Karin Creutz & Marko Juntunen

Radikalisoitumista on pyrittävä ehkäisemään – mutta miten?

EU-maissa on havahduttu vasta hiljattain siihen, että terrorismin vastaisen toiminnan tulisi olla ennen kaikkea ennalta ehkäisevää. Ennen vuotta 2005 tämänkaltaiset toimintaohjelmat olivat harvassa. Tätä nykyä kaikki Länsi-Euroopan maat, Suomi mukaan lukien, toteuttavat erilaisia kansallisia versioita ohjelmista. Väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisy ei ainoastaan säästä inhimillistä kärsimystä, vaan se on myös kustannustehokasta.

Tuore ruotsalaisekonomistien tutkimus jengirikollisuuden ja ääriliikkeiden aiheuttamista kustannuksista osoittaa, että yksi ainoa jengirikollinen maksaa 15 vuoden rikosuransa aikana yhteiskunnalle noin 2,5 miljoonan euroa. Norjan hallituksen mukaan Oslon ja Utøyan iskut maksoivat 116 miljoonan euroa yksinomaan vuonna 2011. Väkivaltaisen ekstremismin ehkäisemiseen ja rikollisten sopeuttamiseen tähtäävät ohjelmat ovat puolestaan kannattava sijoitus. Ruotsalaisen Fryshuset-kansalaisjärjestön vastuulla olevat kolme ohjelmaa maksavat kukin 800 000 euroa vuodessa. Jos projektit onnistuvat irrottamaan yhdenkin äärijärjestön jäsenen väkivaltaisesta toiminnasta, yhteiskunta säästää satoja tuhansia euroja. Väkivaltaiseen radikalisoitumiseen olisikin reagoitava ajoissa; Pariisin terrori-iskujen jälkimainingeissa Ranskan hallitus käynnisti kansallisen islamofobian ja antisemitismin vastaisen ohjelman, johon varattiin 100 miljoonaa euroa.

Väkivaltaisen radikalismin vastaisten ohjelmien kehittäjien on oltava tietoisia siitä, että ehkäisevällä työllä on riski kääntyä itseään vastaan. Terroristien sosiaalinen profilointi tuottaa helposti tilanteita, joissa uhka kollektivisoidaan – uskonnollinen, etninen tai muutoin sosiaalisilta olosuhteilta samankaltaiseksi koettu ryhmä asetetaan kollektiivisesti vastuulliseksi ja pahimmassa tapauksessa syylliseksi tiettyjen yksilöiden radikalisoitumisesta. Kaikkialla Euroopassa viranomaisten katse kohdistuu ennen kaikkea musliminuoriin. Ohjelmia kehitettäessä on ymmärrettävä, että muslimit eivät muodosta Euroopassa kollektiivista toiminnallista yksikköä, jota voidaan asettaa kokonaisuudessaan vastuuseen tai tilivelvolliseksi jihadistisesta väkivallasta. Islam näyttäytyy Suomenkin muslimien arjessa ennen kaikkea jännitteisenä normatiivisena ja poliittisena keskusteluna, jota tuotetaan kaikkialla globaalissa tilassa.

Muslimien uskonnollinen identiteetti vaihtelee

Toki muitakin jakolinjoja löytyy. Jotkut Suomeenkin ulottuvista muslimimaailmaa läpäisevistä keskusteluista ovat vahvasti kytköksissä etnisyyteen ja alkuperään, mutta samalla etenkin taivaskanavien ja internetin islamia sävyttää paikallisista ja kansallisista traditioista irti revitty uskonnollisuus. Siinä korostuu pyrkimys rakentaa maailman muslimien yhteisöllisyys globaalien haasteiden edessä. Islam on tästä näkökulmasta katsottuna ennen kaikkea yleismaailmallinen ja yksilölliseen valintaan perustuva vakaumus, joka puhuttelee osaa Suomen muslimeista, etenkin nuorempaa polvea.

Muslimien käsitykset uskonnon ja politiikan suhteista vaihtelevat myös Suomen kontekstissa tavattomasti. Joillekin uskonto on puhtaasti yksityisasia. Toisille taas uskonnollisuus on vahvasti politisoitunutta, mutta käsitykset uskonnon ja poliittisen toiminnan suhteista, prioriteeteista ja poliittisen toiminnan strategioista saattavat vaihdella suuresti. Islam ei myöskään näyttäydy koskaan tyystin riippumattomana yksilön koulutuksesta, iästä, sukupuolesta ja perhe- ja sukutaustasta. Muslimit eivät yksinkertaisesti puhu Suomessakaan uskonnollisesta identiteetistään ilman monenkirjavia lisämääreitä, jotka heijastelevat puhujan yhteiskunnallista asemaa ja taustaa.

Väkivaltaiseen jihadistiseen toimintaan osallistuneiden eurooppalaisten taustalta löytyy hyvin kirjavia tekijöitä. Valtaosa terroritekoihin osallistuneista tai niiden suunnittelusta tuomituista eurooppalaisista on täällä syntyneitä maahanmuuttajien lapsia tai lapsena Eurooppaan saapuneita. Huomattavan suuri osa – jopa neljännes – on islamiin kääntyneitä henkilöitä. Olipa kyse muslimitaustaisista tai islamiin kääntyneistä, valtaosa on kokenut varhaisaikuisuudessa voimakkaan uskonnollisen heräämisen ja irtaantumisen vanhempien ja perhepiirin uskonnollisista käsityksistä. Vastoin yleistä käsitystä vankka lapsuuden kodissa omaksuttu identifioituminen uskontoon suojelee nuorta radikalisoitumiselta. Selkeä enemmistö väkivaltaiseen radikalismiin ajautuneista nuorista onkin ollut kosketuksissa perhepiirille vieraan islamin muodon salafismin, konservatiivisen, kirjaimellisen ja nopeasti globalisoituneen islamin tulkinnan kanssa reaalielämän ja virtuaalisten verkostojen kautta.

Myös radikalisoitumisen syyt ovat monimuotoisia. Sosiaaliseen tai rakenteelliseen syrjintään liittyvät taustatekijät eivät yksin riitä selittämään väkivaltaan ajautumista – esimerkiksi huono-osaisuus, työttömyys, syrjintä ja päihdeongelmat koskettavat tuhansia nuoria, jotka eivät koskaan radikalisoidu. Yhdistäviä tekijöitä kuitenkin löytyy: ilmiö koskettaa nuoria ja turhautuminen ruokkii ääriajattelua. Esimerkiksi suomenkielisessä sosiaalisessa mediassa radikaalein aines vaikuttaisi koostuvan suhteellisen hyvin koulutetuista ja rakenteellisessa mielessä integroituneista henkilöistä.

Islaminvastainen retoriikka voimistunut Euroopassa

Länsi-Euroopassa huoli ei ole kiinnittynyt ainoastaan musliminuoriin vaan viime vuodet ovat todistaneet rasististen, islaminvastaisten ja länsimaiden "islamisaatiota" vastustavien liikkeiden nousua. Terrori-iskut ja äärijärjestöt ovat ylläpitäneet kuvaa islamista uhkana. Esimerkiksi vuonna 2006 yli puolet suomalaismedioissa julkaistuista islamia koskevista raporteista liittyi väkivaltaan ja käsitteli väkivallan dynamiikkaa kapea-alaisesti (Raittila ym. 2006). Niinpä islam nähdäänkin helposti erilaisia turvallisuusuhkia yhdistävänä nimittäjänä, ja muslimit väkivaltaa ja sortoa edustavina toimijoina.

Euroopassa toimivien islamin vastaisten liikkeiden retoriikka rakentuu Ranskan äärioikeiston jo 1960-luvulla kehittämien maahanmuuttoa vastustavien argumentteihin varaan. Kymmenen viime vuoden aikana uudet populistiset puolueet ovat valtavirtaistaneet islaminvastaisen retoriikan niin Suomessa kuin muuallakin EU-maissa. Perussuomalaiset-puolueella on vahvat kytkökset äärinationalistiseen ja avoimen islamvastaiseen Suomen Sisu -järjestöön. Islamvastaisen retoriikan juurtumisesta julkiseen keskusteluun käy malliesimerkiksi julkisen sanan neuvoston johtajan Risto Uimosen näkemys, jonka mukaan Pariisin terrori-iskussa "kohtaavat kaksi demokratiakäsitystä, länsimainen ja islamilainen, jotka eivät ole yhteen sovitettavissa" (Helsingin Sanomat 8.1.2015).

Monet eurooppalaiset uskontoon kiinnittyneet musliminuoret kasvavat näin ollen ilmapiirissä, jossa heidän uskonnollinen identiteettinsä esitetään Euroopalle vieraana. Syrjintä, yhteiskunnallinen ja taloudellinen marginalisoituminen sekä islamofobia tuottavat tyytymättömyyttä, vieraantumista ja uhriuden tunnetta riippumatta muslimiväestön etnisestä taustasta. Monet Suomen muslimiväestön jäsenet – käännynnäiset (joiden arvioidaan olevan 1500–2000 henkilöä) tai maahanmuuttajataustaiset – kokevat, että hyväksyntä edellyttää assimilaatiota ja omasta identiteetistä luopumista. Tämänkaltaiset syrjäytymisen ja uhriuden tuntemukset on syytä ottaa vakavasti myös Suomessa.

Tutkimusta tarvitaan

Useat viime vuosina julkaistut tutkimukset – joista osa EU:n ja kansallisten hallitusten tilaamia – ovat pyrkineet vastaamaan kysymykseen, miten ja miksi ihmiset radikalisoituvat väkivaltaiseen ekstremismiin. Tutkimus onkin syventänyt radikalisoitumisprosessia koskevaa ymmärrystä monin tavoin. On havaittu että, ideologinen radikalisoituminen ja väkivaltainen radikalisoituminen eivät välttämättä kulje käsi kädessä. Vaikka radikalisoitumiseen kytkeytyykin joukko kulttuurisia, sosiaalisia ja taloudellisia haasteita on samalla selvää, että niillä on ainoastaan rajallinen selitysvoima. Vain hyvin pieni vähemmistö haasteet kohtaavista lopulta radikalisoituu väkivaltaisesti. Tutkimustulosten mukaan terrorismiin johtaa useita reittejä, mutta niiden syvempi ymmärrys edellyttää huolellista ja paikalliset olosuhteet huomioivaa empiiristä tutkimusta.

Kun aihetta lähestyy huomioiden rakenteelliset ja sosiaaliset tekijät, uskonnon sisäiset diskurssit, sosiaalisen median merkitys informaation levityksessä ja rekrytoinnissa sekä rasismin ja ulossulkevan ilmapiirin aiheuttama turhautuminen, on mahdollisuus kehittää uusia toimintatapoja turvallisen ja yhtenäisen yhteiskunnan takaamiseksi.

Karin Creutz on tutkija ja luennoitsija Etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimuskeskuksessa CERENissä, Helsingin yliopistossa. Hän on erikoistunut islamofobiaan, maahanmuuttoon, integraatioon ja ääriryhmiin.

FT Marko Juntunen on transnationaalisia yhteisöjä, globaalia liikkuvuutta, kansainvälisiä rajoja sekä Euroopan muslimivähemmistöjä tutkiva sosiaaliantropologi, arabiankielisen kirjallisuuden kääntäjä sekä islamin tutkija. Hän toimii sosiaaliantropologian yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.

 
Julkaistu 5.6.2015
Sivun alkuun |