Anu Isotalo

Nuorten seksuaalisuuden kontrollointiyrityksiä 2000-luvun some-maailmassa

Kirja-arvio

Thomas Crofts, Murray Lee, Alyce McGovern ja Sanja Milivojevic: Sexting and Young People. Palgrave Macmillan 2015.

Toukokuun alkupuolella Suomessa uutisoitiin oikeustapauksesta, jossa 18-vuotias mies jakoi entisen naisystävänsä alastonkuvia ja -videoita luvatta internetissä. Amerikkalainen nettisivusto, johon mies materiaalin vahingoittamismielessä latasi, keskittyi niin sanotun kostopornon levittämiseen. Mies tuomittiin kunnianloukkauksesta ja törkeästä yksityiselämää koskevan tiedon välittämisestä päiväsakkoihin ja kärsimyskorvaukseen.

Uhri oli ilmeisesti täysi-ikäinen, mutta mitä sitten, jos näin ei olisi ollutkaan? Miten länsimaisessa oikeusjärjestelmässä suhtaudutaan tapauksiin, joissa kuvaamisen kohde, lähettäjä ja vastaanottaja ovat alaikäisiä? Muun muassa tähän aiheeseen kirjoittajat tarttuvat kiintoisassa ja ilmeisen ajankohtaisessa kirjassaan. He tarkastelevat erityisesti Australiassa, mutta myös Uudessa-Seelannissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Iso-Britanniassa poliisin tietoon, syyteharkintaan ja/tai oikeuskäsittelyyn edenneitä tapauksia, joissa osapuolet ovat alaikäisiä, ja kuvaaminen on tapahtunut heidän aloitteestaan tai luvallaan. Missä määrin lasten ja nuorten suojelemiseen hyväksikäytöltä ja lapsipornografialta tarkoitetut lait ja säädökset sopivat näihin tapauksiin – vai sopivatko lainkaan? Oikeuskäytäntöjen kriittisen analysoimisen ohella kirjoittajat tarkastelevat median uutisointia ja nuorille suunnattua kampanjointia sekä myös koulumaailman seksuaalikasvatuksen käytäntöjä.

Kirjan pääteema, alaikäisten nuorten harjoittama sexting, on suomalaisesta näkökulmasta tarkasteltuna niin kartoittamaton ilmiö, ettei sille ole toistaiseksi suomenkielistä vastinetta. Käsite juontuu sanoista ’sexy’ ja ’text’, ja sillä viitattiin alun alkaen seksuaalisia merkityksiä välittävien tekstiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen. Nykyisin sexting kattaa myös kännykällä ja internetin välityksellä lähetetyn ja vastaanotetun kuva- ja videomateriaalin.

Kirjan kantavana teemana on nuorten näkökulmien huomioiminen. Tähän kirjoittajien Australiassa toteuttama survey-kysely ja nuorten fokusryhmähaastattelut tarjoavat yhden toistaiseksi harvinaisen mahdollisuuden. Kyselyssä on monia taustakysymyksiä seksuaalisesta suuntautuneisuudesta parisuhteeseen, asuinpaikkaan, uskontoon ja etniseen taustaan, mikä mahdollistaa vastausten tarkastelun suhteessa erilaisiin taustamuuttujiin. Kirjoittajat tutkivat seksuaalisen suuntautumisen ja sexting-kokemusten yhteyttä, mutta olisi ollut kiinnostavaa lukea myös heidän huomioitaan sextingiä harjoittaneiden nuorten etnisistä ja uskonnollisista taustoista.

Tutkijoiden kriittisessä tarkastelussa julkisin varoin rahoitetuista sextingiä vastustavista kampanjoista piirtyy esiin syvään juurtunut huoli nuorten seksuaalisuudesta, jolta ja jonka ”epäkypsyydeltä” nuoret pitää pelastaa. Viesti on sukupuolittunut ja tyttöjä uhriuttava. Pääsanoma rakentuu kuvitetulle uhkatarinalle siitä, miten tytön lähettämä alastonkuva voi vastaanottajan epäluotettavuuden takia päätyä julkiseen jakoon ja pilata tytön maineen ja tulevaisuuden. Sen sijaan, että keskityttäisiin viestin vastaanottamisen vastuullisuuteen, kampanjoissa tuotetaan jälleen kerran sukupuoliasetelmaa, jossa tyttö on paitsi uhri, myös vastuussa omasta uhriasemastaan.

Internetistä on tullut nuorten hengailun, yhteydenpidon, ihmissuhteiden sekä seksuaalisen kokeilun ja tutkailun ympäristö, jossa nuoret tarvitsevat pikemminkin tukea ja opastusta kuin kontrolliin pyrkivää pelottelua. Se, että kampanjat tulkitsevat sextingin pelkästään kielteisessä valossa nuorten hyväksikäyttönä ja tähtäävät sextingin lopettamiseen, vaikuttaa harvinaisen kömpelöltä nuorten ohipuhumisen strategialta.

Painostus tai pakottaminen sekstiviestien lähettämiseen ei myöskään vastaa nuorten omia tulkintoja sextingin yleisimmistä motiiveista. Kirjoittajat toteavat tutkimuksensa perusteella muun muassa, että sekä tytöt että pojat lähettivät sekstiviestejä, useimmiten omalle seurustelukumppanilleen. Kummankin sukupuolen yleisimmin esittämänä omakohtaisena motiivina oli hauskanpito ja flirttailu. Kuvamateriaali lähetettiin sukupuolesta riippumatta usein myös ”seksikkäänä lahjana”, tai vastalähetyksenä aiemmin saadulle sekstiviestille.

Kirja on riemullinen esimerkki vähän tutkitun nuorisokulttuurisen ilmiön esiin nostamisesta ja tehtyjen havaintojen kriittisestä tarkastelusta. Teosta voi monipuolisuutensa ja tuoreen näkökulmansa vuoksi suositella aiheesta kiinnostuneille nuorille, vanhemmille, nuorten kanssa työskenteleville ja tutkijoille.

Kirjoittaja on filosofian tohtori.

 
Julkaistu 10.6.2016
Sivun alkuun |