Susanna Särkkä

Nimbyn taltutus ammattimaistuu

"Ei meidän pihallemme" -ilmiö (nimby, not in my backyard) on tuttu kaikille rikostaustaisten kanssa työskenteleville. Vankilasta vapautuneelle suodaan oma asunto ja mahdollisuus uuteen elämään, mutta omaksi naapuriksi linnakundia ei haluta. Muun muassa Helsingin Diakonissalaitoksella on nykyisin työntekijöitä, jotka keskittyvät pelkästään naapuruston pitämiseen tyytyväisenä.

Helsingin Diakonissalaitoksen asumisyksiköissä asuvista 450 asukkaasta noin 70 prosentilla on rikostausta. Kaikki asuminen on tuettua, mutta Diakonissalaitoksen asuntoloissa ei edellytetä päihteettömyyttä.

Diakonissalaitoksella, jos missä, tiedetään ja tunnetaan nimby-ilmiö. Siellä ei kuitenkaan puhuta nimbyn talttutamisesta vaan ympäristötyöstä. Järjestelmällinen ympäristötyö Diakonissalaitoksella sai alkunsa vuonna 2000. Tuolloin Helsingin keskustaan Vuorikadulle perustettiin HIV-posiitivisten huumeidenkäyttäjien palvelukeskus. Naapurissa olevan yliopiston intellektuellit nousivat barrikadeille vastustamaan asuntolaa.

– Ryhdyimme miettimään, millä vähentää vastustusta. Tosiasiahan on, että huumeiden käyttäjistä vääjäämättä aiheutuu naapureille haittaa, Helsingin Diakonissalaitoksen yksikönjohtaja Jukka Hampunen kertoo.

Hampusen mukaan uutta asuntolaa suunniteltaessa tärkeää on olla mahdollisimman ajoissa liikkeellä. Esimerkiksi Hietaniemen asuntolan ympäristötyö aloitettiin kaksi vuotta ennen yksikön avaamista.

– Avasimme puhelinpäivystyksen, kävimme muun muassa läheisessä päiväkodissa, järjestimme tiedotustilaisuuksia, perustimme yhteistyöryhmän. Teemme rajusti töitä sen eteen, että mikään ei naapurustossa muuttuisi asuntolan myötä tai muuttuisi mahdollisimman vähän.

Asukkaat mukana ympäristötyössä

Diakonissalaitoksella on pelkästään ympäristötyöhön keskittyviä työntekijöitä Helsingin Alppilassa, Munkkisaaressa ja Espoossa. He kiertävät yksiköiden ympäristössä laitoksen huomioliiveissä tarkistamassa ja selvittämässä mahdollisia häiriötilanteita.

Asumisyksiköiden naapurustossa olevien talojen ilmoitustauluilla on Hampusen puhelinnumero, johon voi soittaa ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa.

– Jos soittaja ilmoittaa häiriöstä, työntekijä lähtee heti tarkistamaan tilannetta ja puuttuu asiaan tarpeen vaatiessa, Hampunen kertoo.

Diakonissalaitos on kehittänyt Tekes-hankkeena ympäristötyömallin. Mallissa asuntolan lähikulmia kiertävän ympäristötyöntekijän työparina on asumisyksikön asukas.

– Vertainen tietää parhaiten, missä juopotellaan, pidetään meteliä ja kuinka kohdata häiriöntekijät. Mallia on kokeiltu myös muun muassa Tampereella ja Kuopiossa. Tulokset ovat hyviä.

Hampusen mukaan englanninkielisestä alkuperästään huolimatta nimby-ilmiö on hyvin suomalainen. Muissa Pohjoismaissa "ei meidän pihallemme" -ajattelua on myös, mutta vahvinta se on meillä. Esimerkiksi Zurichin ja Berliinin vaikeasti asutettavien tilanteeseen tutustuessaan Hampunen ei ole törmännyt koko ongelman olemassaoloon.

– Mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana meilläkin tällainen ajattelu on vähentynyt. Ihmiset ovat tulleet suvaitsevaisemmiksi.

Itä-Helsingissä ei katsota kieroon

Asuntoloihin verrattuna hajautetussa tukiasumisessa nimby on huomattavasti pienempi, mutta ei tuntematon ilmiö. Kriminaalihuollon tukisäätiön, Kritsin, tukiasunnoista suurin osa on itsenäisiä pienasuntoja. Vankilasta vapautuneet asuvat eri puolilla kaupunkia tavallisissa kerrostaloissa.

Asumispäällikkö Jussi Lehto saa toisinaan taloyhtiöiden hallituksen jäseniltä vihamielisiä puheluita, esimerkiksi voidaan syytellä tyyliin "olet asuttanut mustalaisia tänne". Mitä keskiluokkaisempi kaupunginosa, sitä epäluuloisempia tiedusteluita voi tulla.

– Itä-Helsingissä vapautunut vanki solahtaa helpommin joukkoon. Mutta toisaalta moni elämänmuutosta haluava asiakkaamme ei haluaisi muuttaa kulmille, joissa pyörivät entiset kaverit. Siksi pyrimme hankkimaan asuntoja myös niin kutsutusti rauhallisemmilta alueilta, Lehto kertoo.

Seitsemän vuotta asumispalveluja Kritsillä hoitanut asumispalvelukoordinaattori Mia Juselius sanoo saaneensa vihaisia soittoja tukiasuntojen naapureilta yllättävän vähän.

– Silloinkin soittaja yleensä rauhoittuu kuullessaan, että tukiasukas haluaa päästä kunnollisen elämän alkuun ja että häntä tuetaan ja valvotaan.

Juseliuksen mukaan väärät ilmiannot eivät ole harvinaisia. Jos naapurit tietävät, että yhdessä kämpässä asuu entinen linnakundi, tästä tehdään helposti syntipukki kaikkeen häiriöön talossa.

– Mutta jos valitus osoittautuu aiheelliseksi, asukkaallekin on paljon parempi, että puutumme asiaan ennen virallisia valituksia. Asiakkaan itsetunnon kannalta on todella huono asia, jos asuminen epäonnistuu.

Kunnilta erorahoja vangeille

"Mäkin olen kokenut, että jos sulla on tarpeeks niin sanotut laajat taustat - tääkin kunta osoitti heti, että 'hei, mitä sä tänne tuut?' Sieltä huomasi heti, että sä et ole tähän kaupunkiin veroja maksanut, me ei ruveta sua palveleen."

"Päihdehoito oli päättymässä, ja mä olin vienyt silloin hoidon aikana kaikkiin näihin isompiin asuntopaikkoihin hakemukset. Ja kaikissa sanottiin, että koska olet ulkopaikkakuntalainen siirryt automaattisesti jonon viimeiseksi. Ja sitten vielä ne vanhat luottotiedot ja merkinnät niin nekin paino siellä. Jossain sanottiin, että voit sä ne paperit jättää, mutta ikinä et asuntoo saa, et ihan suoraan sano tälleen näin tiskillä mulle ja mä aattelin, että onpa hieno juttu. Siellä sanottiin ihan suoraan, että ei tuu kuulonkaan sun kohdalla."

Nimby-ilmiön tuntee nahoissaan myös vanki. Yllä oleva sitaatti on Kriminaalihuollon tukisäätiön sosiaalineuvoja Anastasia Lapintien opinnäytetyöstä, jossa hän haastatteli 13 asunnottomuutta kokenutta lainrikkojaa. Toukokuussa Tampereen ammattikorkeakoulussa hyväksytty ylempi AMK-lopputyö tarkastelee asunnottomien lainrikkojien kokemuksia palvelujärjestelmässä.

– Jos asunnonhakijan rikostausta on tiedossa, asuntoa on erittäin vaikea saada. Kunnalliselta puolelta asunnon saaminen on vielä vaikeampaa kuin yksityiseltä. Rikostaustaisen asuttamisessa voi korostua asunnon hakijan tarpeiden sijaan hänen yksilölliset ominaisuutensa ja henkilöhistoriansa, Lapintie sanoo.

Vankilasta vapautunut voi saada hyvinkin tylyä kohtelua kotikunnastaan.

– Yksikin haastatelluista oli jonottanut viisi vuotta asuntoa kotikunnastaan. Lopultakaan hän ei saanut asuntoa. Pienillä paikkakunnilla koko yhteisö voi olla mukana vastustamassa lainrikkojan paluuta kotiin.

Lapintien mukaan jotkut vankilasta vapautuneet ovat kerrankin päässeet maistamaan herrojen herkkua eli avokätisiä erorahoja. Kunnat saattavat maksaa muuton ja usean kuukauden vuokran tai pitkän kuntoutuksen toisella paikkakunnalla päästäkseen lainrikkojasta eroon.

– Lainsäätäjien pitäisi velvoittaa kuntia asuttamaan myös rikostaustaisia. Uskon, että olisi mahdollista luoda palveluita, joilla tuettaisiin asukkaan lisäksi myös naapureita ja vuokranantajia.

´

Ennakkoluulot saavat vastustamaan asuntolahankkeita

"Matarilaiset vastustavat Vantaan kaupungin aikomusta kaavoittaa sekä rakentaa Matarin Tervahaudantielle Tervakukka-työnimellä kulkeva asuntola. Asuntolan tai asumisyksikön tarkoitus on asuttaa asunnottomia alkoholisteja sekä avohoidossa olevia. Me Matarilaiset emme vastusta tällaista kehitystä joka kuuluu hyvinvointivaltioon. Matarilaiset eivät vain halua tällaista keskelle uinuvaa omakotialuetta. Vantaalla on lukuisia muitakin mahdollisuuksia tällaisen asuntolan sijoittamiseen."

Tähän nettiadressiin saatiin runsaat sata allekirjoittajaa. Nimby-ilmiö on nostanut päätään viime kuukausina Vantaalla, kun kaupungin suunnitelmat kolmesta uudesta vaikeasti asutettavien asuntolasta ovat tulleet julkisuuteen. Osa Matarin ja Koivuhaan asukkaista on ryhtynyt kiivaaseen vastarintaan saadakseen pidetyksi rikostaustaiset, narkomaanit, alkoholistit ja mielenterveyskuntoutujat poissa lähinurkiltaan.

Sininauhasäätiön Vantaalla sijaitsevaa vaikeasti asutettaville tarkoitettua Myrri-asumisyksikköä vetävä Hannu Kärkkäinen on kiertänyt talven ja kevään aikana asukasilloissa toppuuttelemassa uusia asuntolahankkeita vastustavia vantaalaisia.

Kärkkäisen mukaan usein ennakkoluulojen syynä ovat epämääräiset huhut ja väärät tiedot. Tyypillinen väite on, että asuntoloissa myydään huumeita ja viinaa ja ne ovat uhka lapsille. Suurin osa ihmisistä pystyy kuitenkin keskustelemaan asiallisesti, kunhan heille tiedotetaan asioista ajoissa, avoimesti ja rehellisesti.

– Kun esimerkiksi kerron, että meillä on ympärivuorokautinen valvonta ja asuntolaan ei saa tulla päihtyneenä, useimmat alkavat suhtautua tuleviin naapureihinsa huomattavasti myötämielisemmin, Kärkkäinen selittää.

– Mutta sitten on pieni, äänekäs, aggressiivinen joukko, joka haluaa vain hyökätä. Olen kohdannut suorastaan silmitöntä raivoa asukasilloissa tähän pienen vähemmistöön kuuluvilta. On ikävää, että pieni joukko leimaa kaikki alueen asukkaat.

Asuntolalla ja päiväkodilla on jopa yhteistä toimintaa

Kärkkäisen mukaan päiväkodin aitanaapurina sijaitseva Myrri on esimerkki siitä, että entiset juopot ja rikostaustaiset voivat jopa nostaa asumisviihtyvyyttä.

Kun Myrri rakennettiin 2000-luvun alkupuolella, asumisyksikkö herätti ankaraa vastustusta. Vantaalaisten mielestä juoppojen ja rikollisten sijoittaminen päiväkodin viereen oli vastuutonta ja vaaraksi lapsille.

Nykyisin Myrrillä, viereisellä päiväkodilla ja muilla naapureilla on mitä sopuisimmat välit. Päiväkodin johtaja on kiitellyt julkisuudessa, että Myrriä parempaa naapuria ei olekaan.

Myrrin miehistä on apua naapureille. Esimerkiksi talvella he madalsivat päiväkodin aidan vieressä olevia lumipenkkoja, jotta lapset eivät pääse kipuamaan karkuun. Keväällä oli päiväkodin kanssa yhteinen tempaus, jolloin pihapuihin laitettiin linnunpönttöjä.

– Moni Myrrin tuloa vastaan aikanaan taistellut on tullut minulle nyt myöhemmin sanomaan, että enää he eivät sitä vastustaisi, Kärkkäinen sanoo.

Kirjoittaja on verkkokoordinaattori Kriminaalihuollon tukisäätiössä.

 
Julkaistu 8.6.2012