaikutusten poistamiseksi.

Kirjoittaja on kehittämisneuvos oikeusministeriössä.

 
Julkaistu 14.6.2019
Sivun alkuun |