Seksuaalisen väkivallan vastainen kampanja nuorille

Erityisesti nuoret tytöt kokevat seksuaalista väkivaltaa, mutta siitä puhuminen voi pelottaa tai syyllistää nuoria. "Mun kroppa. Mä päätän" -kampanja kannustaa nuoria määrittelemään omat rajansa, tunnistamaan uhkatilanteita ja puhumaan oikeuksiensa loukkauksista. Nuori määrittelee itse rajat, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Kampanja on suunnattu ensisijaisesti noin 15–17-vuotiaille nuorille. Vanhemmille ja muille nuorten kanssa työtä tekeville aikuisille on tuotettu tukimateriaalia. Syyskuun loppuun saakka käynnissä olevan verkkokampanjan on toteuttanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos yhteistyössä monien kumppaneiden kanssa.

Kouluterveyskyselyn (2011) perusteella 20 % peruskoulun 8.–9. luokkalaisista ja lukiolaisista tytöistä oli kokenut joitain seksuaalisen väkivallan muotoja, ammattikoululaisista jopa 31 %. Pojilla luvut olivat matalampia (6-8 %). Poliisin tietoon tulleet raiskaukset ovat lisääntyneet 2000-luvulla (v. 2011 tapauksia 1039). Lähes kaikki poliisin tietoon uhrit ovat naisia ja yleensä nuoria. Lapsen seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia tuli poliisin tietoon 1682 vuonna 2011. Hyväksikäytön uhreista tyttöjä oli selvä enemmistö (92 %).

Kampanja on toteutettu verkossa ja sosiaalisessa mediassa. www.munkroppa.fi -sivuilla on tietoa oikeuksista, seksuaalisesta väkivallasta ja avuntarjoajista sekä Helsingin Kuvataidelukion opiskelijoiden tuottama Deittipeli ym. Kampanjan Facebook-yhteisössä keskustellaan ja kerrotaan ajankohtaisista tapahtumista. -RK

 
Julkaistu 14.6.2013