Säästöt vaarantavat seksuaalirikoksen oikeusturvaa

Raiskauskriisikeskus Tukinainen antaa maksutonta tukea ja ohjausta seksuaalisen väkivallan tai hyväksikäytön kohteeksi joutuneille sekä heidän läheisilleen. Palveluja ovat mm. kriisipäivystys ja juristipäivystys puhelimessa, nettipalvelu sekä konsultaatiot ja ryhmätapaamiset. Myös eri alojen ammattilaiset voivat soittaa asiakkaansa asiassa ja kysyä neuvoja. Lisäksi järjestö kouluttaa ammattilaisia ja pyrkii vaikuttamaan viranomaiskäytäntöihin ja julkiseen keskusteluun. Toiminta on ammatillista ja valtakunnallista, tosin toimipisteitä on vain Helsingissä ja Jyväskylässä ja muualla pyritään tekemään yhteistyötä muiden palveluntuottajien kanssa.

Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kehittämispäällikkö Riitta Silver korostaa, että seksuaalirikosten uhrit tarvitsevat usein välitöntä ammatillista tukea. Konsultaatioon voi tulla nimettömänä ja tiedot tarvitaan vasta kun tehdään hoitosopimus. Tukinaisen kriisityöntekijät voivat antaa terapeuttista apua enintään 5–8 kertaa ja tämän jälkeen asiakas ohjataan tarpeen mukaan muiden palvelun piirin, joskin vaikeissa tilanteissa tässä pyritään joustamaan.

– Hoitosopimukseen sisältyy myös vähintään yksi oikeudellisen neuvonnan käynti. Oikeuskäsittelyn suhteen ongelmallisia ovat sellaiset tapaukset, joista on kulunut paljon aikaa. Esimerkiksi lapsena koettu seksuaalinen hyväksikäyttö saattaa tulla esille vasta aikuisiällä terapiassa, ja tällaiset tapaukset ovat meillä yleisiä. Oikeusneuvonnassa keskustellaan siitä, mitä rikosilmoituksen tekeminen tarkoittaa ja millaisia todisteita on olemassa sekä kartoitetaan oikeusturvaan liittyviä riskejä ja avustajan tarve. Hoidan jonkin verran myös itse toimeksiantoja ja käyn kuulusteluissa ja oikeudenkäynneissä. Oikeudelliselle neuvonnalle olisi paljon enemmän tarvetta kuin meillä rahoituksen puolesta on mahdollisuus, Silver harmittelee.

Koulutuksia Tukinainen järjestää lähinnä terveyden- ja sosiaalihuollon ammattilaisille. Vähintään kaksi kertaa vuodessa järjestetään raiskatun akuuttiapukoulutus. Siihen sisältyy oikeuslääkärin osuus, jossa kerrotaan tarkasti näytteiden ottamisesta ja säilyttämisestä sekä lausunnon laatimisesta, ja yleiskatsaus seksuaalirikoksista ja kriisihoidosta. Tukinainen järjestää myös seksuaalisen väkivallan uhrien auttamiseen liittyviä menetelmäkoulutuksia ja esimerkiksi syksyksi on suunnitteilla todistamiseen liittyvä koulutus. Kesäkuussa on tulossa sosiaalityöntekijöille ja oppilashuoltotyöryhmille koulutus, joka liittyy EU-hankkeeseen, jossa kehitetään tukea alaikäisille väkivallan uhreille.

Tukinainen on myös mukana monenlaisissa yhteistyöryhmissä, esimerkiksi tällä hetkellä THL:n työryhmässä jossa arvioidaan, mitä raiskauksen uhri maksaa yhteiskunnalle. Työ liittyy osaltaan sote-uudistukseen ja pohdintaan siitä, mitä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudelleen järjestäminen ja järjestöjen rooli palveluntuottajana tarkoittaa seksuaalirikoksen uhrin kannalta. Viime aikoina yhdistys on osallistunut myös oikeusministeriön uhridirektiiviin täytäntöönpanoon liittyvään työhön.

Säästöillä monenlaista vaikutusta

Riitta Silver kertoo, että Tukinaisen piirissä on kannettu suurta huolta valtion säästöjen vaikutuksesta asianomistajan oikeusturvaan. Yksi vaikutus on se, että poliisien, syyttäjien ja muiden oikeusviranomaisten mahdollisuudet osallistua koulutuksiin ovat vähissä. Hän nostaa yhdeksi esimerkiksi Tukinaisen sensitiivisyyskoulutuksen juridiikan ammattilaisille. Kun koulutus muuttui projektin jälkeen maksulliseksi, se on käytännössä pysähtynyt tulijoiden puutteen vuoksi. Viranomaisten koulutukseen kohdistuvat säästöt ovat Silverin mukaan merkittävä ongelma siksi, että seksuaalirikosten alueella on tapahtunut viime aikoina paljon muutoksia – niin tukipalveluihin ohjaamisen kuin seksuaalirikosten tunnusmerkistöjen suhteen. Esimerkiksi jos seksuaaliseen hyväksikäyttöön perustuvan ihmiskaupan tunnusmerkistöjä ei tunneta, ihmiskaupan uhrin oikeusturva ei voi toteutua. Jos taas uhrit ohjataan poliisilaitokselta vain yhteen tukipalveluun, uhri voi joutua pallotelluksi taholta toiselle ennen tuen saamista.

– Myös poliisien ja syyttäjien työn priorisointi sekä seksuaalirikoksiin erikoistuneiden poliisien määrä aiheuttavat huolta. Joudutaanko poliisitutkinta jatkossa kohdentamaan vain törkeimpiin tapauksiin ja jättämään esimerkiksi seksuaalirikosten yritykset tutkimatta, tai johtavatko resurssien vähyydestä mahdollisesti aiheutuvat esitutkinnan puutteet myös lisääntyviin syyttämättäjättämispäätöksiin, Silver pohtii.

Hän ehdottaa tällaisten säästötoimien vaikutuksen osittaista paikkaamista sillä, että muutettaisiin säännöstä, jonka perusteella seksuaalirikoksen uhri saa valtion varoin avustajan esitutkintaan ja myös oikeudenkäyntiin silloin kun syyttäjä vie asiaa eteenpäin (ROL 2 luku 1 § a). Toisin sanoen jos tulee syyttämättäjättämispäätös ja asianomistaja haluaa käyttää oikeuttaan viedä itse asia oikeuskäsittelyyn, hänellä on riski joutua maksamaan omat ja myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Tämän riskin vain harva seksuaalirikoksen uhri voi ottaa. Silver on saanut kentältä viestiä myös siitä, että tapauksissa joissa syyttäjä on nostanut syytteen ja käräjäoikeus sen hylännyt, joidenkin syyttäjänvirastojen resurssit eivät riitä rajatapausten viemiseen hovioikeuden käsittelyyn.

Uhrin kohtelu oikeusprosessissa parantunut

Riitta Silver toivoo, että seksuaalirikoksesta uhrille aiheutuneiden psyykkisten seurausten arviointiin kiinnitettäisiin enemmän huomiota oikeuskäsittelyssä. Nykyään henkinen kärsimys vaikuttaa lähinnä vahingonkorvauksiin, vaikka se voidaan ottaa huomioon myös rikoksen tunnusmerkistön arvioinnissa, esimerkiksi siinä onko teko törkeä. Hän näkee oikeudenkäyntiavustajilla tärkeän roolin psyykkisten seurausten saattamisessa oikeuden tietoon. Avustajien pitäisi keskustella psyykkisistä seurauksista riittävästi ja ajoissa päämiehensä kanssa ja tarvittaessa kutsua esimerkiksi terapeutti todistamaan.

– Oikeudenkäynnin kestosta keskustellaan aina asianomistajan kanssa ja silti se on yllätys, että pääsääntöisesti prosessiin menee jo käräjäoikeusvaiheessa vähintään vuosi. Toisaalta en kannata pikaoikeudenkäyntejäkään, koska monesti trauma aiheuttaa ihmiselle sen, etteivät kaikki asiat tule heti mieleen tai seuraukset esille. Uhrin toipuminen alkaa usein vasta oikeudenkäynnin jälkeen, oikeuden saaminen omassa asiassaan on tärkeää ja se tarkoittaa myös inhimillistä ja huomioivaa kohtelua prosessin aikana, Silver kertoo.

Hän harmittelee sitä, että julkisesta keskustelusta voi saada käsityksen, että oikeudenkäynti on pelottava kokemus. Kun asianomistajan kanssa käydään etukäteen huolella läpi käsittelyn kulku ja mikä on kenenkin rooli siinä, ei pitäisi olla syytä pelkoon. Lisäksi voidaan käyttää erityisjärjestelyjä esimerkiksi syytetyn kohtaamisen välttämiseksi ja tarjolla on monenlaisia tukitoimia. Silver arvioi, että asiat ovat 15 vuodessa selvästi parantuneet ja osa kiitoksesta kuuluu uhridirektiiville ja muille kansainvälisten sopimusten velvoitteille.

www.tukinainen.fi

Riikka Kostiainen

 
Julkaistu 10.6.2016
Sivun alkuun |