Jukka-Pekka Takala

Innovatiivista rikoksentorjuntaa koulussa

Rikoksentorjunta-palstalla esitellään Ruotsin rikoksentorjuntaneuvoston julkaisema ideakirja (BRÅ 2012). Kiinnostavassa julkaisussa esitellään ja arvioidaan kolmea erilaista koulussa toteutettua turvallisuus- tai rikoksentorjuntahanketta.

Yksi ideakirjassa esitelty hanke pyrki alentamaan koululaisten kynnystä ilmoittaa rikoksista. Toisessa kokeilussa pyrittiin vaikuttamaan koululaisten riskikäyttäytymiseen purkamalla heidän liioittelevia käsityksiään toisten lasten ja nuorten ongelmakäyttäytymisestä. Kolmannessa kartoitettiin, millaisia rikoksia oppilaat kokivat ja missä paikoissa ne tapahtuivat, ja sovellettiin tilannetorjunta-ajattelua turvallisuuden parantamiseksi.

Uskaltaa kertoa, rohjeta todistaa

Kungsbackan kunnassa oli koettu, että yhä harvemmat nuoret olivat valmiita todistamaan väkivalta-, varkaus- tai muissa rikosjutuissa. Todistajien merkitys oikeusturvallisuudelle on kuitenkin keskeinen. Kunnassa tehdyn kyselyn mukaan 40 prosenttia koululaisista pelkäsi mahdollisia uhkauksia niin paljon, että epäröi ilmoittaa todistamastaan rikoksesta. Noin puolet oli valmis ilmoittamaan rikoksesta sillä ehdolla, että saisi tukea joltakulta. Kunnan kahdessa koulussa toteutetussa hankkeessa pyrittiin alentamaan koululaisten ilmoituskynnystä ja rohkaisemaan heitä myös toimimaan tarvittaessa todistajina. Kasiluokkalaisille järjestettiin rikoksiin ja oikeuteen liittyviä opintosisältöjä useiden eri aineiden yhteyteen: esimerkiksi biologiassa käsiteltiin väkivallan fyysisiä vaikutuksia ihmiskehoon ja matematiikassa esiteltiin kyselyn tuloksia mm graafisesti. Lisäksi järjestettiin teematilaisuuksia, koulutettiin nuoria todistajantukihenkilöitä ja laadittiin koko kuntaa koskevat ohjeet siitä, miten koulujen tulee ilmoittaa rikoksista.

Kaksi vuotta myöhemmin tehty toinen kysely viittasi siihen, että eri toimijoiden tietämys oikeusjärjestelmästä oli parantunut. Samoin koululaisten – etenkin tyttöjen – valmius ilmoittaa rikoksista näytti kasvaneen. Valitettavasti tutkimusasetelmassa ei kerätty tietoa verrokkikouluista. Muutenkaan ei pystytty suhteuttamaan tuloksia siihen, miten koululaisten käsitykset näistä asioista muutenkin kehittyisivät luokalta toiselle siirryttäessä. Sen sijaan selvää on, että haastatellut toimijat kokivat rikosten ilmoittamisperiaatteiden selkeyttäneen toimintaa. Mahdollista on myös, että nämä rutiinit ovat johtaneet siihen, että aikaisempaa suurempi osuus rikoksista ilmoitetaan poliisille.

Liioittelevien sosiaalisten harhojen purku ei yksin riitä

Venärsborgin kunnassa sovellettiin Euroopan rikoksentorjuntapalkinnon vuonna 2006 voittaneen Ringsted-kokeen ideoita (ks. Ryynänen 2007). Tämän sosiaalisten normien koulukunnan ideoihin perustuvan kokeilun lähtökohtana oli kyselyissä usein tehty havainto, että useimmat nuoret kuvittelevat toveriensa tupakoivan tai käyttävän alkoholia tai huumeita paljon yleisemmin kuin todellisuudessa on laita. Harhakäsitys, että "kaikki tekevät sitä", saattaa lisätä riskiä käyttäytyä samalla tavalla, ja näiden harhojen purkaminen saattaa puolestaan vähentää tätä riskiä. Tanskan Ringstedissä 2000-luvun alussa tehdyssä kokeessa tämä malli näytti toteutuvan. Kyselyt osoittivat, että koululaisilla oli hyvin liioittelevia käsityksiä ikätovereidensa riskikäyttäytymisen yleisyydestä. Samoin näiden asioiden käsitteleminen luokissa näytti johtavan paitsi liioittelevien harhakäsityksen vähenemiseen myös siihen, että koululaisten oma riskikäyttäytyminen väheni verrattuna verrokkiryhmään.

Venärsborgin hankkeessa 2008–2010 ei kuitenkaan saatu yhtä hyviä tuloksia. Kokeiluluokan oppilaiden käsitykset muiden nuorten tupakoinnin ja nuuskaamisen yleisyydestä osuivat kyllä oikeampaan kuin vertailuluokkien. Toisin sanoen sosiaaliset liioitteluharhat vähenivät. Sen sijaan kokeilu- ja vertailuryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa tupakoimisen, humalajuomisen tai huumekokemusten yleisyydessä. Ideakirjan kirjoittajat, Per Alvant ja Madeleine Elgemyr, arvelevat, että verraten vaatimaton tulos saattaa johtua siitä, että Venärsborgista puuttuivat sellaiset normeja koskevat "luokkasopimukset" ja niitä valmisteleva käsittely, jotka ehkä sitouttivat Ringstedin koululaiset ja heidän vanhempansa paremmin uudenlaisiin ryhmänormeihin. Näillä sopimuksilla mm. pyrittiin vähentämään erilaisten ongelma- ja riskikäyttäytymisten ihannointia.

Riskipaikkojen kartoitus ja välituntivalvonnan kohdistus tehosi

Ehkä kiinnostavin kolmesta hankkeesta oli nimeltään Turvallinen koulu. Se toteutettiin 2006–2008 Tukholman lähellä kolmessa kunnassa. Tarkoituksena oli ehkäistä koululaisten väkivaltaa ja ongelmakäyttäytymistä. Keskeisenä menetelmänä oli tunnistaa ja puuttua sellaisiin paikkoihin kouluissa, joissa näitä ongelmia eniten esiintyy. Toisin sanoen kyse oli ns. hotspot-analyysista.

Turvallinen koulu -hankkeessa kuudesta koulusta kolmessa tehtiin 7.–9.-luokkien oppilaille kyselytutkimus rikosten, ahdistelun ja kiusaamisen uhriksi joutumisesta edellisen puolen vuoden aikana. Kysyttiin 41 asiaa, kuten väkivallan, varkauksien, vahingontekojen, seksuaalisen häirinnän, kiusaamiseen tai rasististen solvausten uhriksi joutumista. Kysyttiin myös koulussa turvattomiksi koetuista paikoista sekä vastaajan omista alkoholin ja huumeiden käyttökokemuksista.

Kävi ilmi, että noin kolmannes vastanneista oli joutunut rikoksen uhriksi. Yleisimmin (20 %) oli koettu väkivaltaa, eli joku oli "tahallaan lyönyt/potkaissut/töninyt niin, että se sattui". Lähes yhtä monelta (19 %) oli varastettu tai vahingoitettu jotakin. Vakavan väkivallan uhriksi oli joutunut kaksi prosenttia oppilaista – he olivat joutuneet turvautumaan sairaanhoitajaan, lääkäriin tai hammaslääkäriin.

Kymmenen prosenttia oppilaista oli joutunut kiusaamisen kohteeksi. Kiusatut olivat kolme kertaa todennäköisemmin väkivallan uhreja (47 %) kuin muut oppilaat (15 %).

Kyselyssä selvitettiin tarkasti, missä koulun tiloissa rikokset tapahtuivat. Yleisimmät paikat olivat tilat, joissa oppilaiden säilytyskaapit sijaitsivat, sekä käytävät luokkien edustalla. Nämä olivat yleisimpiä sekä väkivallan että seksuaalinen häirinnän paikkoja. Varkauksia ja vahingontekoja tehtiin usein paitsi kaappien luona myös luokissa.

Hankekouluille esiteltiin tuloksia ja sitten myös erilaisia kriminologian tuntemia mahdollisuuksia tällaisten rikosten ehkäisemisen. Koulut valitsivat hieman erilaisia toimintamalleja, mutta yleisin oli se, että vahvistettiin välituntivalvontaa nimenomaan niissä tiloissa, joihin tutkimus oli osoittanut suurimman rikostiheyden keskittyvän.

Hankkeiden toteuttamisen jälkeen tehty uusintakysely osoitti selviä eroja toimenpidekoulujen ja muiden koulujen välillä. Välituntivalvontaansa riskipaikoissa vahvistaneissa kouluissa väkivaltakokemukset vähenivät 26–38 prosenttia, mutta muissa kouluissa väkivalta lisääntyi 40–89 prosenttia.

Hämmästyttävästi väkivalta väheni eniten koulussa, joka alun perin oli "vertailukoulu". Se ei saanut yksityiskohtaisia tietoa alkukartoituksesta – eikä myöskään "varsinaisille" kokeilukouluille annettua rahallista tukea (n. 40 000 kruunua). Silti juuri tässä koulussa välituntivalvontaa kehitettiin kunnianhimoisimmin. Järjestelmän periaatteena oli, että oppilaskaappien ympäristössä ja käytävillä piti periaatteessa olla läsnä aikuisia aina silloin kun oppilaatkin näitä tiloja käyttivät.

Kriittisten paikkojen sosiaalinen valvonta

Raportissa pohditaan, mitkä tekijät vaikuttivat väkivallan vähenemiseen. Kaikissa rikoksia vähentäneissä kouluissa rikoksentorjuntaan panostettiin järjestelmällisesti. Kaikki ne myös toteuttivat paikkasidonnaisia toimia, joista tärkein näytti olevan vahvistettu välituntivalvonta oppilaskaappien tiloissa sekä luokkahuoneiden ulkopuolella – eli paikoissa, jotka kartoitus oli osoittanut rikosten ja kiusaamisen "kuumiksi pisteiksi".

Menestyneissä kouluissa väkivaltakokemukset vähenivät kaikissa paikoissa mutta eniten juuri panostuksen erityiskohteina olevissa paikoissa. Todennäköinen vaikutusmekanismi, joka selittää rikosten vähenemisen ainakin pääosin, on se, että aikuisten lisääntynyt läsnäolo lisäsi sosiaalista kontrollia silloin, kun näissä tiloissa liikkuu paljon oppilaita. Silloin myös syntyy helposti ruuhkia ja kitkatilanteita, jotka valvonnan puuttuessa saattavat helpommin johtaa esimerkiksi väkivaltaan tai kiusaamiseen. Rikosten tilannetorjuntateorian yleiskielellä: uusi järjestely vaikeutti rikosten tekemistä erityisesti riskialttiissa paikoissa riskialttiina aikoina.

Näiden korkean riskin paikkojen tunnistaminen ja niihin panostaminen on tärkeätä. Pelkkä lisääntynyt aikuisten läsnäolo ei välttämättä tehoa, jos se ei kohdistu sellaisiin paikkoihin ja aikoihin, joissa rikokset ja häiriöt tihentyvät. Tästäkin aineistoon sattui esimerkki: koulussa, jossa välituntivalvontaa vahvistettiin vain koulun pihalla mutta ei koulun käytävillä, väkivalta lisääntyi yli 50 prosenttia.

XXX

BRÅ:n ideakirja kouluista on ajatuksella tehty. Se tuo konstailematta esiin kiinnostavia tietoja ja pohtii selkeästi erilaisia tulkintavaihtoehtoja. Vaikka sitä ei ole kohtuullista tältä kirjalta vaatia, olisin saman tien mielelläni lukenut myös kokemuksista koulujen ympäristöissä tapahtuvista rikoksista ja niiden ehkäisystä. Murray ja Swatt (2013) osoittavat, että ainakin USA:n Omahassa poliisin tietoon tullutta rikollisuutta oli enemmän koulujen lähialueilla kuin muualla. Tämä ei pätenyt alakouluihin (primary school), mikä sopii rutiinitoimintateoriaan: aikuiset seuraavat ja valvovat ala-asteen koululaisia tiiviimmin kuin vanhempia.

KIRJALLISUUTTA:

BRÅ (2012) Att förebygga brott och problembeteenden i skolan: Presentation och analys av tre lokala projekt. Idéskrift nr 19 om lokalt brottsförebyggande arbete.

Murray, Rebecca K. & Marc L. Swatt (2013) Disaggregating the relationship between schools and crime: a spatial analysis. Crime & Delinquency, 59:163–190.

Ryynänen, Hannakaisa (2007) Harhojen purkaminen vähensi nuorten riskikäyttäytymistä. Haaste 1/2007.

 
Julkaistu 14.6.2013