Minna Tikka

Kansalaiskasvatus koulujen välineeksi ääriajattelua vastaan

Jyväskylän yliopiston dosentti Sakari Suutarinen korostaa kansalaiskasvatuksen asemaa väkivaltaisen radikalisoitumisen ennalta ehkäisemisessä. Nuoren pitää voida opetella koulussa nykyistä enemmän yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä. Kansalaiskasvatuksen kautta on mahdollista tavoittaa kokonaisia ikäryhmiä jättämättä ketään ulkopuolelle.

Suomalaiset nuoret ovat vahvoilla kansainvälisissä tieto- ja taitotason mittauksissa, mutta kun tutkitaan pätevään kansalaisuuteen liittyviä käsityksiä, asenteita ja toimintaa, saavat Suomen nuoret pohjalukemia. Erityisesti suomalaisten poikien keskuudessa havaittava maahanmuuttajakriittisyys on osoitus puutteellisista kansalaistaidoista. Sakari Suutarisen mukaan kansalaiskasvatuksen laiminlyönti Suomessa on lähtöisin sadan vuoden takaa. Autonomian loppuaikoina Suomi oli demokratian edelläkävijämaita. Sisällissota kuitenkin muutti yhteiskunnan kehityssuunnan, sillä yhdeksi sodan syyksi tulkittiin liika demokratia. Koululaitosten demokratia ajettiin alas, eikä se palautunut ennen kuin 1970-luvulla kouluneuvostojen muodossa, jotka nekin myöhemmin poistettiin.

Historia ja yhteiskuntaoppi valmentavat nuoren kohtaamaan toiset ihmiset yhteisön tasolla, mikä harjaannuttaa heitä toimimaan yhdessä. Tämän alueen niukka resurssointi ja laiminlyönti oppilaitoksissa voi johtaa yleiseen epäsosiaalisuuteen. Suutarinen varoittaakin, että nyt some-aikana ihmiselle voi muodostua eräänlainen valesosiaalisuus: erilaisissa netin keskusteluryhmissä saatetaan olla tekemisissä vain samalla tavalla ajattelevien ihmisten kanssa. Kun omia ennakkokäsityksiä vahvistetaan ilman että kukaan haastaisi ajattelemaan toisin, ei opita miettimään syvemmin omaa ajattelua tai ymmärtämään vastapuolen argumentteja. Tällaiset käytänteet voimistavat väistämättä ääriajattelua. Silloin kun yhteiskunnan tilanne on jatkuvasti kurjistumassa ja ääriajattelun kannattajat saavat osakseen runsaasti huomiota, mahdollistuu ongelmien syiden ulkoistaminen ja joku ryhmä joutuu syntipukiksi.

Oppilaiden asema ja sen muutostarve

Konkreettinen apu väkivaltaisen radikalisoitumisen ennalta ehkäisemiseksi löytyy oppilaiden aseman muutoksesta, mitä painotetaan myös kansainvälisesti. Esimerkiksi muiden Pohjoismaiden kouluneuvostotoiminnassa päätäntävalta on koulu- tai luokkatasolla. Etelä-Euroopassa nuoret puolestaan saatetaan tekemisiin oman kotikunnan kanssa. Suomessa ei toimita kummallakaan tavalla, mikä on huolestuttava ja ongelmallinen piirre, dosentti Suutarinen selittää. Oppilaiden aseman muutos voisi tarjota kansalaiskasvatukselle paremman pohjan, jolloin myös radikalisoituminen ja aatteiden ääriytyminen voitaisiin välttää.

Peruskoulua luotaessa haluttiin koulusta tehdä opettajien ja oppilaiden yhteinen työpaikka, jonka kehittämiseen oppilaat osallistuisivat. Nykyisellään kouludemokratia ei toteudu. Nuorten ottaminen huomioon ja heidän osallistumisensa mahdollistaminen ovat Suutarisen mukaan ensisijaisia toimia, joilla voidaan ehkäistä nuoren ajautuminen väkivaltaisiin ääriliikkeisiin. Oppilastoimikunnat – joiden tulisi mahdollistaa nuorten osallistuminen kouluissa – ovat lähinnä viihdyttämisinstituutio. Rehtorien tulisi antaa oppilastoimikunnille valtaa.

– Tällä hetkellä ollaan riskialttiissa tilanteessa, sillä hyväosaisten kouluissa tämä menettely on jo laajemmin käytössä. Tämä osaltaan lisää yhteiskunnan kahtiajakoa, sillä samalla kun hyväosaisia koulitaan vaikuttamaan ja osallistumaan, valtaosa jää vaille tällaisia kokemuksia. Lisäksi toisen asteen koulutukseen siirtyessä ikäryhmät jakaantuvat lukion ja ammatillisen koulutuksen kesken, joista jälkimmäisestä on karsittu lähes kaikki yhteiskunnallinen aineopetus pois. Tämä tarkoittaa kansalaisvalmiuksien ja kansalaispätevyyden epätasaista jakautumista jo instituutioiden puolesta, Suutarinen näkee.

– Radikalisoivat nuorisokulttuurit voivat pelkistää asioita, jolloin monipuolisemman ja realistisemman maailmankuvan rakentamisesta ei välitetä. Monipuolisen maailmankuvan saavuttaminen olisi erittäin tärkeä elementti radikalisoitumista vastaan.

Suomessa nuorten tottumattomuus yhteisölliseen toimintaan ja järjestöihin sekä osallistumispassiivisuus ovat Suutarisen mukaan suuria ongelmia. Nuorisoa ei nimittäin saada osalliseksi yhteiskunnalliseen kehittämistoimintaan kouluissa, kunnissa eikä myöskään valtiontasolla. Ratkaisuksi hän tarjoaa vanhempia sukupolvia, jotka voisivat totuttaa nuoria tällaiseen toimintaan ja opastaa heitä vaikuttamisen pariin.

Pelon ilmapiiri

Keskustelun puutteen vuoksi väkivaltainen radikalisoituminen ja ääriajattelu eivät tule kouluissa esille, eikä niihin kyetä puuttumaan. Suomessa oppilaat kohtaavat opettajan yksipuolisesti opetustyössä eivätkä juuri toiminnan suunnittelun ja kehittämisen merkeissä kuten muissa Pohjoismaissa.

Ääriajattelun ilmiantamista Suutarinen ei koe hyväksi ratkaisuksi ja sanoo tällaisen toiminnan syövän kansalaiskasvatuksen perusteita. Pahimmassa tapauksessa menetetään mahdollisuus keskustelulle ja kansalaiskasvatukselle koko ryhmän ja ikäluokan kanssa.

– Kun oppilas esittää rasistisen vitsin tai tuo ilmi ääriajattelua, testaa hän samalla, miten opettaja siihen suhtautuu. Opettaja voi tulkita sen kysymyksenä ja toivomuksena käsitellä kyseistä aihepiiriä.

Suomessa keskusteluarkuus ei kohdistu niinkään opettajaan kuin muihin oppilaisiin. Nuoret eivät uskalla tuoda omia mielipiteitään esille luokkatovereiden seurassa. Poikkeus on kuitenkin maahanmuuttajakriittinen ryhmä, jonka voidaan ajatella edustavan jo tietynlaista ääriajattelua. Suutarisen mielestä olisi paikallaan selvittää, miten ääriajatteluun suhtaudutaan ylipäänsä ja miksi juuri nämä nuoret kokevat voivansa niin rohkeasti esittää mielipiteitään. Ääriajattelulla voi olla haitallinen vaikutus koulun ilmapiiriin oppilaiden alkaessa väistelemään toisiaan, mikä johtaa sananvapauden tukahtumiseen. Vaikeneminen puolestaan voi pahimmillaan johtaa pelon ilmapiiriin, eivätkä oppilaat uskalla tuoda omia mielipiteitään esiin, kun arastelevat muiden reaktiota niitä kohtaan.

Asenteissa on varaa muutokselle

Sakari Suutarisen mukaan Opettajien Ammattijärjestön tulisi herätä tarpeeseen lisätä opettajien tietoisuutta väkivaltaisesta radikalisoitumisesta. Jos opettajien tietämys on puutteellinen, aihepiiri jätetään helposti käsittelemättä. Asenne- ja demokratiakasvatukseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota opetussuunnitelmassa, sillä se ei reagoi riittävällä tavalla nuorten osallistumisen vahvistamiseen, nuorten asemaan koulussa tai radikalisoitumiseen. Jos kansalaisajattelua kehittävät kurssit ovat vapaa-valintaisia, ne eivät tavoita kaikkia.

Historian ja sankaritarinoiden perusteella ei kyetä luomaan realistista sodankuvaa etenkään nykypäivän epäsymmetrisistä sodista. Sodan ihannointi voi olla taustalla myös siinä, miksi maastamme lähtee taistelijoita ulkomaisiin sotiin puolelle tai toiselle. Suomen historian suurkertomuksessa ani harva hyvinvointivaltionrakentaja pääsee peruskoulun historiankirjoihin, mutta sotasankareita niistä kyllä löytyy, Suutarinen luonnehtii.

– Yksi keino radikalisoitumisen hillitsemiseksi on kansallisen identiteetin rakenteen muokkaaminen, millä kouluopetuksen yhteydessä tarkoitetaan kansallisen suurkertomuksen muokkaamista. Nykyinen suurkertomus korostaa etnistä kantasuomalaisuutta ja kansakunnan uhanalaisuutta. Vaihtoehtoisessa kertomuksessa voisivat korostua demokratia, vapaan talonpoikasyhteiskunnan historia sekä suomalaiset oikeustavat. Tällä näkökulmalla olisi merkittäviä etuja niin maahanmuuttajien kotoutumisessa kuin demokratian kehittämisessäkin, hän ehdottaa.

– Opetussuunnitelmiin tulisi tehdä tilaa nuoria kiinnostavien ajankohtaisten asioiden käsittelylle. Mitä enemmän oppilaat voivat tutkia ajankohtaisia asioita yhdessä aikuisten ja luokkatovereiden kanssa, sitä lähemmäs päästään realistisen maailmankuvan rakentamista. Lähteiden kriittistä arviointia harjoittamalla ja medialukutaitoa yhdessä kehittämällä voitaisiin eliminoida mahdollisuus siihen, että nuoret lähtevät omillaan pohtimaan asiaa verkon keskusteluryhmissä, joissa keskustelu voi olla hyvin yksioikoista. Myös opettajat saisivat enemmän tietoa lasten ja nuorten ajatuksista. Nykyisellään opettajat tarjoavat tietoa, joka on ollut olennaista edellisille polville, jolloin nuorille tärkeät aiheet saattavat jäädä käsittelemättä.

 
Julkaistu 5.6.2015
Sivun alkuun |