Mikko Aaltonen

Koulutuspolitiikka osana rikoksentorjuntaa?

Koulutuksen ja rikollisuuden yhteys tutkimuksen valossa.

Kansainvälisessä kriminologisessa tutkimuksessa on toistuvasti havaittu, että heikko koulumenestys ja alhainen koulutustaso ovat merkittäviä rikollisuuden taustatekijöitä (Maguin & Loeber 1996). "Koulutuspudokkuus", eli tilanne, jossa nuori ei suorita peruskoulun jälkeen mitään tutkintoa, on noussut keskiöön nuorten syrjäytymistä koskevassa suomalaisessa keskustelussa. Koulutustason yhteys rikoskäyttäytymiseen näkyy selvimmin rekisteritutkimuksissa, joissa on havaittu varsin suuria koulutusryhmittäisiä eroja rikoskäyttäytymisen määrässä (Aaltonen 2013; Savolainen ym. 2013). Tässä kirjoituksessa käsitellään koulutuksen ja rikollisuuden yhteyttä tuoreen kriminologisen tutkimuksen valossa, ja pohditaan sitä, voisiko koulutuksen lisääminen olla yksi keino vähentää rikollisuutta.

Koulutustaso vahvassa yhteydessä rikoskäyttäytymiseen

Koulutuksen ja rikollisuuden välinen yhteys esiintyy voimakkaana sekä kysely- että rekisteriaineistoissa. Kuviossa 1 nähdään koulumenestyksen olevan yhteydessä rikoskäyttäytymiseen Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuoden 2012 Nuorisorikollisuuskyselyssä: mitä matalampi nuoren keskiarvo on, sitä todennäköisemmin hän on syyllistynyt rikoksiin kuluneen vuoden aikana. Aineisto antaa viitteitä myös koulutuspudokkuuden ja rikollisuuden tulevasta yhteydestä: sellaiset nuoret, jotka ilmoittavat kyselyssä aikovansa suoraan työelämään peruskoulun jälkeen ovat syyllistyneet rikoksiin selvästi muita useammin. Kiinnostavaa on myös se, että ainoastaan 0,4 prosenttia haastatelluista yhdeksäsluokkalaisista tähtää suoraan työelämään. Vuonna 2011 yhdeksän prosenttia peruskoulun päättäneistä jäi kuitenkin ilman toisen asteen opiskelupaikkaa (Tilastokeskus). Lopullinen koulutuspudokkaiden määrä on hieman suurempi, sillä pelkän peruskoulun suorittaneita on 30–39-vuotiaiden joukossa tällä hetkellä noin 13–14 prosenttia (Tilastokeskus).

Kuvio 1. Eri rikostekoja kuluneen vuoden aikana tehneiden 9-luokkalaisten osuus kolmen oppiaineen (matematiikka, äidinkieli, englanti) keskiarvon mukaan, % (lähde: Nuorisorikollisuuskysely 2012, OPTL).

Rekisteriaineistot vahvistavat kuvaa koulutuksen tärkeydestä rikollisuuden taustatekijänä. Kun tarkastellaan rikollisuutta nuoressa aikuisuudessa, jolloin yksilön lopullinen koulutustaso on jo lähes vakiintunut, havaitaan koulutuksen olevan voimakkaassa yhteydessä useisiin eri rikoslajeihin syyllistymiseen. Kuviossa 2 on tarkastelu koulutustason ja eräiden poliisin tietoon tulleiden rikosten yhteyttä Tilastokeskuksen vastikään julkistettujen taustatietojen valossa 25–34-vuotiaassa väestössä.

Kuvio 2. 25–34-vuotiaiden rikoksista epäiltyjen koulutustaso poliisin tietoon tulleessa rikollisuudessa vuonna 2012, % (lähde: Tilastokeskus).

Pelkän peruskoulun suorittaneet ovat vahvasti yliedustettuina kaikissa tarkasteluissa rikoslajeissa. Yliedustus on suurinta omaisuusrikoksissa ja huumausainerikoksissa, mutta myös väkivaltarikoksista epäillyt ovat muuta samanikäistä väestöä heikommin koulutettuja.

Koulutustaso yksilön ja ympäristön peilinä

Siitä huolimatta, että koulutustasoa on yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa perinteisesti käytetty yhtenä sosioekonomisen aseman mittarina, ei koulutuksen yhteyttä rikoskäyttäytymiseen voida palauttaa pelkästään rakenteellisiin tekijöihin. Tutkimusnäytön perusteella on selvää, että heikon koulumenestyksen taustalla vaikuttaa joukko osittain perinnöllisiä yksilötekijöitä. Tuoreen suomalaistutkimuksen perusteella tiedetään, että heikko koulumenestys välittää osaltaan lapsuudessa mitattujen käytöshäiriöiden ja oppimisvaikeuksien vaikutusta rikoskäyttäytymiseen (Savolainen ym. 2012). Saman aineiston perusteella tehdyssä analyysissa puolestaan havaittiin, että heikot kielelliset kyvyt lisäävät rikollisuuden riskiä esiintyessään yhdessä ADHD:n kanssa (Savolainen ym. 2010). Kognitiivisten kykyjen lisäksi temperamentti ja persoonallisuus vaikuttavat koulussa pärjäämiseen, ja muun muassa kriminologisen itsekontrolliteorian oletusten mukaisesti impulsiivisuus on negatiivisessa yhteydessä koulumenestykseen (Alatupa ym. 2007).

Toisaalta tiedetään se, että sosiaaliset ongelmat lapsuuden perheessä lisäävät koulutuspudokkuuden riskiä. Näitä varhaisempia ongelmia heijastaa muun muassa tutkimustulos kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten matalasta koulutustasosta (Kestilä ym. 2012). Matalasti koulutettujen vanhempien matalasti koulutetut lapset tekevät ikätovereitaan enemmän rikoksia (Savolainen ym. 2013). Vertaisryhmien vaikutusta ei ole myöskään syytä aliarvioida.

Selvittämättä on se, miten koulutustason jatkuva nousu on vaikuttanut koulutusryhmittäisiin eroihin rikoskäyttäytymisessä. Onko niin, että yhä harvemmaksi käyvä koulunsa keskeyttävien nuorten ryhmä on yhä valikoituneempi ja moniongelmaisempi, vai tuleeko koulutuksen puuttumisesta suurempi ongelma työelämän vaatimusten muuttuessa yhä enemmän ammattitaitoa ja muodollista pätevyyttä vaativiksi? Valitettavasti koulutustason ja rikollisuuden välisen yhteyden ajallisesta muutoksesta ei ole toistaiseksi saatavilla kattavaa tietoa.

Koulutusuudistusten vaikutus rikollisuuteen

Aikaisemmin esitetyn perusteella koulutuksen vahva yhteys rikoskäyttäytymiseen selittyy siis todennäköisesti sillä, että heikkoon koulumenestykseen ja koulun keskeytymiseen vaikuttaa yhtäältä moni rikosalttiutta itsenäisesti selittävä yksilö- ja ympäristötekijä, ja toisaalta sillä, että kouluttamattoman henkilön mahdollisuudet työmarkkinoilla ovat varsin heikot. Kokemus koulussa pärjäämisestä vaikuttanee lisäksi siihen, mihin ihminen uskoo elämässään pystyvän. Näistä moninaisista mekanismeista johtuen koulutuksen ja rikollisuuden välisen korrelaation toteamisesta on pitkä matka kausaaliyhteyden todistamiseen, eli siihen, että voisimme todeta koulutuksen puuttumisen aiheuttavan rikollisuutta muista taustatekijöistä riippumatta. Vahva näyttö kausaalivaikutuksista on kuitenkin tarpeen, jos halutaan arvioida sitä, kuinka paljon koulutuksen lisäämisellä voitaisiin vähentää rikollisuutta. Tällaista näyttöä on saatu käyttämällä koulutuspoliittisia lainsäädäntöuudistuksia ns. luonnollisina kokeina. Yhdysvalloissa (Lochner & Moretti 2004) ja Isossa-Britanniassa (Machin ym. 2010) tehdyissä tutkimuksissa on havaittu rikollisuuden määrän vähentyneen vähimmäiskoulutustasoa korottaneiden uudistusten jälkeen.

Suomen kannalta kiinnostavimmat tutkimukset on tehty Ruotsissa. Näissä on tutkittu 1950- ja 60-luvuilla alueellisesti portaittain toteutetun peruskoulu-uudistuksen vaikutusta sekä varsinaiseen reformiin kuuluneiden kohorttien (Hjalmarsson ym. 2011) että heidän lastensa rikollisuuteen (Meghir ym. 2012). Näiden tutkimusten asetelma vastaa pitkälti sitä, jota on käytetty Suomen peruskoulu-uudistuksen vaikutuksia arvioitaessa (ks. Pekkarinen ja Uusitalo 2012). Molemmat ruotsalaistutkimukset näyttävät uudistuksesta seuranneella koulutuksen pituuden lisääntymisellä olleen rikollisuutta vähentävä vaikutus. Hjalmarsson ja muut (2011) havaitsivat sekä rikoksesta tuomittujen että vankeusrangaistuksen suorittaneiden osuuden pienentyneen koulutustasoa nostaneen reformin seurauksena. Heidän tulostensa perusteella yksi lisävuosi koulua vähensi rikostuomion todennäköisyyttä miehillä kahdeksan prosenttia ja naisilla 11 prosenttia. Meghir ja muut (2012) puolestaan osoittivat, että reformin vaikutukset kantavat jopa seuraavaan sukupolveen, sillä reformin seurauksena pidempään opiskelleiden isien pojat tekivät vähemmän rikoksia. Toiseen sukupolveen ulottuvat vaikutukset ovat kuitenkin ensimmäistä sukupolvea heikompia.

Millaisia uudistuksia?

Edellä mainitut taloustieteilijöiden tekemät tutkimukset koulutuspoliittisten uudistusten rikosvaikutuksista ovat varsin vakuuttavia, ja tulokset kaiken kaikkiaan hyvin yhteneväisiä: kun koulutuksen vähimmäismäärää on eri aikoina ja eri paikoissa lisätty, voidaan rikollisuuden osoittaa sen seurauksena vähentyneen. Koulutustason on lisäksi havaittu olevan yksi voimakkaimmista rikollisuuden korrelaateista useissa suomalaisaineistoissa. On kuitenkin aiheellista kysyä, voidaanko näistä tutkimustuloksista päätellä, että esimerkiksi oppivelvollisuusikää korottavalla universaalilla koulutusreformilla voitaisiin edelleen vähentää rikollisuutta nyky-Suomessa, jossa väestön koulutustaso on jo varsin korkea? Koska pieni vähemmistö koulutuspudokkaista syyllistyy rikoksiin, ei ole selvää, että tällaisen reformin seurauksena potentiaalisesti pidempään opiskelevat nuoret olisivat kuitenkaan kaikkein rikosaktiivisinta joukkoa. Saattaa siis olla, ettei väestötasoisilla uudistuksilla onnistuttaisi kuitenkaan vaikuttamaan niihin moniongelmaisiin nuoriin, joiden rikosuran ehkäisemisestä saavutettaisiin suurimmat hyödyt.

Kohdennetumpien toimien osalta tuntuu uskottavalta, että läpäisyasteen nostaminen erityisesti ammattikouluissa olisi kannatettavaa myös rikoksentorjunnan kannalta. Kriminologisenkin tutkimuksen valossa oppisopimuskoulutuksen ja muiden käytännönläheisempien oppimisen muotojen laajempi käyttö voisi olla hyvä keino sellaisten nuorten tavoittamiseksi, joille perinteinen oppimisen malli ei sovellu. Näiden toimenpiteiden osalta luotettavaa tutkimusnäyttöä rikosvaikutuksista ei kuitenkaan Suomessa ole, eikä edellä mainittujen tutkimusten kaltaisia luonnollisia kokeita hyödyntäviä ulkomaisia tutkimuksia näistä teemoista ole ainakaan minun tiedossani. Tämän katsauksen ulkopuolelle jäivät ylipäätään tutkimukset, joissa on arvioitu erilaisten kouluissa toteuttavien ohjelmien ja interventioiden vaikutuksia myöhempään rikollisuuteen. Kotimainen KiVa Koulu -ohjelma on erinomaisen esimerkki siitä, kuinka tällaisten ohjelmien rikosvaikutusten arvioinnit tulisi jatkossa toteuttaa.

Kirjoittaja työskentelee Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksella ja on keväällä väitellyt sosioekonomisista eroista nuorten aikuisten rikollisuudessa.

LÄHTEET:

Aaltonen, Mikko 2013. Socioeconomic differences in crime and victimization. A register-based study. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 263.

Alatupa, Saija & Karppinen, Krister & Keltikangas-Järvinen, Liisa & Savioja, Hannele 2007. Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma - Löytyykö huono-osaisuuden syy koulusta vai oppilaasta? Sitran raportteja 75.

Hjalmarsson, Randi & Holmlund, Helena & Lindquist, Matthew J. 2011. The effect of education on criminal convictions and incarceration: causal evidence from microdata. Centre for Economic Policy Research Discussion Papers DP8646.

Kestilä, Laura & Väisänen, Antti & Paananen, Reija & Heino, Tarja & Gissler, Mika. 2012. Kodin ulkopuolelle sijoitetut nuorina aikuisina. Rekisteripohjainen seurantatutkimus Suomessa 1987 syntyneistä. Yhteiskuntapolitiikka 77.

Lochner, Lance & Moretti, Enrico. 2004. The effect of education on crime: evidence from prison inmates, arrests, and self-reports. American Economic Review 94

Machin, Stephen & Marie, Olivier & Vujić, Sunčica. 2010. The crime reducing effect of education. CEP Discussion Paper No 979. Centre for Economic Performance.

Maguin, Eugene & Loeber, Rolf. 1996. Academic performance and delinquency. In Crime and justice: a review of research, vol 20, ed. Michael Tonry. Chicago: Chicago: University of Chicago Press.

Meghir, Costas & Palme, Mårten & Schnabel, Marieke. 2012. The effect of education policy on crime: an intergenerational perspective. NBER Working Paper 18145. Cambridge: National Bureau of Economic Research.

Pekkarinen, Tuomas & Uusitalo, Roope. 2012. Peruskoulu-uudistuksen vaikutukset. Kansantaloudellinen aikakauskirja 108.

Savolainen, Jukka & Hurtig, Tuula M. & Ebeling, Hanna E. & Moilanen, Irma K. & Hughes, Lorine A. & Taanila, Anja M. 2010. Attention deficit hyperactivity disorder (ADHD) and criminal behaviour: the role of adolescent marginalization. European Journal of Criminology 7.

Savolainen, Jukka & Hughes, Lorine A. & Mason, W. Alex & Hurtig, Tuula M. & Taanila, Anja M. & Ebeling, Hanna & Moilanen, Irma K. & Kivivuori, Janne. 2012. Antisocial propensity, adolescent school outcomes, and the risk of criminal conviction. Journal of Research on Adolescence 22.

Savolainen, Jukka & Paananen, Reija & Merikukka, Marko & Aaltonen, Mikko & Gissler, Mika. 2013. Material deprivation of minimal education? Social class and crime in an egalitarian welfare state. Advances in Life Course Research 18.


 
Julkaistu 14.6.2013
Sivun alkuun |