Monica Fagerlund

Lähisuhdeväkivallan etenemisessä rikosprosessiin esteitä

Lieväkin pahoinpitely lähisuhteessa on ollut virallisen syytteen alainen rikos pian kymmenen vuotta. Lähisuhdeväkivallan etenemisessä rikosprosessiin on kuitenkin yhä ongelmia, joihin voisi vaikuttaa erityisesti koulutuksella sekä kehittämällä riskinarviointia ja toimintakäytäntöjä.

Teot tilastoituvat epäillyksi rikoksi, eli poliisin tietoon tulleeksi rikollisuudeksi, jos poliisi kirjaa niistä rikosilmoituksen. Poliisi onkin eräänlainen portinvartija tekojen etenemisessä rikosprosessiin. Portinvartijan harkintavalta on vähäisempi virallisen syytteen alaisissa rikoksissa, joita on suurin osa rikoslakirikoksista Suomessa.

Lähisuhdeväkivaltaan liittyvien rikosten kannalta keskeinen lakimuutos tuli voimaan vuonna 2011. Siitä lähtien lievätkin pahoinpitelyt ovat olleet virallisen syytteen alaisia kohdistuessaan alaikäiseen, työtehtäviään suorittavaan henkilöön ja tekijälle läheiseen henkilöön. Muutoksen myötä lievän pahoinpitelyn kirjaaminen rikosilmoitukseksi, esitutkinta ja syytteen nostaminen on voinut tapahtua, vaikka tekijälle läheinen uhri, esimerkiksi puoliso, ei sitä vaatisi tai edes haluaisi.

Rikoslaissa ei suoraan mainita lähisuhdeväkivaltaa, mutta lakimuutoksen yhteydessä siihen kirjattiin läheisen suhteen määritelmä. Lainsäädännöllä on pyritty yhtäältä vahvistamaan yhteiskunnallista viestiä lähisuhdeväkivallan tuomittavuudesta ja toisaalta varmistamaan väkivallan ilmitulo ja sen myötä väkivallan uhrien avunsaanti.

Poliisin ja Tilastokeskuksen tilastot poikkeavat toisistaan

Poliisin tietojärjestelmissä ja virallisissa ohjeissa lähimmäksi lähisuhdeväkivallan käsitettä tulee hälytystehtävien ja rikosilmoitusten luokittelussa käytetty perheväkivallan käsite. Poliisin tilastoista voidaan havaita, että perheväkivallaksi luokitellut kotihälytystehtävät ja rikosilmoitukset eivät noudata keskenään samankaltaista trendiä vuosina 1999–2017 (kuvio 1). Perheväkivaltatehtävien määrä on kasvanut huomattavasti tällä ajanjaksolla. Molemmissa on selvää kasvua 2011 lakimuutoksen jälkeen, mutta pian tämän jälkeen rikosilmoitusten vuosittainen määrä on vakiintunut noin 5000:een.

Kuvio 1. Poliisin perheväkivaltatehtävät ja rikosilmoitukset vuosina 1999–2017, Tilastokeskuksen tilastoimat lähisuhdeväkivallan uhrit vuosina 2010–2017.

Rikosilmoitusten luokitteleminen perheväkivallaksi riippuu poliisin omasta kirjaamisesta, ja luokituksen käytössä on havaittu puutteita. Tilastokeskus puolestaan tilastoi perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan liittyviä rikoksia uhrien määrän mukaan, ja yhdistää poliisin rikosilmoitustietoihin rekisteritietoja esimerkiksi asumisesta ja avioliitoista. Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinotilastossa lähisuhdeväkivallan uhreja onkin vuosittain useita tuhansia enemmän kuin poliisin omissa tilastoissa perheväkivallaksi luokiteltuja rikosilmoituksia. Esimerkiksi vuonna 2017 Tilastokeskus tilastoi lähisuhdeväkivallan uhreja 8 281.

Perheväkivaltatehtävien määrää voitaneen pitää yhdenlaisena kansalaisten ilmoitusalttiuden mittarina lähisuhdeväkivallasta. Siten tilastojen toisistaan poikkeavat trendit viittaavat siihen, että hätäpuheluja soittavien kansalaisten ja rikosilmoituksia kirjaavien poliisien näkemykset poliisin puuttumisen tarpeesta eivät ole muuttuneet samansuuntaisesti. On huomattava, että hätäpuhelun soittamisen syynä on välitön hätätilanne, ja monessa tapauksessa väkivallan uhri saattaa jopa vastustaa rikosilmoituksen kirjaamista poliisin tultua paikalle. Uhrin rangaistusvaatimuksen puuttumisen ei kuitenkaan pitäisi lakimuutoksen jälkeen vaikuttaa rikosilmoituksen kirjaamiseen lähisuhdeväkivaltatilanteissa.

Koska tilastoissa vaikuttaa olevan epäsuhtaa, toteutettiin vuosina 2015–2016 Poliisiammattikorkeakoulussa sisäministeriön rahoittama tutkimushanke, jonka aineistona olivat yhden poliisilaitoksen perheväkivaltatehtävät puolen vuoden ajalta. Poliisin ja hätäkeskuksen tietojärjestelmästä saatavat tiedot tehtävistä ovat liian suppeita, jotta niiden perusteella voisi päätellä, miksei rikosilmoitusta joissain tapauksissa kirjattu. Siksi tehtävistä lähetettiin kysely niitä hoitaneille poliisipartioille. Näiden tietojen avulla voidaan tarkastella seikkoja, jotka vaikuttavat tekojen päätymiseen rikosprosessin ensimmäiseen vaiheeseen.

Milloin poliisi kirjaa lähisuhdeväkivallasta rikosilmoituksen?

Kyselylomakkeella kerätyistä tiedoista käy ilmi, että vaikka suuri osa poliisin perheväkivaltatehtävistä liittyy lähisuhdeväkivaltaan, lähes puolessa kyselyn tehtävistä oli kyse esimerkiksi väkivallasta entuudestaan tuntemattomien tai puolituttujen kesken. Yli neljännes tehtävistä tuli osoitteisiin, joihin poliisilla oli vähintään kaksi perheväkivaltatehtävää puolen vuoden aineistonkeruuajalla. Noin viidenneksessä kyselyaineiston tehtävistä poliisi ei raportoinut fyysistä väkivaltaa. Tarkempi tarkastelu rajattiin vähintään lievään fyysiseen väkivaltaan, koska esimerkiksi väkivallalla uhkaaminen kirjattaisiin todennäköisesti laittomana uhkauksena, joka on edelleen asianomistajarikos.

Tutkimusaineiston lähisuhdeväkivaltaa koskevassa osa-aineistossa 66 prosentissa kirjattiin rikosilmoitus. Ensisijaiseksi uhriksi arvioitiin nainen 80 ja mies 20 prosentissa tapauksista. Kaikkiaan alaikäisiä lapsia oli paikalla 17 prosentissa tehtävistä, ja uhreista noin 5 prosenttia oli alaikäisiä. Koska muun tutkimustiedon valossa lapsiin kohdistuva väkivalta on jopa aikuisten kokemaa yleisempää, kertoo lapsiuhrien vähäinen osuus aineistossa luultavasti siitä, ettei lapsiin kohdistuvasta väkivallasta yleensä ilmoiteta hätäkeskukseen.

Rikosilmoitusten kirjaamista aineistossa selittivät ymmärrettävistä syistä väkivallantekojen vakavuus ja poliisin arvio todennäköisyydestä, että väkivaltaa todella tapahtui. Lisäksi uhrin naissukupuoli lisäsi osin väkivallan vakavuudesta riippumatta todennäköisyyttä kirjata rikosilmoitus. Osapuolten päihtyneisyys, lasten läsnäolo ja osoitteen toistuvuus eivät olleet yhteydessä kirjaamiseen. Kirjaamatta jättämisen syiksi (taulukko 1) mainittiin yleisimmin, että uhri ei halunnut tai vaatinut kirjaamista tai että kyseessä oli asianomistajarikos. Lähes kolmanneksessa tapauksista mainittiin myös vammojen puuttuminen ja että kyseessä oli vain lievä pahoinpitely.


Kantelu poliisin toimista parisuhdeväkivaltatapauksessa

Tutkimuksen aihe ja tulokset ovat alati ajankohtaisia. Apulaisoikeuskansleri päätti hiljattain ratkaisussaan (12.4.2019) turvakodin kanteluun Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen partion menettelystä parisuhdeväkivaltatilanteessa, että tehtävää hoitanut partio oli toiminut lainvastaisesti jättäessään kirjaamatta rikosilmoituksen pahoinpitelystä. Poliisilaitoksen ja tehtävää hoitaneen partion selvitys kirjaamatta jättämiselle liittyi pääosin osapuolten humalatilasta johtuvaan sekavuuteen, näkyvien vammojen puuttumiseen ja siihen, että tilanteessa mahdollisesti tapahtunut pahoinpitely olisi ollut lievä ja siten asianomistajarikos. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisussa kiinnitetään huomiota myös poliisipartion mainintaan, että poliisi on joutunut toistuvasti ratkomaan kyseisen pariskunnan riitoja, ja ettei tätä nähty viitteenä mahdollisesti raaistuvasta väkivallasta, saati rikosilmoituksen kirjaamista tapauksessa hyödyllisenä.

Mainittu kantelu liittyy yksittäistapaukseen, eikä poliisin perheväkivaltatehtäviä koskevasta tutkimuksesta eri poliisilaitoksen alueella voi päätellä, että kirjaamisessa olisi pahoja puutteita. Kantelu kuitenkin tukee tutkimushankkeessa esiin nousseita havaintoja: epäselvyys lievien pahoinpitelyjen asemasta virallisen syytteen alaisina rikoksina lähisuhteissa, samojen osoitteiden ja pariskuntien toistuminen poliisin asiakkaina, poliisin turhautuminen näihin ns. vakioasiakkaisiin ja sen kytkeytyminen ajatuksiin rikosilmoituksen hyödyttömyydestä sen sijaan, että toistuva väkivalta ja hälytykset nähtäisiin riski-indikaattorina väkivallan raaistumiselle. Myös väkivallan molemminpuolisuus ja osapuolten humalatilasta johtuva tilanteen epäselvyys on mainittu syinä kirjaamatta jättämiselle sekä tutkimusaineistossa että Kaakkois-Suomen poliisin antamassa selvityksessä apulaisoikeuskanslerille.

Väkivaltaan puuttumiseen koulutusta

Lähisuhteissa tapahtuneiden lievien pahoinpitelyjen saattaminen virallisen syytteen alaisiksi rikoksiksi on ollut keskeinen osa muutosta, jossa lähisuhdeväkivalta on tunnistettu erityistä puuttumista vaativaksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Tutkimushanke lähisuhdeväkivallan kirjaamisesta rikokseksi poliisin kotihälytystehtävillä oli puolestaan tärkeä avaus, jolla saatiin empiirisesti tutkittua tietoa lähisuhdeväkivallan päätymisestä rikosprosessiin ja sen rajautumisesta pois jo ennen rikosprosessin käynnistymistä. Lakimuutos ja tutkimus eivät kuitenkaan riitä. Erityisen tärkeää olisi varmistaa toimintakäytäntöjen muutos esimerkiksi väkivallan riskinarvioinnin suhteen koko poliisiorganisaatiossa sekä jatkuva koulutus ajantasaisesta lainsäädännöstä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Jyväskylän yliopisto ja Poliisiammattikorkeakoulu ovat yhdessä toteuttaneet vuosina 2017–2019 valtakunnallisen verkkokoulutuksen Luo luottamusta – puutu väkivaltaan. Koulutus tarjoaa perustietoa lähisuhdeväkivallasta ja on tarkoitettu jo ammatissaan toimiville sosiaali- ja terveysalan työntekijöille ja poliiseille. Organisaatioiden johdon tulisi Istanbulin sopimuksen hengessä varmistaa, että lähisuhdeväkivaltakoulutukseen on käytettävissä työaikaa.

Tilastot, tutkimustieto ja viimeisimpänä apulaisoikeuskanslerin ratkaisu viittaavat siihen, että lähisuhdeväkivaltaa jää edelleen kirjaamatta syistä, jotka heijastelevat vanhaa lainsäädäntöä. Se estää lähisuhdeväkivallan päätymistä rikosprosessiin ja osaksi tilastoitua poliisin tietoon tullutta rikollisuutta.

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa.

LÄHTEET:
Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (2011). Council of Europe Treaty Series – No. 210.
www.coe.int/conventionviolence.

Fagerlund, M., Kääriäinen, J. & Ellonen, N. (2018). Recording of Offences on Police Domestic Violence Call Outs. International Journal of Comparative and Applied Criminal Justice. International journal of comparative and applied criminal justice, 42(2–3), 119–137.

Fagerlund, M. 2016. Lähisuhdeväkivalta poliisin perheväkivaltatehtävillä. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 123. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu.

Kotanen, R. & Smolej, M. (2014). Lähisuhteissa tehtyjen lievien pahoinpitelyiden syyteoikeuden muutos 2011 – lakimuutoksen tavoitteet ja poliisitutkinnan ongelmat tapauksissa, joissa lähisuhdeväkivalta on toistuvaa. Oikeus (43)1, 7–29.

Pahoinpitelystä lähisuhteessa tulee kirjata rikosilmoitus (2019). Apulaisoikeuskanslerin päätös aiheesta Poliisin menettely parisuhdeväkivaltatilanteessa, OKV/1325/1/2018.

Poliisin tulostietojärjestelmä PolStat (2019). Poliisin hälytystehtävät: perheväkivalta. Tilasto 1999–2017.

Poliisin tulostietojärjestelmä PolStat (2019). Perheväkivallaksi luokitellut rikosilmoitukset. Tilasto 1999–2017.

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rikos- ja pakkokeinotilasto [verkkojulkaisu]. ISSN=2342-9151. 15 2017. Helsinki: Tilastokeskus

 
Julkaistu 14.6.2019
Sivun alkuun |