Tuomo Paakkonen & Kari Lindberg

Nuorten rikosasioiden käsittely uudistuu

Nuorten rikosasioiden käsittely tarjoaa uusia ammatillisia haasteita sosiaalitoimen viranhaltijoille, sillä lainsäädäntö muuttui tämän vuoden alussa. Kirjoituksessa kuvataan sosiaalitoimen toimintamalleja nuorisoseuraamustyössä ja arvioidaan lainsäädännön muutosten vaikutusta sosiaalitoimen tehtäviin ja viranomaisten väliseen yhteistyöhön.

Laki rikoksesta epäillyn nuoren tilanteen selvittämisestä astui voimaan vuoden 2011 alussa. Samalla siirtyi historiaan laki nuorista rikoksentekijöistä, jonka mukaisesti nuorisoseuraamustyötä on tehty sosiaalitoimessa jo kuusikymmentä vuotta. Aikaisemman lainsäädännön on todettu olevan aikansa elänyt, puutteellinen ja monin paikoin epäselvä. Lakimuutoksella halutaan nopeuttaa nuoren tilanteeseen puuttumista ja tarvittavan tukijärjestelmän käyttöönottoa. Lain uudistamisen keskeinen tavoite on rikoksesta epäillyn alle 21-vuotiaan nuoren tilanteessa toimivien viranomaisten selkeä toimivallan jako ja nuoren oikeusaseman turvaaminen.

Sosiaalitoimessa kolme työmallia vanhan lain aikana

Viranomaisilla oli vanhan lain aikana velvollisuus perehtyä tarkkaan nuoren tekemien rikosten taustoihin ja tekijän henkilökohtaisiin elinolosuhteisiin henkilötutkinnan kautta. Syyttäjät rajasivat henkilötutkintojen teon rikoksiin, joista saattaa seurata vankeutta. Nuoria rikoksentekijöitä koskevien henkilötutkintojen teosta vastasivat sodan jälkeisenä aikana pääasiassa sosiaalitoimistot. Henkilötutkinnan tavoitteena oli antaa tietoa nuoren rikosten vaikuttimista ja taustatekijöistä.

Sosiaalitoimessa noudatettiin kolmea erilaista työnjaon mallia. Henkilötutkintojen tekeminen ja oikeusedustus voitiin keskittää sosiaalitoimessa yhdelle sosiaalityöntekijälle. Toinen vaihtoehto oli delegoida henkilötutkintojen tekeminen ja oikeusedustukset kaikille lastensuojelutyötä tekeville sosiaalityöntekijöille. Kolmannessa vaihtoehdossa nämä palvelut ulkoistettiin Kriminaalihuoltoyhdistykselle.

Tehtävien laaja delegointi toimi vaihtelevasti

Henkilötutkintatyön jakaminen kaikille lastensuojelun sosiaalityöntekijälle oli ammatillisesti kunnianhimoinen tavoite, mutta sen soveltaminen käytäntöön ei ollut vaivatonta. Kokenut sosiaalityöntekijä kertoo: "Muistan hyvin, kun ne asiat tulivat niin harvoin, niin eihän siellä (oikeudessa) ollut käyty ollenkaan ja sitten oltiin aivan paniikissa, että mitä siellä oikeudessa tapahtuu ja mitä siellä pitää sanoa". Toinen alan ammattilainen muistaa, että oikeusasioiden tuntemus oli paikoitellen heikkoa: "Saaks siellä seistä vai saaks siellä istua, et tämmöiset ihan perusasiat sosiaalityöntekijöiltä puuttui". Joukossa oli myös sosiaalityöntekijöitä, jotka olivat kiinnostuneita nuorten rikosasioista.

Sosiaalitoimen viranomaisyhteistyö vaihteli laadultaan työntekijöiden välisten erojen mukaan. Ne sosiaalityöntekijät, jotka olivat kiinnostuneita rikosasioista, valmistelivat hyviä henkilötutkintoja ja miettivät perusteellisesti, millainen rangaistus olisi nuoren kehityksen kannalta tarkoituksenmukainen.

Jollei sosiaalityöntekijä ollut suuntautunut rikosasioihin, hän saattoi toimia kaavamaisesti. Työntekijöillä oli tapana tehdä samansuuntaisia lausuntoja, joiden seuraamusehdotukset eivät riittävästi huomioineet käsittelyssä olevien rikosten ja niihin syyllistyneiden nuorten eroja. Oikeuden puheenjohtaja joutui kuuntelemaan, kuinka sosiaalityöntekijä ehdotti nuorelle mahdollisimman lievää rangaistusta ja miettimään, mitä merkitystä sosiaalitoimen oikeusedustuksella on rikosasioissa.

Edellä kuvattu malli oli sosiaalitoimelle vaativa ja kokenut alan ammattilainen kuvaa sitä " lähes mahdottomaksi". Tähän malliin liittyi useita viranomaisyhteistyön ongelmia. Niissä korostuivat kontrolli- ja tukitehtävistä vastaavien viranomaistahojen erilaiset tavoitteet. Yhteistyötä ei tehty tuohon aikaan riittävästi, ja tämän vuoksi viranomaisilta puuttui yhteinen kieli. Hyvääkin yhteistyötä oli paikoitellen, mutta se oli liikaa yksittäisten, asioista kiinnostuneiden ammattilaisten aktiivisuuden varassa.

Erikoistumisen kautta kokonaisvaltainen palvelu

"Mut ei se ollut kauaa se hajautettu malli, kun niitä henkilötutkintoja ruvettiin keskitetysti tekemään", muistelee kokenut sosiaalityön ammattilainen Kymenlaaksosta.

Keskitettyä palvelua on kehitetty etenkin Kotkan Nuorisoryhmässä. Nuorisoryhmän tehtävät jakautuvat nuorten matalan kynnyksen vastaanottoon, sosiaaliohjaukseen, nuorten ja perheiden kanssa tehtävään erityisperhetyöhön, nuorisorikosprosessiin sekä nuorten tukiasuntotoimintaan.

Nuorisorikosprosessin keskitetyssä mallissa nuorten rikosprosessiin liittyvät tehtävät on delegoitu kokonaisuudessaan Nuorisoryhmän hoidettavaksi. Kukin työntekijä on päivystysvuorossa viikon kerrallaan ja ottaa selvitettäväksi päivystysvuoronsa aikana poliisin ilmoittamat uudet asiakkaat. Hän hoitaa myös käytännössä kaikki rikosprosessin vaiheet ja vastaa sosiaaliohjauksen tai erityisperhetyön toteuttamisesta silloin kun rikosasian selvittelyssä on nähty tarvetta sosiaalitoimen tukitoimille. Epäily lapsen tai nuoren rikollisesta toiminnasta nähdään poliisin tekemänä työtarjouksena, ja mallin keskeinen ajatus on se, että lapsen tai nuoren kiinnijääminen rikoksesta johtaa aina lapsen tai nuoren tilanteen selvittämiseen sosiaalitoimessa.

Mallin vahvuutena on se, että nuorten rikosasioissa toimii prosessin läpiviejänä, tuen tarpeen arvioijana sekä tukitoimien toteuttajana sama taho (ja sama työntekijä). Perinteisestä mallista asiakkaan siirtämisestä ongelman määrittämän asiantuntijatahon hoidettavaksi on siis luovuttu. Jos rikosprosessin alkaessa tai sen aikana ilmenee tarve tukitoimille, käynnistetään erityisperhetyö jo prosessin aikana. Rikosprosessin päätyttyä jatkuu yhteistyö nuoren ja hänen perheensä kanssa. Nuorisoryhmä on hoitanut nuoriin rikoksentekijöihin liittyviä tehtäviä vuoden 2005 alusta ja tähänastisten kokemuksien mukaan ovat kaikki yhteistyötahot (poliisi, syyttäjä, tuomioistuin, Rikosseuraamuslaitos, sovittelutoiminta) kokeneet mallin toimivaksi. Tämä malli on osoittanut toimivuutensa viranomaisyhteistyössä.

Tehtävien ulkoistus kehitti oikeusedustustyötä

Kolmas malli, jossa kriminaalihuoltoyhdistys tuotti kunnalle nuorisoseuraamuspalvelut, vieroitti sosiaalitoimen henkilöstöä tästä työkentästä. Mallilla oli silti omat vahvuutensa. Kriminaalihuollon ammattilainen muistelee, että " oikeusedustuksien taso kehittyi tuona aikana ja työntekijöillä oli realistinen kuva rikoksesta langetettavien seuraamusten merkityksestä nuorelle ihmiselle". Ammattilaiset eivät olleet sinisilmäisinä vaatimassa mahdollisimman lievää rangaistusta nuorten rikoksista.

Rikosseuraamuslaitos saa tehtäviä sosiaalitoimelta

Laki nuoren rikoksentekijän tilanteen selvittämisestä tuo mukanaan monia muutoksia. Henkilötutkinnan tilalle on tullut Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) tekemä seuraamusselvitys. Uuden lain mukaan syyttäjä esittää Riselle seuraamusselvityspyynnön ja Rise laatii selvityksen, joka käytännössä tarkoittaa arviota siitä, miten seuraamuksen valinnalla ja täytäntöönpanolla voidaan edistää nuoren rikoksesta epäillyn sosiaalista selviytymistä ja estää hänen syyllistymistään rikoksiin. Sosiaaliviranomaisen vastuulle on jäänyt tarvittavan tiedon välittäminen tämän lausunnon tekemistä varten.

Toinen merkittävä muutos liittyy säädettyihin aikatauluihin: Esitutkintaviranomaisen on ilmoitettava nuoren rikoksesta syyttäjälle, sosiaaliviranomaiselle ja Riselle 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun nuori on kirjattu esitutkintaviranomaisen tietojärjestelmään. Syyttäjän on taas pyydettävä 14 vuorokauden kuluessa seuraamusselvitystä Riseltä, jos rikoksesta on odotettavissa ankarampi rangaistus kuin sakkoa. Risen on laadittava selvitys 30 vuorokauden kuluessa pyynnöstä. Seuraamusselvityksen laadinnassa Risen on tarjottava nuorelle ja alle 18-vuotiaan huoltajalle tai edunvalvojalle mahdollisuus tulla kuulluksi.

Ajankohtaisia kysymyksiä viranomaisyhteistyössä

Koska poliisin ilmoitus menee syyttäjälle, joutuu syyttäjä arvioimaan seuraamusselvityspyynnön tarpeen sillä perusteella, että nuori on kirjattu poliisin tietojärjestelmään. Syyttäjä joutuu tekemään arvion ilmoituksen näillä perusteella, vaikka poliisin esitutkintatyö ei olisikaan edennyt kovin pitkälle. Tämä luo riskin, että palveluprosessin edetessä ryhdytään tekemään seuraamusselvitystä, vaikka myöhemmin osoittautuisikin, että se olisi ollut tarpeetonta. Prosessi käynnistyy syyttäjän pyynnöstä ja se saattaa katketa myöhemmin, jos esitutkinta osoittaa, että rikosepäily on ollut aiheeton. Tilanne korostaa tutkinnanjohtajan ja syyttäjän välisen nopean yhteistyön tarvetta. Uuden lain soveltaminen edellyttää, että poliisille turvataan resurssit suorittaa nuorten rikoksiin liittyvät esitutkintatehtävät ripeästi. Poliisi tarvitsee riittävästi työväkeä tutkintatehtäviin.

Yhden haasteen muodostaa tietojen välittäminen sosiaalitoimelta Rikosseuraamuslaitokselle. On linjattava, missä laajuudessa ja missä muodossa sosiaalitoimi tietoja antaa. On selvitettävä, missä määrin kuntien asiakirjatietoja suodatetaan tiedonantotilanteissa, koska suodattamattoman asiakirjamateriaalin määrä voi olla suuri ja sellaisen tiedon välittäminen hidastaa selvitysprosesseja. Tietojen pyytämisellä on myös merkitystä. Väljästi muotoillut tietopyynnöt johtavat laajaan materiaaliin, jonka seassa on turhaa informaatiota. Tarkennettujen tietopyyntöjen seurauksena tiedon karsimistehtävä jää sosiaalitoimelle ja on mielenkiintoista nähdä, missä määrin ison työkuorman alla työskentelevät sosiaalityöntekijät ehtivät tällaista työtä tekemään.

Paakkonen toimii lehtorina Kymenlaakson ammattikorkeakoulun sosionomikoulutuksessa ja Lindberg vastaavana ohjaajana Kotkan Sosiaalityön palvelualueen nuorisoryhmässä.

 
Julkaistu 6.6.2011