Riikka Kostiainen

Väkivallan vähentämiseen osaamista muttei resursseja

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Marita Ruohonen. Hän pitää hyvänä, että väkivaltatyöhön on jo kehitetty paljon hyviä toimintatapoja. Silti hyvien mallien vakiinnuttaminen projekteista kunnan pysyväksi toiminnaksi tahtoo olla vaikeaa, samoin niiden levittäminen muualle maahan.

Marita Ruohonen on kohdannut väkivaltaa työssään vuodesta 1974 lähtien, jolloin hän aloitti työn käytännön sosiaalityöntekijänä. Eniten suomalainen väkivaltaongelma tuli vastaan Ensi- ja turvakotien liiton toimitusjohtajana 1992–2006. Vielä Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajanakaan hän ei ole päässyt teemasta eroon, sillä hän toimii nyt rikoksentorjuntaneuvoston väkivaltajaoston puheenjohtajana. Suomalaisessa väkivallassa hän ei ole työuransa aikana havainnut isoja muutoksia.

– En allekirjoita sellaista, että väkivalta olisi lisääntynyt, ja tilastotkin sen tietenkin osoittavat. Sen sijaan on noussut uusia ilmiöitä, kuten koulusurmat ja internetin vaikutus. Valitettavasti vaikka monenlaista on tehty, käännöstä ei ole tapahtunut kovin paljon parempaankaan. Hyviä signaaleja on kuitenkin nähty: itsemurhat ovat vähentyneet, perhe- ja lähisuhdeväkivallasta uskalletaan puhua enemmän ja hakea siihen apua ja uusien tutkimusten mukaan yhä harvemmat nuoret käyttävät päihteitä. Sillä on merkitystä, koska päihteet ja väkivalta liittyvät usein yhteen.

Syrjäytymisen ehkäisy olennaista

Marita Ruohonen näkee väkivallan vähentämispyrkimysten suurimmaksi ongelmaksi kiihtyvän eriarvoistumisen ja syrjäytymisen yhteiskunnassa. Suomessa on vielä pieni mutta yhä kasvava joukko ihmisiä, joille erilaiset ongelmat, myös väkivalta, kasautuvat.

– Nyt kun työttömyysluvut ovat lähteneet nousuun, tilanteen voi odottaa edelleen pahenevan. Tulevaisuuden näkymien menettäminen on usein ratkaisevinta henkisessä pahoinvoinnissa. Toinen arvottomuuden kokemusta lisäävä piirre nyky-yhteiskunnassa on poliittisen eliitin "ylimielisyys" suhteessa kansaan – päätökset tehdään usein pienessä piirissä ylätasolla ilman julkista keskustelua. Vaikka on kehitetty monenlaisia osallisuuden menetelmiä, ministeriöiden nettipalveluja, Kuule kansalaista -hanketta ja muuta, viestit eivät tule oikeasti kuulluksi. Ihmisillä pitää olla tunne, että he pystyvät vaikuttamaan tämän maan asioihin, hän painottaa.

– Lisäksi syrjäytymisen ehkäisyssä on tärkeää selvittää sosiaalisten ongelmien ylisukupolvista periytymistä. Siihen on kiinnitetty melko vähän huomiota, koska se on poliittisesti epämieluisa aihe. On ajateltu, että kun meillä on universaalit palvelut, lapsen lähtökohdilla ei ole kovin paljon merkitystä. Palvelujärjestelmästä huolimatta Suomessa näyttää olevan vahvaa huono-osaisuuden sosiaalista perimää. Näiden ketjujen katkaiseminen olisi tehokasta väkivallan vähentämistoimintaa.

Ennaltaehkäisy kaikkien vastuuksi

Toinen iso väkivallan vähentämistyön ongelma Marita Ruohosen mielestä on se, että painopisteen siirtäminen ehkäisevään työhön ei ole onnistunut, vaikka siitä paljon puhutaan. Sosiaalisiin ongelmiin on käytössä kolmentyyppisiä keinoja: turvallisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen (promotion), ongelmien ehkäisy (prevention) ja korjaavat toimet eli hoito ja kuntoutus.

– Suuntaa ei ole pystytty kääntämään pakollisesta korjaavasta työstä ehkäisevään ja edistävään toimintaan. Nyt kun taloustilanne on muuttunut ja resursseja on väistämättä vähemmän, ehkäisevä työ saa niitä tuskin senkään vertaa kuin aiemmin. Toinen ongelma ehkäisevässä työssä varmaan on se, ettei se aina kovin hyvin konkretisoidu. Kolmas on vielä se, että vaikka ehkäisyn pitäisi olla kaikkien yhteiskuntaelämän sektoreiden vastuulla, se tuntuu vieläkin jäävän lähinnä sosiaali- ja terveystoimelle ja jossain määrin koululle ja poliisille.

Ruohonen haluaisi väkivallan vähentämistyöhön näkyvämmin mukaan esimerkiksi liikenne- ja viestintäministeriön ja yhdyskuntasuunnittelun kentän. Hänen mielestään yhdyskuntasuunnittelun mahdollisuuksista puhutaan nykyään yllättävän vähän. Kuitenkin on paljon tietoa esimerkiksi siitä, miten pitää rakentaa, että ihmiset kokisivat asuinalueen omakseen ja että rikollisuudelle ja väkivallalle jäisi mahdollisimman vähän tilaa.

Yhdyskuntasuunnittelu tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia poikkihallinnolliseen yhteistyöhön. Tällaisesta yhdyskuntatyöstä Ruohonen sai hyviä kokemuksia 80-luvulla toimiessaan kehitysvammaisten opetus- ja työkeskuksen johtajana. Hän harmittelee, että hyvät ideat jäivät tulosjohtamisvillityksen jalkoihin. Valtionhallinnossakin katsotaan nykyään kapeasti oman sektorin tulosta eikä yhteistyöstä "saa pisteitä". Korkeiden sektorirajojen ohella yhteisen hyvän aikaansaamista vaikeuttaa se, ettei valtiolla ole enää kunnon ohjauskeinoja; informaatio-ohjaus ja vähäinen rahaohjaus valtionosuuksien kautta ovat heikkoja välineitä.
– Huvittava ja kuvaava lause hallitusohjelmassa on sen tapainen, että "suositusten painoarvoa lisätään" – käytännössä se ei tarkoita mitään. Suomessa on toki paljon kuntia, jotka ottavat suositukset vakavasti, mutta kuntien väliset erot ovat suuret.

Mielenterveysseura edistää hyvinvointia

Suomen Mielenterveysseura toimii koko promotion-prevention-hoito-skaalalla, mutta paino on mielenterveyttä edistävässä työssä, nykyään entistä enemmän. Tärkein tehtävä on vaikuttaminen valtakunnallisella tasolla. Ruohosen mukaan tässä kiinnitetään huomiota mm. juuri syrjäytymisen ehkäisyyn. Tärkeää on löytää positiiviset keinot riskin merkkeihin puuttumiseen.

Asiakastyön tasolla suomalainen väkivaltaongelma tulee vastaan jossain määrin. SOS-keskuksessa Helsingissä, 17 kriisikeskuksessa eri puolilla maata, valtakunnallisessa kriisipuhelimessa ja netissä kohdataan erityisesti lähisuhdeväkivaltaa kokeneita ihmisiä. Lisäksi seura on mukana yhtenä taustaorganisaationa sekä Rikosuhripäivystyksen että Miesten kriisikeskuksen toiminnassa.

– Kriisikeskusverkosto on tärkeä väkivaltatyön kannalta, mutta emme kuitenkaan korosta sitä juuri siksi, että toimimme enemmän mielenterveyden edistämisen puolella. Rajankäyntiä on viime aikoina ollut siitä, mikä on järjestölähtöistä auttamista ja mikä työ on kuntien vastuulla. Yksi vedenjakaja on elämänkriisit, sellaiset joita kaikki joutuvat elämässään kohtaamaan; ne ovat meidän aluettamme, kun taas pitkät terapiat eivät ole. Nopea apu matalalla kynnyksellä ja helppo tavoitettavuus ovat meidän valttejamme. Perustehtäväämme sopii olla ketjun alkupäässä tai ainakin sen keskellä.

Perusasiat kuntoon ennen innovaatioita

Marita Ruohonen on vetänyt rikoksentorjuntaneuvoston asettaman väkivaltajaoston työtä pari vuotta. Sen ensimmäisen kauden tärkein tehtävä oli koordinoida ja seurata Kansallisen väkivallan vähentämisohjelman (2007–2008) toteutumista. Väkivaltajaosto teki ohjelman seurantaraportissa noin 40 suositusta väkivallan vähentämiseksi.

– Nyt iso tehtävä on priorisoida suosituksemme – mikä on tärkeää toteuttaa heti ja mikä voi vähän odottaa. Ei ole kovin tehokasta, jos viemme koko ajan eteenpäin isoa pakettia. Tosin ohjelmassa on paljon sellaista, mitä tehdään osana arkityötä, hän huomauttaa.

– Vaikeus väkivallan vähentämisessä on usein jatkuva uusien keinojen peräänkuuluttaminen. Erityisesti tämä näkyi toisen sisäisen turvallisuuden ohjelman valmistelussa, johon väkivaltajaosto osallistui isolla panoksella laajennettuna Arjen turvallisuus -työryhmänä. Otimme sellaisen kannan, että esitämme niin kauan aivan perusasioita, kunnes ne toteutuvat. Esimerkiksi ainakin Jokelan tapahtumista alkaen on puhuttu oppilashuollon kuntoon laittamisesta, mutta juuri mitään ei ole tapahtunut.

Osaamisen levittäminen ongelma

Marita Ruohonen pitää erityisen tärkeinä perhe- ja lähisuhdeväkivallan vähentämistä koskevia suosituksia paitsi oman taustansa takia myös siksi, että siitä on paljon osaamista. 80-luvulta alkaen on kehitetty paljon toimintatapoja väkivaltaa kokeneiden naisten ja lasten sekä väkivaltaisten miesten ja nykyään naistenkin kanssa työskentelyyn. Ongelmana tosin on osaamisen levittäminen. Pelkästään materiaalin ja julkaisujen avulla se ei leviä vaan siihen tarvitaan mukana olleita ihmisiä. Lisäksi valitettavan usein hyvät toimintamallit jäävät projekteiksi, joille ei löydy jatkoa kunnissa sen jälkeen kun Raha-automaattiyhdistyksen projektirahoitus päättyy.

Perhe- ja lähisuhdeväkivalta-asioissakin on toki vielä kehitettävää valtiontasolla. Suosituksissa on nostettu esille riskinarviointimenetelmien kehittämisen parisuhdeväkivaltatilanteissa ja lähestymiskiellon elektroninen valvonta.

– Koska tavoite oli vähentää erityisesti vakavaa väkivaltaa, otimme myös alkoholiehtoisen väkivallan vähentämisen yhdeksi painopisteeksi suosituksissa. Puhuimme verotuksellisista keinoista, ja niitähän hallitus on nyt käyttänyt. Erityisesti otimme suosituksia, jotka liittyvät väkivaltaa käyttävien päihdeongelmaisten vankien kanssa työskentelyyn. Tästäkin on osaamista, mutta jälleen tulee tämä pullonkaula, ettei se ilman resursseja leviä, Ruohonen harmittelee.

Väkivaltajaoston ensimmäisellä kaudella ohjelman toteuttamisen erityisenä painopisteenä oli lapsiin kohdistuva väkivalta. Siitä on tehty suosituksia, jotka liittyvät väkivaltaa koskevan oppimateriaalin tuottamiseen, väkivallan tunnistamiseen, siltä suojautumiseen ja turvataitokasvatuksen edistämiseen. Ruohonen nostaa yhdeksi hyväksi esimerkiksi Mielenterveysseuran Osaan ja Kehityn -hankkeen pohjalta kehitetyn 7.–9. -luokkalaisten mielenterveyden edistämisen mallin. Se on hänen mukaansa oiva esimerkki myös siitä, miten hyvää toimintamallia levitetään. Konseptilla koulutetaan kolmen vuoden aikana 700 terveystiedon opettajaa opetusministeriön kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Väkivaltajaosto keskittyy seuraavaksi nuoriin

Marita Ruohonen kertoo, että rikoksentorjuntaneuvoston väkivaltajaosto jatkaa toisella kaudella (2009–2011) samaa väkivallan vähentämistyötä ja vie omia suosituksiaan eteenpäin, vaikka itse Kansallinen väkivallan vähentämisohjelma on päättynyt. Kahdessa vuodessa näissä asioissa ei luonnollisesti ehtinyt paljon tapahtua.

– Erityiseksi painopisteeksi tälle kaudelle olemme valinneet nuoriin kohdistuvan ja nuorten tekemän väkivallan. Uusi jaosto on koottukin tätä ajatellen ja siksi mukaan tuli nuorisotutkimusverkoston edustaja. Käymme parhaillaan samanlaista eri tahojen kuulemiskierrosta kuin teimme viime kaudella lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Sen jälkeen priorisoimme, mikä jaoston panos tulee olemaan nuorisoväkivallan ehkäisyssä. Lisäksi väkivaltajaoston toiminnassa nousevat varmaan vielä erikseen maahanmuuttajiin liittyvät kysymykset. Tästä aiheestahan meillä on hyvä asiantuntija SPR:stä.

Ruohonen kiittelee, että väkivaltajaosto on koko ajan käynyt vilkasta keskustelua ja tehnyt erinomaista työtä. Sen on mahdollistanut kokoonpanon mahtava asiantuntemus. Jaostossa on tällä hetkellä 12 jäsentä, jotka edustavat mm. tutkimusta, poliisia ja eri ministeriöitä. Väkivallan vähentämisohjelman suositusten eteenpäin viemisen lisäksi tehtävinä on mm. seurata väkivallan kehitystä, kehittää sen ehkäisemisen osaamista ja edistää tietoisuutta hyvistä ehkäisykäytännöistä, kehittää väkivallan seurantajärjestelmiä ja tehdä ehdotuksia väkivallan ehkäisyä palveleviksi tutkimuksiksi.

 
Julkaistu 1.6.2009
Sivun alkuun |