Teija Hautanen

Väkivallan arviointi huoltoriidoissa ongelmallista

Oikeuteen viedyissä huoltoriidoissa tulee esiin väitteitä vanhempien tekemästä parisuhdeväkivallasta, väkivallasta lapsia kohtaan ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Viranomaisten tapa arvioida väkivaltaväitteitä suhteessa lapsen etuun näyttää asiakirja-aineiston valossa epäjärjestelmälliseltä. Vaikka väkivallasta olisi näyttöä, se ei myöskään välttämättä vaikuta oikeuden päätökseen lapsen huollosta, asumisesta tai tapaamisoikeudesta.

Kun lapsiperheen vanhemmat eroavat, on ratkaistava, miten lasten huolto, asuminen ja tapaamiset järjestetään. Huolto- ja tapaamiskäytännöistä käydään tällä hetkellä runsaasti julkista keskustelua, ja niihin kohdistuu monenlaisia huolenaiheita. Keskustellaan mm. vaikeiden huoltoriitojen lisääntymisestä, lapsen asemasta huoltoriidan kohteena ja lapsikaappauksista. Yksi puhuttanut aihe on huoltoriidoissa esiin tuodut väkivaltasyytökset ja viranomaisten tavat käsitellä niitä. Huoltoriidoissa jotkut vanhemmat tuovat oikeuden tietoon kuvauksia parisuhdeväkivallasta, lapsiin kohdistuneesta fyysisestä väkivallasta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Miten näitä väitteitä oikeusprosesseissa käsitellään ja millaisia päätöksiä tällöin tehdään? Oikeudenkäyntiasiakirjojen valossa fyysisen väkivallan ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön arviointi näyttää ongelmalliselta kysymykseltä.

Suomalaiset huolto- ja tapaamiskäytännöt

Perheoikeudellisia huolto- ja tapaamiskäytäntöjä säätelee laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Erotilanteessa on kaksi lapsen etua keskeisesti määrittävää periaatetta. Ensinnäkin pidetään tärkeänä, että kummankin vanhemman vanhemmuus jatkuu eron jälkeen. Tätä edistetään yhteishuollon ja lapsille osoitetun tapaamisoikeuden avulla. Toinen keskeinen periaate on, että ensisijaisesti vanhempien olisi hyvä sopia lasten huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta.

Näitä lapsenhuoltolain keskeisiä periaatteita toteutetaan käytännössä laajalti. Suuri enemmistö vanhemmista pääsee sopimukseen lasten asumisesta, huollosta ja tapaamisoikeudesta, eikä asiaa viedä riitaisena oikeuden ratkaistavaksi. Myös yhteishuolto ja tapaamisoikeuden toteuttaminen ovat normaali osa eronneiden vanhempien ja lasten elämää.

Väkivaltasyytökset tavallisia

Vuosilta 2001–2003 kerätty 158 tapauksen kirjallinen käräjä- ja hovioikeusaineisto eri puolilta Suomea kertoo, että perhesuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa tulee huoltoriidoissa usein esiin. Hovioikeuteen viedyistä huoltoriidoista jopa puolessa voi olla väkivaltaväitteitä, ja käräjäoikeuksissakin voi olla kyse kymmenistä prosenteista.

Aineistoon valittiin sellaiset tapaukset, joiden asiakirjoihin on kirjattu väite toisen tai molempien vanhempien tekemästä fyysisestä väkivallasta, väkivallan uhasta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Selkeästi eniten (88) oli sellaisia tapauksia, joissa kerrottiin isän väkivaltaisuudesta, toiseksi eniten (37) esiintyi väitteitä sekä isän että äidin väkivaltaisuudesta ja 23 tapauksessa kerrottiin ainoastaan äidin väkivaltakäyttäytymisestä. Lisäksi aineistoon kertyi tapauksia, joissa väkivallan mahdollinen tekijä ei täsmentynyt tai kyse oli vanhempien uusien kumppaneiden väkivaltaisuudesta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Isien väkivaltaisuudesta oli eniten näyttöä, ja väkivaltakuvauksissa korostui parisuhdeväkivalta. Äitien väkivallan mainittiin kohdistuneen useammin lapsiin kuin puolisoon.

Väkivallan käsittely vaihtelevaa ja osin vähättelevää

Asiakirja-aineistoon perustuvat tutkimustulokset osoittavat, että viranomaiset käsittelevät väkivaltaväitteitä suhteessa lain painottamaan lapsen etuun vaihtelevasti ja myös epäjärjestelmällisesti. Tämä koskee niin tuomareita kuin sosiaalityöntekijöitäkin, jotka antavat tilanteesta oman selvityksensä oikeudelle.

Väkivaltaa ei kirjata systemaattisesti asiakirjoihin. Se katoaa usein näkyvistä, ja siitä kirjoitetaan monesti ympäripyöreästi ja epätarkasti. Silloin kun väkivaltaa arvioidaan ja tulkitaan oikeudenkäyntiasiakirjoissa avoimesti, se ei tapahdu yhdenmukaisesti tai ennakoitavasti. Näin on sekä parisuhdeväkivallan että lapsiin kohdistuvan väkivallan ollessa kyseessä. Myös lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on asia, jonka käsittely ja arviointiprosessi vaihtelevat tutkimusaineistoon kuuluvissa tapauksissa.

Toisaalta on huomattava, että osassa tapauksia väkivaltaa arvioidaan hyvinkin huolellisesti. Esimerkiksi sosiaalityöntekijät ovat toisinaan aktiivisesti keränneet selvityksiinsä tietoa väkivallasta tai väitteiden perättömyydestä muilta viranomaisilta ja auttajatahoilta. Myös tuomarit saattavat päätöksen perusteluissa selvittää väkivallasta annettua näyttöä tarkasti ja pohtia perusteellisesti väkivaltaa suhteessa lapsen etuun.

Yksinhuolto ja tapaamisten rajoittaminen ovat lain tarjoamia keinoja, joilla väkivallan lapsi- ja aikuisuhreja voidaan suojata. Monet väkivaltatutkijat ja väkivaltatyön ammattilaiset ovat katsoneet, ettei yhteishuolto sovi väkivaltataustaisiin tapauksiin. Myös tavallisten tapaamisten, esimerkiksi säännöllisten viikonlopun viettojen, on arvioitu voivan vaarantaa lasten fyysisen tai psyykkisen turvallisuuden, kun taustalla on perhesuhteissa tapahtunutta väkivaltaa.

Yhteishuoltoja ja tavallisia tapaamisia kuitenkin määrätään huolimatta esiin tuodusta ja myös toteennäytetystä väkivallasta. Sekä isien että äitien tekemää väkivaltaa, josta on näyttöä, sivuutetaan päätöksenteossa ja arvioinnissa. Parisuhdeväkivallasta tuomarit voivat sanoa, ettei se vaikuta, koska se ei ole kohdistunut lapsiin tai se on vanhempien parisuhdeasia, joka ei kosketa vanhemmuutta. Toisinaan väkivallan määritellään olevan osa menneisyyttä eikä nykyhetken riski. Se voidaan myös muuten arvioida luonteeltaan vaarattomaksi.

Toteennäytetty väkivalta otetaan osassa tapauksia vakavasti ja sen voidaan sanoa vaikuttaneen ratkaisuun. Perusteeksi kerrotaan tällöin esimerkiksi, että väkivalta on osoitus vanhempien huonoista väleistä ja estää yhteishuollon. Myös väkivallan äideille aiheuttama pelko nostetaan joskus perusteluihin, samoin kuin lapsille aiheutuneet pelot ja turvallisuusriskit. Yksinhuolto ja tapaamisten valvonta tai tapaamisten muu rajaaminen voivat sisältyä näissä tapauksissa huoltoriidan lopputuloksiin.

Viranomaiskäytäntöjä ja lainsäädäntöä kehitettävä

Oikeuteen viedyissä huoltoriidoissa on kyse lasten ja perheiden hyvinvoinnista. Tuomioistuimet voi nähdä myös lastensuojelun toimijoina, vaikka niitä ei oikeudellisessa sektoriajattelussa näin määritellä. Huoltoriidat tuovat päivänvaloon "tavallisten perheiden" väkivaltaa ja hyväksikäyttöä, joka muuten voisi jäädä pimentoon.

Ammattikäytännöissä, koskien sekä tuomareita että asiantuntijatoimijoita, tulisi järjestelmällisesti kiinnittää huomiota huolto- ja tapaamisprosesseissa esiin tulevaan väkivaltaan. Mahdollinen parisuhdeväkivalta, lapsiin kohdistuva väkivalta ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on tarpeen nostaa erillisen arvioinnin kohteeksi. Väkivallan aste, toistuvuus ja sen fyysiset ja psyykkiset seuraukset vaativat viranomaisilta huolellista tarkastelua.

Esiin tuodun väkivallan mahdollisimman tarkka kirjaaminen viranomaisprosesseissa kuuluu arvioinnin kehittämiseen. Kun tietoa mahdollisesta väkivallasta tulee esiin huolto- ja tapaamiskäytäntöjen yhteydessä, olisi kirjattava yksityiskohtaisesti, kuka siitä kertoo, millaisesta väkivallasta voi olla kysymys, kuka on tekijä ja kuka uhri.

Arviointityössä tarvitaan ymmärrystä lasten tilannetta ja heidän väkivaltakokemuksiaan kohtaan, olivatpa lapset sitten altistuneet aikuisten väliselle parisuhdeväkivallalle tai olleet itse suoraan fyysisen väkivallan kohteina.

Sen lisäksi, että lapset tarvitsevat suojelua väkivaltakokemuksilta ja niiden seurauksilta, on myös syytä huolehtia parisuhdeväkivallan aikuisten uhrien turvallisuudesta. Huolto- ja tapaamiskäytäntöjen ei pidä lisätä parisuhdeväkivallan jatkumisen riskiä tai vaikeuttaa siitä toipumista.

Oikeudellisissa prosesseissa kysymys väkivallasta liittyy läheisesti näytön hankkimiseen. Viranomaiskäytännöissä olisi pohdittava, miten toimia, jotta väkivaltaa koskevan näytön hankkiminen ei jäisi yksin uhrin asiaksi. Väkivallan uhrien tulisi myös saada tietoa uskottavan näytön laadusta ja erilaisista mahdollisuuksista sen suhteen, mitä väkivaltaa koskeva näyttö voi olla.

Sosiaalihuollon lainsäädäntöön on harkittu lisättäväksi kunnille velvollisuus järjestää olosuhteet, joissa lapsen tapaamisoikeutta voidaan toteuttaa turvallisesti ja valvotusti. Tällä hetkellä tuomioistuin voi määrätä lapsen ja väkivaltaan syyllistyneen vanhemman tapaamiset valvotuiksi, mutta millään taholla ei ole lakiin kirjattua velvoitetta järjestää tapaamispaikkaa.

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta velvoittaa huolehtimaan lasten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Tarkennukset lainsäädäntöön ovat kuitenkin pohtimisen arvoinen asia. Väkivallan riskien ja seurausten arviointi voisi lainsäädännön tuella tulla luontevammin osaksi huolto- ja tapaamiskäytäntöjä tuomioistuimissa ja sosiaalitoimessa. Yksinhuolto, valvotut tapaamiset ja tapaamisten toteuttamatta jättäminen ovat ratkaisuja, joita väkivaltatapauksissa voidaan käyttää. Ne voisi myös lainsäädännössä nostaa paremmin vaihtoehtoina esille.

Kirjoittaja työskentelee tietopalveluasiantuntijana Tasa-arvotiedon keskus Minnassa. Artikkeli perustuu hänen väitöskirjatutkimukseensa: Hautanen, Teija (2010) Väkivalta ja huoltoriidat. Tampereen yliopisto.

 
Julkaistu 6.6.2011