Pirjo Jukarainen

Lukioissa tarvitaan kokonaisvaltaista turvallisuustyötä

Tuore tutkimus henkilöstön ja oppilaiden turvallisuuskokemuksista lukiossa kertoo turvallisuuden syntyvän pääosin elementeistä, joihin nykyinen pelastus- ja kriisivalmiuskeskeinen turvallisuussuunnittelu ei tartu. Myös oppilaiden ja henkilöstön osallistamisessa on puutteita; turvallisuuden ja hyvinvoinnin kehittäminen jää harvojen harteille.

Käynnistimme keväällä 2012 tutkimuksen kokemuksellisesta turvallisuudesta lukioympäristössä. Tarkoituksenamme oli vertailla kahta erikokoista kaupungin ja maaseudun lukiota sekä eri sukupuolten kokemuksia. Tutkimustyöryhmäämme kuuluvat Sari Yrjänäinen ja Eija Syrjäläinen Tampereen yliopistosta, Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkostosta sekä Pirjo Jukarainen Poliisiammattikorkeakoulusta.

Perinteikäs, noin 600 oppilaan lukio sijaitsee kaupungin keskustassa. Vuosina 2010–2012 peruslinjan opiskelijaksi päässeiden alin keskiarvo on ollut korkeahko, 8–8,7. Moniammatilliseen oppilashuoltoryhmään kuuluvat rehtorin ja kahden opettajan lisäksi opinto-ohjaajat (2), terveydenhoitaja, psykologi, kuraattori ja erityisopettaja. Toinen, noin 100 oppilaan lukio sijaitsee maaseutumaisessa alle 6000 asukkaan kunnassa yläkoulun yhteydessä. Peruslinjalle päässeiden peruskoulutodistuksen alin keskiarvo on viime vuodet ollut 7–7,8.

Kolmannen vuoden opiskelijat kirjoittivat oppitunnin aikana nimettöminä omakohtaisista turvallisuuden kokemuksistaan. Virikkeeksi annettiin lyhyt luonnehdinta turvallisuuden erilaisista ulottuvuuksista (fyysinen, sosiaalinen ja toiminnallinen). Kaupunkikeskustan lukiosta kirjoitelman teki 23 miestä ja 21 naista, maaseutulukiosta 20 naista ja 10 miestä. Lukion henkilökunnan kanssa (4 edustajaa kummastakin) käsiteltiin samoja teemoja haastattelussa.

Koulun avoimuus henkilökunnalle tärkeää

Nyt ajankohtainen keskustelu kouluväkivallasta ja kurinpito-ongelmista ei kosketa enää lukioastetta. Rikosten (lähinnä varkauksien) tekijät olivat tähän saakka tulleet koulun ulkopuolelta, joten tapahtumat eivät rakenna epäluottamusta lukioyhteisössä. Osa oppilaista nosti tilanteelle kädet pystyyn; koulun vahtimestari ei rikoksia pysty estämään, eikä poliisikaan välttämättä tutki pieniä näpistyksiä. Maaseutulukiossa samassa rakennuksessa toimivan yläkoulun levottomuus heijastuu tosin lukionkin arkeen ja se saa osansa yläkoululaisten rikkeistä ja niiden seurauksista. Vastaavanlaisissa monen ikäluokan koulukeskuksissa onkin haasteellista luoda kaikille oikeudenmukaisia käytäntöjä.

Valvontakamerat on maaseutulukiossa asennettu kaikille käytäville ja pihalle, kaupunkilukiossa vain alimpaan katukerrokseen. Seuranta ei ole jatkuvaa – koulu tutkii vain tarvittaessa, tapahtumia selvitettäessä tallenteita. Opettajat kokevat lukion avoimuuden itseisarvona ja osoituksena laadusta. Jos on tarve metallinpaljastimiin, menee luottamus ihmisiin. Keväällä 2012 Oriveden ampumistapauksen jälkeen maaseutulukion opettajia velvoitettiin pitämään luokanovi suljettuna. Tätä sääntöä kaikki opettajat eivät mielellään halunneet noudattaa. Lukittua koulua ei koeta turvallisena. Kokonaan suljettu koulu koetaan erään henkilökunnan edustajan sanoin "yhteiskunnallisena epäluottamuslauseena". Kaupunkilukiossa luokanovi lukitaan kasvatuksellisesti 20 minuutin ajaksi tunnin alussa; tarkoitus on ohjata oppilaita täsmällisyyteen.

Kriisitilanteissa toiminta suunnitelmallista

Molemmissa lukioissa oli oppilaan tekemä itsemurha järkyttänyt nuoria ja toisessa oli hiljattain tapahtunut myös oppilaan kuolemaan johtanut onnettomuus. Nuoret kokivat saaneensa hyvin kriisiapua. Henkilökohtaisissa ongelmissa tuen haun kynnys on kuitenkin monille korkea; tilanteen täytyy olla jo vakava, jotta psykologin juttusille mennään. Vain muutama oppilas viittasi koulusurmiin eikä vastaavaa äärimmäistä väkivaltaa nähty mitenkään merkittävänä uhkana. Jokelan vuosipäivänä maaseutulukiossa kuitenkin pelättiin. Oppilaita oli pois sekä lukiosta että yläkoululta ja tunnelma oli ahdistunut. Poliisin nollatoleranssi kaikenlaisiin koulu-uhkauksiin tuottaakin päänvaivaa – millainen on oikein mitoitettua ja kohdistettua toimintaa.

Oppilashuoltotyöryhmän laatimaan turvallisuuskansioon eivät kaikki haastattelemamme opettajat olleet perehtyneet. Vastuu suunnittelusta ja toimeenpanosta jää ylipäätään joko rehtorille yksin tai oppilashuoltoryhmälle. Yksikään oppilaista ei myöskään maininnut koulun turvallisuussuunnitelmia, sen sijaan paloharjoitukset olivat jääneet monille mieleen ja he pitivät niitä tarpeellisina. Monet olivat huolissaan hätäpoistumisreiteistä.

Tavallisuuden kulttuuri normittaa lukiota

Niin perinteikkäästä arvostetusta lukiosta kuin pienemmästä maaseutulukiostakin ollaan ylpeitä. Näkyvää, toistuvaa häirintää tai syrjintää eivät pojat olleet havainneet. Sen sijaan molemmissa lukioissa tytöt kertoivat ryhmästä ulossulkemisesta ja selän takana puhumisesta. Oppilaat ovat havainneet lukiossa myös yksinäisyyttä. Muutamat liittivät ryhmähengen ohuuden luokattomaan lukioon. Syrjäyttäminen on paljolti tahatonta, eivätkä opiskelijat aina tunnista yhteisöstä johtuvaa yksinäisyyttä. Kokemukset leikkimielisestä kiusoittelusta teemapäivien ja koulun aloittamisen aikaan olivat niin ikään vaihtelevia. Osalle ne ovat ahdistavia, osa nimenomaan pitää niitä ryhmähenkeä nostattavina ja siksi tärkeinä tapahtumina. Ratkaisuja kiusaamistapauksissa etsitään opintojärjestelyistä, opinnoissa joustamisesta; taustalla oleviin ydinongelmiin ei näyttänyt olevan toimivaa mallia puuttua.

Käsitys erilaisuuden sallimisesta jakoi mielipiteitä – jopa samassa opetusryhmässä aloittaneet kaupunkilukion pojat näkivät koulukulttuurin erilaisessa valossa. Siinä missä toinen moitti ironisesti koulun tasapaksua konservatiivisuutta, oli toinen löytänyt lukiosta rikkautta ja useita alaryhmiä. Lukion toimintaa peilataan yläkouluun, johon verrattuna koulu on suvaitsevampi. Kaupunkilukiossa ei hyvä opintomenestys johda kiusaamiseen. Päinvastoin, yksi tytöistä kertoi, että hyvällä opintomenestyksellä saa yhteisön – niin oppilaiden kuin opettajien – hyväksynnän. Jos sen sijaan osaaminen on heikompaa, on se parempi piilottaa: "Yleinen tunnelma on, että väärin ei vastata". Maaseutulukiossa tilanne vaikutti päinvastaiselta. Akateemisesti lahjakas ja urheilullisesti kunnianhimoinen nuori koki jäävänsä yhteisön ulkopuolelle. Kiusaaminen ei ollut näkyvää, mutta järjestelmällistä ja jatkunut yläkoulusta saakka. Opiskelija koki, etteivät saman vuosikurssin tytöt suvainneet hänen koulumenestystään ja raitista elämäntapaansa. Ryhmäohjaajankaan puuttuminen ei korjannut tilannetta ja tyttö totesi kyyniseen sävyyn, "ettei tämän ikäisiä voi enää pakottaa 'leikkimään' toistensa kanssa". Syrjivä, piiloinen kiusaaminen vaikuttaakin haastavalta ongelmalta lukion kontekstissa.

Koulun pienuus koetaan ristiriitaisesti

Maaseutulukiossa koulun pienuus koetaan sekä myönteisenä että kielteisenä. Kaikki tuntevat toisensa, oppilaiden valvonta ja tilanteiden selvittely on helppoa. "Pienten piirien takia olisi vaikeaa olla jäämättä kiinni" (tyttö, maaseutulukio). Vastakohtana tälle yksi oppilas piti huonona sitä, että lukio on pienellä paikkakunnalla liiankin tietoinen oppilaiden taustoista: opettajat eivät näe opiskelijan kehittymistä vaan leimaavat heidät tietynlaisiksi koko lukioajan. Kielteisenä piirteenä pienessä lukiossa pidettiin heikkoa erilaisuuden suvaitsemista. Pienuus kasvattaa pelkoa yhteisöstä poissulkemisesta. Maaseutupaikkakunnalla kiusaamisongelmat saattavat periytyä jo yläkouluajoilta. Pienuuden yhteisöllisyyden kääntöpuolena on vahva normatiivinen kontrolli, jossa kouluyhteisön jäseniä pakotetaan mukautumaan samanlaiseen käyttäytymismalliin esimerkiksi seksuaalisuuden suhteen. Myös lukiossa näkyy koulututkimuksissa usein raportoitu tavallisuuden vaatimus: on oltava kuin muut, tietyissä puitteissa.

Turvallisuus on kaikkien asia

Moniammatillisuus toteutui heikosti maaseutulukion oppilashuollossa. Niukat henkilöresurssit sekoittavat ammattikuvia. Opinto-ohjaajaltakin odotetaan psyykkistä ja sosiaalista tukea. Jatkuva ja säännöllinen tavoitettavuus puuttuu, syntyy turvattomuutta ja turhautumista; kynnys ottaa vastaan palvelua nousee, nuori ei lähde mielestään turhalla asialla vaivaamaan oppilashuollon henkilökuntaa. Oppilaat ovat kuitenkin kykeneviä hakemaan apua - leimautumista ei pelätä. Vertaisopiskelijoiden tutortoimintaa myös arvostettiin ja se tulisikin nähdä keskeisenä osana opiskelijahuoltoa. Oppilaskuntatoiminnalla olisi niin ikään mahdollisuus ottaa isompi rooli turvallisuuden tunteen rakentamisessa. Erään opiskelijan mielestä oppilaskunnan toiminnan fokus on liiaksi tapahtumien järjestämisessä ja opintoihin liittymättömissä asioissa. Oppilaskunta voisi toimia aktiivisemmin myös lukiota koskevien asioiden tiedottamiskanavana.

Hankkeen loppuraportti valmistuu syksyllä 2013.

 
Julkaistu 14.6.2013