Päivi Honkatukia

Seksuaalinen itsemääräämisoikeus kuuluu kaikille

Äskettäin uutisoitiin brasilialaisen teinitytön joutuneen poikaystävänsä ja kolmenkymmenen muun miehen raiskaamaksi. Tapaus järkytti monia, ja maan presidentti ilmoitti järjestävänsä ministeritason hätäkokouksen sekä perustavansa uuden poliisiyksikön torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Intiassa raiskauksia vastaan taistellaan naisten puhelimiin asennettavalla paniikkinäppäimellä. Myös Euroopassa on käyty kiivasta keskustelua seksuaalisesta ahdistelusta. Seksuaalinen koskemattomuus mielletään siis yhä vahvemmin perustavanlaatuiseksi ihmisoikeudeksi ja sen loukkaukset vakaviksi rikoksiksi.

Raiskauksista ja seksuaalisesta ahdistelusta käytävässä julkisessa keskustelussa on kuitenkin monenlaisia intressejä, eivätkä uhreja syyllistävät äänenpainotkaan ole tyystin kadonneet. Turvapaikanhakijoiden tekemät raiskaukset ja ahdistelu ovat yksi rasistisen vihapuheen kestoteema, jonka avulla kokonaisia ihmisryhmiä leimataan "barbaarisiksi". Toisaalta raiskausrikosten tuomiot nousevat keskustelussa usein tyyppiesimerkiksi kritisoitaessa liian lepsuksi väitettyä kriminaalipolitiikkaa. Riskinä on, että uhrien kärsimykset kaapataan muiden, enemmän tai vähemmän ylevien tarkoitusperien edistämiseen.

Voidaan myös kysyä, pidetäänkö joidenkin seksuaalisen koskemattomuuden suojelemista tärkeämpää kuin toisten. Turvapaikanhakijoita koskevassa keskustelussa ollaan huolestuneita suomalaisten naisten ja tyttöjen turvallisuudesta. Sen sijaan turvapaikanhakijoihin tai maahanmuuttajiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta tai ahdistelu ei tunnu kiinnostavan yhtä paljon – olivatpa he sitten naisia tai miehiä. Katveeseen jääviä ryhmiä voivat olla myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat nuoret, jotka kokevat seksuaalista häirintää keskimääräistä enemmän. He voivat jäädä kokemuksensa kanssa yksin siksi, etteivät läheiset hyväksy heidän valintojaan. Entä kuinka valmiita olemme nousemaan barrikadeille marginaaleissa elävien, kuten päihde- tai mielenterveysongelmaisten ihmisten seksuaalisen koskemattomuuden puolesta?

Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojelu ei ole itsestäänselvyys, vaan se on kehittynyt sellaiseksi kuin sen nyt ymmärrämme yhteiskunnallisessa keskustelussa. Suomessa avioraiskaus kriminalisoitiin vasta parisenkymmentä vuotta sitten. Kovin kauaa ei siis ole siitä, kun seksuaalirikoslainsäädännön yksi tavoite oli suojella aviomiehen omistusoikeutta vaimoonsa. Sinnikkäitä aktivisteja onkin kiittäminen siitä, että ymmärrys seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta on pikkuhiljaa muuttunut.

Seksuaalisuuden rajoista on keskusteltava muuallakin, kuten seksuaalikasvatuksessa tai pohdittaessa eri alojen ammattieettisiä periaatteita. Myös uhrien auttamistyö kaipaa vahvistusta. Vakavistakin loukkauksista selviytyminen on mahdollista, ja tukea pitäisi olla tarjolla kaikille sitä tarvitseville.

 
Julkaistu 10.6.2016
Sivun alkuun |