Maija Koskenoja

Ihmiskauppa rikosprosessissa: Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus jää paitsioon

Seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä ihmiskauppa on sekä vapauteen että seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuva rikos. Ihmiskaupparikokseen liittyvä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus on esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota.

Ihmiskaupassa tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää kolmen elementin: keinojen, tekotavan ja teon tarkoituksen, täyttymistä. Keinojen täyttymisen kannalta on merkitystä sillä, kuka uhri on, millaiset ovat hänen elämänolosuhteensa, taustansa tai psyykkiset ominaisuutensa. Nämä ominaisuudet vaikuttavat myös siihen, miten teon tarkoitus, seksuaalinen hyväksikäyttö, voi toteutua. Ihmiskaupassa käytettyjen keinojen oikeudellinen arviointi on merkittävä kysymys, joka jää tämän kirjoituksen ulkopuolelle. Tässä kirjoituksessa pohditaan teon tarkoituksen arviointia. Miten teon tarkoitus on lainsäädännössä kuvattu ja miten asiaa oikeudellisesti käsitellään? Mikä on teon tarkoituksen toteutumisen kannalta merkittävää?

Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus ihmiskaupassa

Oikeushyvänäkökulmasta ihmiskaupan uhriin kohdistuu kahden tyyppisiä oikeudenloukkauksia. Ensinnäkin ihmiskaupparikoksen tekijä loukkaa uhrin vapautta ja turvallisuudentunnetta alistamalla hänet oman määräämisvaltansa alle. Uhri menettää mahdollisuuden toimia haluamallaan tavalla, kadottaa vaihtoehtoiset toimintamallit ja pysyy hyväksikäytössä.

Seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvässä ihmiskaupassa uhriin kohdistuu myös seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksia. Ihmiskaupparikoksen tekijä saattaa uhrin jonkun kolmannen osapuolen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Nämä teon välittömät tekijät, esimerkiksi "seksin ostajat", ovat usein kasvottomia, anonyymeja tekijöitä, joita uhri ei kykene nimeämään, eivätkä he usein ole edes rikostutkinnan keinoin tunnistettavissa. Rikosprosessissa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaukset jäävät tekokokonaisuudessa usein lukumääriksi eikä seksuaalirikoksen välitöntä tekijää saada välttämättä vastuuseen teoistaan.

Ihmiskaupan kriminalisoinnilla suojellut oikeushyvät

Ihmiskauppa on sijoitettu vapauteen kohdistuvia rikoksia koskevaan rikoslain 25 lukuun. Jos vapaus ymmärretään pakottamisen vastakohtana, tämä on luonteva ratkaisu. Vapaudenriisto voi olla fyysistä, mutta ihmiskaupassa tyypillisintä on psyykkisten hallintakeinojen käyttö ja niillä vaikuttaminen ihmisen päätöksentekokykyyn.

Oikeushyvän näkökulmasta seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä ihmiskauppa kattaa aina vapaudenriiston ohella seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen. Historiallisesti mielenkiintoista on se, että aikaisemmin seksuaalirikoksista säädettiin vapauteen kohdistuvien rikosten yhteydessä. Vuonna 1971 seksuaalirikokset siirtyivät omaan seksuaalirikoksia koskevaan RL 20 lukuun. Lainsäädäntömuutoksella haluttiin tarjota parempaa suojaa nimenomaan yksilön seksuaaliselle itsemääräämisoikeudelle. Tämä historiallinen tausta mielessä pitäen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvän ihmiskapan ymmärtäminen sekä vapautta että seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavana tekona näyttäytyy entistä tärkeämpänä.

Säädöstasolla ihmiskaupan ymmärtäminen sekä vapautta että seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavana tekona ei ole helposti havaittavissa. Seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuvien tekojen erillinen rangaistavuus on mainittu hallituksen esityksessä (HE34/2004) ainoastaan seuraavalla tavalla:

Tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä, että henkilö olisi vielä joutunut esimerkiksi seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi tai pakkotyöhön. Riittävää on, että tekijällä on ollut tarkoitus saattaa hänet tällaisiin oloihin. Näin ollen esimerkiksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä rangaistaan erikseen, jos se täyttää seksuaalirikoksen tunnusmerkistön.

Tämä lainsäätäjän soveltamisohje tulee ymmärrettäväksi nimenomaan oikeushyvänäkökulmasta. Ihmiskaupparikos on kokonaisuutena vapauteen kohdistuva rikos – henkilö joutuu tekijän määräämisvallan alle, häneltä riistetään mahdollisuus toimia haluamallaan tavalla. Kun teon tarkoitus toteutuu, loukataan myös muita oikeushyviä, kuten seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Teon tarkoituksen toteutuessa ihmiskaupasta ja seksuaalirikoksista, esimerkiksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä, syytetään ja rangaistaan erikseen.

Huomio seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksiin

On hyvä pohtia, mistä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkausten jääminen niin heikolle huomiolle johtuu ja mitä tästä voi seurata. Syitä on varmasti monia. Yksi keskeinen syy voi olla se, että alkuperäistä ihmiskauppalakia koskevassa hallituksen esityksessä lainsäätäjän soveltamisohje rangaista erikseen myös seksuaalirikoksista on esitetty edellä mainitulla tavalla hyvin lyhyesti. Lainsäätäjä pyrki vahvistamaan asian merkitystä viimeisimmässä ihmiskauppaa koskevassa rikoslain muutoksessa. Lakivaliokunta otti asian mietinnössään (LaVM 15/2014 vp – HE 103/2014) esille ja korosti, että rangaistusvastuun tulee toteutua myös seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkausten osalta.

Toinen syy seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkausten heikolle huomiolle voi olla se, että ihmiskaupan tunnusmerkistössä loukkaus on yksilöity parituspykälän kautta. Tunnusmerkistössä menettely on määritelty seuraavasti: "hänen saattamisekseen 20 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun tai siihen rinnastettavan seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi". Vaikka viitteen tarkoitus on yksilöidä ihmiskauppaan liittyvä seksuaaliseen itsemääräämisoikeuden loukkaus ja toisinaan hyväksikäyttö tapahtuu parituksen kaltaisessa kontekstissa, viittaus parituspykälään on ongelmallinen. Ihmiskaupassa seksuaalisen hyväksikäytön käsite on laajempi kuin paritussäännöksen mukainen toiminta tai ylipäätään rikoslain 20 luvun mukaisten seksuaalirikosten kattama menettely. Toiminta kattaa myös sellaiset teot, joita ei sinänsä rangaista seksuaalirikoksina, kuten henkilön käyttämisen pornografian tuotannossa tai prostituutiossa.

Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen yksilöiminen parituspykälän kautta näyttää johtavan harhaan myös siinä, että huomio esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä kiinnittyy liikaa tekotapojen arviointiin. Ihmiskauppa ei ole järjestelyrikos kuten paritus, jossa olennaista on saada kiinni toimintaa järjestelevä taho ja verkosto. Näillä tekijöillä on toki merkitystä myös ihmiskaupan arvioinnissa, mutta tekotapojen tutkimisen ja arvioinnin rinnalle tulisi ottaa teon tarkoitukseen liittyvän oikeudenloukkauksen, seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja ruumiillisen koskemattomuuden selvittäminen.

Käytännössä viittaus parituspykälään näkyy siinä, miten tutkintaa kohdennetaan, millaisia kysymyksiä asianomistajalle esitetään ja miten asiaa käsitellään pääkäsittelyssä. Esitutkinnassa haetaan usein näyttöä parituksen tunnusmerkistön tekotapoja kuvaavasta menettelystä: asiakashinnoista, asuntojen hankinnasta, ilmoitusten laatimisesta ja esimerkiksi taloudellisesta hyödystä. Rikoshyöty tulee toki arvioida ja kuljettaminen ja majoittaminen voivat tulla arvioitaviksi ihmiskaupan tekotapoina. Ihmiskaupan ytimeen nämä kysymykset eivät kuitenkaan kuulu.

Ihmiskaupassa kyse on vahvasti yksilön vapauteen, seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuvista oikeudenloukkauksista, joiden tulisi aina olla arvioinnin keskiössä. Tämä voisi osaltaan hälventää sitä mystiikkaa, mitä ihmiskauppaan liittyy. Perimmältään seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvässä ihmiskaupassa on samoja elementtejä kuin seksuaalisessa hyväksikäytössä tai parisuhdeväkivallassa.

Suomen oikeuskäytännössä on ollut alaikäisiin kohdistuneita ihmiskauppajuttuja, joissa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaavia yksittäisiä tekoja on ollut satoja. Tekijöitä (seksin ostajia) ei ole tavoitettu tai tunnistettu eikä uhrin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden välitöntä loukkaajaa ole pystytty saattamaan rikosoikeudelliseen vastuuseen teostaan. Rikosprosessissa nämä teot jäävät sisällyksettömiksi lukumääriksi, joita ei yksilöön kohdistuvina oikeudenloukkauksina sisällöllisesti kuvata. Millaisia nämä teot ovat luonteeltaan olleet? Miten asianomistaja on ne kokenut? Miten niillä on loukattu uhrin ihmisarvoa tai hänen oikeuttaan päättää itse seksuaalisesta käyttäytymisestään? Onko näihin tekoihin sisältynyt väkivaltaa, pakottamista, alistamista tai muuta nöyryyttävää kohtelua? Nämä kysymykset jäävät nykykäytännössä usein esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä kysymättä ja avaamatta. Toiminnan tarkoitus, seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen liittyvä oikeudenloukkaus, jää käytännössä aineellisesti käsittelemättä.

Myös rikosvastuun toteutumisen näkökulmasta olisi merkittävää, että seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaukset tuodaan rikosprosessissa yksilöidymmin esille. Ihmiskaupassa kyse on vakavasta henkilöön kohdistuvasta loukkauksesta ja nimenomaan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaukset saattavat aiheuttaa uhrille vakavaa psyykkistä haittaa ja tekevät teosta erityisen moitittavan. Tätä moitittavuutta on kuitenkin tosiasiassa mahdotonta arvioida, jos oikeushyvän loukkauksen todellista luonnetta ei tuoda asian käsittelyssä esille. Käsittelytapa voi vaikuttaa haitallisesti rangaistuksen mittaamiseen. KKO on ratkaisussaan 2014:80 lausunut, että mitattaessa rangaistusta ihmiskaupasta on kiinnitettävä huomiota muun muassa siihen, missä asemassa uhri on ollut, mitä tekotapoja on käytetty, onko teon tarkoitus toteutunut ja millaista vahinkoa uhrille on aiheutunut. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkausten huomiotta jättäminen saattaa johtaa siihen, ettei ihmiskaupan rangaistusasteikon yläpäätä käytetä riittävästi – edes lainsäätäjän tai Korkeimman oikeuden linjauksen mukaisesti.

Kirjoittaja on ylitarkastaja oikeusministeriön alaisessa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa, joka toimii myös kansallisena ihmiskaupparaportoijana.

Ihmiskaupan tunnistaminen on prosessi


 
Julkaistu 10.6.2016
Sivun alkuun |