Jussi Nissinen

Seksuaalirikoksia estävä työ pedofiilien parissa on tärkeää

Lasten seksuaalisen hyväksikäytön ennaltaehkäisyyn on Euroopassa kehitetty erilaisia ohjelmia. Myös Suomessa tarvittaisiin matalan kynnyksen ohjelmaa.

Poliisille ilmoitettujen lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten määrä on kasvanut huomattavasti 2010-luvulla. Ilmoitusten määrän kasvun syyksi on arvioitu sekä ilmiöstä käytyä julkista keskustelua ja tiedon lisääntymistä sekä erityisesti internetin välityksellä tapahtuvien rikosten yleistymistä. Rikosten ehkäisyssä on huomiota kiinnitetty perustellusti lasten turvataitokasvatukseen. Vähäiselle huomiolle sen sijaan on jäänyt ehkäisevä työ niiden ihmisten parissa, jotka ovat tunnistaneet, että heidän seksuaalisuutensa suuntautuu merkittävissä määrin alle murrosikäisiin tai juuri murrosiän saavuttaneisiin.

Kun yli 16-vuotiaan henkilön seksuaaliset ajatukset, mielikuvat ja halut kohdistuvat pääsääntöisesti alle murrosikäisiin, kyseessä on pedofilia. Kun seksuaalisten mielikuvien ja halujen kohteena ovat juuri murrosiän saavuttaneet, kyseessä on hebefilia. Kumpikaan määrittelyistä ei edellytä lapsikohteisia seksuaalisia tekoja. Toisaalta lapsikohteiset seksuaaliset teot ilman seksuaalisten ajatusten, mielikuvien ja halujen pysyvämpää suuntautumista lapsiin eivät täytä pedofilian tai hebefilian määrittelyä. Oikeuspsykiatrisissa tutkimuksissa on havaittu, että lapsiin kohdistuvaa seksuaalista kiinnostusta on 1–5 prosentilla miehistä. Suomen väestöstä kaksi prosenttia tarkoittaa noin 40 000 miestä.

Julkisessa keskustelussa pedofilia samaistetaan toistuvasti lapsikohteisiin seksuaalirikoksiin, myös silloin kun rikoksen kohteena on ollut esimerkiksi 15-vuotias nuori. Suuntautuminen, teot ja kohderyhmän ikärajat sekoittuvat pahasti. Pedofiliaan liittyvät mielikuvat ovat hyvin kielteisiä. Jopa ns. asiantuntijapuheenvuoroissa pedofiilit kuvataan toistuvasti mieltymyksiään ja käyttäytymistään puolustavina ja manipulatiivisesti käyttäytyvinä henkilöinä. Pedofiilistä on muodostunut kolme torjuntaa herättävää julkisuuskuvaa: hän on 1) leikkikenttien ja koulujen lähistöllä lymyilevä anonyymi mies tai 2) ympäristössään hyvämaineinen mies, joka pyrkii rakentamaan vähitellen seksualisoituvan luottamussuhteen lähipiirinsä lapseen tai 3) anonyymi netin välityksellä lapsiin manipulatiivisesti kontaktia rakentava mies.

Näiden julkisuuskuvien katveeseen jäävät ne ehkäpä kymmenet tuhannet miehet, ja lukuisa määrä naisia, jotka ovat jo nuoruusvuosinaan todenneet, että heidän seksuaalinen kiinnostuksensa kohdistuu alle murrosikäisiin tai juuri murrosiän saavuttaneisiin lapsiin, ja jotka usein hyvin yksin kamppailevat näiden tuntemustensa kanssa. Huomattavalle osalle heistä tällaiset julkisuuskuvat ovat todennäköisesti hyvin vastenmielisiä samaistumismalleiksi. Tässä artikkelissa pohdin sitä, voisivatko matalan kynnyksen tukipalvelut ehkäistä itsessään lapsikohteisen seksuaalisen suuntautumisen tunnistaneen henkilön urautumista edellä kuvattuihin toimintatapoihin.

Avun hakemisessa on vaikeita esteitä

Olen psykoterapeuttina Sexpo-säätiössä ja nyt omassa yrityksessäni työskennellyt sekä sellaisten miesten kanssa, jotka ovat syyllistyneet lapsikohteiseen seksuaalirikokseen, että sellaisten miesten kanssa, jotka ovat tunnistaneet lapsikohteisen seksuaalisen suuntautumisensa ja halunneet apua siihen, ettei se toteutuisi seksuaalisina tekoina. Rikoksiin syyllistyneistä valtaosa oli tunnistanut lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksensa jo teinikään mennessä. Moni oli jossain vaiheessa pohtinut mahdollisuuksia saada tietoa, mistä oikein on kyse, ja tukea oman identiteetin kehitykseen.

Heidän oli kuitenkin vaikea löytää sellaista tahoa, jonka he olisivat kokeneet riittävän turvalliseksi. Avun hakemisen kynnykseksi muodostui siitä mahdollisesti koituvien sanktioiden pelko. Avun hakemista on voinut vaikeuttaa myös se, että monilla suhtautuminen omiin lapsikohteisiin seksuaalisiin tunteisiinsa oli ristiriitainen. Toisaalta lapsikohteisiin seksuaalisiin tunteisiin ja mielikuviin liittyvä mielihyvä oli monille merkittävä lohtu ja positiivinen elämys, josta olisi vaikea luopua. Toisaalta näihin tuntemuksiin liittyvä syyllisyys ja häpeä synnyttivät halua päästä eroon niistä. Niille, jotka hakeutuivat terapiaan ennen lapsikohteisia seksuaalisia tekoja, terapia on tarjonnut mahdollisuuden kohdata avoimesti tämä sisäinen ristiriita ja työstää tunne-elämän hallintakeinoja. Terapiassa pyritään siihen, etteivät lapsikohteiset seksuaaliset tuntemukset hallitse toimintaa ja tunne-elämää niin, että ne johtaisivat lapsikohteisiin seksuaalirikoksiin, eivätkä myöskään aiheuta sellaista syyllisyyttä ja häpeää, joka estäisi vastuullisten sosiaalisten ihmissuhteiden rakentamista.

Matalan kynnyksen malleja on olemassa

Joulukuussa 2011 annetussa EU-direktiivissä (2011/92/EU) nostetaan esille ennaltaehkäisyn merkitys lapsiin ja nuoriin kohdistuvien seksuaalirikoksien torjumisessa. Artiklassa 22 edellytetään jokaiselta jäsenvaltiolta toimia, jotta henkilöt, jotka pelkäävät syyllistyvänsä tällaiseen seksuaalirikokseen, voisivat saada ajoissa apua ja osallistua riskiä vähentäviin toimintaohjelmiin.

Ruotsissa Karoliininen yliopistosairaala on käynnistänyt palvelun Preventell – Hjälplinjen vid oönskad sexualitet. Se tarjoaa puhelinpäivystyksen, johon omasta seksuaalisuudestaan huolissaan olevat ja läheisensä seksuaalisuudesta huolestuneet voivat ottaa nimettömänä yhteyttä. Soittajat voidaan ohjata paikallisiin terapiapalveluihin, joissa on seksuaalilääketieteen ja -terapian erityisosaamista. Englannissa Lucy Faithfull -säätiöllä on vastaavaan tarkoitukseen Stop It Now! -puhelinpalvelu ja interventio-ohjelma. Saksassa käynnistyi vuonna 2004 Prevention Project Dunkelfelt, jonka kohderyhmänä olivat alun perin miehet, jotka olivat huolissaan siitä, että heidän lapsikohteiset seksuaaliset tuntemuksensa voisivat toteutua seksikontaktina lapsiin. Myöhemmin kohderyhmiin lisättiin henkilöt, joilla oli lapsipornon käyttöä ja myös sellaiset henkilöt, joilla on ollut lapsikohteinen seksikontakti, joka ei ole tullut poliisin tietoon.

Dunkelfelt-malli tarjoaa kohderyhmälleen vuoden kestävän seksuaalirikoksia ehkäisevän ryhmämuotoisen kuntoutusohjelman. Sen tavoitteena on mm. lapsikohteisen seksuaalisuuden autenttinen integroiminen osaksi minäkuvaa, itseen liittyvän havainnoinnin ja toimintakyvyn kohentaminen ja seksualisoituneiden selviytymisstrategioiden vähentäminen omaksumalla vaihtoehtoisia selviytymiskeinoja, sosiaalisen tukiverkoston vahvistaminen, empatia seksuaalisen toiminnan kohteeksi joutuneita lapsia kohtaan, täydellinen vastuun ottaminen omasta seksuaalisesta käyttäytymisestä menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa, kognitioiden, tunteiden ja käyttäytymisen keskinäisen suhteen ja vuorovaikutuksen ymmärtäminen, havaitsemiseen liittyvien vääristyminen (kieltäminen, idealisoiminen) tunnistaminen, rikollista käyttäytymistä puolustavien asenteiden korjaaminen ja riskitilanteiden tunnistaminen. Seurantatutkimusten alustavien tulosten mukaan ohjelmaan osallistuneilla empatiakyky lapsia kohtaan parani, kapeasti tunteisiin perustuva reagointi väheni ja muut selviytymistavat kehittyivät sekä lapsen ja aikuisen seksuaalista kontaktia puolustavat asenteet ja omaan seksuaalisuuteen liittyvät huolet vähenivät.

Suomessa tarvitaan interventio-ohjelma

Suomessa vastaavaa kokonaisvaltaista ennaltaehkäisevää projektia ei vielä ole. Pelastakaa Lapset ry on tuottanut Otanvastuun.fi-verkkoaineiston henkilöille, jotka tuntevat kiinnostusta lapsia koskevaan seksuaaliseen materiaaliin verkossa tai ovat mahdollisesti käyttäneet tällaista materiaalia. Tämä ei tarjoa kanavaa henkilökohtaisille kontakteille. Sexpo-säätiö on toistuvasti yhdessä mm. Kriminaalihuollon tukisäätiön kanssa hakenut eri tahoilta rahoitusta matalan kynnyksen interventio-ohjelmalle, joka olisi suunnattu henkilöille, jotka ovat huolissaan lapsikohteisista seksuaalisista tuntemuksistaan. Ohjelmassa olisi tarkoitus hyödyntää mm. Dunkelfeltin ennaltaehkäisyhankkeen kokemuksia ja terapiaohjelmaa. Toistaiseksi hankkeelle ei ole löytynyt rahoitusta.

Lapsikohteisiin seksuaalirikoksiin syyllistyneistä noin 40–50 prosenttia on seksuaaliselta suuntautumiseltaan pedofiilejä. Muilla seksuaalirikos liittyy muuhun tunteiden ja käyttäytymisen säätelyn problematiikkaan. Eri tutkimuksissa on todettu, että seksuaalirikoksiin syyllistyneistä pedofiileillä uusimisriski on muita korkeampi. Oma olettamukseni on, että avun tarjoaminen jo ennen ensimmäistä seksuaalirikosta tai välittömästi ensimmäisen jälkeen on omiaan ehkäisemään lapsikohteisia seksuaalirikoksia. Huomattava osa pedofiileistä tunnistaa lapsikohteisen seksuaalisen kiinnostuksensa jo ennen 20. ikävuottaan. Avun tarjoaminen lapsikohteisten seksuaalisten ajatusten, tuntemusten ja halujen hallintaan mahdollisimman varhain todennäköisesti vähentää riskiä seksuaalirikoksia mahdollistavien ajattelutapojen ja asenteiden, rikollista käyttäytymistä puolustavien vertaiskontaktien ja itsetuhoisuutta ja muihin kohdistuvaa välinpitämättömyyttä lisäävää eristäytymistä ja syrjäytymistä.

Kirjoittaja on psykoterapeutti.

LÄHTEITÄ:
BEDIT The Berlin Dissexuality Therapy Program. Developed and edited at the Institute for Sexology and Sexual Medicine of the Charité – Universitätsmedizin Berlin. 2014.

Goode S. D.: Understanding and Addressing Adult Sexual Attraction to Children. A study of paedophiles in contemporary society. London 2010: Arts & Humanities Research Council

Estä ajoissa. Lasten ja nuorten seksuaalista kaltoinkohtelua ehkäisevä interventio-ohjelma. Hankesuunnitelma 2016–2019. Sexpo-säätiö.

Nissinen J. (2016): Lapsikohteinen seksuaalisuus. Kirjassa Santalahti T. & Lehtonen M.: Seksuaaliterapia

Seto M. C. (2008): Pedophilia and Sexual Offending Against Children

Seto M. C. (2012): Is Pedophilia a Sexual Orientation? Archives of Sexual Behavior 41(1), 231–236

 
Julkaistu 10.6.2016
Sivun alkuun |