Matti Laine

Jengin tarkoitus

Kriminologia-palstalla pohditaan sitä, miksi jengejä syntyy.

Jengit ovat olleet kriminologisen pohdinnan kohteena jo vähintään sadan vuoden ajan. Edelleenkin ne usein nähdään suurimpana uhkana lähiyhteisön, vankilan tai koko yhteiskunnan turvallisuuden näkökulmasta. Silti harvoin kysytään, miksi jengejä on tai miksi niitä syntyy.

Kriminologian 1900-luvun merkittävin hahmo Edwin H. Sutherland (1883–1950) kertoi, miten rikollisuus ja sen arvot, asenteet ja alakulttuurit siirtyvät vertaisryhmäoppimisen kautta. Sutherland käytti teoriastaan nimeä differentiaalinen assosiaatio. Nykyisin puhutaan yleensä sosiaalisen oppimisen teoriasta. Hänen oppilaansa Albert K. Cohen (1918–) uskalsi jo assistenttina vuonna 1939 kysyä hämmentävän kysymyksen: mistä nämä arvot, asenteet ja alakulttuurit oikein tulevat, jotta ne voidaan oppia ja siirtää eteenpäin differentiaalisen assosiaation kautta.

Sodan jälkeen Cohen jatkoi vaikeiden kysymysten esittämistä ja eteni funktionaalisen selittämisen ja piilofunktioiden etsimisen suuntaan: Voivatko mitä parhaimmat ja kunnioitetuimmat arvot tuottaa täysin vastakkaisia tuloksia eli voiko hyvä aiheuttaa pahaa? Voivatko "pyhänä" pidetyt instituutiot aiheuttaa joillekin ihmiselle sellaisia paineita, jotka purkautuvat uusina poikkeavina alakulttuureina? Ovatko nämä negatiiviset arvojärjestelmät hinta, jonka joudumme maksamaan järjestelmän olemassaolosta ja stabiliteetista?

Cohenista tuli kriminologian klassikko teoksellaan "Delinquent Boys: The Culture of the Gang" (1955). Joutuessaan kouluun, joka on rakennettu keskiluokan mittapuiden mukaan, työväenluokkaan kuuluva nuori tajuaa olevansa heikosti varustettu sen kilpailuasetelmiin. Kun mittakeppi on erilainen, tapahtuu ns. statusfrustraatio. Koulussa koettujen nöyryytysten vuoksi keskiluokan arvot koetaan uhkaaviksi.1 Niinpä keskiluokan "pyhä" maailma käännetään nurinpäin ja luodaan alakulttuuri, joka ei tavoittele hyötyä ja on vahingonhaluinen, lyhyen tähtäimen hedonistinen ja negativistinen; on häiriköitävä, on saatava "hyvät naurut" ja auktoriteetit ja virkavalta on tehtävä naurunalaiseksi. Varastetun dollarin arvo on huomattavasti korkeampi kuin ansaitun dollarin arvo. Alakulttuurit ovat siten ratkaisuja ongelmaan ja niitä tutkittaessa on kiinnitettävä huomiota niiden sisältöön, luokkajakaumaan ja sukupuolten erikoistumiseen.

Tästä voi jo päätellä, että Cohen ei juurikaan innostunut ajatuksista, joissa rikollisuus nähtiin monenlaisten muuttujien, usein yksilöllisten vajeiden aiheuttamana. Teorian tuli päinvastoin olla taustalla oleva perusta, joka selitti nämä faktat ja korreloivat muuttujat. Hänen mielestään oli myös turha etsiä teoriaa tai lakeja, jotka selittäisivät kaiken rikollisuuden kaikkina aikoina. Tällaiset yritykset luoda "rikollisuuden yleisteoria" johtavat vain abstraktioihin, jotka ovat latteita ja hyvin usein tautologisia (on sanottu, että tästä taudista kärsivät Sutherlandin oppimisteoria, Hirschin kontrolliteoria ja myös Gottfredsonin & Hirschin itsekontrolliteoria).2 Cohenin näkemystä on kiitetty siitä, että se sukkuloi yhteiskunnan rakenteesta yksilölliseen psykologiaan (ei laiminlyö sitä) ja sieltä takaisin yhteiskuntaan.

Cohen oli myöhemmin valmis tarkastelemaan kriittisesti myös omaa rakennelmaansa. Erityisesti hän oli huolissaan siitä, että hänen teoriansa selitti jengit vain negativismin kautta. Hän myönsi, että jengeistä löytyy usein aitoa lämpöä, vahvaa läheisyyttä ja kestävyyttä eivätkä jengien ydinjäsenet ole suinkaan pelkkiä "psykopaatteja tai epävakaita persoonallisuuksia".

xxx

Sitten tähän keskusteluun tuli mukaan Walter B. Miller (1920–2004), joka artikkelissaan (1958) hylkäsi amerikkalaisten sosiologien yleisen konsensuksen, jonka mukaan keskiluokan arvot ja niiden tavoittelu hallitsisi kaikkien ihmisten käyttäytymistä (mm. Robert Merton). Miller havaitsi, että alempien sosiaaliryhmien kotitalouksia hallitsivat usein naiset, koska ns. sarjamonogamiaan liittyen aikuiset miehet vain tulivat ja menivät ilman että heillä olisi ollut keskeistä roolia kasvatuksessa tai mallin antamisessa nuorille pojille. Tähän tyhjiöön tarvittiin sitten jengi. Sen tehtäväksi jäi tuottaa sukupuoleen liittyvä identifioituminen ja auktoriteetti. Yhteen sukupuoleen perustuva vertaisryhmä toimi tärkeässä roolissa alemman sosiaaliluokan asenteiden, uskomusten ja käyttäytymismallien vahvistajana.

Kyse ei ollut siis turhaumasta tai ristiriidasta eri kerrostumien välillä tai niiden suhteen. Jengikulttuuri oli tulos niistä yleisistä arvoista, jotka vallitsivat kaikkein "kovimmilla" alaluokkaisilla asuma-alueilla (hard-core lower class). Jengi edusti siten alueen yleisiä arvoja, eikä ollut Millerin mukaan mitään nurinpäin käännettyä keskiluokkaisuutta. Miller myös esitti luettelon jengin alakulttuurin tärkeimmistä arvoista (focal concern):

  • Ongelmallisuus. On sitouduttava lakeja rikkovaan käyttäytymiseen ja tehtävä selväksi, että ollaan "hankalia".
  • Kovuus. Tämä merkitsee miehistä pelottomuuden, rohkeuden ja uskalluksen kulttuuria.
  • Oveluus. On vältettävä kiinnijääminen ja pystyttävä hyödyntämään muita.
  • Jännitys. On tehtävä vaarallisia asioita ja otettava riskejä.
  • Kohtalonomaisuus. Itse ei voi aina vaikuttaa asioihin; usein hyvä tai huono onni ratkaisee.
  • Autonomisuus. On oltava riippumaton, ei saa liikaa luottaa muihin eikä näyttäytyä heikkona.

Jengissä vietetty aika mahdollisti näiden hyväksyttyjen miehisten arvojen ja roolien harjoittelemisen, ja niiden avulla voitiin myös hankkia statusta ja saatiin tunne siitä, että kuulutaan johonkin. Miller uskoi, että jengit olivat usein myös hyötyorientoituneita (varkaudet). Miller oli taustaltaan antropologi, mikä vaikutti siihen, että hän suhtautui kriittisesti sellaiseen abstraktiin ja rakenteelliseen kriminologiaan, joka tutki ongelmia "lentämällä puun latvojen tasalla" eikä mennyt alas tutkimaansa joukkoon.

xxx

Samoja teemoja alkoi kartoittaa 1960-luvulta lähtien brittiläinen ns. kulttuuritutkimus (Birminghamin yliopistossa), jossa nuorison alakulttuurien tutkimus oli tärkeä osa-alue. Philip Cohen pohti esseessään (1972) mod- ja skinhead-alakulttuurien taustaa ja syntyä.3 Työväenluokkaisten yhteisöjen elämässä oli ollut kolme merkittävää tekijää: laaja sukulaisrakenne, naapuruusympäristöt ja paikallistalouden rakenne. Talouden rakennemuutokset tuhosivat näitä paikalliskulttuureja ja aiheuttivat ristiriitoja, joita ratkaisemaan nuorison alakulttuurit syntyivät. Yhteen ottivat "uusi kulutushedonismi" ja perinteinen työväenluokkainen puritanismi.

Mod-kulttuuri edusti näistä edellistä. Siinä lähdettiin symbolisesti mukaan sosiaalisesti (ylöspäin) liikkuvaan ja muuttuvaan elämäntapaan, kulutukseen ja hedonismiin. Modit edustivat siten nousevaa eliittiä.

Skinhead-kulttuuri oli puolestaan ns. ryysyvaihtoehto (lumpen). Skinheadit olivat tavallaan konservatiiveja ja halusivat säilyttää vanhan työväenluokkaisen yhteisön, sen arvot ja puritaanisen elämäntavan. Tällainen vanhan palauttaminen johti liioitteluun ja mallista tulikin työväenluokan karikatyyri. Esimerkiksi jalkapallohuliganismi edusti tunnetta oman vanhan alueen puolustamisesta.4

Cohenin mukaan jokainen alakulttuuri pyrki omalla tavallaan palauttamaan emokulttuurin koossapitäviä elementtejä ja myös yhdistämään niitä muiden kerrostumien vastaaviin. Alakulttuurien tyylejä voidaan lukea myös vastarintana vallitsevia arvoja kohtaan. Alakulttuurien piirteet eivät kasaannu satunnaisesti vaan muodostavat homologisen kokonaisuuden, jossa taustalla olevat yhteiskuntaluokat ovat merkitseviä. Tämä pätenee mm. amerikkalaisiin rikollisiin moottoripyöräjengeihin, joista on sanottu (Watson 1980), että ne muodostavat "yhtenäisen ja huomattavan johdonmukaisen arvojärjestelmän ja siihen perustuvan elämäntavan".

xxx

Onko tarinalla opetusta? Ehkä se, että niin kauan kun kieltäydymme uskomasta siihen, että pojat ja nuoret miehet tarvitsevat miehisiä yhteisöjä ja niin kauan kun meidän tarjoamamme yhteisöt eivät heille kelpaa, niin kauan he tulevat luomaan niitä itse. Ja siitä saamme syyttää vain itseämme.5

LÄHTEITÄ:

Cohen, Albert K. (1955) Delinquent Boys: The Culture of the Gang. Free Press, Glencoe.

Cohen, Philip (1972) Subcultural Conflict and Working Class Community: Working Papers in Cultural Studies No. 2. University of Birmingham.

Miller, Walter B. (1958) Lower Class Culture as a Generating Milieu of Gang Delinquency. Journal of Social Issues 14 (3): 5–19.

1) Tämä on ikään kuin Aleksis Kiven seitsemän veljeksen kokemus. Lukkarinkoulussa koettu ahdistus purkautuu tappeluna Toukolan poikien kanssa ja pakona "miehisen vapauden valtakuntaan", Impivaaraan.

2) Cohenin mukaan itsekontrolliteoria on "täysin negatiivinen" eikä pysty selittämään nuorisorikollisuuden alkuperää tai sisältöä.

3) Mod-alakulttuuri (sanasta modernist) syntyi jo 1950-luvun lopulla. Siihen kuuluivat italialaiset skootterit, mittapuvut, maihinnousutakit, R&B-musiikki (esim. The Who), pillerit yms. Skinhead-liike syntyi 1960-luvun lopulla ja vastusti mm. hippiliikkeen arvoja.

4) Samanlainen jako löytyy myös William Foote Whyten klassikosta Street Corner Society(1943). Corner-pojat liikkuivat kaduilla ja baareissa ja olivat lojaaleja italialaisen työväenluokan kulttuurille. College-pojat asettivat tavoitteeksi sosiaalisen nousun, olivat individualistisempia ja valmiita hylkäämään työväenluokan arvot.

5) Em. teorioiden kritiikki ja mm. naisten ja tyttöjen paikka onkin kokonaan toinen tarina.

Haaste 2/2010

 
Julkaistu 14.6.2010