Riikka Kostiainen

Yhteiskunnan kasvavat erot luovat turvattomuutta

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana kaupunkisosiologian professori Matti Kortteinen Helsingin yliopistosta. Kaupunkilaisten turvattomuuskokemukset ovat 1990-luvulta alkaen nousseet uudella tavalla huolenaiheeksi. Kortteinen näkee turvattomuuden liittyvän erilaisten yhteiskunnallisten, taloudellisten ja etnisten erojen kasvuun eikä suinkaan rikostilanteeseen. Hänen mielestään muuttunut tilanne pitää tunnustaa, jotta ratkaisuja voidaan hakea politiikan ja yhdyskuntasuunnittelun keinoin.

Helsinki on rikostilastojen perusteella ja kansainvälisesti vertaillen harvinaisen turvallinen kaupunki. Esimerkiksi asuntomurtoja esiintyy niin vähän, ettei niiden perusteella voida arvioida turvallisuustilannetta. Silti kun helsinkiläisiltä kysytään haastattelututkimuksissa asuinympäristön ongelmia tai muuton syitä, asunnon pienuuden, varustelutason ja muihin asuntoon liittyvien seikkojen jälkeen vastauksissa nousevat esiin turvallisuusasiat: rauhattomuus, järjestyshäiriöt ja ympäristön soveltumattomuus lapsille.

Professori Matti Kortteisen mukaan turvattomuuden tunne nousi huoleksi laman aikana, jolloin ihmiset yleensä ottavat vähemmän riskejä, eroavat vähemmän ja jopa tekevät rikoksia vähemmän. 1990-luvulla rikostilastot osoittivatkin rauhoittumista, kun taas turvattomuus oli tutkimusten mukaan nousussa. Viimeaikaisista Helsingin tilastoista voi nähdä merkkejä siitä, että rikostilastot osoittavat lievää nousua, mutta koettu turvallisuus on kohentunut.

Kortteinen on tutkinut kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaaran kanssa paljon tätä paradoksia, että koettu turvattomuus ja poliisin tietoon tullut rikollisuus näyttävät kulkevan eri tahtiin. He ovat analyyseissaan sijoittaneet kartalle erilaisia ilmiöitä ja verranneet niiden esiintymistä turvattomuuskokemuksiin.

– Tulosten mukaan selvimmin koettu turvattomuus vaihtelee miesten työllisyysasteen mukaan. Sellaisilla alueilla, joilla nimenomaan miehet käyvät vähän töissä, koetaan paljon turvattomuutta. Työllisyysaste kuvaa hyvin, kuinka suuri osa työikäisistä tekee arkisin jotain muuta kuin duunia eli se summaa yhteen työttömät, työikäiset eläkeläiset ja muut sosiaalietuuksilla elävät "kulmilla notkujat", Kortteinen selittää.

– Työstä syrjäytyneet ihmiset eivät päivisin katsele ostos-tv:tä asunnossaan, vaan he hakeutuvat toistensa seuraan pubeihin, ostoskeskuksiin, puistoihin ja joskus jopa leikkikentille. Sosiologiassa on pitkään puhuttu ns. kadunkulmien yhteisöistä ja niiden tärkeydestä huono-osaisilla asuinalueilla. Suomessa ei voida Amerikan tapaan puhua kadunkulmista ja niiden kuppiloista, mutta paikalliset ostarit ja lämpimään aikaan erilaiset ulkotilat omaavat samaa vetovoimaa. Niihin syntyy omanlaistaan yhteisöllistä elämää, jonka työssäkäyvä keskiluokka kokee niin häiritseväksi, että se näkyy turvattomuuden kokemuksina, mikä puolestaan näkyy muuttohalukkuutena.

Etniset ja erilaiset yhteiskunnalliset erot kasvussa

Matti Kortteinen myöntää ymmärtävänsä turvattomuutta ja pelkoa myös omien kokemustensa kautta: Nuorten miesten ryhmä ostoskeskuksen edessä voi saada aikuisenkin miehen miettimään, täytyykö joukko kiertää vai voiko sen läpi mennä. Tai kun on ainoana kantasuomalaisena metrovaunussa gambialais- tai kongolaisryhmän kanssa eikä ymmärrä heidän kieltään, olo saattaa tuntua epävarmalta. Kortteinen kertoo, että sosiologit puhuvat sosiaalistumisesta eli siitä, että ihmiset kasvavat omaan kulttuuriinsa ja oppivat sen käyttäytymissäännöt. Niiden avulla pystyy ennakoimaan toisen samaan kulttuuriin kasvaneen käyttäytymistä. Joutuminen vaikeasti ennustettavaan tilanteeseen puolestaan koetaan turvattomuudeksi. Siihen ei välttämättä liity vastenmielisyyttä huono-osaisia kohtaan tai rasistisia ennakkoluuloja.

– Yhteiskunnalliset erot olivat Suomessa pitkään kaventumaan päin ja rajat liukuvia. Linja kulki jokseenkin kirvesmiehen ja insinöörin välillä ja he mahtuivat hyvin samaan kortteliin. Tilanne on nyt muuttunut. Toisessa päässä hyväosaiset ovat kasvattaneet tulotasoaan vauhdikkaammin kuin muut ja toisessa päässä köyhyyden luonne on muuttunut pitkäkestoisemmaksi ja syvemmäksi. On syntynyt väestöryhmiä, joiden elämäntapa perustuu pääsääntöisesti muuhun kuin työssäkäyntiin. Heidän ja työssäkäyvien elämäntavat eroavat jo niin paljon, että syntyy keskinäistä tunnistamista ja väistämis- ja välttämiskäyttäytymistä, Kortteinen kuvailee.

– Seurauksena korkeasti koulutetut lapsiperheet hakeutuvat pois sellaisilta alueilta, joissa heidän kannaltaan häiritsevästi elävää väestöä on keskimääräistä enemmän. Ihmiset siis äänestävät jaloillaan ulos sosiaalisti sekoitetusta ympäristöstä kaltaistensa seuraan pientaloihin rauhallisempaan ja luonnonläheisempään ympäristöön.

Kortteinen kertoo, että monet isoihin kvantitatiivisiin aineistoihin perustuvat tutkimukset vahvistavat tulkintaa uudenlaisen huono-osaisuuden yhteydestä turvattomuuteen. Uutta tietoakin on pian tulossa, kun Henrik Lönnqvist ja Martti Tuominen Helsingin kaupungin tietokeskuksesta julkaisevat uuden analyysin turvattomuuskokemuksista. Vaattovaaran johtamassa NODES-hankkeessa puolestaan vertaillaan eri Pohjoismaiden asuntopolitiikkaa ja sen merkitystä etnisten vähemmistöjen kasautumiseen.

Huolena huono-osaisuuden syveneminen

Turvallisuustilanteen oletetaan viime aikoina kohenneen sen takia, että ihmiset asettuvat näihin sosioekonomisiin ja etnisiin eroihin. Professori Matti Kortteinen näkee tilalle nousseen vakavamman huolen perinteisen oikeudenmukaisuusajattelun ja hyvinvointieetoksen kannalta: Huono-osaisilla alueilla on tarjolla niin heikot elinolosuhteet ihmisille, että se kärjistää entisestään heidän huono-osaisuuttaan. Vähitellen syntyy alueita, joissa huono-osaisten lapset päätyvät huonoihin kouluihin, saavuttavat huonompia tuloksia ja huono-osaisuus alkaa periytyä.

Kortteisen mukaan näyttöä tällaisesta alkaa olla. Hän on ollut mukana tekemässä tilastoanalyysia alueellisen työttömyysasteen vaikutuksesta alueen asukkaiden myöhempään työmarkkinamenestykseen. Alueellinen työttömyysaste selitti sitä merkitsevästi. Keskeinen tulkinta tässä on, että ihmisten työllistymiselle on haittaa sellaisesta sosiaalisesta elämästä, joka kehittyy poikkeuksellisen suuresta työttömyydestä kärsiville alueille. Venla Berdelius on puolestaan tutkinut osoitteen mukaisia oppimistuloksia.

– Alueiden kärjistyvät erot välittyvät korostuneena koulujen oppilasainekseen, sillä ns. huonojen alueiden hyväosaiset lähettävät mielellään lapsensa jonnekin muualle kouluun. Lasten oppimistulokset riippuvat eniten äidin koulutustasosta, mutta myös koululla on pieni merkitys menestyksen kannalta. Vanhempien pelot ovat kuitenkin suurempia kuin koulun vaikutus mitatusti on. Vanhempien ylireagointi toimii asuinalueiden eroja lisäävänä moottorina, sillä koulu vaikuttaa lapsiperheiden asuinpaikan valintaan. Aikaisemmin tällaista spekulointia ei paljon ollut, Kortteinen esittää.

Sosiaalinen sekoittuminen ajateltava uusiksi

Matti Kortteinen arvioi osallistuneensa Mari Vaattovaaran kanssa yhteiskunnalliseen keskusteluun tutkijalle aivan poikkeuksellisen paljon. Suuri osa hänen ajastaan menee tutkimustulosten esittelyyn eri kaupunkien paikallisille päättäjille. Joskaan hänellä ei ole antaa kovin yksinkertaisia reseptejä eriytymiskehityksen hoitamiseen.

– Ainakin täytyy avata keskeisiä yhdyskuntasuunnittelun lähtökohtia kuten sosiaalista sekoittamista. Hallinnollinen ratkaisu ei enää tuota eri väestöryhmiä yhdistävää integraatiota vaan turvattomuuden tunnetta ja segregaatioprosesseja. Tämä keskustelu on ollut osin tabu. Yksi keskieurooppalainen ratkaisu on sekoittaa väestöryhmiä liukuvasti. Tällöin ääripäitä ei sijoiteta rinnan, esimerkiksi rakenneta jylhimpiä kovan rahan asuntoja ja seudun suurinta vuokratalokorttelia kadun vastakkaisille puolille. Siirtymistä on mahdollista tehdä alueellisina ilmiönä liukuvia ja rakentaa sellaisia asuinalueita, joissa väestörakenne on yhtä monipuolinen mutta koetut erot pienempiä, Kortteinen uskoo.

– Yhteiskunnallisten erojen osalta tilanne on erilainen kuin aikaisemmin, ja jos sitä ei huomata ja tunnusteta, tuotetaan erilaisia historiallisia epäonnistumisia. Tilanteessa, jossa on seudulliset asuntomarkkinat ja kasvava osa väestössä pystyy tulotason nousun ansiosta valitsemaan asuinpaikkansa, nykyinen yhdyskuntasuunnittelu luo juuri sellaista tulosta, jota se yrittää estää.

Kurjuus syvenee entisestään reuna-alueilla

Erityisesti yhteisvastuullinen seudullinen asuntopolitiikka saa professori Kortteiselta kritiikkiä. Huono-osaisuus keskittyy nyt Helsinkiin ja myös reunakunnat halutaan kantamaan tasaveroisesti vastuuta kunnallisten vuokra-asuntojen järjestämisestä. Vaikka hallinnon näkökulmasta politiikka kuulostaa kohtuulliselta ja järkevältä, ihmisten hyvinvoinnin kannalta se ei sitä ole.

– Puolet vuokrataloasukkaista on yksinhuoltajia ja yksinasuvia miehiä, eikä heitä houkuta asuinympäristö, joka perheellisestä voi tuntua ihanan rauhalliselta ja luonnonläheiseltä. Tällaisiin reuna-alueiden vuokrataloihin mennään pakosta, ja tyypillisesti sinne päätyy asumaan ei-työssäkäyvä väki. Meillä on vahva näyttö siitä, että alueellinen huono-osaisuus on sitä syvempää, mitä kauempana seudun reunoilla alue on. Kurjuuden tähänastinen huippu on löytynyt Riihimäen Peltosaaresta. Siellä turvattomuuden kokemukset ovat yli kaksinkertaiset Helsingin heikoimpiin alueisiin verrattuna.

Matti Kortteinen varoittaa, että juuri Pariisin lähiöt – joiden palamista välillä seurataan televisiossa – ovat aikanaan syntyneet ratkaisuna segregaatio-ongelmaan; nyt huono-osaisuutta ollaan sijoittamassa reunoille myös Suomessa samalla motiivilla. Hänen mielestään yleiset toimet, joilla pienennetään yhteiskunnallisia eroja, olisivat järkeviä myös alueellisten erojen pienentämisessä ja turvattomuuskysymysten ratkaisemisessa.

– Keski-Euroopassa harrastetaan kohdennettuja toimia ongelma-alueille. Kokemukset näistä ovat aika huonoja: yksi alue saadaan kohentumaan, mutta siitä hyötyvät lähinnä alueen hyväosaiset ja toinen alue kupeessa tipahtaa. Tuloksista voi päätellä, että parasta politiikkaa olisi yhteiskunnan yleisen jakautumisen ja syrjäytymisen vähentäminen. Se on niin vanhakantainen ajatus, että sitä tuskin kehtaa näinä aikoina esittää, Kortteinen hymähtää.

– Ja ainakaan syrjäytymisen ehkäisy ei ole helppoa tilanteessa, jossa työvoiman kysyntä suuntautuu korkeasti koulutettuihin ammatteihin ja politiikkaa tehdään avoimen talouden ja globaalin kilpailun oloissa. Tässä mielessä olemme eurooppalaistuneet, eikä alueellisen eriytymisen ongelmien voi odottaa pian poistuvan.

 
Julkaistu 8.6.2012
Sivun alkuun |