Riikka Kostiainen

Sosiaalinen media pitää poliisin kiireisenä

Sosiaalisen median varjopuolia ovat mm. lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, vihapuhe, kiusaaminen, vainoaminen, identiteettivarkaudet, petokset ja virtuaaliomaisuusrikokset. Nettipoliisitoiminnan käynnistäjä, ylikonstaapeli Marko Forss Helsingin poliisilaitokselta näkee isona haasteena poliisityön kannalta sosiaalisen median käytön pirstaleisuuden. Hänen mielestään tarvitaan enemmän vähintään EU-tasoista yhteistyötä ja proaktiivisempaa otetta esimerkiksi lasten seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisyyn.

Fobbana tunnettu ylikonstaapeli Marko Forss työskentelee Helsingin poliisilaitoksen nettipoliisiryhmässä. Innostus nettityöhön heräsi, kun hän keväällä 2007 siirtyi kentältä alle 18-vuotiaiden tekemien juttujen ja perheväkivallan tutkintaan. Silloin nuorten jutuissa nousi esiin IRC-Galleria, jossa tapahtui kiusaamista, seksuaalirikoksia, siellä riideltiin ja nuoret tunnistivat tekijöitä ja rikoksia. Ilman palveluun kirjautumista viestejä ei kuitenkaan pystynyt katsomaan.

– En ollut koskaan käyttänyt IRC-Galleriaa ja ylipäätään olin tietokoneen käyttäjänä "perusuuno". Ensimmäisen pöytäkoneen kotiin olin hankkinut vasta 2005 ja sähköpostia käytin vain työpaikalla. Kuulin, että nuorisotyötä tehdään jo sosiaalisessa mediassa ja kävin tutustumassa tähän Netari-toimintaan sekä IRC-Gallerian ylläpitoon. Näkyvän nettipoliisityön pääsin aloittamaan IRC-Galleriassa syksyllä 2008 ja siitä puolen vuoden päästä ryhmä vahvistui kolmihenkiseksi. Sittemmin toimintaa on laajennettu useisiin eri sosiaalisen median palveluihin kuten Facebookiin ja muihinkin poliisilaitoksiin on tullut nettipoliiseja, joskaan ei päätoimisia.

Forss pitää omilla kasvoillaan ja nimellään esiintymistä sosiaalisessa mediassa onnistuneena ratkaisuna. Se, että poliisi toimii samoilla säännöillä kuin muutkin käyttäjät, on luonut luottamusta ja turvallisuudentunnetta nettiin. Näkyvällä poliisityöllä netissä pyritään ennalta ehkäisemään rikoksia, madaltamaan kynnystä ottaa yhteyttä poliisiin ja puuttumaan akuutisti etenkin sosiaalisessa mediassa tapahtuviin rikoksiin.


Somessa tehdään oikeaa poliisityötä

Sosiaalisen median rikokset ovat Forssin mukaan säilyneet samankaltaisina, mutta sosiaalisen median pirstaleisuus hankaloittaa poliisityötä. Vuonna 2008 melkein kaikki nuoret olivat IRC-Galleriassa ja sitä kautta hyvin tavoitettavissa, nykyään nuoret ovat aktiivisesti mukana monissa eri palveluissa. Forss itse toimii tällä hetkellä Facebookissa, IRC-Galleriassa, HommaForumissa ja kirjoittaa paria blogia. Lisäksi Helsingin nettipoliisi toimii Demin ja Kuvakkeen palveluissa ja tiedottaa Twitterissä ja YouTubessa.

– Valitsemme palvelut sen perusteella, missä meillä on aito mahdollisuus vaikuttaa ja tehdä poliisityötä. Käytännössä täytyy olla mahdollisuus kirjoittaa yksityisviestejä ja puuttua palvelussa tapahtuviin rikkeisiin. Esimerkiksi nuorten suosiman Ask.fm:n rikkeisiin emme käytännössä pysty puuttumaan, koska siellä voi kirjoitella nimettömästi. Sen sijaan Facebook on työmme kannalta hyvä palvelu, koska ihmiset esiintyvät siellä yleensä omalla nimellään ja profiili tavoitetaan viestillä ja lisäksi siellä on kaikenikäisiä. Totta kai voimme tehdä ennalta estävää työtä jokaisessa palvelussa viestinnän keinoin, mutta se ei ole meidän toimintamme ydin.

Forss kertoo. että Helsingin nettipoliisiryhmä on rajannut työtään entistä enemmän netin rikoksiin, vaikka kysyntää olisi kysymystulvasta päätellen yleiselle neuvontapalvelullekin. Viime vuonna he vastasivat 3200 sähköpostiin ja Facebookissa 5700 yksityisviestiin. Nettiasioiden lisäksi kysyttiin paljon liikenteestä, lupa-asioista, riita-asioista ja kuluttajansuojasta, mutta näihin kysymyksiin Helsingin nettipoliisilla ei ole enää mahdollisuuksia vastata. Varsinaisia toimenpiteitä oli 329. Nettipoliisit puuttuivat yli sataan kiusaamistapaukseen – jotka yleensä liittyivät nettiin ja useammin aikuisiin kuin nuoriin – useisiin laittomiin uhkauksiin, kunnianloukkauksiin jne. Lisäksi he lähettivät vihjeitä rikoksista eteenpäin ja antoivat poliisille virka-apua tiedon hakemisessa, yhteydenotossa asiakkaaseen somen kautta ja kadonneen etsinnässä. Sen sijaan ilmoitusten tekeminen varsinkin lapsia koskevista seksuaalirikoksista on vähentynyt selvästi, viime vuonna niitä tehtiin enää 11. Se tosin johtuu suuresti siitä, että nykyään nettipoliisiin yhteyttä ottavat usein vanhemmat, ja heille voidaan jättää vastuu rikosilmoituksen teosta. Lisäksi nettipoliisia työllistävät jonkin verran luennot, sidosryhmätapaamiset ja median haastattelut.


Aikuiset monesti suurempi ongelma kuin nuoret

Ylikonstaapeli Marko Forss kuvaa sosiaalisen median arkipäiväistymistä sillä, että viisi vuotta sitten uutisissa oli harvoin mitään sosiaalisesta mediasta, mutta nykyään harvoin välttyy sellaiselta uutispäivältä, jolloin aihetta ei käsiteltäisi ollenkaan. Netti ja some näkyy myös poliisin työssä yhä enemmän. Kun vuonna 2010 internet tai netti esiintyi sanana noin 15 000 rikosilmoituksessa, 2013 jo 37 000 ilmoituksessa. Samaan aikaan nettipoliisin työmuodon ihmettely on vähentynyt.

– Nykyään poliisin läsnäololle netissä on jopa enemmän tarvetta aikuisten kuin lasten takia. Aikuisten mukaantulo sosiaaliseen mediaan on tuonut entistä enemmän pöyristelyä ja ilkeilyä. Tavallaan sosiaalinen media on myös kaventanut sananvapautta, sillä tyhmästä mielipiteestä ristiinnaulitaan melko varmasti. Asioita voidaan kommentoida nopeasti miettimättä, niitä kärjistetään ja sovinnollisuus puuttuu. Joskus voi olla vaikea havaita, kuka keskustelija on trolli (provosoiva häirikkö), kellä on päihde- tai mielenterveysongelmia, kuka härnää muuten vain ja kuka kirjoittaa tosissaan. Väärinymmärtäminen on hyvin helppoa sosiaalisessa mediassa, Forss kuvaa keskustelukulttuuria pahimmillaan.

Aikuisten mukaantulo on tuonut sosiaaliseen mediaan entistä voimakkaammin myös parisuhdekiistat ja kiusaamisen eri muodot, jopa työpaikkakiusaamisen. Työkavereiden keskinäisestä kiusaamisesta nettipoliisiin otetaan yhteyttä silti hyvin harvoin. Sen sijaan viranomaistoiminta saattaa joutua tarkkaan tarkasteluun, mikä on samaan aikaan sekä hyvä että huono asia, Forss kertoo.

– Viranomaisten toiminnan täytyy olla läpinäkyvää – jos jotain salamyhkäistä yritetään tehdä, se tulee todennäköisesti ilmi joko sosiaalisen median kautta tai muutoin. Toisaalta sosiaalisessa mediassa esiintyy yksipuolista mustamaalaamista. Esimerkiksi poliisilla ja sosiaaliviranomaisella on harvoin mahdollisuus lausua julkisesti vastinetta somessa ruodittavaan yksittäistapaukseen. Vaikka keskustelu perustuisi esimerkiksi videomateriaaliin huostaanottotilanteesta, emme voi tietää tilanteen taustoista ja kuinka paljon video kattaa koko tilanteesta.

Forss uskoo, että myös aikuisten toiminta sosiaalisessa mediassa on menossa parempaan suuntaan, vaikka edelleen löytyy kantapään kautta oppijoita. Ihmisten pitäisi ymmärtää sekä somen erityisluonne että yhtäläisyydet reaalimaailmaan.

– Samalla lailla kuin ihminen välttää menemästä kaupungilla ikävään paikkaan ikävään aikaan, sosiaalisessa mediassa ei tarvitse osallistua ikäviin väittelyihin ikävien ihmisten kanssa. Tai jos jättää lompakon takin taskuun urheiluhallin yleiseen naulakkoon, se todennäköisesti viedään – samoin jos laittaa sosiaaliseen mediaan kiinnostavaa materiaalia, kuten ns. herutuskuvia tai hölmöilyvideoita, ne todennäköisesti lähtevät leviämään.

Jos näin käy, nettipoliisilla on huonot mahdollisuudet saada materiaalia poistetuksi sosiaalisesta mediasta, ainakaan ulkomaisista palveluista. Asianomistaja kannattaa aina itse pyytää palvelun ylläpitoa poistamaan materiaali, jonka kokee loukkaavaksi tai epämiellyttäväksi – vaikka siitä olisi tehty rikosilmoituskin.

Forss haluaa kuitenkin sanoa lohdutukseksi niille nuorille, joiden alastonkuvia on lähtenyt leviämään, että sosiaalisessa mediassa tulee todella harvoin esille jo kertaalleen levinneitä alastonkuvia. Tapaus tosin saattaa tulla kiusaamistapauksena esille muutoin vaikka koulussa, eikä muisto tapahtuneesta kovin nopeasti vanhene. Uhriin tapaus voi vaikuttaa hyvinkin vahvasti ja hän voi kuvitella muiden tietävän tapahtuneesta, joka voi muuttaa uhrin oman käytöksen hyvinkin sulkeutuneeksi ja syrjään vetäytyväksi.


Sosiaalinen media lainsäädännössä huomioon

Tämä vuoden alussa tulivat voimaan sosiaaliseen mediaankin liittyvät kriminalisoinnit vainoamisesta ja viestintärauhan rikkomisesta. Marko Forss pitää uudistuksia hyvänä, erityisesti häirinnän tekemistä välineneutraaliksi. Vainoamisella tarkoitetaan toistuvaa uhkaamista, seuraamista, tarkkailemista, yhteyden ottamista tai muuta näihin rinnastettavaa toimintaa, joka herättää toisessa ihmisessä pelkoa tai ahdistusta. Forssin mukaan vainoaminen tapahtuu harvoin pelkästään sosiaalisessa mediassa. Uusi rikosnimike viestittää, että kyseessä on moitittavampi teko kuin pelkkä kunnianloukkaus, laiton uhkaus tai kotirauhan rikkominen.

Samassa yhteydessä poistettiin yksityiselämää koskevan tiedon levittämisestä ja kunnianloukkauksesta vankeusuhka, törkeissä tekomuodoissa se säilyi, ja sääntelyyn tuli tarkennuksia. Uudistus liittyi useisiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta tulleisiin tuomioihin, joissa Suomen katsottiin loukanneen sananvapautta.

Forss arvioi kunnianloukkausrikoslakipykälän merkityksen nykyään melko vähäiseksi. Viime vuonna poliisi kirjasi 5000 kunnianloukkausjuttua, samana vuonna 1300 eteni syyttäjälle ja noin 150 tapauksessa nostettiin syyte. Yleensä syyttäjältä tuli rajoituspäätös, että kustannus- tai vähäisyysperusteilla tätä ei tutkita, näin kävi usein netin kunnianloukkauksissa.

– Perusmuotoisen kunnianloukkauksen tarpeellisuutta nykymuodossaan voi miettiä. Muissa maissahan asian selvittely voi olla siviilioikeudellinen riita-asia, mutta se on Suomessa kallista. Pitäisi ehkä olla muutoinkin kevyempiä ja edullisempia keinoja selvitellä ja sovitella esimerkiksi nettipetostyyppisiä asioita siviiliprosessin keinoin.

Keväällä tuli myös identiteettivarkauden kriminalisoinnista itsenäisenä rikoksena työryhmän esitys. Ehdotuksen mukaan identiteettivarkaudesta tuomittaisiin se, joka erehdyttääkseen kolmatta osapuolta oikeudettomasti käyttää toisen henkilötietoja, tunnistamistietoja tai muuta vastaavaa yksilöivää tietoa. Lisäksi teon on tullut aiheuttaa taloudellista vahinkoa tai muuta vähäistä suurempaa haittaa sille, jota tieto koskee. Identiteettivarkaudesta ehdotetaan rangaistukseksi sakkoa ja kyseessä olisi asianomistajarikos.

Identiteettivarkauden kriminalisointi antaa Forssin mukaan selkeän signaalin, että teko on laiton ja selventää asianomistajan asemaa. Hän arvioi, että uudistuksen hyödyt ovat enemmän muualla kuin sosiaalisen median valeprofiilien torjunnassa. Uudistus ei esimerkiksi paranna valeprofiilien poistamismahdollisuuksia tai tekijän tunnistamistietojen hakemista ulkomaalaisista palveluista. Parhaana vaihtoehtona valeprofiilin poistamiseen tuleekin säilymään asianomistajan oma ilmoitus ylläpidolle.

Marko Forss toteaa, että ylipäätään internet ja etenkin sosiaalinen media pitää ottaa lainvalmistelussa huomattavasti nykyistä paremmin huomioon. Arviointi lain vaikutuksista internetin tai sosiaalisen median suhteen unohtuu osasta esitöistä. Tämä voi johtua siitä, etteivät valmistelijat itse käytä sosiaalista mediaa tai ymmärrä kuinka iso osa ihmisten arkea se jo on. Lisäksi moni lainkohta tarvitsisi tulkintaohjeita yhteiskunnan teknisen kehityksen vuoksi. Viimeksi Forss törmäsi tähän, kun valmisteli kirjoitusta viestintäsalaisuuden loukkauksesta – tämän lainkohdan esityöt ovat pääosin vuodelta 1993.

– Meidän pitäisi reagoida nopeammin uusiin ongelmiin ja ottaa niihin kantaa jollakin tasolla. Esimerkkinä voi mainita kotipoliisi-ilmiön eli epäillyn tietojen tai tuomioiden julkaisemisen verkossa. Nykymaailmassa on pitkä aika, jos joudutaan odottamaan yksittäisen tapauksen kulkemista oikeusasteiden läpi ja mahdollista Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisua. Lainsäädännön muuttaminen on jäykkä prosessi, mutta voisiko tulkintaongelmiin ottaa kantaa jollain kevyemmällä valmistelulla, hän pohtii.

 
Julkaistu 6.6.2014
Sivun alkuun |