Saija Sambou & Pia Slögs

Lähisuhdeväkivallan sovittelun käsikirja painottaa uhrin tarpeita

EU-kehittämishankkeessa kerättiin lähisuhdeväkivallan sovittelun hyviä käytäntöjä kuudesta maasta ja luotiin käsikirja sovittelun toteuttamisessa hyödynnettäväksi.

EU-komission rahoittamassa tutkimus- ja kehittämishankkeessa (JUST/2013/JPEN/AG/4587) selvitettiin restoratiivisen oikeuden soveltamista lähisuhdeväkivallan sovitteluun ja osapuolten kokemuksia aikuisten välisessä parisuhteessa tapahtuneen väkivallan sovittelusta. Hankkeen tarkoituksena oli myös etsiä hyviä käytäntöjä molemminpuoliseen ymmärryksen lisäämiseen ja uhrin suojelutarpeen tiedostamiseen. Kaksivuotisessa hankkeessa oli mukana Euroopan restoratiivisen oikeuden foorumin lisäksi Tanska, Suomi, Hollanti, Saksa, Kreikka ja Englanti. Vuonna 2016 päättyneessä hankkeessa julkaistiin maaraporttien pohjalta koottu vertaileva raportti sekä käsikirja, jossa esitellään maaraporttien empiiristen aineistojen pohjalta nousseet, lähisuhdeväkivallan sovittelun toteuttamiseen vaadittavat vähimmäisstandardit.

Käsikirja esittelee turvallisen prosessin

Kuuden maan käytäntöjä vertailevassa hankkeessa erityisenä tavoitteena oli kiinnittää huomiota uhrien tarpeisiin. Käytännön sovittelutyötä tekeville ja tapauksia arvioiville tarkoitettu käsikirja rakentuukin niiden keskeisten periaatteiden varaan, joiden turvin voidaan välttää uudelleen uhriksi joutuminen ja varmistaa turvallinen restoratiivinen prosessi lähisuhdeväkivallan sovittelun osapuolille. Käsikirja painottaa sitä, että ei ainoastaan lähisuhdeväkivallan sovittelijoiden vaan myös tapauksia arvioivien sovittelutoimistojen ammattilaisten pitäisi ymmärtää lähisuhdeväkivallan erityispiirteet ja varmistaa, että tekijä kantaa vastuun teostaan ja sovittelu on hyvin valmisteltu. Valmistelevat tapaamiset tehdään erikseen uhrille ja tekijälle, jotta saadaan tietoa osapuolten tarpeista ja odotuksista sekä turvallisuuteen liittyvistä tekijöistä.

Käsikirjan rakenteessa nousee keskeisesti esille uhridirektiivi (2012/29/EU) ja sen artiklassa 12 mainitut edellytykset. Restoratiivisen oikeuden palveluja tai sovittelua harkittaessa tulee varmistaa, että se on uhrin edun mukaista ja luottamuksellista. Huomioon pitää ottaa turvallisuusnäkökohdat ja se, että epäilty on vahvistanut olennaisilta osiltaan teon tapahtumainkulun. Molemmilta osapuolilta edellytetään myös vapaaehtoista suostumusta ja osallistumista. Suostumuksen antamista edeltää perusteellinen ja puolueeton tiedon antaminen menettelystä ja sen merkityksestä. Kun mietitään restoratiivisten menettelyjen sopivuutta uhrille, on tarkistettava, että sopimus syntyy vapaaehtoisesti ja se voidaan ottaa huomioon rikosoikeudellisessa prosessissa.

Käsikirja eteneekin käytännönläheisesti restoratiivisen oikeuden mahdollisuuden tarjoamisesta seurantaan asti.

Käsikirjan saaminen käyttöön tärkeää

Tutkimus- ja kehittämishankkeen loppuvaiheessa käsikirjaa pilotoitiin Suomessa siten, että Länsi-Uudenmaan sovittelutoimiston työntekijöitä pyydettiin testaamaan sitä lähisuhdeväkivaltatapauksien arviointiin. Myös sovittelijoita, poliiseja ja syyttäjiä kutsuttiin keskustelemaan sen sisällöstä ja käytettävyydestä. Palaute oli positiivista ja käsikirja koettiin hyvin jäsennellyksi, helppolukuiseksi ja helposti hahmotettavaksi. Sitä pidettiin riittävän tarkkana, mutta myös riittävän yleisenä, jotta siitä ymmärtää, että jokaisen yksittäisen sovittelun tapauskohtainen harkinta on välttämätön. Käsikirjan sisältö kattoi poliisi- ja syyttäjäviranomaisten näkökulmasta oleellisen tiedon lähisuhdeväkivallan sovittelusta ja prosessin etenemisestä. Käsikirjaa arvioineet olivat sitä mieltä, että tiedon lisääntyessä myös aloitteiden tekeminen voisi helpottua ja kansalaisten tasa-arvoinen asema tässä suhteessa parantua.

Kaksivuotisen tutkimus- ja kehittämishankkeen loppuseminaarissa Brysselissä puhunut kihlakunnansyyttäjä Pia Kuittinen Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirastosta toi esille, että sovittelun edistäminen vaatii yhteistyötä poliisin, syyttäjän ja sovittelun kanssa mutta myös tietoisuuden lisäämistä tuomioistuinten ja poliittisten päättäjien suuntaan. Hän piti käsikirjaa hyvänä yhteistyön edistämisen työkaluna, joka voi luoda uskottavuutta eri toimijoille. Eri viranomaiset saavat tietoa sovittelusta ja sen käytännöstä ja käsikirja auttaa viranomaisia ymmärtämään asiat samalla tavalla ja puhumaan samaa kieltä. Hän painotti käsikirjan levittämisen tarvetta ja arveli, että sitä kannattaisi käyttää erilaisissa koulutustilaisuuksissa mm. Poliisiammattikorkeakoululla, yliopistoissa sekä Valtakunnansyyttäjänviraston ja tuomioistuinten koulutuksissa. Tietoa sovittelun mahdollisuuksista pitäisi Kuittisen mielestä levittää myös poliittisille päättäjille ja kansalaisille. Hyvän kohderyhmän manuaalille hän näki myös niissä maissa, joissa lähisuhdeväkivallan sovittelua vasta käynnistellään.

Käsikirja antaa vähimmäisstandardit sovittelulle vaikkakaan ei huomioi yksittäisten maiden lähisuhdeväkivallan sovittelun rakenteita tai lainsäädäntöä. Käsikirja jätettiin hankkeessa tarkoituksellisesti mahdollisimman lyhyeksi ja napakaksi (alle 20 sivua), jotta siitä olisi aitoa hyötyä turvallisen ja uhrin tarpeet tunnistavan sovitteluprosessin toteuttamisessa; keskeiset asiat sovitteluun osallistuvien näkökulmasta ovat järjestelmästä riippumatta samat.

Tutkimus- ja kehittämishankkeessa laadittua manuaalia ei ole vielä käännetty suomeksi. Sen hyödynnettävyyttä Suomessa ja lähisuhdeväkivallan sovittelijoiden ja ammattihenkilöstön koulutuksessa kannattaa selvittää. Käsikirjaa ja Suomea koskevan maaraportin tuloksia voinee hyödyntää myös rikosasioiden sovittelun neuvottelukunnan asettamassa työryhmässä. Työryhmälle on annettu tehtäväksi hallituksen tasa-arvo-ohjelman 2016–2019 mukaisesti selvittää, millaisin kriteerein lähisuhdeväkivallan tapauksia ohjataan ja hyväksytään soviteltavaksi. Työryhmän odotetaan selkiyttävän sovitteluun ohjaamisen ja sovittelun ohjeistusta sekä arvioivan lainsäädännön muutostarvetta.

Restorative Justice and Domestic Violence. A Guide for Practitioners 2016. (JUST/2013/JPEN/AG/45878)

EU-hankkeessa tuotettu käsikirja ja raportit löytyvät osoitteesta www.sovittelutoimisto.fi/?eu-raportti.

Kirjoittajat osallistuivat EU-tutkimushankkeeseen ja kirjoittivat Suomen maaraportit ja toteuttivat empiirisen tutkimuksen Suomessa, josta juttu alla.


Lähisuhdeväkivallan erityispiirteet täytyy tuntea

Suomessa tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin Länsi-Uudenmaan erikokoisilta paikkakunnilta. Haastatteluja tehtiin sekä viranomaisille että sovittelun osapuolille. Haastatteluun saatiin 12 sovitteluun osallistunutta henkilöä, kahdeksan naista ja neljä miestä. Haastatelluista naisista viisi oli uhrin asemassa, yksi oli epäilty ja kaksi oli sekä uhrin että epäillyn asemassa. Miehistä kolme oli sekä uhrin että epäillyn asemassa ja yksi epäiltynä. Haastatellut olivat kymmenestä eri tapauksesta eli kahdessa tapauksessa haastatteluun osallistuivat molemmat osapuolet. Vastaajat olivat 20–60 vuoden ikäisiä. Lähes joka neljäs tutkimukseen pyydetty henkilö osallistui ja vastausprosentti oli 23.

Vastaukset olivat samansuuntaisia, joten niitä voidaan pitää ainakin suuntaa antavina, kun tarkastellaan koko maan kehittämistarpeita. Tapaukset eivät poikkea luonteeltaan myöskään aikaisimmista Suomessa tehdyistä lähisuhdeväkivallan sovittelua koskevista tutkimuksista.

Poikkeuksellista Tanskaan, Hollantiin, Saksaan, Kreikkaan ja Englantiin nähden Suomessa oli se, että alkoholi oli mukana lähes kaikissa väkivaltatilanteissa. Väkivalta oli Suomessa myös muita maita useammin molemminpuolista. Kolmas ero oli vapaaehtoisten tekemä sovittelu Suomessa ja Tanskassa, kun muissa maissa sitä hoitivat ammattilaiset. Suomessa haastatteluun osallistuneet pitivät vapaaehtoisia ymmärtäväisinä, aitoina ja välittävinä ja arvostivat heidän panostaan. Sovitteluun osallistuneet kokivat tulleensa kuulluiksi ja he saivat keskustella asioista, joista eivät aikaisemmin olleet keskustelleet.

Väkivallan kirjo ja ymmärrys lievästä väkivallasta oli myös erilainen eri maissa; joissakin maissa mukana oli tapauksia, jotka meillä luettaisiin jopa toistuviksi törkeiksi pahoinpitelyiksi. Suomen aineiston tapauksissa väkivaltaa oli monentyyppistä. Joskus väkivalta liittyi yhteen "ainutkertaiseen tilanteeseen", joskus se oli tilannesidonnaista ja liittyi alkoholinkäyttöön. Alistavaa, kontrolloivaa ja pahenevaa väkivaltaa ei aineistossa ollut, mutta kahdessa tapauksessa yksittäisiä elementtejä tällaisesta intiimistä terrorismista esiintyi. Toinen näistä uhreista ilmaisi kuitenkin, että sovittelun tulisi olla kaikkien saatavilla, jos he itse sitä haluavat.

Huomio lähisuhdeväkivallan sovittelijoiden koulutukseen

Suomessa lakivaliokunnan mietinnön (13/2005) mukaan lähisuhdeväkivaltarikoksia ei tulisi ottaa soviteltaviksi muun muassa silloin, jos väkivalta on ollut suhteessa toistuvaa tai jos tekijä painostaa uhria osallistumaan sovitteluun. Aineiston perusteella sovitteluun ohjautui sovittelutoimiston tekemästä arvioinnista ja osapuolille pidetyistä erillistapaamisista huolimatta tapauksia, joissa väkivalta ei ollut tapahtunut ensimmäistä kertaa. Väkivallan toistuvuus tuli kuitenkin esille vasta sovittelun kuluessa, kun luottamus sovittelijoihin oli syntynyt. Vaikka väkivalta ei ollut ensimmäinen tapahtuma, oli osapuolille, myös uhrille, jäänyt sovittelusta hyvä kokemus.

Aineiston perusteella näyttäisi, että lakivaliokunnan ohjeistus toistuvuuden suhteen ei saa tukea asianosaisten kokemuksista ja jokaisen lähisuhteessa tapahtuneen väkivaltarikoksen tapauskohtainen harkinta on keskeisempää kuin tapahtuneen väkivallan useus. Tärkeää on se, että sovittelu on turvallinen uhrille ja auttaa rakentamaan turvallista ja väkivallatonta arkea riippumatta siitä, jatkaako pari yhdessä vai ei. Jälkikäteenkin haastattelussa osapuolet olivat tyytyväisiä, että asia oli saatu päätökseen.

Suomea koskevassa maaraportissa ehdotettiin, että lähisuhdeväkivallan sovittelun koulutuksessa kannattaisi pohtia, voisiko esimerkiksi neuvoloissa käytettäviä väkivallan tunnistamiseen liittyviä kartoituslomakkeita tai MARAK-tyyppisiä kysymyksiä hyödyntää, kun sovittelutoimistossa arvioidaan, onko uhrilla riski joutua uudelleen väkivallan uhriksi. Aineiston perusteella näyttää tärkeältä, että koulutuksessa jatkossakin kiinnitetään huomiota siihen, miten uhrin voimavarat osallistua sovitteluun selvitetään jo ennen sen käynnistämistä.

Haastatteluissa tuli esille se, että sovittelijat eivät aina havainneet tekijän manipulatiivista käyttäytymistä. Omaa asiaansa ajaessaan myös uhri voi olla manipuloiva ja yksi uhreista olikin tyytymätön, kun sovittelijat olivat ehdottaneet taukoa ennen sopimuksen allekirjoitusta. Suomesta kerätty aineisto ja hankkeessa tuotettu manuaali korostaakin, että lähisuhdeväkivallan erityispiirteiden tunnistaminen on tärkeä. On hyvin tärkeää, että sovittelija pystyy tunnistamaan manipulatiivista käyttäytymistä, toisen osapuolen alistamista ja havaitsemaan esimerkiksi sanatonta viestintää. Yksi uhreista kertoi olleensa sovittelun aikana täysin riippuvainen tekijästä, kykenemätön lähtemään suhteesta ja sovittelun kuluessa hän "tarkisti vastaustensa oikeellisuuden" seuraamalla tekijän elekieltä. Haastatteluhetkellä suhde oli jo päättynyt. Sovittelu voi toimia keinona herätellä uhria miettimään tilannetta.

Poliisi seuloo jo vähän, sovittelutoimisto tekee arvion

Sovittelutapauksia ohjaaville ammattilaisille, poliiseille ja syyttäjille tehtyjen haastattelujen mukaan tärkein rooli tapausten soveltuvuuden arvioinnin kannalta on sovittelutoimistolla. Poliisi seuloo jo vähän mutta ei pysty kaikissa tapauksissa selvittämään osapuolten "väkivaltahistoriaa", vaan perusteellisemman selvityksen voi tehdä vasta sovittelutoimisto. Haastateltujen poliisien mukaan on tapauksia, joista voi heti päätellä, että niitä ei kannata ehdottaa sovitteluun. Näissä tapauksissa ilmenee lakivaliokunnan mietinnöissäkin esille nostettuja seikkoja kuten, että tekijäosapuoli ei näe mitään vikaa itsessään eikä nykyinen kumppani ole ensimmäinen lähisuhdeväkivallan uhri. Haastatellut viranomaiset näkivät sovittelun potentiaalin erityisesti niille pareille, jotka eivät ole liian syvällä ongelmissaan vaan kykenevät jäsentämään asioita, keskustelemaan ja katsomaan eteenpäin.

Lünnemann, Katinka & Wolthuis, Annemieke (2015) Victim Offender Mediation: Needs of victims and offenders of Intimate Partner Violence. 2nd Comparative report, interviews & focus groups. (JUST/2013/JPEN/AG/4587).


 
Julkaistu 2.6.2017
Sivun alkuun |