Riikka Kostiainen

Ihmisten tarpeet etusijalle

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana Ensi- ja turvakotien liiton toimitusjohtaja Ritva Karinsalo. Hän kertoo, että järjestö panostaa nyt kansalaistoiminnan kehittämiseen. Toinen haaste on järjestön päihde- ja väkivaltaongelmista kärsiville lapsiperheille tarkoitettujen palvelujen rahoitus.

Ritva Karinsalo on toiminut nelisen vuotta Ensi- ja turvakotien liiton toimitusjohtajana. Aiemmin hän on työskennellyt mm. kunnallisessa perheneuvolassa, koulukodin johtajana, kunnan sosiaalityön johtajana ja Mannerheimin Lastensuojelunliitossa. Hänen työhistoriansa punaisena lankana on aina ollut lastensuojelu. Nykyisessä työssään hän arvostaa sitä, että siinä pyritään vaikuttamaan asioihin ja työtä tehdään lähellä ihmisiä. Ensi- ja turvakodeissa kohdataan tuhansia ihmisiä vuodessa ja 28 jäsenyhdistystä välittävät koko ajan viestejä kentältä.

Karinsalon mielestä eritoten tässä ajassa on tärkeää pitää esillä kansalaisten näkökulmaa. Vaikka Ensi- ja turvakotien liitto onkin ammatillisesti suuntautunut, se on myös kansalaisjärjestö. Kansalaisjärjestötoimintaa tehostetaan parhaillaan. Ensinnäkin tavoitteena on vahvistaa osallisuutta.

– Asiakkaat tulevat yhteisöihimme yhteiskunnan syrjältä saamaan kuntoutusta ja hoitoa. Toimintaideologiaamme kuuluu, että asiakas saavuttaa prosessin aikana osallisuuden ja yhteiskuntaan kuulumisen tunteen eikä jää asiakkaan rooliin. Kun ihmiset lähtevät meiltä, heistä voi tulla vertaisia jollekin toiselle tai ainakin he voivat olla osallisia omissa yhteisöissään.

Toinen linjaus on vapaaehtoistyön nostaminen ammattityön rinnalle ja omanlaisen vapaaehtoistyön mallin luominen. Asiakkaat tarvitsevat erityistä tukea, ja tähän vaativaan perustehtävään vapaaehtoistyökin täytyy sovittaa. Luonteva muoto on tukihenkilötoiminta; yhdistyksillä on jo nyt mummiloita, mieskaveritoimintaa, synnytystukihenkilötoimintaa ja erilaista lastenhoitoa. Karinsalon mukaan asiakkaan rinnalle asettuvan vapaaehtoisuuden lisäksi tärkeää on yhdistysten tukeminen esimerkiksi tekemällä pikku remontteja puutarhatöitä, pitämällä myyjäisiä tai keräämällä työlle varoja muulla tavoin. Yhdistyksissä toimii nykyään yhteensä noin 800 vapaaehtoista monenlaisessa työssä.

Palveluja ajateltava kokonaisvaltaisemmin

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset tuottavat monenlaisia palveluja päihde- ja väkivaltaongelmista kärsiville lapsiperheille, mutta monien rahoitus on toimitusjohtaja Ritva Karinsalon mukaan vaakalaudalla. Pääosa palveluista, kuten turvakoti- ja ensikotipaikat, rahoitetaan kuntien maksusitoumuksilla. Monia on tuotettu ainakin osittain Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) tuella, mutta sen linjaukset ovat tiukentuneet. Esimerkiksi Alvari-perhetyön ja päihde-ensikotien tuki loppuu tänä vuonna, ja nämä siirtyvät lähinnä kuntien maksettavaksi. Lapsityötä ja väkivaltaisten miesten kanssa tehtävää työtä RAY vielä rahoittaa, mutta jatko on epäselvä.

– Vaikka kunta ei olisi ottanut tilaaja-tuottajamallia käyttöönkään, ratkaisuja tehdään yksinomaan talouden eikä ihmisten tarpeiden perusteella, ja kaikkia maksusitoumuksia mietitään tarkkaan. Marginaali-ilmiöiden ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten kanssa työtä tekevät yhdistykset ovat jo kriittisessä pisteessä kilpailuttamisen vuoksi. Tällaisten palveluiden tuottamisen tarvitaan uudenlainen toimintamalli tai osa ihmisistä jää ilman apua, Karinsalo uskoo.

– Nyt kun henki on sellainen, että kaikki täytyy kilpailuttaa, tuotteistaa ja sitten myydä näitä tuotteita. Tämä ei oikein sovi asiakaskuntamme tarpeisiin vastaamiseen. Kuntoutus- ja hoitoprosessi pitäisi nähdä enemmän kokoisuutena kuin yhtenä tuotteena. Esimerkiksi ei ihmiselle riitä pelkkä ensikotipaikka kolmeksi kuukaudeksi, vaan hänet täytyy saada osalliseksi yhteiskunnassa. Tai ei muutama päivä turvakodissa ratkaise väkivaltaongelmaa, vaan tarvitaan pitkän ajan suunnitelma, tukiverkostot ja turvallisuusjärjestelmät.

Väkivallan hoitoon ei jatkumoita

Ensi- turvakotien liitolla ei ole varsinaisia kilpailijoita palvelutuotannossaan, mutta perhetyössä ja väkivaltatyössä on muitakin toimijoita. Myönteistä Karinsalon mielestä on, että valtakunnallisten ohjelmien myötä kunnat ovat paneutuneet ainakin väkivallan tunnistamiseen ja niissä koulutetaan ihmisiä "Tunnista, turvaa ja toimi" -mallin mukaan.

– Tunnistamisesta ei kuitenkaan ole juuri hyötyä, jos auttamisen palvelujärjestelmät puuttuvat. Sosiaalipäivystysjärjestelmä on tuonut väkivaltaongelmaa esiin, mutta tarvitaan päivystyskäyntiä tanakampaa hoitojärjestelmää ja koko perheen näkökulman yhdistämistä. Maassa on myös paljon väkivaltatyön erikoisosaamisen aukkopaikkoja. Suomi saa jatkuvasti huomautuksia, että turvakoteja on liian vähän. Turvakoti ei toki ole ainoa ratkaisu, vaan myös avohoidossa voidaan tehdä paljon hyvää väkivaltatyötä, jos siihen olisi resursseja.

Karinsalon mukaan väkivaltatyössä tarvitaan lisäksi enemmän yhteistyötä väkivaltatyötä tekevien järjestöjen, kuntien, poliisin ja oikeuslaitoksen välillä. Erityinen yhteistyön paikka on riskinarvioinnin kehittäminen, jossa on juuri päästy alkuun.

– Suomessa tapahtuu liikaa sellaisia tekoja, joissa on pitkä polku takana. Järjestelmän pitäisi katsoa usein peiliin: milloin auttamiskeinot eivät ole olleet riittäviä, turvallisuusriski on arvioitu väärin tai sitä ei ole arvioitu ollenkaan.

Naisten väkivaltaisuus ei saa olla tabu

Ensi- ja turvakotien liitto on viime aikoina kehittänyt sekä väkivaltaisten miesten että naisten kanssa tehtävää työtä, ja niissä riittää Ritva Karinsalon mukaan edelleen työsarkaa. Naisten väkivaltaongelmaan tarttunut Vaiettu naiseus -projekti on kuitenkin päättynyt, eikä siihen ole saatu lisärahoitusta. Järjestössä syntyi sen aikana osaamista väkivaltaisten naisten auttamiseen, mutta tieto-taito ei vielä ole levinnyt maanlaajuisesti. Hankkeen materiaalit ovat edelleen käytettävissä, mutta suoranaisia hoitomahdollisuuksia ei tällä hetkellä juuri ole.

– Projektin jälkeen naisten väkivaltaisuus on kuitenkin tullut entistä enemmän keskusteluun, mikä on hyvä asia. Projektin asiakkaina oli noin sata naista kolmella eri paikkakunnalla. Naisten viesti oli se, että he ovat yrittäneet antaa merkkejä väkivaltaongelmastaan mutta eivät ole tulleet kuulluksi. On vielä työtä, että väkivaltaisuudesta uskalletaan kysyä ja nähdään, että siihenkin voi tarjota apua. Jos siitä puhuminen on tabu, auttamisen mahdollisuus on tukittu.

Miestyössä haasteena isyys

Miehet osallistuvat nykyään enemmän lasten ja perheiden elämään neuvolakäynneistä lähtien, ja sama trendi näkyy järjestön työssä. Ensikoteihin tulee entistä enemmän isiä lapsen kanssa ja myös päihdeäitien ja turvakotiasiakkaiden puolisoiden kanssa tehdään yhä enemmän töitä – auttamalla miehiä autetaan myös perhettä. Väkivaltatilanteissa yhteydenotot tehdään harkiten turvallisuussyistä ja aina asiakkaan luvalla, Karinsalo huomauttaa.

Miestyössä tavoitteena on auttamisen toimintatapojen kehittäminen ja miehen kohtaaminen asiakkaana. Miesten erityisyys asiakkaina liittyy siihen, että he helposti jäävät sosiaali- ja terveyspalveluissa ja neuvoloissa ulkokehälle, ainakin oman kokemuksensa mukaan.

– Teimme hiljattain arviointitutkimuksen miesten kanssa tehtävän väkivaltatyön, Jussi-työn, vaikutuksista. Jussi-työssä kohdataan noin 600 miestä vuodessa. Suurin osa asiakkaista on kokenut saaneensa apua. Ongelmaan tarttuminen on suoraan vaikuttanut väkivallan vähenemiseen. Entistä useammin miehet hakevat apua jo siinä vaiheessa, kun tapahtuu ensimmäinen lyönti tai tajuavat riskin siihen. On hyvä kehityssuunta, jos ihmiset alkavat tunnistaa väkivaltaisten tunteiden heräämisen ja hakea apua.

Ihmiset tärkeitä tilastojen takana

Keskustelu perheväkivallan tekijöiden ja kokijoiden sukupuolesta kiihtyy aika ajoin. Väkivaltatyötä tekevien näkökulmasta keskustelu siitä, kuinka moni prosentti miehistä tai naisista on käyttänyt väkivaltaa tai ollut perheväkivallan kohteena, ei vie asioita eteenpäin.

– Tilastot ovat kuitenkin tärkeitä, jotta näemme mihin kysymyksiin pitää tarttua ja miten ilmiöt kehittyvät, mutta meidän täytyy nähdä ihmiset lukujen takana – sukupuolesta riippumatta. Avun tarve on erilainen väkivallan kokijalla ja tekijällä, mutta molemmat sitä tarvitsevat – ja aivan erityisesti apua tarvitsee lapsi. Sukupuoli näkökulmalla on kyllä merkitystä kokemisen kannalta. Naiset ehkä määrittelevät sen herkemmin ja kokevat sen eri lailla kuin miehet. Lisäksi naiset ovat fyysisesti heikompia ja tarttuvat siksi monesti apuvälineisiin.

Karinsalon mielestä sukupuolinäkökulman sijaan enemmän pitäisi keskustella rakenteellista ja asenteellisista kysymyksistä sekä tietenkin siitä, miten eri osapuolia voidaan auttaa. Rakenteellisia kysymyksiä ovat esimerkiksi, mitkä yhteiskunnan rakenteet tuottavat väkivaltaa ja mahdollistaako lainsäädäntö väkivallan. Asenteista puolestaan on kysymys vaikeudessa tunnistaa lasten pahoinpitelyjä jossain tapauksissa tai naisten syyllistämisessä raiskauksista.

Kehittämistyö lähtee järjestökentän havainnoista

Seuraavaksi järjestössä kehitetään väkivaltaa kokeneiden nuorten kanssa tehtävää työtä. Ritva Karinsalon mukaan ongelma näkyy turvakodeissa: kun äiti tulee pienempien lasten kanssa turvakotiin, nuori ei lähde mukaan vaan jää kotiin väkivaltaisen toisen osapuolen kanssa tai menee kavereille tai muualle. Tällä hetkellä työssä näkyy myös lasten keskinäinen väkivalta, erityisesti sisarusväkivalta. Toukokuussa Ensi- ja turvakotien liitto julkaisi tietopaketin "Katkaise ketju", jossa perheväkivaltaa tavalla tai toisella kokeneet nuoret kertovat taiteen keinon kokemuksistaan. Kaksi musiikkivideota, korttisarja ja infolehtinen kertovat nuorten mielipiteen väkivallasta ja mitä aikuisten pitäisi kokemuksista tietää.

– Lapsi kärsii aina perheväkivallasta ja vaikkei näkisi väkivaltatilanteita, hän aistii ilmapiirin kireyden. Silloin lapsen kehitys ainakin hidastuu, jollei jopa pysähdy. Lapsi pelkää alkoholisoituneita tai väkivaltaisia vanhempiaan. Hänen kaveripiirinsä supistuu, kun heitä ei arvaa viedä kotiin. Ja jos kodin ilmapiiri on ahdistava, on selvää, että nuoret viihtyvät muualla kuin kotona.

Myös maahanmuuttajakysymykset ovat huomion kohteena. Turvakotiasiakkaista 30 prosenttia on maahanmuuttajia ja ensikodeissa kymmenisen prosenttia. Suomalaisen ja tulomaan kulttuurin käsitykset äitiydestä eivät välttämättä kohtaa. Tarkoitus on tuoda kulttuuriset käsitykset esiin kuulemalla naisten tarinoita. Kulttuurista äitiyttä hankkeistetaan parhaillaan. Kolmas yhteiskunnallisiin ilmiöihin liittyvä kehittämistrendi on päihdeperheissä elävien lasten asiat.

Karinsalo korostaa, että kautta aikojen järjestössä on kuunneltu kentän heikkojakin signaaleja, joiden perusteella on lähdetty kulkemaan jotakin polkua.

– Näin lähtivät ensikodit liikkeelle, sitten huomattiin tarve pahoinpideltyjen äitien turvakodeille, sitten päihdeongelmien hoidolle ja myöhemmin miestyölle. Koko ajan täytyy peilata sitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Yhteiskunnasta putoavien ihmisten määrä ei näytä ainakaan vähenevän, ja meidän täytyy pitää siitä ääntä. Olemmehan edunvalvontajärjestö, joka pitää haavoittuvien ja marginaalissa elävien ihmisten puolia.

Haaste 2/2010

 
Julkaistu 14.6.2010