Marjaana Seppänen

Turvallinen lähiö?

Kirjoituksessa tarkastellaan Lahden Liipolan lähiön asukkaiden turvallisuuskokemusten muuttumista kymmenen vuoden aikana.

Asuinalueiden välisten erojen kasvu on herättänyt viime vuosina kasvavaa huolta, joka on liittynyt erityisesti lähiöihin. On puhuttu ongelmalähiöistä, jotka ovat asuinympäristönä turvattomia. Toistaiseksi Suomessa ei ole esiintynyt kansainvälisestä kirjallisuudesta tuttuja asuinalueiden erilaistumiseen liittyviä ääri-ilmiöitä, jotka näkyvät vakavana uhkana alueen asukkaiden ja satunnaisten kävijöiden turvallisuudelle. Huolimatta siitä, että erityisesti suurimmissa kaupungeissa on ongelmalähiöiksi määriteltyjä asuinalueita, Suomessa tehdyt tutkimushavainnot ovat viime vuosiin asti osoittaneet, että meillä asuinalueiden erilaistuminen on ollut ensisijaisesti hyväosaisuuden kasautumista. Nyt suunta näyttää muuttuneen.

Huono-osaisuus kasautuu yhä enemmän alueellisesti ja on syntynyt asuinalueita, joiden asukkaiden sosioekonominen asema on muita alueita selvästi alempi ja joissa esiintyy huono-osaisuuteen kytkeytyviä sosiaalisen ympäristön ongelmia. Alueiden erilaistumisesta käytetään segregaation käsitettä, joka viittaa tilanteeseen, jossa erilaiset ryhmät asuvat erillään. Toisaalta lähiöiden omaleimaisuuden lisääntymistä voidaan pitää positiivisena asiana ja hyvänä kasvualustana yhteisöllisyydelle, mutta kun ajatellaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion ihannetta erilaisten kansalaisryhmien asumisesta rinnakkain samoilla alueilla, segregaation lisääntyminen on ei-toivottu ilmiö. Kun meillä huomio on aiemmin keskittynyt lähinnä sosioekonomiseen segregaatioon, nyt näkyvissä on myös etnisen segregaation lisääntyminen.

Tutkimuskohteena Lahden Liipola

Liipolan lähiö Lahdessa on kerrostaloalue, joka on rakentamisestaan lähtien kantanut mainetta ongelma-alueena. Tästä syntyi aikanaan kimmoke väitöskirjatutkimukseen, jota varten keräsin Liipolasta asukkaille suunnatun kyselyaineiston vuonna 1999. Liipolassa oli 1990-luvun aikana peruskorjattu valtakunnallisen lähiöprojektin puitteissa lähes kaikki vuokra-asunnot sekä käynnistetty erilaisia alueen sosiaaliseen ympäristöön vaikuttavia toimia, mm. asukkaiden yhteistoimintaa. Lisäksi kaupunki oli vuosituhannen vaihteessa panostanut alueen ulkoalueiden kunnostamiseen mm. kehittämällä ostoskeskuksen lähiympäristöä. Uuden, ympäristöministeriön koordinoiman lähiöohjelman myötä tarjoutui mahdollisuus palata uudestaan Liipolaan yhdessä Helsingin yliopiston tutkijoiden Ilkka Haapolan ja Kalle Puolakan sekä Elisa Tiilikaisenkanssa. Keräsimme uuden aineiston vuonna 2010, hieman yli kymmenen vuotta ensimmäisen jälkeen. Kiinnostuksen kohteena oli alueen tilanne erityisesti segregaation ja asukkaiden kokeman asuinalueen sosiaalisen merkityksen kannalta. Kymmenen vuoden välein toteutetut kaksi lähes samansisältöistä kyselytutkimusta tarjosivat ainutlaatuisen mahdollisuuden Liipolassa tapahtuneiden muutosten tarkasteluun. Tässä yhteydessä tarkastelen muutosta ennen kaikkea segregaation ja turvallisuuden näkökulmista.

Ostarin ongelmat vähentyneet, mutta turvattomuus lisääntynyt

Liipolan asukkailta kysyttiin kymmenen vuoden välein näkemyksiä alueen ongelmista. He saivat arvioida, missä määrin he kokivat Liipolassa olevan sellaisia ongelmia, joita on sanottu esiintyvän suomalaisissa lähiöissä.

Kuvio 1. Mainittuja asioita selvästi ongelmana tai suurena ongelmana pitävien osuus Liipolassa vuosina 1999 ja 2010 (%).

Kuvio piirtää mielenkiintoisen kuvan tapahtuneesta muutoksesta. Näyttää siltä, että ostoskeskuksen alueen parannustoimet ovat kannattaneet, sillä monet siihen liittyvät ongelmat kuten katukuvassa näkyvä alkoholinkäyttö, ostoskeskuksen rappeutuminen ja epäviihtyisät ravintolat koetaan nyt aiempaa paljon vähäisemmiksi ongelmiksi. Toisaalta muiden, alueen turvallisuuteen liittyvien asioiden kokeminen ongelmaksi on lisääntynyt. Paikkojen rikkominen ja sotkeminen nousevat nyt näkyviin ongelmina aiempaa enemmän. Turvattomuutta asukkaille tuovat häiritsevät nuorisojengit sekä väkivalta, jotka ovat vuoden 2010 kyselyn vastauksissa edellistä kyselyä vahvemmin ongelmiksi koettuja asioita.

Maahanmuuttaja-asenteet ovat kymmenen vuoden aikana koventuneet, mikä peilannee koko suomalaista yhteiskunnallista ilmapiiriä enemmän kuin yksittäisen asuinalueen asukkaiden mielipiteitä. Liipola on Lahden maahanmuuttajavaltaisin asuinalue, mutta esimerkiksi erityisiä rasismiin liittyvä konflikteja siellä ei kuitenkaan ole juurikaan ollut. Tarkemmin maahanmuuttajia koskevia asenteita peilaavissa kysymyksissä tuli näkyviin, että ennen kaikkea kritiikin kohteena on maahanmuuttajapolitiikka, eivät niinkään alueen maahanmuuttaja-asukkaat sinänsä.

Ikääntyneet asukkaat lähiöiden voimavarana

Liipolan lähiö on monen muun asuinalueen tavoin ikääntymässä nopeasti. Alueella on enemmän suuriin ikäluokkiin kuuluvia kuin kaupungissa keskimäärin. Turvallisuuden näkökulmasta iäkkäät asukkaat nähdään useammin turvattomuudesta kärsivänä väestönosana, joille alueen sosiaaliset epäkohdat aiheuttavat muita enemmän pelkoa. Liipola-tutkimus tuotti tässä suhteessa uudenlaisen näkökulman ikääntyvien turvattomuuteen. Kun kuviossa 1 olevien ongelmien kokemista tarkasteltiin ikäryhmittäin, havaittiin että nuoret (alle 35-vuotiaat) aikuiset näkevät kaikki mainitut asiat ongelmaksi paljon todennäköisemmin kuin ikääntyneet. Esimerkiksi katukuvassa näkyvää alkoholinkäyttöä piti ongelmana lähes kolme neljästä nuoresta aikuisesta ja vain yksi kolmasosa eläkeikäisistä asukkaista.

Lahden alueella toteutetun toisen tutkimuksen, Ikihyvä Päijät-Häme -tutkimuksen tulosten mukaan "perinteiset" turvattomuutta aiheuttavat tekijät kuten kaduilla kohdattavaan väkivaltaan ja muuhun rikollisuuteen liittyvät asiat eivät ikääntyneiden turvattomuuden kannalta olekaan keskeisiä. Ikääntyneet kertovat yleisimmin turvattomuuden tunteiden liittyvän läheisen ihmisten sairastumiseen ja kuolemaan sekä siihen, että itse tulee riippuvaiseksi muista. Ikääntyneillä naisilla tosin liikkuminen ulkona pimeässä on asia, joka aiheuttaa turvattomuuden tunteita.

Erityisesti sosiaalisen turvallisuuden näkökulmasta ikääntyneet ovat alueen voimavara Liipolassa. He ovat juurtuneita alueelle ja työikäisiä paljon vahvemmin kiinnittyneitä alueeseen monella tapaa. Ikääntyneet oleskelevat Liipolassa paljon arkisinkin sekä ovat muita ikäryhmiä enemmän tekemisissä muiden alueella asuvien kanssa. Suuri osa naapurustossa tapahtuvasta epävirallisesta avusta tulee ikääntyneiltä. Vahvat sosiaaliset verkostot myös edistävät turvallisuuden tunnetta, sillä ikääntyneet myös luottavat siihen, että saavat naapureilta apua hädän tulessa.

Kokemuksiin ongelmista voi vaikuttaa, mutta kuinka paljon?

Tutkimuksessa kävi ilmi, että liipolalaisten usko alueen tulevaisuuteen oli hieman vähentynyt, mikä voidaan tulkita merkiksi lähiöprojektin antaman piristysruiskeen tehon hiipumisesta. Kymmenessä vuodessa alueelta pois muuttoa suunnittelevien osuus oli reilusti kasvanut, mikä voi olla merkki segregaatioprosessin kiihtymisestä. Osa muuttoaikeista liittyy elämänvaiheeseen ja asumisuraan, mutta osa selittyy negatiivisilla kokemuksilla asuinalueen sosiaalisesta ympäristöstä ja sen ongelmista.

Näyttää siltä, että lähiön parannustoimilla on voitu ainakin jonkin verran vaikuttaa esimerkiksi ostoskeskuksen seudun ongelmiin, jotka monessa lähiössä ovat suuri haaste turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta. Toisaalta raamit kehittämistoimille loivat jo aikanaan aluetta kaavoitettaessa tehdyt perusratkaisut. Liipolassa vuokra-asuntojen osuus on valtakunnallisestikin katsottuna hyvin korkea, 62 % alueen asuntokannasta, mikä määrittää alueen sosioekonomista rakennetta ja alueella ilmeneviä sosiaalisia ongelmia.

Kun puhutaan lähiöistä, mielikuvilla on keskeinen rooli. Syntyy mielikuva hyvistä ja huonoista alueista, ja näitä mielikuvia on hyvin vaikea muuttaa. Tämä näkyi Liipolankin kohdalla. Huolimatta mittavista alueeseen kohdistuvista parannustoimista asukkaat kokivat, että muiden lahtelaisten arvostus aluetta kohtaan on erittäin vähäistä. Tässä ei tapahtunut mitään muutosta kymmenessä vuodessa. Asukkaat kertoivat silti itse arvostavansa aluettaan, joskin omakin arvostus oli hieman vähentynyt. Tiukassa istuvat negatiiviset mielikuvat voivat olla varsin tärkeä tekijä alueellisen erilaistumisen näkökulmasta. Erityisesti alueelle muuttavan väestön rakenteeseen tämä voi vaikuttaa; ne joilla on resursseja valita, eivät muuta huonon alueen leimasta kärsivään lähiöön. Mielikuvien muuttaminen on vaikeaa, mutta siihenkin tulisi pyrkiä kiinnittämään huomiota.

Toisaalta Liipolassa on näkyvissä vastavoimana alueen ongelmille syntynyttä vahvaa yhteisöllisyyttä, jonka voidaan ajatella lisäävän turvallisuuden tunnetta. Alueella on vahva asukasyhdistys sekä mm. seurakunnan aktiivista toimintaa. Asukkaiden omaehtoisen toiminnan tukeminen ja erilaiset yhdyskuntatyön muodot ovat asioita, joihin kannattaisi jatkossakin panostaa ja jotka voisivat vahvistaa positiivisia kehityskulkuja.

Kirjoittaja on sosiaalityön professori Lapin yliopistossa.

Kirjoitus liittyy tutkimushankkeeseen, josta julkaistaan kesällä 2012 ympäristöministeriön sarjassa raportti "Takaisin Liipolaan. Lähiö fyysisenä ja sosiaalisena elinympäristönä", kirjoittajina Marjaana Seppänen, Ilkka Haapola, Kalle Puolakka ja Elisa Tiilikainen.

 
Julkaistu 8.6.2012