Marja Tiilikainen

Muslimiperheet, väkivaltainen radikalismi ja arjen turvallisuus

Väkivaltainen radikalismi ja sen vaikutus muslimiyhteisöihin on yhteinen huolenaihe somalialaisperheissä Kanadassa, Suomessa ja Somaliassa.

Kansainvälisessä turvallisuusympäristössä on viidentoista vuoden aikana tapahtunut suuria muutoksia, jotka heijastuvat myös muslimiperheiden elämään. Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen monet maat ovat kehittäneet turvallisuuspolitiikkojaan osana kansainvälistä terrorismin vastaista sotaa. Muslimeista on tullut "epäilyttäviä yhteisöjä", joiden liikkumista, yhteydenpitoa ja muuta toimintaa seurataan aikaisempaa tarkemmin.

Kun keräsin aineistoa pääkaupunkiseudulla asuvien somaliäitien parissa 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa väitöskirjaani varten, islam näyttäytyi äitien arjessa ja puheessa turvallisuutta ja rauhaa luovana ulottuvuutena arjessa. Monet esimerkiksi katsoivat, että Somalian sisällissota, pakolaisuus ja ihmisten kärsimys ylipäätään johtui siitä, että Jumala halusi rangaista kansaa, joka ei ollut noudattanut islamia riittävän hyvin. Uudessa ei-islamilaisessa maassa islamin merkitystä jouduttiin miettimään uudella tavalla: kuinka järjestää vaikkapa rukoustauot työpaikoilla tai miten ottaa huomioon ruokaan liittyvät islamin säännöt. Islamin harjoittamisen avulla luotiin jatkuvuutta ja kodin tuntua uudessa kulttuurisessa ympäristössä, kaukana alkuperäisestä kodista. Uskonnollisia instituutioita kuten moskeijoita ja koraanikouluja pidettiin turvasatamina muutoksen keskellä.

Minulla on ollut kiinnostava tilaisuus palata uudelleen somalialaisten perheiden ja aikaisempien tutkimushavaintojen pariin, sillä teen parhaillaan Suomen Akatemian rahoituksella tutkimusta inhimillisen turvallisuuden kokemuksista somalialaisissa ylirajaisissa perheissä Kanadassa, Suomessa ja Somaliassa. Tutkimushankkeessani olen kiinnostunut siitä, mitkä asiat aiheuttavat turvattomuutta perheille ja miten turvallisuutta toisaalta pyritään arjessa rakentamaan. Kolme tutkimuskontekstiani ovat erilaisia ja samoin turvallisuuskysymykset näyttäytyvät niissä erilaisina, mutta yhtenä yhteisenä haastateltavien huolenaiheena on väkivaltainen radikalismi ja sen vaikutus muslimiyhteisöihin. Huolenaihetta aiheuttavat sekä muslimiyhteisön ulko- että sisäpuolelta tulevat tekijät.

Turvallistamisen ja terroristitekojen vaikutus muslimeihin

Ylirajaisten perheiden arkea hankaloittaa se, että terrorismin rahoittamisen pelossa pankit esimerkiksi Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa ja viimeksi Keniassa ovat sulkeneet rahanvälitysfirmojen tilejä. Myös Nordea Suomessa on toiminut vastaavalla tavalla. Tämä vaikeuttaa suuresti tavallisten perheiden elämää Somaliassa, jotka ovat riippuvaisia ulkomailla asuvien sukulaisten rahalähetyksistä. Myös kehitysyhteistyöhön tarkoitettuja varoja lähetetään Somaliaan yleensä samojen rahanlähetysfirmojen kautta, koska Somalian virallinen pankkijärjestelmä ei toimi.

Haastattelemani henkilöt, erityisesti naiset, joiden uskonnollinen vakaumus näkyy selvästi ulospäin vaatetuksesta, ovat kertoneet islamofobisista reaktioista niin kaduilla kuin työpaikoilla. Myös maiden rajoilla ihmisiä pysäytellään ja heiltä kysellään aikaisempaa enemmän. Erityisen selvästi muslimeihin kohdistuvat pelot ja stereotyyppiset asenteet näkyvät silloin, kun muslimeiden on näkyvästi uutisoitu olleen väkivallantekojen takana. Esimerkiksi kevättalvella 2015 tekemässäni ryhmähaastattelussa nuoret suomensomalialaiset naiset kertoivat, kuinka he kokivat Charlie Hebdon ja Kööpenhaminan terroristi-iskujen tai Isisin teloitusuutisten jälkeen, että heitä katsottiin oudosti hississä ja työpaikoilla tai kuinka heitä pelotti, että joku hyökkäisi heidän kimppuunsa. Monet kokivat tarvetta selittää, että islam oli todellisuudessa rauhan uskonto ja että heitä itseään hävetti, että islamin maine tahrautui ihmisten takia, joita he itse eivät pitäneet oikeina muslimeina. Jotkut myös totesivat, että he kokivat että heiltä muslimeina odotettiin anteeksipyyntöä kaikkien muslimien puolesta teoista, joihin he eivät itse olleet millään lailla osallisia. Eräs nuori nainen kertoi työkaverinsa reaktiosta:

"Isis oli taas kun tehnyt jotain, niin työtoverihan tietää, että mä rukoilen, ja mä en syö sianlihaa, ja mulla on huivi, niin hän jotenkin usko, että mä oon niin lähellä mun uskontoa, niin äärimuslimi, ääri-islamisti vai mitä sitä sanotaan. Hän luuli minua… Mä oon tosi huumorintajuinen onneksi, niin hän kehtasi kysyä, että hei mua pelottaa, että ootko sä äärimuslimi? Se ei saanut yöllä nukuttua sitä, että mä tulin sen mieleen, kun sanottiin äärimuslimi, niin hän alkoi miettiä, että herranen aika, xxx rukoilee, onkohan se xxx sitten? Sitten kun mä aina välillä sanon, että mä olin moskeijassa, niin sitten tuli pelko, että voi ei."

Haastatteluissa Torontossa ja Helsingissä on tullut esiin myös se, kuinka muslimit näkevät median käsittelevän eri yksilöiden tekemiä väkivaltatekoja eri tavoin: mikäli tekijä on muslimi, puhutaan terrorismista, mutta mikäli tekijä ei ole muslimi, puhutaan mielenvikaisuudesta tekoa selittävänä tekijänä. Myös haastateltavani ovat kokeneet epäoikeudenmukaisena myös sen, että samaan aikaan kun maailma tuomitsee Euroopassa tapahtuneet terroriteot, esimerkiksi Israelin väkivaltaa Palestiinassa ei tuomita.

Nuoret muslimit identiteettiä etsimässä

Väkivaltaisten radikalististen ryhmien kyky houkutella musliminuoria on huoli paitsi viranomaisille myös muslimivanhemmille. Vaikka todellisuudessa vain muutama kanadansomalialainen tai suomensomalialainen nuori on liittynyt Al-Shabaabiin tai Isisiin, vanhemmat pyrkivät aikaisempaa enemmän seuraamaan sitä, missä lapset ja nuoret liikkuvat, ja myös sitä kuka heille opettaa uskontoa ja mitä heille opetetaan.

Torontossa eräs äiti kertoi, kuinka hän oli muutamaa vuotta aikaisemmin piilotellut poikansa passia, koska pelkäsi että tämä saattaisi matkustaa salaa ja liittyä Al-Shabaabiin Somaliassa, kuten muutamat ikätoverit olivat tuolloin tehneet. Poika oli kokenut voimakkaan uskonnollisen herätyksen, vietti paljon aikaa moskeijassa ja kertoi vanhemmille haluavansa lopettaa yliopisto-opinnot. Tämä vaihe meni kuitenkin myöhemmin ohi ja poika saavutti tasapainon uskonnollisen identiteettinsä ja muun elämän välillä.

Nuoret, toisen sukupolven muslimit, joiden vanhemmat ovat tulleet maahanmuuttajina maihin, joissa islam on vähemmistöuskontona, suhtautuvat islamiin usein eri tavoin kun vanhempansa: kun vanhemmille islam merkitsee yhteyttä omaan etniseen, kulttuuriseen ja uskonnolliseen ryhmään, toisen sukupolven muslimeille uskonnollisuus on tyypillisesti oman valinnan ja etsinnän tulos. Nuori nainen Helsingissä selitti:

"Mä olin vuosia sellaisessa tilassa, että mä en tiennyt, kumpi mä oon (somalialainen vai suomalainen), päivittäin mä mietin… ja piti taistella sen eteen, että no miksen mä voisi olla suomalainen, tai mikä musta tekee erilaisemman. Silloin kun mä yritin etsiä, mikä mä oon, kuka mä oon, niin mä en ollut hirveän uskonnollinen, tai siis mä en rukoillut, mä olin hällä väliä koko elämästä. Mutta mitä vahvemmaksi uskonnon rooli tuli, että mä aloin rukoilemaan ja alkamaan oleen tietoisempi mun omasta käyttäytymisestä, niin se tavallaan täytti sen tyhjiön, ettei tarvinnut koko ajan miettiä kumpi mä oon. Nytten riittää, että mä oon muslimi."

Syrjäytyminen ja ulkopuolisuus suuria huolenaiheita

Väkivaltaisen radikalismin ja siihen liittyvien turvallistamispoliitikoiden aiheuttama huoli on kuitenkin pieni verrattuna muihin perheiden kokemiin turvallisuusriskeihin: Torontossa asuinalueiden turvattomuus ja monien nuorten kohtaama aseellinen väkivalta sekä epäluottamus viranomaisia kohtaan tulevat vahvasti esiin haastatteluissa. Helsingin seudulla taas syrjäytyminen sekä rasismin ja ulkopuolisuuden kokemukset ovat tyypillisiä esiin nousevia teemoja. Median tuottama stereotyyppinen kuva muslimeista ja erityisesti somalialaisista, ongelmat koulutuksessa ja työnsaannissa sekä taloudelliset vaikeudet ovat samankaltaisia molemmissa kaupungeissa. Näiden ongelmien ratkaiseminen on ensisijaista, kun nyt kuumeisesti mietitään keinoja väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisemiseksi.

Kirjoittaja toimii akatemiatutkijana Sosiaalitieteiden laitoksella Helsingin yliopistossa.

 
Julkaistu 5.6.2015
Sivun alkuun |