Sirpa Tani

Hengailu kaupunkisuunnittelun haasteena

Nuorten hengailua kauppakeskuksissa on pyritty rajoittamaan muuttamalla suosittuja hengailupaikkoja vähemmän houkutteleviksi. Samalla näistä tiloista on tullut entistä tiukemmin säädeltyjä. Voidaan kysyä, kenellä on oikeus käyttää julkisia ja puolijulkisia kaupunkitiloja. Hengailullaan nuoret ottavat kaupunkitilaa haltuunsa. Mikäli tämä sallitaan, tila voi säilyä moniarvoisena ja erilaisia käyttötapoja sallivana.

Helsingin keskustaan vuonna 2006 avatusta Kampin keskuksesta on tullut paikka, jossa nuorten oleskelua on pyritty rajoittamaan monin keinoin. Alun perin kauppakeskuksen pääkäytävän läheisyyteen suunniteltiin aukio, jossa ihmiset voisivat pysähtyä ja levähtää. Aukiota rajasi metron sisäänkäynnin yhteyteen rakennettu keramiikkateos Gekko ja juomalähde, jonka ympärille oli sijoitettu betonista valettuja penkkejä. Aukiosta muodostui erityisesti nuorten suosima ajanviettopaikka. Koska pienet ja vähän isommatkin lapset alkoivat käyttää Gekon pintaa liukumäkenä, taideteos rajattiin turvallisuussyihin vedoten matalalla metallikaiteella. Osa penkeistä poistettiin kesän 2010 aikana ja loputkin penkit vietiin varastoon keväällä 2011. Nuorten oleskelua ei haluttu tehdä liian helpoksi, kuten kauppakeskuksen edustaja totesi tiedustellessani syitä penkkien katoamiseen. Tämän jälkeen monet nuoret siirtyivät istuskelemaan Gekkoa ympäröineelle kaiteelle. Kaide poistettiin vuoden 2012 puolella. "Kamppi istutti teinit lattialle", kuten Janne Toivonen kirjoitti Helsingin Sanomissa 18.3.2012.

Edellä kuvaamani esimerkki nostaa esiin kysymyksen siitä, miten julkisia ja puolijulkisia tiloja saa käyttää. Millä perusteella tiettyjen ihmisten oleskelua voidaan rajoittaa? Esimerkkitapauksessa nuoret oleskelivat paikalla aiheuttamatta erityistä häiriötä. Tilanteissa, joissa kauppakeskuksen vartijat häätivät nuoria paikalta, perusteena käytettiin kuitenkin nuorten käyttäytymistä: heidän sanottiin tukkivan kulkureittejä ja metelöivän. Onko oleskelu julkisissa tai puolijulkisissa tiloissa siis kiellettyä toimintaa? Millainen käyttäytyminen on sallittua tai toivottavaa?

Tutkimusaiheena hengailun maantiede

Artikkelini perustuu tutkimukseen, jossa selvitin julkisessa ja puolijulkisessa kaupunkitilassa oleskelevien nuorten näkemyksiä hengailusta: sen merkityksestä, hengailuun sopivista tiloista sekä siitä, miten nuoret kokivat heihin suhtauduttavan, kun he oleskelivat kauppakeskuksessa tai sen välittömässä läheisyydessä. Keräsin aineistoni vuonna 2010 tekemällä ryhmähaastatteluja hengailevien nuorten parissa. Haastattelin myös muutamia alueella toimivia aikuisia: kauppakeskuksen edustajia, lähipoliiseja sekä nuorisotyöntekijöitä. Tämän lisäksi keräsin havainnointiaineistoa ja valokuvasin tutkimusaluettani.

Olen raportoinut tutkimuksen tuloksista analysoiden näkyviä ja näkymättömiä käytäntöjä, joiden avulla nuorten tilankäyttöä säännellään (Tani 2011). Olen myös käsitellyt eettisiä kysymyksiä, joihin törmäsin tutkiessani nuorten hengailua (Tani 2010). Tässä artikkelissa esittelen kolmatta tutkimusprosessin aikana esiin noussutta teemaa: sitä, miten kaupunkisuunnittelussa voitaisiin suhtautua nuorten vapaa-ajanviettoon. Tarkastelen hengailua suhteessa julkisen tilan käyttötapoihin. Kysyn, tarvitaanko nuorille erikseen suunniteltuja tiloja, joissa he voivat viettää vapaa-aikaansa vai olisiko parempi antaa heidän ottaa olemassa olevia tiloja haltuunsa.

Tiukat ja väljät kaupunkitilat

Jäsennän nuorten tilan käyttötapoja väljän ja tiukan tilan käsitteiden avulla (Franck & Stevens 2007; Ameel & Tani 2007). Tiukka tila tarkoittaa ympäristöä, joka on suunniteltu tiettyä käyttötarkoitusta varten. Muunlaista toimintaa siellä ei suvaita tai siihen suhtaudutaan vähintään varauksellisesti. Esimerkkejä tiukoista tiloista ovat vaikkapa jalkakäytävät, jotka on suunniteltu jalankulkijoille tai pyörätiet, jotka on tarkoitettu pyöräilijöille. Lasten leikkipuistot ovat myös tiukkoja tiloja, koska niihin ovat tervetulleita ainoastaan tietyn ikäiset lapset. Esimerkkejä tiukoista tiloista on runsaasti. Kun ihmiset noudattavat tilan alkuperäistä käyttötarkoitusta ilman, että herää muita tarpeita saman tilan käyttöön, tiukka tila toimii hyvin. Sen sijaan silloin, kun tilaa koskevia käyttösääntöjä joko tarkoituksellisesti tai tahattomasti rikotaan, tilan tiukkuus tulee näkyväksi.

Mikäli suunnittelemattomaan toimintaan suhtaudutaan sallivasti, tiukka tila voi muuttua väljemmäksi. Väljällä tilalla tarkoitetaan ympäristöä, jossa erilaiset toiminnot voivat esiintyä yhtaikaa ilman, että mitään tai ketään halutaan rajata ulos. Väljiä tiloja voi syntyä alueille, joiden alkuperäinen käyttötarkoitus on kadonnut. Esimerkiksi Kalasataman alue Helsingissä on muuttunut väljäksi tilaksi satamatoimintojen poissiirtämisen jälkeen. Väljiä tiloja syntyy myös alueille, joilla ei ole varsinaista suunniteltua tarkoitusta. Tällaisia ovat esimerkiksi joutomaa-alueet, joita on alettu käyttää sissiviljelyyn (guerrilla gardening). Tila voi väljentyä väliaikaisesti, kun tavallisuudesta poikkeavia toimintoja sallitaan. Esimerkiksi Kevätsiivous: koko kaupunki kirpputoriksi ja Ravintolapäivä -tapahtumat saavat aikaan hetkittäisiä väljiä tiloja. Pitkäaikaista tai pysyvää tilan väljentymistä tapahtuu monin paikoin. Esimerkiksi Mannerheimin patsaan ympäristöstä Helsingin keskustassa on tullut suosittu skeittauspaikka, jossa lajin harrastajat saavat toimia rauhassa, vaikkei tilaa ole alun perin tarkoitettu heidän käyttöönsä.

Hengailu ja tilan haltuunotto

Lasten ja nuorten vapaa-ajanvietto on entistä aikataulutetumpaa. Yhä useammat vanhemmat kuljettavat lapsiaan harrastusten vuoksi paikasta toiseen. On todettu, että vapaaseen leikkiin käytetty aika on vähentynyt, mikä puolestaan on vähentänyt lasten itsenäistä liikkumista ja sitä kautta mahdollisesti vähentänyt heidän kiinnostustaan omaan arkiympäristöönsä.

Myös teini-ikäiset nuoret harrastavat ahkerasti. Monet heistä haluavat kuitenkin ottaa ajan ja tilan itsenäisesti haltuunsa. Hengailuun sisältyy kaksi tärkeää seikkaa: Ensinnäkin nuoret haluavat tavata toisiaan ikään kuin näyttämöllä, toistensa katseiden kohteina. Toiseksi nuoret haluavat olla heitä muuten kontrolloivien aikuisten valvonnan ulottumattomissa. Julkiset kaupunkitilat tarjoavat mahdollisuuden näiden molempien seikkojen toteuttamiseen samanaikaisesti. Kauppakeskuksissa nuoria valvovat sekä kamerat että vartijat, mutta valvonta ei ole yhtä henkilökohtaista kuin esimerkiksi kotona tai koulussa. Hengailussa onkin tärkeää nimenomaan tilan omaehtoinen haltuunotto: oleminen ilman aikatauluja tai ulkopuolelta saneltuja normeja, joiden mukaan tilaa pitäisi käyttää.

Tarvitaanko erityisesti suunniteltuja hengailun tiloja?

Nuorten hengailu julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa nostaa silloin tällöin esiin keskustelun siitä, onko nuorille riittävästi heille suunniteltuja tiloja. Jos nuorisotilojen määrää lisättäisiin, siirtyisivätkö hengailijat niihin?

Nuorille on jo pitkään suunniteltu tiukkoja tiloja. Esimerkkejä näistä ovat nuorisotalot ja skeittipuistot. Nuorisotalot rajaavat käyttäjäkuntansa ikäryhmiin ja valvovat nuorten käyttäytymistä. Ulkotiloissa sijaitsevat skeittipuistot toimivat vapaammin, mutta ne ovat suunniteltu ainoastaan tiettyyn tarkoitukseen, usein tosin skeittauksen harrastajien kanssa yhteistyössä. Uusimpia nuorten käyttöön suunniteltuja tiloja ovat parkour-puistot, joista Suomen ensimmäinen avattiin vuonna 2009 Jyväskylään. Viime aikoina parkour-puistoja on perustettu myös esimerkiksi pääkaupunkiseudulle.

Sekä skeittaus että parkour ovat lajeja, joihin kuuluu olemassa olevan julkisen tilan luova käyttö. Skeittaus kaduilla ja parkourin harrastaminen urbaanissa ympäristössä kuuluvat olennaisina piirteinä näihin kulttuureihin. Erityisten puistojen suunnittelu monipuolistaa harrastajien mahdollisuuksia, mutta se ei poista heidän haluaan käyttää arkiympäristöään omaan harrastukseensa. Tämän vuoksi erityisten tiukkojen tilojen suunnittelu ei ohjaa skeittareita tai parkouraajia pois kaduilta, mutta se monipuolistaa heidän mahdollisuuksiaan kehittyä omassa harrastuksessaan.

Myös hengailuun on suunniteltu omia alueitaan. Esimerkkinä tästä on Helsingin Pihlajamäen nuorisopuistossa oleva erityinen tyttöjen puisto, jossa on oleskelukatoksia ja nuorisolle suunniteltuja keinuja. Puisto toimii hyvänä ajanviettopaikkana ja antaa nuorten ikään kuin olla leikkipuistossa luvallisesti; puisto on tarkoitettu nimenomaan nuorille, ei aivan pienille lapsille. Samalla kuitenkin herää kysymys, tarvitaanko tämän kaltaisia, tiukasti tietylle käyttäjäryhmälle suunniteltuja tiloja. Moniarvoisen ja sallivan kaupunkikulttuurin näkökulmasta tiukkojen tilojen suunnittelu lisää erilaisten kaupunkilaisten lokerointia ja vähentää erilaisten ihmisten luontevaa kohtaamista arkisissa ympäristöissä. Hengailevat nuoret ottavat omalla olemisellaan ympäristöään haltuun. Mikäli heille annetaan siihen mahdollisuus, kaupunkitila voi pysyä avoimena, sallivana ja väljänä tilana.

Kirjoittaja on maantieteen ja ympäristökasvatuksen professori Helsingin yliopistossa.

LÄHTEET:
Ameel, Lieven & Tani, Sirpa (2007). Säröjä kaupunkitilassa: parkour. Alue ja Ympäristö 36: 1, 3–13.

Franck, Karen A. & Stevens, Quentin (2007; toim.) Loose space. Possibility and diversity in urban life. Routledge, London.

Tani, Sirpa (2010). Hengailun maantiede ja nuorisotutkimuksen eettiset ongelmat. Kasvatus & Aika 4: 3, 51–71.

Tani, Sirpa (2011). Oikeus oleskella? Hengailua kauppakeskuksen näkyvillä ja näkymättömillä rajoilla. Alue ja Ympäristö 40: 2, 3–16.

 
Julkaistu 8.6.2012