Jukka-Pekka Takala

Seksuaalisen väkivallan primaariprevention arviointeja

Monet keinot näyttävät voivan vähentää seksuaalirikosten riskiä ennen kuin niitä tapahtuu. Tieto eri toimien tehosta on tosin katkelmallista ja paikoin epävarmaa, mutta yhtä ja toista jo aletaan tietää melko varmasti.

DeGue kumppaneineen (2014) julkaisi systemaattisen katsaus seksuaalisen väkivallan primaariehkäisystrategioiden toimivuuteen. 140 tuloksellisuusarviota primaariprevention strategioista käytiin läpi.

Katsauksessa strategiat luokiteltiin arviointitutkimuksen antaman näytön vahvuuden ja vaikutuksen suunnan perustella useisiin luokkiin. Kovimpaan luokkaan oli kolme keskeistä vaatimusta: Tutkimusasetelman piti olla tiukin mahdollinen, yleensä satunnaistettu verrokkiasetelma. Tuloksia piti mitata seksuaalisen väkivallan tekoja kuvaavalla mittarilla – pelkkä asenteiden, tietojen ja itsearvioitujen toimintavalmiuksien mittaus ei riittänyt. Ohjelman piti vähentää merkitsevästi seksuaalista väkivaltaa.

Valtaosa arviointitutkimuksissa käsitellyistä seksuaalisen väkivallan ehkäisystrategioista on lyhyitä psykologis-pedagogisia ohjelmia, jotka keskittyvät tietoisuuden lisäämiseen tai asenteiden muuttamiseen. Yksikään tällaisesta katsauksessa tarkastellusta ohjelmasta ei varmistunut tehokkaaksi seksuaalisen väkivallan ehkäisijäksi.

Vain kolme arvioitua strategiaa 140:stä vähensi merkitsevästi seksuaalista väkivaltaa luotettavan arviointitutkimuksen perusteella. Lisäksi kymmenessä strategian teho oli kohtuullista, mutta varmistuminen edellyttää lisätutkimuksia. Viisi ohjelmaa ei vahvan arviointitutkimuksen perusteella vaikuttanut suuntaan eikä toiseen. Kolme ohjelmaa taas oli tulosten valossa ehkä jopa haitallisia. Loput yli sata arvioita ei sisältänyt riittävästi tietoa, jotta vaikutuksista olisi voinut sanoa varsinaisesti mitään.

Kahdesta koululaisohjelmasta vahvaa positiivista näyttöä

Yksi tehokkaiksi osoittautuneista ohjelmista on nuorten seurusteluväkivaltaa ehkäisemään pyrkivä Safe Dates -ohjelma, joka on maailmalla varsin laajassa käytössä. Safe Dates kuvataan myös rikoksentorjuntaneuvoston väkivallan vähentämisen sivustolla, mutta Suomessa sitä ei ole käytössä.

Ohjelma on kohdistettu 13–17-vuotiaille koululaisille. Sen kymmenellä oppitunnilla käsitellään seurusteluväkivallan ja hyväksikäytön tunnistamista ja seurauksia, sukupuolistereotypioita, konfliktinratkaisutaitoja, omien tunteiden tunnistamista ja hallintaa sekä hyväksikäytön uhrin ja tekijän auttamista. Aiheita käsitellään myös näytelmien ja roolipelien taikka julistekilpailun avulla. Ohjelman toimivuuden keskeinen näyttö on peräisin 14 koulua käsittävästä satunnaistetusta verrokkiasetelmasta ja pitkästä seurannasta. Osallistujat ja verrokit olivat 8. ja 9. luokan oppilaita. Neljän vuoden seurannassa ohjelmaan osallistuneet olivat olleet verrokkeja harvemmin seurusteluväkivallan tekijöinä ja uhreina.

Toinen päteväksi osoittautunut strategia oli Shifting Boundaries -ohjelman koulurakennuksissa toteutettu osa. Sen kohderyhmänä olivat 6.–7.-luokkalaiset koululaiset. Toimenpidepakettiin kuului koulun seinille ripustettuja julisteita seurusteluväkivallasta, hot-spot-kartoitus ja koulun henkilökunnan suorittaman valvonnan lisääminen muutamaksi viikoksi. Kuuden kuukauden seurannan perusteella ohjelma vähensi merkitsevästi seksuaalista häirintää ja koulutovereihin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Sen sijaan ohjelman toinen osa, luokissa toteutettu valistus, ei vaikuttanut seksuaaliseen väkivaltaan.

Tehokkaaksi arvioitu miljardien rahoitusohjelma

Kolmas kirjoittajien kriteerien valossa tehokkaaksi osoittautunut seksuaalisen väkivallan primaariehkäisyn strategia on hyvin erityyppinen. Yhdysvaltain liittovaltio perusti vuonna 1994 suuren VAWA-rahoitusohjelman naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi. Tutkimuksessa (Boba & Lilley 2009) tarkastelun kohteena oli 10 000 hallintoaluetta vuosien 1996 ja 2002 välillä. Ohjelman rahoitusta saaneilla alueilla poliisin tietoon tulleiden raiskausten määrä laski merkittävästi verrattuna niihin alueisiin, joilla rahoitusta ei ollut. Kyseessä ei siis ole satunnaistettu koe, vaan kvasikokeellinen vertailuasetelma. Katsauksen tekijöiden mukaan tutkimus on kuitenkin tehty niin hyvin kuin tarjolla olevista lähtökohdasta voi tehdä. Tutkimuksessa on testattu useita vaihtoehtoja, jotka saattaisivat selittää tämän tuloksen, mutta niidenkin tarkastelun jälkeen yhteys säilyi.

12 tunnin väkivallan torjuntakurssi puolitti naisopiskelijoiden raiskaukset

DeGuen katsaus ei tarkastellut naisten itsepuolustus- tai vastarintavalmiuksien parantamiseen tähtääviä hankkeita. Sellaisista on kuitenkin myös vähintään lupaavia tuloksia. Esimerkiksi kanadalainen kurssi puolitti osallistujien raiskaukset verrokkeihin verrattuna (Senn ym. 2015). Seksuaalisen väkivallan vastaiselle itsepuolustuskurssille ja sen arviointihankkeeseen osallistui yhteensä noin 900 ensimmäisen vuoden naisopiskelijaa. Heistä puolet arvottiin kurssi- ja puolet verrokkiryhmään.

Kurssi käsitti neljä kolmen tunnin koulutustilaisuutta, joko neljän viikon ajan kerran viikossa tai kaikki neljä yhtenä viikonloppuna. Ensimmäinen osa (Assess) pyrki parantamaan naisten kykyä arvioida (tuttujen) miesten tekemän seksuaalisen väkivallan riskiä sekä omaa valmiutta käyttää ongelmanratkaisumenetelmiä riskin vähentämiseksi. Toinen osa (Acknowledge) valmensi tunnistamaan painostavan tilanteen vaarat ja voittamaan omat emotionaaliset estot vastustaa tuttujen miesten epätoivottua seksuaalista käyttäytymistä. Harjoitettiin myös sanallisen painostuksen vastustamista. Kolmas osa (Act) opasti tehokkaisiin vastarintatoimiin; se sisälsi kahden tunnin itsepuolustustreenin kanadalaislähtöisen WenDo -ohjelman mukaisesti. (Ks. esim www.wendo-berlin.de.) Neljäs osa kävi läpi seksuaaliterveyden, turvallisen seksin ja ihmissuhteiden kysymyksiä sekä pyrkii kehittämään seksuaalisen kommunikaation valmiuksia.

Verrokkiryhmälle järjestettiin lyhyt tiedotustilaisuus, jossa jaettiin seksuaalista väkivaltaa koskevaa aineistoa.

Ohjelmassa ja verrokkiryhmässä olleilta koottiin tietoja puolen vuoden ja vuoden kuluttua. Koulutusohjelmaan osallistuneet joutuivat seuraavan vuoden kuluessa puolet harvemmin raiskauksen uhriksi (n. 5 %) kuin verrokit (n. 10 %).

Seksuaalisen väkivallan potentiaalisen uhrin kouluttaminen havaitsemaan ja vähentämään uhriksi joutumisen riskiä näyttää todella pienentävän riskiä tuntuvasti. Tosin on huomattava, että tässä arvioitua ohjelmaa on kehitetty pitkään ja sen alkuvaiheiden arvioissa ei saatu yhtä hyviä tuloksia. Tutkijat arvelevat, että nyt saadut vahvat tulokset saattavat selittyä ohjelman kehittymisellä, ehkä ennen muuta sen tuntuvalla pidentämisellä.

Mutta onko tämä uhrin syyllistämistä? Yksi tärkeä kysymys on se, ovatko lääkkeet pahempia kuin tauti. Heikentävätkö tällaiset varautumistoimet naisten vapautta ja elämänlaatua? Ja lisäävätkö ne epäluuloisuutta ja vierautumista yhteiskunnassa? Olisikin kiinnostavaa tietää, vaikuttiko esimerkiksi Kanadan itsepuolustuskurssi osallistujien elämään muilta osin kuin seksuaalirikoksen uhriksi joutumisen suhteen. Sennin ym. 2015 artikkeli raportoi vain seksuaalisen väkivallan ja uhkailun kohteeksi joutumista mittaavan lyhyen kyselylomakkeen tuloksista (Koss ym.). Kurssin käyneiltä ja verrokeilta kysymällä voisi saada tietoa, missä määrin kurssi on johtanut riskitilanteiden välttämiseen, ja missä määrin siihen, että on kokenut pystyvänsä toimimaan noissa tilanteissa aikaisempaa paremmin.

Vastuullinen yhteisö ja sivustakatsojan rooli riskitilanteessa

DeGuen katsauksen mukaan yksi lupaavaa näyttöä saanut strategia on Bringing in the Bystander -hanke (Banyard ym 2007). Lähestymistapa kiinnittää huomiota sivustakatsojan rooliin, joka voi ehkäistä seksuaalista väkivaltaa (mutta myös sallia tai pahimmillaan edesauttaa väkivaltaa). Etenkin monilla Pohjois-Amerikan yliopistokampuksilla kehitelty lähestymistapa valmentaa uusia opiskelijoita tunnistamaan tilanteita, joissa seksuaalisen väkivallan riski uhkaa ystävää, tuttua tai jotakuta muuta – joissa he eivät lähtökohtaisesti ole potentiaalisen uhrin taikka tekijän roolissa. Esimerkkejä ovat avun hälyttäminen, jos epäilee jonkun tulleen huumatuksi; tilanteeseen puuttuminen, jos havaitsee jonkun yrittävän käyttää hyväkseen umpihumalaista; naisia halventaviin puheisiin puuttuminen; seksuaalisen väkivallan uhrin auttaminen. Ohjelmia tarjotaan sekä naisille että miehille, mutta yleensä erikseen.

Satunnaistetuissa verokkikokeissa ohjelmista on saatu tilastollisesti merkitsevästi hyviä tuloksia, kun on mitattu asenteita tai aikomuksia puuttua uhkatilanteisiin. Lisäksi ainakin yhden miesopiskelijoiden kokeen seurannassa ohjelmaan osallistuneet ilmoittivat 75 % vähemmän omaa seksuaalisesti väkivaltaista käyttäytymistä kuin verrokkiryhmän miehet. Sen sijaan ohjelmien vaikutuksia muihin kuin niiden osanottajiin on vaikeampi tutkia, eikä siitä toistaiseksi liene kovin yhtä luotettavia tietoja.

Sivustakatsojan rooliin puuttuva lähestymistapa vaikuttaa lupaavalta, koska se ottaa huomioon sekä potentiaaliset tekijät että potentiaaliset uhrit ja lisäksi analysoi seksuaalisen väkivallan riskiä erilaisissa tilanteissa. Useat ryhmät ideoivat sen kehittämistä ja mittaamista (McMahon ym. 2015). Sivustakatsojien ja yhteisön roolia kehittävä lähestymistapa näyttää myös jakavan vastuuta seksuaalisen väkivallan ehkäisemisestä tasapuolisemmin kuin moni muu.

Lähteet:
Banyard, Victoria L., Mary M. Moynihan, and Elizabethe G. Plante. "Sexual violence prevention through bystander education: An experimental evaluation." Journal of Community Psychology 35.4 (2007): 463–481.

Boba, Rachel, and David Lilley. "Violence Against Women Act (VAWA) funding: a nationwide assessment of effects on rape and assault." Violence Against Women 15.2 (2009): 168–185.

DeGue, Sarah, et al. "A systematic review of primary prevention strategies for sexual violence perpetration." Aggression and Violent Behavior 19.4 (2014): 346–362.

McMahon, Sarah, et al. "Measuring bystander behavior in the context of sexual violence prevention lessons learned and new directions." Journal of interpersonal violence (2015).

Safe Dates: seurusteluväkivallan ehkäisyohjelma (2014) www.vakivallanvahentaminen.fi

Senn, Charlene Y., et al. "Efficacy of a sexual assault resistance program for university women." New England journal of medicine 372.24 (2015): 2326–2335.

 
Julkaistu 10.6.2016
Sivun alkuun |