Pekka Koskinen

Kolmekymmentä vuotta: erään uudistustyön anatomia

Maaliskuun viimeisenä päivänä tuli kuluneeksi kolmekymmentä vuotta oikeusministeriön rikoslakiprojektin asettamisesta.

1. Viime keväänä vietettiin eräänlaista merkkipäivää rikoslain uudistustyössä. Maaliskuun viimeisenä päivänä tuli kuluneeksi kolmekymmentä vuotta oikeusministeriön rikoslakiprojektin asettamisesta. Vanhan rikoslain kokonaisuudistukseen tähtäävä työ oli käynnistetty jo keväällä 1972, jolloin asetettiin rikosoikeuskomitea uudistusta valmistelemaan. Samalla kertaa asetettiin neljä erityistoimikuntaa komitean työtä tukemaan: työrikos-, ympäristörikos-, verorikos- ja liikennerikostoimikunta. Niiden tehtävä oli omilla sektoreillaan tehdä selvitystyötä ja ehdotuksia, jotka oli määrä sitten kanavoida rikosoikeuskomitean työhön. Näin tapahtuikin, toimikunnat saivat ehdotuksensa joutuisasti valmiiksi, ja ne olivat sitten osaltaan komitean työn pohjana.

Erillistoimikuntien tehtäväalueet osaltaan kuvasivat rikoslain kokonaisuudistuksen tavoitteita. Yleiskysymys oli, mistä ylipäänsä on rangaistava nyky-yhteiskunnassa ja miten ankarasti. Iskusanana oli rangaistavuuden kokonaisvaltainen uudelleenarviointi. Yhtenä ongelmana vielä 70-luvun alussa oli eri oikeushyvien kovin epäsuhtainen suoja. Etenkin modernin yhteiskunnan rikollisuus kuten talousrikollisuus, ympäristörikollisuus siihen mukaan luettuna, oli jätetty liian vähälle huomiolle. Myös suhde perinteisten omaisuusrikosten ja henkeen ja terveyteen, mukaan luettuna seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen, kohdistuvien rikosten välillä ei vastannut ajanmukaista käsitystä.

Viiden vuoden työn jälkeen rikosoikeuskomitea julkaisi mietintönsä (1976:72). Se ei ollut konkreettinen lakiehdotus, vaan periaatemietintö tulevan konkreettisen uudistustyön lähtökohdista. Asiakirja on edelleen mielenkiintoinen ja tärkeä, ja sillä on ollut suuri merkitys uudistuksen jatkovalmistelussa.

2. Se puolestaan käynnistyi rikoslakiprojektin asettamisella 31.3.1980. Tarkoitus lienee alun perin ollut tähdätä kerralla toteutettavaan uudistuspakettiin, mutta pian huomattiin, että se ei ollut realistinen tavoite. Nuotteja oli kerta kaikkiaan liikaa. Niinpä paria vuotta myöhemmin tavoitetta tarkistettiin. Projektin tehtävä oli edelleen kokonaisuudistuksen valmistelu, mutta sitä ei toteutettaisi kertarysäyksenä, vaan toisiaan seuraavien, johdonmukaista yhtenäistä linjaa seuraavien osapakettien kautta.

Näin edettiinkin, ja työ eteni monesti varsin laajojen osapakettien valmistelun ja eduskunnassa hyväksymisen kautta. Pääpaino oli aluksi erityisen osan rikossäännöksissä, joihin kohdistui kiireellisimpiä paineita. Yhtenä tavoitteena oli keskittämisperiaate: vankeusuhkaiset kriminalisoinnit olisi koottava itse rikoslakiin. Muuhun lainsäädäntöön saisi jäädä vain sakonuhkaisia rikkomussäännöksiä. Myös johdonmukaiseen rangaistusasteikkopolitiikkaan kiinnitettiin huomiota. Eri rikossäännökset saatiin pääosin käydyiksi läpi 1990-luvun loppuun mennessä.

Erityisen osan rinnalla uudistettiin tietysti seuraamusjärjestelmää. Erityisen vaativa hanke oli rikoslain yleisiä oppeja koskevien säännösten uudistaminen. Nehän olivat vuoden 1889 laissa varsin niukat, mutta nyt katsottiin jo laillisuusperiaatteen edellyttävän myös yleisten oppien mahdollisimman täsmällistä sääntelyä itse rikoslaissa. Rikoslakiprojektin viimeinen saavutus olikin yleisiä oppeja koskevien pykälien hyväksyminen, minkä jälkeen projekti voitiin lakkauttaa 31.3.1999, päivälleen 19 vuotta perustamisensa jälkeen.

3. Uudistustyö on tietysti jatkunut senkin jälkeen. Erityisesti yleisiä oppeja koskevia pykäliä ja niiden perusteluja hiottiin vielä ministeriössä, ja projektin ikään kuin postuumi ehdotus niistä julkaistiin vuonna 2000. Sen pohjalta sitten toteutettiinkin tärkeä uudistus, joka tuli voimaan vuoden 2004 alusta.

Seuraamusjärjestelmän puolella uudistustyö on jatkunut. Vankeutta koskevat säännökset uudistettiin syksyllä 2006 voimaan tulleella laaja-alaisella uudistuspaketilla. Parhaillaan tehdään työtä yhdyskuntaseuraamusten puolella. Tämän vuoden alusta on toiminut toimikunta, jonka tehtävänä on vuoden 2011 loppuun mennessä laatia laaja-alainen ehdotus yhdyskuntaseuraamuksia koskevaksi lainsäädännöksi. Työ ei ole aivan helppo. Eri yhdyskuntaseuraamuksia koskevia säännöksiä ja uusia koskevia ehdotuksia on tullut aika koordinoimattomasti, ja kokonaisnäkemyksen muodostaminen edellyttää monien näkökohtien huomioon ottamista. Yksi peruskysymys liittyy klassiseen kiistakysymykseen, rangaistuksen ja hoidon suhteeseen.

Myös erityisen osan puolella uusia uudistuspaineita nousee jatkuvasti. Yhtenä keskeisenä syynä ovat EU:n puolelta tulevat vaatimukset. Jo nyt on jouduttu monessa kohdin tinkimään oman rikoslain perusuudistusajattelumme lähtökohdista, kun EU-instrumentteja on jouduttu implementoimaan kotimaisessa lainsäädännössä.

4. Kun tarkastellaan viimeisten kolmen vuosikymmenen mukanaan tuomia uusia painotuksia, EU-paineiden lisäksi on nostettava esiin entistä vakavampi suhtautuminen laillisuusperiaatteen vaatimuksiin. Sillä on pohjansa jo perustuslain säännöksissä. Tämä on pääosin hyvä asia, mutta joskus nousee mieleen kerettiläinen ajatus, että jos kaikki asiat ovat perusoikeuskysymyksiä, mikään ei ole sitä. Perusoikeusajattelun banalisoiminen ulottamalla se hyvin vähäisiin kysymyksiin tuntuu pahalta maailmassa, jossa sentään vielä kidutetaan ja tapetaan ihmisiä kuvottavalla tavalla joukkomäärin.

Rikoslainsäädäntö on pääosin käyty ainakin kertaalleen läpi. Alun perin tavoitteena on ollut prosessin päätteeksi toteuttaa ns. loppuhölskyttely, jäsentää uusi rikoslaki johdonmukaiseen muotoon, toteuttaa loppuun asti keskittämisperiaate, ja poistaa mahdolliset ristiriitaisuudet eri rangaistusasteikkojen välillä.

Tämän tehtävän pohjustaminen on jo aikaa sitten annettu minun tehtäväkseni. Häpeäni on rajaton, kun pähkäilyni edelleen on kesken. Voin vakuuttaa, että tehtävä ei ole helppo. Kysymys ei ole yksin keskittämisperiaatteen täyden toteuttamisen vaikeuksista. On myös nähtävä ne riskit, joita liittyy siihen, että koko rikoslainsäädäntö annetaan samalla kertaa eduskunnan käsiin, jolloin myös kaikki rangaistusasteikot ovat avoimina. Kovin suuria paineita ainakaan asteikkojen alentamiseen tuskin ilmenee.

Mutta tämä on demokratiaa. Parempaakaan ei ole keksitty.

Kirjoittaja on rikosoikeuden professori (emeritus) ja rikoslakiprojektin johtoryhmän pj. 1991-1999.

Haaste 2/2010

 
Julkaistu 14.6.2010