Markku Fredman

Olennaiset uudistukset puolustuksen näkökulmasta

Uutta on, että esitutkintaa ei tehdä enää vain syyttäjän ja tuomioistuimen tarpeisiin. Useilla uudistuksilla pyritään parantamaan kuulusteltava, erityisesti asianomistajan asemaa.

Uudessa esitutkintalaissa säädettäisiin esitutkintaperiaatteista pitkälti voimassa olevan lain mukaisesti. Lakiin otettaisiin uutena säännökset epäillyn oikeudesta olla myötävaikuttamatta rikoksensa selvittämiseen, suhteellisuusperiaatteesta ja edunvalvojan määräämisestä lapselle. Lisäksi oikeutta käyttää avustajaa esitutkinnassa ja esitutkinnassa käytettävää kieltä koskevia säännöksiä muutettaisiin ja täydennettäisiin.

Myötävaikuttamisen osalta keskeinen kysymys on oikeus pysyä vaiti. Hallituksen esitys ei anna vastausta siihen, saako poliisi painostaa epäiltyä luopumaan vaitiolo-oikeudesta siten, että vaitiolo-oikeuttaan käyttävää kuitenkin kuulustellaan tunti- ja päiväkaupalla ja pöytäkirjaan kirjataan kysymykset vailla vastausta.

Uudessa laissa esitutkintaviranomaiset ja virallinen syyttäjä velvoitettaisiin laadultaan tai laajuudeltaan sitä vaativissa asioissa tiiviiseen yhteistyöhön. Syyttäjän olisi tarvittavassa määrin osallistuttava esitutkintaan asian riittävän selvittämisen varmistamiseksi.

Hallituksen esityksessä ei enemmälti perustella sitä, miksi syyttäjä ei Suomessa johda esitutkintaa, kuten lähes kaikissa läntisissä maissa. Eräät asiantuntijat ovat puoltaneet siirtymistä syyttäjävetoisempaan esitutkintaan. Tätä puollettiin myös Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä.

Esitutkinnan tarkoitus ja ylimääräisen tiedon käyttö

Asianosaisten avustamisen kannalta merkittävä periaatteellinen muutos on esitutkinnan tarkoitusta koskeva säädös. Esitutkintalain 1 luvun 2 §:n mukaan esitutkinnassa asia on valmisteltava siten, että syyteharkinta ja asianosaisten etujen valvominen voidaan suorittaa asianmukaisesti ja että todistelu voidaan pääkäsittelyssä ottaa vastaan yhdellä kertaa tai asia voidaan ratkaista kirjallisessa menettelyssä. Uutta on se, ettei esitutkintaa tehdä enää vain syyttäjän ja tuomioistuimen tarpeisiin.

Pääosin hallituksen esitys hyväksyttiin sellaisenaan. Perustuslakivaliokunta rajoitti ns. ylimääräisen tiedon käyttöä todisteena. Ylimääräisellä tiedolla tarkoitetaan telekuuntelulla, televalvonnalla, tukiasematietojen hankkimisella ja teknisellä tarkkailulla saatua tietoa, joka ei liity rikokseen tai koskee muuta rikosta kuin sitä, jota varten lupa tai päätös pakkokeinon käyttöön on annettu. Säännösehdotusta oli perustuslakivaliokunnan vaatimuksesta muutettava siten, että ylimääräisen tiedon käyttämisestä päättää tuomioistuin silloin, kun kyseessä oleva ylimääräinen tieto on saatu keinolla, jonka käyttämisestä päättää tuomioistuin. Lisäksi ylimääräistä tietoa saadaan käyttää vain sellaisten rikosten yhteydessä, johon kyseisen tiedon tuottaneen keinon käyttämistä olisi voinut vaatia. Eli lievästi rangaistavan rikoksen tutkinnassa ei saa käyttää sellaista tietoa, joka on saatu vain vakavia rikoksia varten säädetyllä pakkokeinolla.

Esitys syyttäjän vaitiolo-oikeudesta hylättiin. Säännös oli poistettava, jotta esitys voitiin käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Erityshuomio kuulusteltavan oikeuksiin

Useilla uuden esitutkintalain kuulusteluja koskevilla säännöksillä pyritään parantamaan kuulusteltavan, erityisesti asianomistajan asemaa. Tämä koskisi muun ohessa hienotunteisuusnäkökohtien huomioon ottamista ja asianosaisen tukemista. Kuulustelutilaisuuden tallentaminen ääni- ja kuvatallenteeseen voisi korvata kuulustelutodistajan käytön. Muutenkin kuulustelutilaisuuden tallentamisen merkitystä korostetaan tarkoituksessa lisätä sen käyttöä.

EU:ssa on valmisteilla direktiivi epäillyn ja syytetyn oikeuksista tulkkaukseen. Eräs direktiiviluonnoksen vaatimuksista on se, että esitutkinnassa tapahtunut tulkkaus on voitava tarkistaa jälkikäteen. Tämä edellyttäisi tulkatun kuulustelun tallentamista ääni- tai kuvatallenteelle.

Oikeudesta käyttää avustajaa ja muista oikeuksista tulisi informoida kirjallisesti. EU:ssa on hankkeena laatia direktiivi myös epäillylle annettavista tiedoista. Kirjallinen letter of rights on myös EU:n tavoitteena. Avustajan ja puolustajan määrääminen viran puolesta on uudessa laissa säädetty aktiiviseksi velvollisuudeksi nykyisen toimivaltuussäännöksen sijaan.

Asianosaisten oikeusturvan sekä asian riittävän selvittämisen ja käsittelyn sujuvuuden kannalta tärkeää loppulausuntomenettelyä säänneltäisiin nykyistä tarkemmin niin sen käyttöedellytysten kuin kohteenkin osalta.

Loppulausuntomenettelystä tulisi nyt pääsääntö. Tätä esitettiin jo rikosoikeudenkäyntilain säätämisen yhteydessä 1990-luvulla, mutta tältä osin eduskunta ei hyväksynyt esitystä ja laki jäi silloin ennalleen: tutkinnanjohtaja päättää, pyydetäänkö loppulausunto.

Kotietsintä uudistuu merkittävästi

Paikkaan kohdistuva etsintä jakautuisi nykyisestä poiketen yleiseen kotietsintään, erityiseen kotietsintään ja paikanetsintään. Uudistuksen tarkoituksena on tiukentaa etsinnän edellytyksiä erityisesti silloin, kun etsintä kohdistuu sellaiseen kohteeseen, jossa on syytä olettaa olevan salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden piiriin kuuluvaa tietoa. Erityinen kotietsintä tehtäisiin tyypillisesti asianajotoimistossa, lääkärin vastaanotolla tai sairaalassa sekä lehden toimituksessa.

Ennen erityisen kotietsinnän suorittamista olisi tuomioistuimen määrättävä asiantunteva etsintävaltuutettu huolehtimaan siitä, että takavarikko tai asiakirjan jäljentäminen ei kohdistu tietoon, jota koskee salassapitovelvollisuus tai -oikeus. Jos viranomainen ja etsintävaltuutettu ovat eri mieltä takavarikkokiellon soveltumisesta, riidanalainen kohde sinetöidään ja asia siirtyy tuomioistuimen ratkaistavaksi. Tuomioistuimessa kohteen omistaja voi vaatia kohdetta itselleen takavarikkokieltoon vedoten.

Kesken eduskuntakäsittelyn Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ratkaisi kaksi suomalaista kotietsintätapausta. Niiden johdosta eduskunta päätti säätää Suomeenkin mahdollisuuden saattaa kotietsinnän edellytykset ja menettelytavat jälkikäteisen tuomioistuinkontrollin piiriin. Tämä uudistus tulee voimaan ilmeisesti jo ensi syksynä.

Vangitsemisasioiden käsittely käräjäoikeuksissa

Lakiin otettaisiin myös säännös laillisen edustajan ja sosiaaliviranomaisten edustajan kuulemisesta, kun alle 18-vuotiasta vaaditaan vangittavaksi. Mahdollisuutta kannella vangitsemiseen liittyvistä päätöksistä laajennettaisiin. Uuden pakkokeinolain mukaan pidättämiseen oikeutettu virkamies saisi kannella päätöksestä, jolla vangitsemisvaatimus on hylätty tai vangittu määrätty päästettäväksi vapaaksi. Vangittu saisi vangittavaksi määräämisen tai vangittuna pitämisen lisäksi kannella syytteen nostamiselle asetetusta määrä-ajasta.

Matkustuskiellon käyttöä vapaudenmenetyksen vaihtoehtona pyritään lisäämään. Matkustuskielto voisi saada samanlaisia piirteitä kuin nykyisin on lähestymiskiellossa. Näin ollen esimerkiksi perheväkivaltatapauksissa matkustuskielto voitaisiin kirjata siten, että sillä suojataan tiettyä tiedossa olevaa rikoksen uhria uudelta rikokselta.

Kun vertaa ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja suomalaiseen vangitsemiskäytäntöön, on syytä huoleen. Puolustuksella on yleisesti suuria vaikeuksia saada käyttöönsä selvitystä, josta ilmenee ne todennäköiset syyt, jotka puoltavat vangitsemista. EIT:n käytäntö – esimerkiksi suuren jaoston ratkaisema Mooren-tapaus (2009) – ja myös valmisteilla oleva EU direktiivi edellyttävät, että puolustus pääsee ensikäden aineiston äärelle. Ei riitä, että näyttöä selostetaan, näyttö pitää myös esittää. Tällainen vaatimus oli sisällytetty myös hallituksen esitykseen, jonka pohjalta uusi laki hyväksyttiin. Nähtäväksi jää, muuttuuko käytäntö uuden lain myötä pelkän perustelulausuman avulla.

Toinen puoli ongelmaa on se, ettei puolustus pääse sellaisen aineiston äärelle, jolla voisi kyseenalaistaa vangitsemisen. Puolustuksen olisi saatava tieto esimerkiksi siitä, ettei joku silminnäkijä ole pystynyt valokuvasta tunnistamaan epäiltyä tekijäksi.

EIT:n käytännöstä päätellen useissa maissa vangitsemisesta päättävä tuomari saa enemmän tietoa kuin puolustus. Monessa EIT:n ratkaisemassa tapauksessa on arvosteltu sitä niukkuutta, jolla tuomioistuin selostaa sille hakijataholta annettua selvitystä.

Menettely, jossa tuomarilla on enemmän tietoa, näyttää olevan laadukkaampi oikeusturvakeino kuin menettely, jossa tuomari jää epätietoiseksi siitä, mihin selvitykseen viranomaisosapuolen näkemys perustuu. Suomessa tuomarin epätietoisuus todennäköisistä syistä ei näytä johtavan vangitsemisvaatimuksen hylkäämiseen. Suomalainen tuomari luottaa poliisiin, mutta ihmisoikeussopimuksen näkökulmasta se ei riitä vangitsemispäätöksen tekemiseen. Ihmisoikeussopimus edellyttää, että päätöksen vangitsemisesta myös oikeasti tekee tuomioistuin eikä se vain luota siihen, että poliisi on asian selvittänyt. Ei riitä, että oikeus toteutuu, sen tulee myös näyttää siltä.

Suomessakin voi olla syytä kehittää vangitsemisasian käsittelyä suuntaan, jossa tuomari saa enemmän tietoa kuin vangittavaksi vaadittu. Uskon, että mikäli nyt tehty lainmuutos ei johda oleelliseen avoimuuden lisääntymiseen vangitsemisasioiden käsittelyssä, tullaan ihmisoikeustuomioistuimesta saamaan asiasta langettavia ratkaisuja, jolloin muutos on pakko tehdä.

Asian merkitystä ilmentävät tapaukset, joissa vangitseminen on jälkikäteen osoittautunut harhaiskuksi. Suomessa vangitaan Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan vuosittain n. 2 800 henkilöä. Korvauksia syyttömänä kärsitystä vapaudenmenetyksestä maksetaan vuosittain hieman alle 400 henkilölle. Suuri osa heistä on ollut vain pidätettynä, eli tuomari ei ole päättänyt heidän vapaudenriistostaan. Kuitenkin selvityksestä ilmenee, että kolmasosa vuoden 2006 alkupuoliskolla korvausta saaneista oli vangittu tuomarin päätöksellä. Vangitseminen kohdistuu väärään henkilöön siis noin 130 kertaa vuodessa. Joka kolmas päivä vangitaan syytön ihminen. Tämä luku on liian korkea ja sen alentamiseksi tulisi ryhtyä toimenpiteisiin.

Kirjoittaja on asianajaja helsinkiläisessä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Oy:ssä.

 
Julkaistu 6.6.2011