Nina Nurminen

Seksuaalirikollisten kuntoutus Suomessa

Suomessa seksuaalirikollisten kuntoutus on painottunut seksuaalirikoksesta tuomittujen kuntoutukseen. Vuosittain seksuaalirikoksista tuomitaan alioikeuksissa noin 500 henkilöä, joista osa osallistuu kuntoutusohjelmaan rangaistusajan suunnitelman mukaisesti. Stop-ohjelma on käytössä Riihimäen vankilassa ja Uusi suunta -ohjelma useissa suljetuissa laitoksissa, avolaitoksissa ja yhdyskuntaseuraamustoimistoissa. Kuntoutusohjelmien tavoitteena on edistää rikollisesta käyttäytymisestä irrottautumista ja vähentää seksuaalirikosten uusimista.

Seksuaalirikoksia ennaltaehkäisevässä työssä kuntoutus ja riskinhallinta liittyvät toisiinsa. Kuntouttamalla seksuaalirikoksesta tuomittuja voidaan seksuaalirikosten uusimista ja sitä kautta uusien uhrien määrää vähentää.

Tutkimusten mukaan kuntoutusohjelmiin osallistuneet tuomitut uusivat seksuaalirikoksia 10–22 prosenttia vähemmän kuin ohjelmiin osallistumattomat. On myös päinvastaisia tuloksia: kuntoutuksella ei ole saatu aikaan vähäisempää uusimista tai erot uusimisessa eivät ole tilastollisesti merkitseviä. Yhtä mieltä ollaan kuitenkin siitä, että ajattelun ja käyttäytymisen muutokseen pyrkivät, kognitiivis-behavioraaliset kuntoutusohjelmat toimivat parhaiten seksuaalirikollisten kuntoutuksessa. Kuntoutuksen kohdentaminen ns. what works -periaatteiden eli tuomitun uusimisriskin, kriminogeenisten tarpeiden ja vastaanottavuuden perusteella ovat edellytyksenä uusintarikollisuutta madaltavan kuntoutuksen onnistumiselle.

Käytännössä periaatteiden noudattaminen tarkoittaa sitä, että korkeariskisille seksuaalirikollisille tarjotaan toteutukseltaan intensiivisiä, riskitekijöiden käsittelyyn painottuvia kuntoutusohjelmia, kun taas matalariskisemmille seksuaalirikollisille riittää vähemmän intensiivinen kuntoutus. Lupaavia tuloksia on saatu myös kuntoutuksesta, joka perustuu ns. Hyvän elämän malliin (Good Lives Model eli GLM). GLM on sosio-kognitiivinen, voimavarakeskeinen kuntoutusmalli, jonka tavoitteena on vahvistaa asiakkaan psykologista toimijuutta ja kykyä tehdä omaa elämää, myös rikollista käyttäytymistä ja siitä irrottautumista koskevia valintoja.

Seksuaalirikosten uusiminen, uusimisriskitekijät ja kuntoutus

Kuntoutuksen kohteena seksuaalirikoksesta tuomitut ovat kiinnostava ryhmä. Uusintarikollisuuden vähentämisen kannalta hyödyllisintä olisi kohdentaa kuntoutus erityisesti niihin tuomittuihin, jotka todennäköisimmin jatkavat seksuaalirikosten tekemistä. Haasteelliseksi kuntoutusohjelmien kohdentamisen ja ohjelmien vaikuttavuuden arvioinnin tekee se, että lähtökohtaisesti seksuaalirikoksia uusitaan harvoin (10–15 % viiden vuoden seuranta-ajalla) ja että uusijat eroavat ei-uusijoista tekoon ja tekijään liittyviltä piirteiltään. Tiedetään, että raiskaajat uusivat lapsen seksuaalisia hyväksikäyttäjiä useammin. Insestirikoksista tuomitut uusivat harvemmin kuin ne, joiden uhrit ovat olleet perheen ulkopuolisia. Nuoret seksuaalirikolliset uusivat vanhempia useammin ja uusimisriski laskee ikääntymisen myötä. Rikosten uusijoita yhdistävät myös mm. poikkeava seksuaalinen kiinnostus, korostunut seksuaalisuus, emotionaalinen samaistuminen lapsiin, vaikeudet muodostaa tasavertaisia suhteita toisiin aikuisiin sekä antisosiaalisen käyttäytymisen historia. Kaikkein selkeimmin uusimista ennustavat tekijän psykopatia, poikkeava seksuaalinen kiinnostus ja aiemmat seksuaalirikokset.

Erot uusimisessa ja uusimisen riskitekijöissä merkitsevät sitä, että seksuaalirikollisten kuntoutustarpeet ovat yksilöllisiä eikä tarpeita voida päätellä rikosnimikkeen perusteella. Rikosseuraamuslaitoksessa seksuaalirikollisten riskien ja tarpeiden arviointiin käytetään strukturoituja arviointimenetelmiä. Arviointien perusteella seksuaalirikolliset ohjataan Stop- ja Uusi suunta -ohjelmiin.

Stop- ja Uusi suunta -ohjelmat

Englantilainen Stop-ryhmäohjelma on ollut käytössä 1999 lähtien. Ohjelma on tarkoitettu vankilassa tuomiotaan suorittaville seksuaalirikollisille, joiden uusimisriskin taso on kohonnut. Ohjelma ei sovi matalariskisille seksuaalirikollisille intensiivisyytensä takia. Lisäksi Stop-ohjelmaan valittavien henkilöiden tulee täyttää muut kriteerit: mm. tuomion tulee riittää koko ohjelman suorittamiseen, osallistujalla tulee olla hyvä suomen kielen taito sekä hänen tulee pystyä ryhmämuotoiseen työskentelyyn. Stop-ohjelmaa toteutetaan Riihimäen vankilassa, mutta ohjelmaan voi hakeutua muistakin vankiloista. Ohjelman on tähän mennessä suorittanut 244 henkilöä.

Stop-ohjelma on käsikirjamuotoinen, kognitiivis-behavioraalinen ohjelma, jossa on 85 istuntoa. Ohjelma kestää kahdeksan kuukautta sisältäen istunnot sekä alku- ja loppuarvioinnit. Istuntoja on kahdesta kolmeen viikossa. Ohjelmassa on kolme sisältöaluetta. Istunnoissa 1–9 tekoa tarkastellaan yksityiskohtaisesti. Tavoitteena on, että seksuaalirikollinen antaa teostaan aktiivisen tapahtumakuvauksen ilman kieltämistä ja vähättelyä. Istunnoissa 10–13 työskentely painottuu uhrille koituvien haittojen kokemukselliseen ja kognitiiviseen tiedostamiseen. Istunnoissa 11–20 harjoitellaan rikoksettoman elämäntavan suuntaisia taitoja.

Uusi suunta -ohjelma on puolestaan tarkoitettu niille vankilassa oleville seksuaalirikollisille, jotka eivät täytä Stop-ohjelman valintakriteereitä tai seksuaalirikollisille, jotka suorittavat tuomiotaan vapaudessa (yhdyskuntaseuraamuksiin tuomitut). Ohjelma sopii miehille ja naisille. Uusi suunta -ohjelma on Suomessa kehitetty ja se on otettu käyttöön 2014. Ohjelma on käytössä useissa suljetuissa laitoksissa, avolaitoksissa ja yhdyskuntaseuraamustoimistoissa. Ohjelman suoritti 53 seksuaalirikoksesta tuomittua vuoden 2015 aikana.

Uusi suunta -ohjelma soveltuu myös ns. potentiaalisten seksuaalirikollisten kuntoutukseen eikä se edellytä rikosseuraamusasiakkuutta. Ohjelmaa voidaan käyttää myös siviilissä. Potentiaalisilla seksuaalirikollisilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka eivät ole syyllistyneet seksuaalirikoksiin, mutta jotka ovat huolissaan omasta seksuaalirikosmyönteisestä ajattelustaan ja haluavat osallistua ennaltaehkäisevään kuntoutukseen. Rikosseuraamuslaitoksen ulkopuolella Uusi suunta -ohjelmaa tarjoavia yksiköitä on muutamia.

Yksilöohjelmassa on 16 tapaamiskertaa ja se kestää kahdesta neljään kuukautta tapaamistiheydestä riippuen. Lähtökohtaisesti Uusi suunta -ohjelma on tarkoitettu matalariskisemmille seksuaalirikollisille, jotka eivät uusimisriskinsä takia tarvitse tai hyödy intensiivisestä kuntoutuksesta. Korkeariskiset voivat osallistua ohjelmaan ennen tai jälkeen Stop-ohjelman. Ohjelmaa toteutetaan joustavasti. Vankilassa oleva seksuaalirikollinen voi aloittaa ohjelman suljetussa laitoksessa, jatkaa sitä avolaitoksessa ja myöhemmin ehdonalaisessa vapaudessa. Ohjelma voi myös esimerkiksi kuulua yhdyskuntapalvelua suorittavan seksuaalirikollisen rangaistusajan suunnitelmaan.

Uusi suunta -ohjelma on käsikirjamuotoinen ohjelma. Ohjelmassa on kolme osaa. Ensimmäisessä osassa (Mitä tapahtui) tekoa tarkastellaan tekijän, uhrin ja oikeuslaitoksen/yhteiskunnan näkökulmista sekä asetetaan tavoitteita kuntoutukselle. Ohjelman toisen osan (Miksi teko tapahtui ja mistä siinä oli kyse) tavoitteena on lisätä asiakkaan ymmärrystä siitä, mikä on saanut hänet tekemään seksuaalirikoksen ja kuinka hän on perustellut teon tekemisen itselleen (ajatusvääristymät). Kolmannessa osassa (Mitä tarvitaan ettei tekoa tapahdu enää uudelleen) tehdään mielekkään ja rikoksettoman elämäntavan suuntaisia suunnitelmia, joita asiakas alkaa toteuttaa viimeistään ohjelman päätyttyä. Ohjelmasta on tekeillä vaikuttavuustutkimus.

Lopuksi

Kuntouttamalla seksuaalirikoksesta tuomittuja voidaan uusien seksuaalirikosten määrää vähentää. Tällä on sekä taloudellisia, turvallisuutta lisääviä että inhimillisiä vaikutuksia. Rangaistuksen täytäntöönpanon aikana suoritettu kuntoutusohjelma antaa seksuaalirikolliselle valmiuksia elää rikoksetonta elämää, mutta etenkin korkeariskiset seksuaalirikolliset tarvitsevat kuntoutumisensa tueksi myös siviilissä annettavia kuntoutuspalveluja. Tällaisia palveluja on tällä hetkellä tarjolla vähän. Haastavaksi seksuaalirikollisten kuntouttamisen tekee myös se, että seksuaalirikollisuus on luonteeltaan piilorikollisuutta ja vain osa teoista tulee poliisin tietoon. Kuntoutuksella ei tällä hetkellä tavoiteta piiloon jäävien seksuaalirikosten tekijöitä. Kuntoutuksella ei myöskään tavoiteta ns. potentiaalisia seksuaalirikollisia, jotka eivät vielä ole tehneet seksuaalirikoksia, mutta joiden riski syyllistyä seksuaalirikoksiin on kohonnut. Rikosten torjunnan kannalta merkityksellistä olisi tarjota ennaltaehkäisevää kuntoutusta erityisesti potentiaalisille seksuaalirikollisille. Tämä on mahdollista, mutta edellyttää yhteistyötä yhteiskunnan toimijoiden välillä. Ennaltaehkäisevän kuntoutuksen toteutuksessa voidaan hyödyntää seksuaalirikoksesta tuomittujen kuntoutuksesta saatuja kokemuksia ja menetelmiä.

Kirjoittaja työskentelee yliopettajana Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksessa.

LÄHDELUETTELO
Craig, L. A., Browne, K. D., & Stringer, I. (2003). Treatment and sexual offense recidivism. Trauma, Violence, & Abuse, 4, 70–89.

Hanson, R.K & Bussiere. M.T (1998): Predicting relapse: A Meta-analysis of sexual offender recidivism studies. Journal of Consulting and Clinical psychology, 8.

Hanson,K.R & Harris, A.J.R (2001): A Structured approach to evaluating change among sexual offenders. Sex Abuse 2001;13;105.

Hanson, K. R (2002): Recidivism and Age: Follow-Up Data From 4,673 Sexual Offenders. J Interpers Violence 2002; 17; 1046.

Harris, A. J. R., & Hanson, R. K. (2004). Sex offender recidivism: A simple question (No. 2004-03). Ottawa: Public Safety and Emergency Preparedness Canada.

Hanson, R. K., & Morton-Bourgon, K. (2004): Predictors of sexual recidivism: A updated meta-analysis 2004-2.

Hanson, Bourgon, Helmut & Hodgson (2009): Meta-Analysis the principles of effective correctional treatment also apply to sexual offenders: A Meta-analysis. Criminal Justice and Behavior 2009 36: 865.

Hinkkanen, V (2009): Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Tutkimus rangaistuskäytännöistä ja seksuaalirikosten uusimisesta. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 92, 2009.

Kim, B; Benekos, P.J & Merlo, A.V (2016): Sex Offender Recidivism Revisited: Review of Recent Meta-analyses on the Effects of Sex Offender Treatment. Trauma, Violence & Abuse 2016, Vol 17 (1) 105–117.

Marques, J.K; Wiederanders, M; Day, DM; Nelson, C & van Ommeren,A ( 2005): Effects of a relapse prevention program on sexual recidivism: Final Results from California's Sex Offender Treatment and Evaluation project (SOTEP). Sex Abuse. 2005 Jan;17(1):79–107.

Serin, R. C., Mailloux, D. L., & Malcolm, P. B. (2001). Psychopathy, deviant sexual arousal, and recidivism among sexual offenders. Journal of Interpersonal Violence, 16, 234–246.

Stalans, L. J (2004): Adult sex Offenders on Community Supervision: A Review of recent assessment, strategies and treatment. Criminal Justice and Behavior 2004; 31; 564.

Ward. T. & Hudson S.M 1998. The construction and development of theory of in the sexual offending area. A metatheoretical framework. Sexual Abuse. A Journal of Research and Treatment, 10: 47 -63.

Ward, T & Stewart, C (2003): Criminogenic needs and human needs: A theoretical model. Psychology, Crime & Law 2003/6/1.

Ward, T & Brown, M (2004): The good lives model and conceptual issues in offender rehabilitation. Psychology, Crime & Law 2004/9/.

Ward, T & Brown, M (2004): The good lives model and conceptual issues in offender rehabilitation. Psychology, Crime & Law 2004/9/1.

Ward, T & Mann, R (2004): Good Lives and the Rehabilitation of Offenders: A Positive Approach to Sex Offender Treatment. Teoksessa Positive Psychology in Practice. Toimittanut Linley & Joseph John Wiley & Sons 2004. Sivut. 598–616.

Ward, T & Stewart, C (2003): Criminogenic needs and human needs: A theoretical model. Psychology, Crime & Law 2003/6/1.

Ward, T. Yates.P.M & Willis, G.M (2012): The Good Lives Model and the Risk Need Responsivity Model: A Critical Response to Andrews, Bonta, and Wormith (2011). Criminal Justice and Behavior 2012 39:94.

Willis, G.M; Ward, T & Levenson, J.S (2014): The Good Lives Model (GLM): An Evaluation of GLM Operationalization in North American Treatment Programs. Sexual Abuse: A Journal of Research and Treatment, 2014, Vol 26 (1) 58–81.

Willis, G. M, Yates, P. M, Gannon, T. A & Ward, T (2012): How to Integrate the Good Lives Model Into Treatment programs for Sexual Offending: An Introduction and Overview. Sex Abuse 2012: 1–20.

Willis, G. M & Ward, T (2011): Striving for a Good Life: The Good Lives Model applied to released child molesters. Journal of Sexual Aggression, 17:3, 290–303.

Wormith, J.S; Althouse, R; Simpson, M; Reitzel, L.R; Fagan, T & Morgan, R.D (2007): The rehabilitation and reintegration of offenders. The current landscape and some future directions for correctional psychology. Criminal Justice and Behavior, Vol. 34 No 7 July 2007, 879–892.

 
Julkaistu 10.6.2016
Sivun alkuun |