Niina Mäntylä

Oikeutta koulukiusatulle?

Edelleenkin vain alle viidesosassa koulun tiedossa olleista tapauksista kiusaaminen saadaan loppumaan. Oikeusjärjestelmästä ei nykyisellään ole merkittävää apua kiusatulle oppilalle.

Lisääntyvästä medianäkyvyydestä ja kiusaamista ehkäisevistä toimenpiteistä huolimatta lähes joka kymmenes peruskoulun oppilas on edelleen toistuvan kiusaamisen uhri. Kiusaamisen vahingolliset vaikutukset perustuvat sen pitkäkestoisuuteen ja systemaattisuuteen sekä joukosta eristämiseen ja kiusatun minäkuvan vääristymiseen. Jopa koko peruskouluajan kiusaamisen kohteena ollut lapsi lopulta uskoo itsekin, että hän on ruma ja tyhmä eikä hänellä kuulukaan olla yhtään ystävää. Kiusaamisesta seuranneet sosiaalisten tilanteiden pelko, itsemurha-ajatukset ja -yritykset, masennus, ahdistus ja muut psyykkiset ongelmat jatkuvat pitkälle aikuisuuteen ja vaativat usein ammattiapua.

"Minulta katosi elämästä ilo, eikä se ole tullut takaisin. Silloin tuntui pitkän aikaa, etten jaksa elää ollenkaan."

Tyypillisimmillään kiusaaminen alkaa ensimmäisillä luokilla ja jatkuu useita vuosia, monilla koko peruskoulun ajan. Muodoltaan kiusaaminen on sekoitus erilaisia tekoja, kuten haukkumista lihapullaksi tai huoraksi, potkimista tai vaikkapa pään lyömistä naulakkoon, eristämistä joukosta sekä uhkailua ja tavaroiden tuhoamista. Tekijänä on yleensä ryhmä, mikä lisää epätasapainoisia valta-asetelmia kiusatun ja kiusaajien välillä. Pelosta tulee jokapäiväistä.

"Minua nimiteltiin, kaikelle mitä sanoin naurettiin tai sitä kommentoitiin, jopa keskellä tuntia. Minua uhkailtiin pitkin päivää, että minut hakattaisiin koulupäivän päätyttyä. Minua pyydettiin tappamaan itseni."

Puuttumisen kompastuskivet

Perusopetuslaki velvoittaa opetuksen järjestäjää kiusaamisen ehkäisemiseen suunnitelmin ja konkreettisesti koulun henkilökunnan tasolla turvallisen opiskeluympäristön luomiseen mm. valvonnan ja kurinpidon keinoin. Kanteluratkaisujen keskeinen sisältö lain tulkinnasta on, että kiusaamiseen tulee suhtautua vakavasti, tilanteita tulee selvittää riittävästi, on puututtava kaikin käytettävissä olevin keinoin ja myös jatkoseuranta on järjestettävä. Puhutteluista on edettävä esimerkiksi jälki-istuntoihin ja varoituksiin, jos kiusaaminen jatkuu.

Erityisesti jatkoseuranta jää yleensä toteutumatta ja kiusaaminen alkaa tyypillisesti uudelleen eri tilanteissa ja tällöin se voi myös siirtyä piiloon opettajien katseilta. Kiusaamiskysymysten ratkaisemisessa ongelmallista onkin, että koko tekokokonaisuuden tuntee vain uhri. Tämä havainto ei saisi kuitenkaan pysäyttää keskustelua, vaan myös "piilokiusaamisen" havaitsemiseen tulisi ryhtyä pohtimaan keinoja. Kiusattu ei yleensä myöskään kerro kiusaamisesta itse, koska hän pelkää kertomisen vaikutuksia. Selvittämisessä tulisikin käyttää monipuolisia keinoja, kuten nimettömiä kyselyitä luokan oppilaille.

"Puuttumisella oli pari päivää vaikutusta, kiusaaminen jatkui silti, ja yhä useammin uhattiin tappaa, jos lavertelee."

Toisaalta näkyväänkään kiusaamiseen ei kiusattujen mukaan puututa, eikä välitunneilla ole riittävästi valvontaa. Tutkimustulosten valossa välitunti on kiusaamisen tyypillisin tapahtumapaikka. Kiusatut myös kritisoivat aikuisten asenteita - kiusaamisen vakavuutta ei edelleenkään ymmärretä. Uhrille tärkeää olisi oikeudenmukaisuuden kokemus: joku taho vahvistaisi kiusaajan teon vääräksi.

"Asiaa ei saisi missään nimessä painaa villaisella, kuten omalla kohdallani tehtiin (sanottiin esim. sinä olet nätti, mukava ja vahva tyttö, kyllä sinä pienen kiusoittelun kestät), vaan kiusaamiseen tulisi suhtautua vakavasti, sillä se voi vaikuttaa todella paljon jonkun loppuelämään. Lapsuuden ja kouluajan tulisi olla turvattua ja onnellista aikaa."

Kiusaajan oikeudellinen vastuu

Kiusatut itse kokivat, että poliisin mukaantulo asian selvittämiseen oli tehokas keino kiusaamisen lopettamiseksi. Koulumaailma ei olekaan kiusaajalle oikeudellisesta vastuusta vapaa saareke, vaikka esimerkiksi rikosoikeudellinen vastuu ulottuu vasta 15 vuotta täyttäneisiin. Tätä nuorempiinkin rikoksentekijöihin voidaan kohdistaa lastensuojelullisia toimenpiteitä. Ongelmallista rikosoikeudellisen vastuun kohdentamisessa 15 vuotta täyttäneisiinkin on se, ettei rikosoikeudellinen järjestelmä kovin hyvin kykene ottamaan huomioon nykyisellään kiusaamisen tyyppipiirteitä. Rangaista voidaan vain yksittäisistä teoista, ei tekokokonaisuudesta. Tekokokonaisuuden kriminalisoinnilla voitaisiin paikata joitain ongelmakohtia, mutta tällöin tulisi myös pohtia rikosoikeudellisen järjestelmän mahdollisuuksia ottaa huomioon muita kiusaamisen tyyppipiirteitä, kuten ryhmälähtöisyyttä ja uhrin heikkoa asemaa. Rikosprosessiin myös päätyy lähinnä fyysisen kiusaamisen tilanteita, jotka ovat pojille tyypillisempiä kuin tytöille.

Vahingonkorvausvastuu on myös alaikäisellä ja henkilövahingot – myös psyykkiset – voidaan vaatia korvattaviksi. Kynnys lähteä vahingonkorvausprosessiin näyttää olevan kuitenkin korkea. Tässä lienee vaikutusta näytön ongelmilla, joita vaikutusten psyykkinen luonne välttämättä tuo tarkasteluun.

Turvallinen opiskeluympäristö ja oikeusturva

Kiusaajan oikeudellisen vastuun ongelmat johtavat siihen, että huoltajien syyttävä sormi osoittaa herkemmin kohti koulua ja vastuussa olevia aikuisia. Koulun vastuu turvallisen opiskeluympäristön toteuttamisesta on oleellista, kun oppivelvollisuus käytännössä pakottaa oppilaat kouluun, sillä kotiopetus on meillä suhteellisen harvinaista.

Huoltajien ja kiusatun mahdollisuudet saada opetushenkilökunta tai opetuksen järjestäjä oikeudelliseen vastuuseen riittämättömästä kiusaamiseen puuttumisesta ovat kuitenkin heikot ja nämä keinot eivät auta kiusattua riittävän nopeasti. Monimutkainen järjestelmä on myös johtanut siihen, etteivät huoltajat yksinkertaisesti tiedä mistä asioista kannellaan ja mitkä taas kuuluvat tuomioistuimen toimivaltaan. Aluehallintovirastoille osoitetuissa kanteluissa vilisee rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimuksia opetushenkilökunnalle.

Kantelu ylimmille lainvalvojille tai aluehallintovirastoon on keino, jolla voidaan arvioida, onko koululla toimittu kiusaamisasiassa riittävällä tavalla ja onko kunta opetuksen järjestäjänä täyttänyt velvoitteensa. Useissa aluehallintoviraston kanteluratkaisuissa tuli kuitenkin ilmi, ettei aluehallintovirastoilla ole tehokkaita keinoja selvittää asiaa, kun huoltajan kantelu ja koulun selvitys tyypillisesti sisältävät vastakkaisia näkemyksiä. Aluehallintovirastot eivät voi esimerkiksi kuulla toisia oppilaita todistajina, toisin kuin tuomioistuimet. Käsittely siis tällöin päättyy, mutta kiusatun kärsimys jatkuu.

Tuomioistuimessa voidaan nostaa rikosoikeudellinen syyte esimerkiksi opettajaa, rehtoria tai koulutoimenjohtajaa vastaan virkavelvollisuuksien rikkomisesta. Tämä harvoin johtaa tuomioon koulukiusaamisasiassa, kun vastuuta ei ole konkreettisesti jaettu henkilöittäin. Kun lainsäädäntömme ei ohjaa selkeästi siihen kenen pitää puuttua ja miten, on laiminlyöntiä vaikea konkreettisesti osoittaa. Vastuun kohdentamisen lisäksi lainsäädännön kehittäminen olisi hyvä aloittaa määräajan säätämisestä puuttumistoimille. Nyt oikeuskäytännön mukaan jos koululla on käytetty kaikkia käytettävissä olevia keinoja, vaikka parinkin vuoden viiveellä, puuttuminen on riittävää.

Vahingonkorvauskanteessa vastuun kohdentamiseen ei liity vastaavia ongelmia, sillä virkamiesten (kuten opettajan ja rehtorin) laiminlyönneistä voi vaatia vahingonkorvausta julkisyhteisöltä eli koulukiusaamistapauksissa kunnalta. Vahingonkorvausasioissa kuitenkin syy-yhteys ja näytön ongelmat nousevat usein ongelmallisiksi, erityisesti kun kiusaamisasioissa on kyse tyypillisimmillään psyykkisen vahingon hyvittämisestä. Olivatko psyykkiset vahingot seurausta juuri koulukiusaamisesta vai muista lapsen ja nuoren elämässä tapahtuneista mahdollisista mullistuksista, kuten esimerkiksi vanhempien avioerosta? Vahinko saattaa myös näkyä vasta pitkän ajan kuluttua ja silti huoltajan tulisi ymmärtää hankkia lääkärintodistuksia oikeaan aikaan. Näyttö koulun tapahtumista on myös tyypillisesti koulun hallussa. Lisäksi jos vastaajalla ei ole toisintoimimismahdollisuutta, vahingonkorvausvastuuta ei voi syntyä. Oikeuskäytännöstä nousee esille, että esimerkiksi yläkouluikäisten keskuudessa nimittely on niin yleistä, ettei kouluilta voi edellyttää sen kitkemistä tehokkaasti kouluyhteisöstä. Loukkaavasta nimittelystä kärsivän uhrin näkökulmasta ollaan taas umpikujassa.

Uhrin näkökulmasta on kestämätöntä, että nykyisessä järjestelmässä kiusaamisen lopettaminen ei ole kenenkään vastuulla, vaikka uhri kärsisi koko elämänmittaisia vahinkoja. Lapsen oikeusturva ei voi olla vain huoltajan toimien varassa, vaikka siltä näyttää nyt, kun esimerkiksi kanteluissa esiintyvien lukuisten kiusattujen ainoaksi tosiasialliseksi selviytymiskeinoksi on jäänyt koulun vaihto tai kotiopetus. Lapsen(kin) perus- ja ihmisoikeuksien toteuttaminen on julkisen vallan tehtävä. Tällä tiellä naapurimme Ruotsin ponnistelut kiusaamisen kitkemiseksi voisivat olla huomionarvoisia. Esimerkiksi barn- och elevombud -viranomainen voi nostaa Ruotsissa vahingonkorvauskanteita kiusaamistapauksissa kiusatun puolesta.

Kirjoittaja on tutkijatohtori Vaasan yliopistossa. Hän on viime vuodet toiminut hankejohtajana "Lasten oikeudet ja yhdenvertaisuus perusopetuksessa" -hankkeessa.

Mäntylä, N., Kivelä, J., Ollila S. & Perttola L.(2013). Pelastakaa Koulukiusattu. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö.

MUUT LÄHTEET:
Edmondson, L. & Zeman, L. D. (2011). Making School Bully Laws Matter. Reclaiming Children and Youth 20, pp. 33–38.

Hakalehto-Wainio, S. (2003). Korvausvastuu koulukiusauksella aiheutetusta vahingosta. Oikeustiede – Jurisprudentia XXXVI 2003. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen vuosikirja, s. 65–134.

Hakalehto-Wainio, S. (2012). Oppilaan oikeudet opetustoimessa. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus.

Hamarus, P. (2012). Haukku haavan tekee. Puututaan yhdessä kiusaamiseen. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Kaltiala-Heino R., Rimpelä M., Rantanen P., Rimpelä A. (2000). Bullying at school – an indicator of adolescents at risk for mental disorders. Journal of Adolescence 23(6): 661–674.

Kouluterveyskyselyn kysymyskohtaiset taulukot vuosilta 2000–2011. Koulukiusaaminen. Saatavissa 19.11.2012: http://info.stakes.fi/kouluterveyskysely/FI/tulokset/index.htm.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto (2009b). Miksi kertoisin, kun se ei auta? Raportti nuorten kiusaamiskyselystä. Helsinki: Studio Gemma Oy.

Parviainen, M. (2010). Kenen on vastuu? Vastuut ja seuraamukset palvelussuhteessa. Helsinki: Edita.

Salmivalli, C. (2010). Koulukiusaamiseen puuttuminen. Juva: PS-kustannus.

 
Julkaistu 14.6.2013