Matti Marttunen

Eräiden törkeiden rikosten valmistelun kriminalisointia pohditaan

Keskeinen ongelma on määritellä rikoksen valmistelutoimet.

Rangaistavuuden lähtökohtana rikosoikeudellisessa sääntelyssä pidetään täytettyä tekoa, rikosta. Useiden tahallisten rikosten yritys on säädetty myös rangaistavaksi. Pelkistäen voidaan kuvata, että rikoksena mahdollisesti arvioitavan tapahtumaketjun "elinkaari" etenee teoriassa "mielensisäisestä" suunnittelusta konkreettiseen valmisteluun, siitä edelleen yritykseen ja lopulta täytettyyn tekoon – ja teon seurauksiin.

Lähtökohtana on, että eri rikosten valmistelun kriminalisoimisessa ei ole kyse siitä, mitä elämänalueita rikosoikeudellisen sääntelyn tulisi suojella. Tämä on ratkaistu jo päärikosta koskevassa tunnusmerkistössä. Kysymys on ennen kaikkea siitä, kuinka varhaisiin toimiin rikosvastuu tulisi ulottaa.

Viimeaikainen keskustelu

Viime aikoina on käyty keskustelua siitä, pitäisikö eräiden törkeiden rikosten valmistelu kriminalisoida nykyistä laajemmin. Teema on kriminaalipoliittisesti ajankohtainen, mutta rikosoikeuden yleisten oppien kannalta erittäin pulmallinen.

Kansallisessa rikosoikeudessa on totuttu ajattelemaan, että rangaistusvastuuta ei ole tarkoituksenmukaista ulottaa yritysvastuuta aikaisempaan vaiheeseen. Kuitenkin kotimaan tapahtumat, muiden muassa Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat sekä niin sanottu Liedon rahakuljetus -ryöstö, ovat nostaneet esiin väitetyn tarpeen tiettyjen törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoinnille. Julkisuudessa on ollut esillä lisäksi samaan tematiikkaan liittyvä tapaus, jossa joku tilaa törkeän pahoinpitelyn (tai henkirikoksen) luvaten siitä maksun tai muun korvauksen, mutta toimeksisaaja ei toteuta tekoa. Peruskysymys kuuluu, tulisiko rikoslainsäädäntöä kehittää tällaisia, sinänsä yksittäistapauksia silmällä pitäen.

Eduskunnan vastauksessa EV 107/2007 vp 4.12.2007 edellytetään, että "hallitus selvittää, ovatko rikoslainsäädäntöön nykyisin sisältyvät valmistelutyyppisiä tekoja koskevat rangaistussäännökset johdonmukaisia ja vastaavatko ne riittävästi vakavien rikosten torjunnan asettamia vaatimuksia". Oikeusministeriön kannan mukaan asiassa ei ole voitu edetä ennen kun esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilain uudistaminen on edennyt siihen asti, että poliisilain mukaisten rikosten ennalta estävien keinojen uudistamislinjoista on selvyys.

Rikosten ennalta ehkäisy ja niiden valmistelun säätäminen rangaistavaksi liittyvät asiallisesti yhteen: kattavat valtuudet estää rikoksia, niiden yrityksiä ja myös valmistelua vähentää tarvetta laajentaa rangaistavuuden alaa. Toisaalta Ruotsissa, jossa törkeiden rikosten valmistelu on rangaistavaa, on ilmennyt tilanteita, joissa ryöstöjen on annettu tapahtua. "Kyse on ollut poliisin taktiikasta. Silloin todistelusta ei jää epäselvyyttä", totesi Ruotsin rikoksentorjuntaneuvoston BRÅ:n osastojohtaja Lars Korsell 10.12.2009 Helsingin Sanomissa.

Rikoslain systematiikka ja valmistelukriminalisoinnit

Pitkään ja perusteellisesti valmistellun rikoslain yleisen osan uudistuksen yhteydessä vuonna 2002 rikosten valmistelun ja salahankkeen kriminalisoinnin soveltamiseen todettiin liittyvän "vaikeita näyttöongelmia sekä oikeusturvariskejä. Myöskään valmistelun rangaistavuuden suhteen lainsäädäntö ei ole antanut aihetta arvosteluun. Oikeusturvan kannalta on edelleen perusteltua säätää valmistelusta itsenäinen tunnusmerkistö, milloin tähän on kriminaalipoliittinen tarve. Tällaisen rikoksen nimeäminen valmistelukriminalisoinniksi on puhtaasti terminologinen kysymys." (HE 44/2002 vp, s. 132 ja 135)

Suomen lainsäädännössä ei ole yleistä säännöstä rikosten valmistelusta, mutta rikoslaissa on noin 20 erityissäännöstä valmistelurikoksista tai tiettyjen valmistelutoimien rangaistavuudesta. Osa näistä säännöksistä perustuu kansainvälisten sopimusten edellyttämien erittäin vakavia rikoksia koskevien velvoitteiden täyttämiseen, mutta joukossa on myös lievemmin rangaistavia tekoja.

Valmistelukriminalisointien valmistelusta

Oikeusministeriössä laaditussa arviomuistiossa (Eräiden törkeiden rikosten valmistelun kriminalisointi, oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 12/2011) on pohdittu, onko törkeiden henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten ja törkeän ryöstön valmistelun kriminalisoinnille tarvetta, miten se olisi mahdollisesti toteutettavissa ja mitä pulmia tematiikkaan liittyy. Muistion tarkoituksena on toimia perustana työryhmämuotoiselle valmistelulle. Muistio valmistui maaliskuun puolivälissä ja lähetettiin lausunnoille. Määräaika lausunnoille oli 27. toukokuuta. Lausunnon antajia pyydettiin kiinnittämään erityistä huomiota seuraaviin seikkoihin:

  • Onko asian valmistelua syytä jatkaa?
  • Onko muistiossa esitetty rajaus tiettyihin rikoksiin kannatettava?
  • Miten säännösluonnoksen muotoilussa on onnistuttu ja miten sitä tulisi kehittää, jos jatkovalmistelua jatketaan?
  • Kuinka usein säännökset tulisivat arvioiden mukaan sovellettavaksi ja millaisia vaikutuksia uudistuksella mahdollisesti olisi?

Arviomuistiossa katsotaan, että törkeän ryöstön, törkeän pahoinpitelyn ja henkirikosten valmistelu on mahdollista kriminalisoida vain tarkasti määritellyin ehdoin ja rajauksin. Asia vaatii kuitenkin jatkovalmistelussa huolellista rajanvetoa ja perusteellista harkintaa. Yleisellä tasolla valmistelukriminalisointeihin tulee edelleen suhtautua varauksellisesti.

Keskeinen ongelma on määritellä, mitkä toimet ennen rikoksen tapahtumahetkeä voidaan katsoa kuuluvaksi rikoksen valmisteluun. Valmistelutoimia voi olla myös käytännössä hankala näyttää toteen.

Yhtenä vaihtoehtona muistiossa on esitetty, että kriminalisoitaviksi tulisivat sellaiset valmisteluun liittyvät toimet, jotka ovat osittain jo nykyisin rangaistavia muina rikoksina, esimerkiksi ampuma-aserikoksina. Hahmotelluissa valmistelukriminalisoinneissa rangaistavuuden ehdoksi asetettaisiin lisäksi vaatimus, että tekijän aikomuksena on tehdä rikos. Rikoksen valmistelusta ei voitaisi syyttää, jos vaara rikoksen toteutumisesta on vähäinen.

Arviomuistiossa luonnostelluissa pykälissä nimenomainen lähtökohtana olisi, että mahdolliset muutokset toteutettaisiin rikoslain erityisen osan puolella itsenäisinä valmistelutunnusmerkistöinä. Näitä voisi olla esimerkiksi törkeän ryöstön valmistelu (s. 35) ja törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu (s. 39–40). Tällöin on paremmat edellytykset punnita sääntelyn hyötyjä ja haittoja ja arvioida laillisuusperiaatteen täsmällisyysvaatimuksen täyttyminen kuin säädettäessä valmistelusta yleisesti rikoslain yleisessä osassa. Näin asia nähtiin myös rikoslain yleisen osan uudistuksen yhteydessä.

Eräissä puheenvuoroissa on esitetty, että valmistelukriminalisointi olisi vaivatta toteutettavissa rikoslain 15 luvun 10 §:n kautta, joka koskee törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämistä. Pykälässä on lista törkeistä rikoksista, joiden "hankkeilla olosta" tietoisen tulisi ilmoittaa niistä niin "ajoissa, kun rikos vielä olisi estettävissä ". RL:n 15 luvun 10 §:n säätämisen ideana oli, että rikos voitaisiin estää jo ennen kuin se etenee edes rangaistavalle yritysasteelle. Siten onkin varsin loogista, että juuri nuo 33 törkeää rikosta on valittu säännökseen, jotta niiden toteutuminen voitaisiin estää. Sen sijaan sillä, ovatko nuo rikokset jo valmistelutekoina rangaistavia, ei ole juurikaan merkitystä. Ilmoitusvelvollisuus syntyy jo valmisteluteon tietoon saamisesta, mutta ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin rangaistavuus taas edellyttää, että rikos tai sen rangaistava yritys tapahtuu eli ilmoitusvelvollisuuden alainen rikos on tehty tai sitä on ryhdytty toteuttamaan.

Muistiossa arvioidaan lisäksi, että valmistelun kriminalisoinnilla ei olisi oletettavasti merkittävää rikoksia ehkäisevää pelotevaikutusta.

Jatkovalmistelu

Jatkovalmistelun osalta voitaneen odottaa kirjausta hallitusohjelmaan. Joka tapauksessa on selvää, että asia vaatii jatkovalmistelussa huolellista rajanvetoa ja perusteellista harkintaa, jotta säännökset kyetään rajaamaan laillisuusperiaatteen sekä kansalaisten oikeusturvan kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi jatkovalmistelussa on kenties syytä keskittyä muistiota laajemmin salahanke (eli rikoksesta sopimisen) tyyppisen tunnusmerkistötekijän täsmentämiseen.

Kirjoittaja on lainsäädäntöneuvos oikeusministeriössä ja arviomuistion tekijä.

 
Julkaistu 6.6.2011