Lotta Haikkola & Noora Hästbacka

Nuorten rikoksiin vastataan varhaisella puuttumisella

Tuoreen tutkimuksen tulosten perusteella varhainen puuttuminen näkyy kehittämistä suuntaavana periaatteena ja korostuu toiminnassa. Ehkäisevä toiminta ja varhainen puuttuminen eivät kuitenkaan yksin riitä. Hoito, korjaava työ ja jälkihuolto ovat yhtä tärkeitä.

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva


Huomattava osa nuorista syyllistyy johonkin kiellettyyn tai lainvastaiseen tekoon, mutta suurimmalle osalle teot ovat satunnaisia ja vaihe menee ohi itsestään. Kuluvana vuosikymmenenä nuorten tekemät rikokset ovat myös kokonaisuudessaan vähentyneet. Erityisesti vakaviin tai toistuviin rikoksiin syyllistyy vain harva. (Elonheimo, 2010; Näsi, 2016.) Rikollinen käyttäytyminen kuitenkin kasaantuu ja suurimman osan rikoksista tekee pieni joukko nuoria. Uusiutuva rikollisuus voi olla kytköksissä huono-osaisuuteen ja heikkoon asemaan perhe-elämässä, koulutuksessa, terveydessä ja vapaa-ajalla. Esimerkiksi kodin ulkopuolelle sijoitetut nuoret ovat yliedustettuina rikoksia tehneiden keskuudessa niin nuorina kuin aikuisinakin. (Salmi, 2009) Kehityksessä on siis viitteitä polarisaatiosta eli huono-osaisuuden kasautumisesta.

Nuorten rikoksiin vastaamisen laaja kenttä

Nuorten rikoksiin vastaaminen on laaja kenttä, johon vaikuttavat nuorten tekemien rikosten moninaisuus, nuoren ikä ja rikosoikeudellinen asema (esim. Niemi, 2014), rikoksiin puuttumisen institutionaalinen malli ja keinojen laaja kirjo. Viranomaiset, erityisesti poliisit, sosiaalihuolto ja nuorisotyö kohtaavat työssään eri ikäisiä nuoria, joiden tekemien rikosten vakavuusaste vaihtelee ja jotka ovat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Tämä tarkoittaa, että rikoksiin vastaamisessa tarvitaan sekä peruspalveluja ja kevyttä puuttumista että räätälöityä erityistason hoitoa ja tukea.

Suomen institutionaalisen rikoksiin puuttumisen mallin voi lukea huoltomalliksi. Huoltomalli huomioi lapsen tai nuoren kokonaistilanteen ja pyrkii puuttumaan nuorten toimintaan ja sosiaaliseen ympäristöön. Nuori ohjataan ensisijaisesti tuen piiriin, ei rikostuomioistuimiin. Niin sanottu oikeusmalli kohdistuu tekoon ja pitää tärkeänä teon sovittamista rikosprosessissa. (Pösö, 1993.) Todellisuudessa myös huoltomallissa käynnistyy usein rikosprosessi. Suomalaista järjestelmää voi kuvata myös järjestelmäperustaiseksi. Siinä ei painotu yksittäinen interventio, vaan tilanteet pyritään arvioimaan yksilöllisesti (Pekkarinen, Haikkola, Hästbacka, Schalin, & Karhunen, 2019). Puuttuminen ja tuki on enimmäkseen integroitu peruspalveluihin.

Oikeuskäsittelyn ulkopuolella nuoreen rikoksentekijään kohdistettavia keinoja on suuri määrä. Ne voidaan jaotella esimerkiksi: 1) valvontaan, pelotteeseen ja kurinpitoon perustuvat mallit 2) restoratiiviset eli sovitteluohjelmat 3) neuvonta ja taitovalmennukset eli erilaiset interventiot, joita voi olla mentorointiohjelmat, ryhmäterapiat ja yksilöneuvonta ja 4) monipalvelumallit, jossa tarjotaan yksilöllisesti useita palveluja ja palveluohjaus on keskeistä. (Schalin, 2019). Näistä keinoista voi nähdä, että ne kohdistuvat erilaisiin rikoksiin ja vaiheeseen. Tutkimuksessamme jaottelimme kuntakartoituksen käytännöt ennaltaehkäiseviin, puuttuviin ja tukeviin toimintoihin.

Kunnissa erilaisia malleja vastata nuorten rikoksiin

Tutkimuksemme havaitsimme, että 34 kunnassa on käytössä jokin erityinen puuttumisen malli, useimmiten Ankkuri-toiminta tai näpistyspuhuttelu, tai useita tällaisia malleja. Muut kunnat raportoivat, että nuorten rikoksiin vastaaminen on integroitu peruspalveluihin eikä erillisiä toimintamalleja ole. Järjestämisen tavoissa oli myös alueellista vaihtelua. Pienissä kunnissa ei nähty tarvetta erilliselle puuttumisen mallille, kun taas suuren kunnan kaikkia toimintoja oli ylipäätään vaikea kartoittaa.

Lisäksi palveluita ja puuttumisen keinoja pirstaloivat rikosoikeudellisen vastuun ja käytäntöjen ikärajat ja erityisesti täysi-ikäistyminen. Nuorten aikuisten mahdollisuuksia palveluihin oli hankalaa kartoittaa, eikä lastensuojelua vastaavaa tahoa ole. Yli 18-vuotiaille ei pääsääntöisesti ollut kevyitä puuttuvia toimenpiteitä lukuun ottamatta poliisin toimia ja sovitteluun ohjaamista. Nuorten aikuisten tuesta vastasi esimerkiksi etsivä nuorisotyö, Ohjaamot, nuoriso- ja aikuissosiaalityö ja järjestöt.

Lyhyesti kuvattuna nuoren palvelupolku kulkee Suomessa poliisin, nuorisotyön ja sosiaalihuollon toimista lastensuojeluun, jonka monet haastatellut näkivät olevan viimesijassa vastuussa alaikäisen nuoren tilanteesta. Jälkihuollon, sosiaalisen kuntoutuksen ja rikoksista irtaantumisen palveluja mainittiin ylipäätään vähemmän, ja tutkimuksessa tällainen toiminta oli järjestötoimijan eli Kriminaalihuollon tukisäätiön vastuulla.

Minimaaliset interventiot ja arvioinnin painottaminen

Kirjallisuuskatsauksen perusteella pelotteeseen tai valvontaan perustuvat keinot eivät ole tehokkaita nuorten rikollisuuden vähentämisessä ja voivat joskus jopa lisätä sitä. Etenkin alhaisen riskin nuorille riittää esimerkiksi poliisin puhuttelu tai huomautus. Tutkimushaastattelujen mukaan sekä nuorisotyö, sosiaalihuolto että poliisi soveltavat niin sanottua minimaalisten interventioiden periaatetta. Tällä tarkoitamme, että rikokset nähtiin nuoruuteen liittyvänä ilmiönä, jotka voidaan selvittää poliisin tai nuorisotyöntekijän puhuttelulla eivätkä itsessään ole merkki nuoren laajemmasta avuntarpeesta. Kaikki vastaajat eivät tunnistaneet rikoksia työn kohteeksi, vaan kokivat työskentelevänsä yleisesti nuorten tarpeiden mukaan. Joissain kunnissa puhuttelut oli systematisoitu ja käytössä oli esimerkiksi näpistyspuhuttelu. Myös Ankkuri-toiminta voidaan lukea systematisoitujen puuttuvien interventioiden piiriin. Siinä puhuttelun tekee poliisi ja sosiaalityöntekijä yhdessä nuorisotyöntekijän tai psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.

Puhutteluissa ei kuitenkaan puututa vain rikokseen, vaan niissä on keskeistä myös nuoren tilanteen laajempi arviointi. Siksi erilaisissa kevyissä malleissa on aina jollain tasolla kyse myös palveluntarpeen arvioinnista ja palveluohjauksesta. Keskeiseksi nousi "huolen" käsite ja huolen kasautuminen, joka oli usein peruste jatkotoimille ja palveluohjaukselle.

Myös erilaiset sovittelun keinot mielletään rikoksiin puuttumisen keinoiksi. Tutkimuskatsauksessa löytyi näyttöä niiden vaikuttavuudesta. Kartoituksessa ja viiden mallin haastatteluissa kävi ilmi, että sovittelua käytetään, mutta sen saatavuudessa ja käyttöasteessa on lakisääteisyydestä huolimatta alueellista vaihtelua. Myös poliisi saattoi tehdä sovittelua akuuteissa rikostapauksissa, jos tilanteen nopea selvittäminen arvioitiin tärkeäksi. Katsauksessa myös syytteistä luopuminen nähtiin yhtenä rikosten ehkäisyn keinona. Tutkimuksessamme nousivat esiin erityisesti esitutkinnan rajoittamispäätökset ja syyttämättä jättäminen. Tämä tuo esiin, että huoltomallista huolimatta rikosprosessi alkaa myös nuoren rikoksissa, mutta pyrkimys on ohjata nuoret pois rikosoikeudellisista seuraamuksista.

Neuvonta ja taitovalmennukset

Tutkimuksessamme nuorisotyön ja sosiaalihuollon tärkeimmät keinot nuorten rikoksiin tai ongelmalliseen käyttäytymiseen puuttumiseksi olivat yleiset hyvinvointipalvelut. Lisäksi käytössä oli em. puuttumisen keinoja ja palveluohjaus muihin palveluihin. Ehkä yllättävin tutkimuslöydös liittyi eräänlaiseen katkokseen kirjallisuuskatsauksen interventioiden ja suomalaisen toimintakentän välillä. Kirjallisuuskatsauksissa tehokkaiksi uusintarikollisuuden ehkäisyssä osoittautuivat erityisesti erilaiset kognitiivis-behavioralistiset käyttäytymisterapiat ja muu käyttäytymisen muutokseen kohdistuva työ, mutta tutkimuksessa terapiat tai terapeuttinen ryhmätoiminta nousivat harvoin esiin. Esimerkkejä olivat kuitenkin Tampereella toimivat Risu-ryhmät, joihin voi kuulua vihantunteiden hallintaan tähtäävää toimintaa ja Turun Linkki-toiminnan piirissä olevat nuorten ryhmät, joiden osana voidaan käyttää seikkailukasvatuksen menetelmiä. Väkivaltakäyttäytymisen hallintaan kohdistuvaa pienryhmätoimintaa mainittiin olevan muutamissa kunnissa.

Perhetyön käytännöt ja nuoren sosiaalisen elämän kokonaisuus

Tutkimuskatsauksessa perheille tarkoitettu tuki- ja vanhemmuustaitojen kehittäminen tuli esiin vaikuttavuudeltaan hyvänä keinona ehkäistä rikoksen uusimista. Erilaiset perhetyön muodot ovatkin kiinteä osa sosiaalipalveluja ja lastensuojelun avohuollon tukitoimia. Tutkimuksessamme pääsimme tarkastelemaan perhetyön käytäntöjä erityisesti Kotkan nuorten tiimin toiminnassa. Työssä yhdistyi useita tehokkaaksi osoittautuneita työmuotoja, kuten vanhemmuustaitojen tuki, positiivisten palautteen merkityksellisyys nuoren käyttäytymistä ohjaavana keinona ja perheen vuorovaikutuksen ohjaaminen.

Kirjallisuuskatsauksen mukaan tehokkaaksi ovat osoittautuneet myös funktionaalinen perheterapia ja multisysteeminen terapia (MST). Multisysteeminen terapia eroaa esimerkiksi perheterapiasta, koska siinä otetaan huomioon nuorelle tärkeät yhteisöt, kuten koulu, naapurit ja kaveripiiri. Tätä terapiamuotoa ei tullut tutkimuksessamme esiin, mutta esimerkiksi Oulussa oli pyritty kehittämään nuorisotyölähtöistä yhteistyömuotoa, jossa myös koulu oli mukana. MST näyttäytyy myös nuorten näkökulmasta mielekkäänä terapiamuotona, sillä haastattelemamme nuoret liittivät rikokset ryhmä- ja vertaissuhteisiin (ks. myös Honkatukia & Suurpää, 2007).

Nuoret liittivät kertomissaan elämäntarinoissa rikokset elämänvaiheisiin, joissa he etsivät uusia kavereita tai kuvasivat ajautuneensa "huonoon seuraan". Joillakin oli taustalla koulukiusaamista, joka oli ajanut nuoren hakeutumaan koulun ulkopuolisiin jengeihin. Vertaissuhteiden merkitys nuoren hyvinvoinnille on noussut viime aikoina esiin myös muussa tutkimuksessa (Toiviainen, 2019). Suurin osa toimenpiteistä ja palveluista kohdistuu kuitenkin nuoreen yksilönä tai perheen vuorovaikutukseen.

Ryhmäsuhteilla ei kuitenkaan ole vain positiivinen vaikutus. Kirjallisuuskatsauksessa nousi esiin, että siinä missä perheinterventiot ja MST ovat usein tehokkaita, nuorten ryhmäohjelmien tulokset ovat heikkoja, koska rikollinen käytös voi levitä. Mahdolliset nuorten ryhmät olisi koottava niin, ettei haitallista käytöstä vahvisteta. Lisäksi koko sosiaalihuollon ja lastensuojelun kentässä olisi suotavaa pohtia, tukevatko sijaishuollon ryhmämuotoiset sijoituspaikat nuoren irtaantumista rikoksista tai muusta haitallisesta käyttäytymisestä vai onko riski, että käyttäytyminen pikemminkin vahvistuu.

Palvelujen koordinointi

Kirjallisuuskatsauksessa tuli esiin myös ns. monipalvelumalli, jolla tarkoitettiin laajoja palvelukokonaisuuksia. Väljästi ymmärrettynä suomalainen palvelujärjestelmä on monipalvelumalli, joka perustuu palveluohjaukseen ja palvelupolkuihin. Ongelmiksi nousevat tällöin rajapinnat: Tutkimuksessa haastatellut ammattilaiset hahmottivat nuorten tukemisen ongelmiksi yhteistyön, tiedonvaihdon, palveluohjauksen ja palvelujen koordinoinnin; itse palvelujen sisältöä ei tuotu keskeisesti esiin. Monet vastaajat näkivät, että erityispalvelut ovat tärkeässä roolissa ja palvelun päättäminen oli palveluverkossa seuraavan toimijan, usein lastensuojelun vastuulla. Samalla he totesivat, että esimerkiksi lastensuojelu tai lastenpsykiatriset palvelut ovat kuormittuneita.

Yhteistyössä voi erottaa yksittäisen asiakkaan palvelupolun ja hallinnolliset yhteistyöverkot. Monet kartoituksessa esiin tulleet toimenpidekokonaisuudet ja lainsäädäntö korostavat monialaista yhteistyötä. Silti hallinnollisen rakenteen tuki käytännön työlle jäi epäselväksi, kun kentän työntekijät painivat konkreettisesti palvelupolun toimivuuden kanssa. Yhtenä ratkaisuna arvioivat tiimit, kuten Ankkuri, tukevat tiedonvaihtoa peruspalveluissa. Silta peruspalvelusta erityispalveluun vaikutti kuitenkin monesti heikolta. Kotka Nuorten tiimin voi puolestaan nähdä monipalvelumallina, jossa yhteistyön ongelmat on ratkaistu keskittämällä monia nuorten palveluita samalle tiimille.

Nuoren toistuva ja laaja arviointi herätti pohtimaan sen mielekkyyttä suhteessa tarjolla oleviin palveluihin. Nuorten tarpeita ei ole hyötyä arvioida monialaisilla tiimeillä, jos tukipalvelut puuttuvat kokonaan, niitä ei ole riittävästi tarjolla tai ne eivät onnistu vastaamaan nuorten tarpeisiin. Lisäksi on mahdollista, että yhteistyön ja moniammatillisuuden mahdollisuus katoaa, kun nuori ohjataan eteenpäin seuraavaan palveluun. Tukea tarjotaan usein peruspalveluissa tiettyihin elämän osa-alueisiin ja haasteisiin, kuten koulunkäynnin vaikeuksiin, päihdeongelmiin tai perheen vuorovaikutuksen ongelmiin. Rikoksilla oireileville nuorille, joilla voi olla useita yhtäaikaisia pulmia elämässään, yksittäinen palvelu tai interventio ei välttämättä ole riittävä.

Miltä palvelut näyttävät nuoren näkökulmasta?

Nuorten haastattelut toivat esiin nuorten elämään vaikuttavien tekijöiden moninaisuuden. Perhesuhteet, koulukokemukset, vertaissuhteet sekä sattuma vaikuttivat rikoskäyttäytymisen taustalla. Nuorilla oli vaihtelevia kokemuksia tarjotusta tuesta ja ammattilaisten kohtaamisesta, ja he kaipasivat palveluilta erilaisia asioita. Kaikille oli kuitenkin tärkeää se, että tukea tarjoavat työntekijät ovat kiinnostuneita nuorista, heidän asioistaan ja antavat heille aikaansa. Nuoret arvostivat sellaisia aikuisia, jotka ymmärtävät heidän kokemuksiaan, käytöstään ja valintojaan ja ovat mahdollisesti kokeneet itse vastaavia asioita. Lisäksi nuoret pitivät tärkeänä vertaisilta saatua tukea ja seuraa sekä toiminnallisuutta. Nuoret toivat haastatteluissa lisäksi esille elämänhallinnan tuen tarvetta. Pitkäkestoista, luottamuksellista ja kiinnipitävää tukea ei ole ollut kuitenkaan riittävästi tarjolla tai tuki ei ole kohdannut nuorten tarpeita. Ammattimaisella tuella nuorten arjen sujuvuutta ja elämänhallintaa voisi parantaa. Nuoria tulee auttaa sosiaalisen kuntoutumisen lisäksi monissa arkielämän järjestämisen käytännöissä, kuten asunnon ja työpaikan löytämisessä.

Puuttumista vai tukea?

Tulosten perusteella voidaan todeta, että varhainen puuttuminen näkyy kehittämistä suuntaavana periaatteena ja korostuu toiminnassa. Ehkäisevä toiminta ja varhainen puuttuminen eivät kuitenkaan yksin riitä. Hoito, korjaava työ ja jälkihuolto ovat yhtä tärkeitä, eikä varhainen puuttuminen saisi viedä niiltä resursseja. Lisäksi terapioiden tarvetta olisi syytä tarkastella. Vertaissuhteiden huomioiminen myös matalan kynnyksen työssä nuorten parissa olisi yksi kehittämiskohde.

Artikkeli perustuu tutkimusraporttiin: Kuka vastaa nuorten rikoksiin? Nuorten, ammattilaisten ja kustannusten näkökulmia palveluihin. Lotta Haikkola, Noora Hästbacka & Elina Pekkarinen (toim.). Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:3.


KIRJALLISUUS:

Elonheimo, H. (2010). Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu. Retrieved from http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-4242-8

Haikkola, L., Hästbacka, N., & Pekkarinen, E. (toim.) (2019). Kuka vastaa nuorten rikoksiin? Ammattilaisten, nuorten ja kustannusten näkökulmia palveluihin. Retrieved from http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-737-6

Honkatukia, P., & Suurpää, L. (2007). Nuorten miesten monikulttuurinen elämänkulku. Helsinki: Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto.

Näsi, M. (2016). Nuorten rikoskäyttäytyminen ja uhrikokemukset 2016. Helsingin yliopstion kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin katsauksia 18/2016. Helsinki.

Niemi, H. (2014). Lasten ja nuorten rikoksentekijöiden seuraamukset. Haaste, (4). Retrieved from https://www.haaste.om.fi/fi/index/lehtiarkisto/haaste42014/lastenjanuortenrikoksentekijoidenseuraamukset.html

Pekkarinen, E., Haikkola, L., Hästbacka, N., Schalin, A., & Karhunen, H. (2019). Johdanto. Nuorten rikollisuus ja siihen puuttuminen. In Kuka vastaa nuorten rikoksiin? Ammattilaisten, nuorten ja kustannusten näkökulmia palveluihin. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:34 (pp. 13–23). Helsinki: Valtioneuvoston kanslia.

Pösö, T. (1993). Kolme koulukotia. Tampere: Tampereen yliopisto.

Rikoksentorjunta.fi. (n.d.). Ankkuri. Retrieved from https://rikoksentorjunta.fi/ankkuri

Salmi, V. (2009). Nuorten rikoskäyttäytyminen ja uhrikokemukset. Nuorisorikollisuuskyselyiden tuloksia 1995-2008. Helsinki.

Schalin, A. (2019). Kansainvälinen kirjallisuuskatsaus puuttumisen malleista, niiden vaikuttavuudesta ja kustannushyödyistä. In L. Haikkola, N. Hästbacka, & E. Pekkarinen (Eds.), Kuka vastaa nuorten rikoksiin? Ammattilaisten, nuorten ja kustannusten näkökulmia palveluihin. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:34 (pp. 24–49). Retrieved from http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-737-6

Toiviainen, S. (2019). Suhteisia elämänpolkuja - yksilöiden elämänhallintaa? Koulutuksen ja työn marginaalissa olevien nuorten toimijuus ja ohjaus. Helsinki: Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto.



 
Julkaistu 14.6.2019
Sivun alkuun |